24.10.2016

Mission Beach - San Diego


Sunnuntaina läträsin aurinkorasvaa suojakertoimella 50 ja (olin kuin kalkkilaivan kapteeni) suuntasin kohti Mission Beachia - San Diegon suurinta uimarantaa. Suomen kesä ei tänä vuona ollut mielestäni kauhean helteinen, eikä minua auringon palvominen niinä muutamana päivänä edes kiinnostanut. Heinäkuussa taisi pohjoisessakin olla ihan lämmintä, mutta muistan kun Nallikarilla käydessäni istuin vain varjossa ja taas Lapissa ollessani lilluin vain joessa kun oli kuuma. Eli ehkä kaksi hellepäivää sattui minun kohdalleni viime kesänä, jolloin pääsin myös ulos nauttimaan ilmasta. Sitten Pohjois-Lapissa yritin patikoida kaatosateessa ja Norjassa palelin kylmyydessä.

Olikin loppujen lopuksi mukavaa vaihtelua lähteä auringosta nauttimaan hiekkarannalle. Hetken sain parkkipaikalla pyöriä ennen kuin autolle paikan löysin ja kun nousin ulos viileästä autosta hiostavaan kuumuuteen, aloin uudelleen miettimään syytäni lähteä rannelle. Eihän sitä lämpöä ollutkaan kuin yli 100 F (eli n. 38 celcius astetta).  Rannalle päästyäni olo alkoi helpottamaan, kun navakka tuuli puhalsi Tyyneltä Valtamereltä ja aallot pauhasivat kova äänisesti rantaan. Veteenkin jopa uskaltauduin.. No olihan se pakko nyt päästä pulikoimaan Tyynessä Valtameressä! Mutta olihan se kylmääää!! Eikä sitä uimiseksi voinut sanoa.. Aalto - äkkiä ylös seisomaan- aallosta selvitty - pulahdus vedessä - taas alto - äkkiä ylös seisomaan... Ei olleet aallot Atlantilla - Gran Canarian saaristossa samaa luokkaa, kuin mitä ne olivat Tyynellä Valtamerellä. Parasta tietenkin oli, kun löysin pohjalta myös kaksi isoa simpukkaa... :)

Kuivattelin hetken rannalla ja sitten lähdin aurinkoa piiloon lähellä sijaitseviin matkamuistomyymälöihin. Pieni huvipuisto löytyi myös rannanan läheisyydestä ja siellä yksi maailman paras jäätelöpaikka! Ostin kaksi jäätelöpalloa tötteröön ja nautiskelin auringon alla sisäisestä viilennyksestä. Keskipäivänauringon aikaan olinkin jo asunnolla kuumuutta ja ihosyöpää piilossa. Jatkoin The Orange is the New Black - sarjan katsomista ja mässytin mansikoita vatsan täydeltä... Ei niihin vaan koskaan kyllästy!

6 kommenttia:

  1. Ihanan värikkäitä ja lämpöä hehkuvia kuvia! Tuonne kun pääsisi. Olisi pieni valohoito ihan paikallaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valohoitoa tai paksut lumiset maisemat helpottais tähän pimeään! Mutta jouluvalotkin jo piristävät kummasti ;)

      Poista
  2. Kiva biitsi, palmut ja simpukat !
    Hiukan erilainen sää kuin täällä Helsingissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivan erilaista oli kyllä! Tuolla ei juuri sadepäiviä tai kylmyyttä tunnetta. :D

      Poista
  3. Varmasti ihana reissu.Ihanat on kuvatkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tuo. Mukava son päästä käymään aina erilaisissa paikoissa eikä tuolla yhtään haitannut että oli vähän lämpimämpää kuin mihin on syyskuun lopussa normaalisti tottunut. :)

      Poista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)