29.3.2015

Äkkilähtö pohjoiseen

Pari viikkoa sitten olin aika maassa, kun en ollut pitkään aikaan päässyt käymään pohjoisessa eikä tulevista reissuista ollut mitään tietoa. Tämä on karu totuus kun ei omista autoa; olet muiden kyydeistä riippuvainen. Itsehän haluaisin koko kevään ajan viettää pohjoisessa, koska sielä vain on ehdottomasti parhaimmat kelit ja menot. Lunta riittää ja keväisestä auringosta saa kaiken irti ulkona touhutessa.

Perjantaina menin kiltisti toivoin ja kirosin mielessäni kun taas yksi viikonloppu pitäisi viettää kaupungissa. Säätiedotukset olivat luvanneet koko Suomeen oikein keväistä eli aurinkoista ja lämmintä säätä. Se siis tarkotti, että kävisin ehkä vähän kaupungilla pyöräilemässä ja se siinä. Sehän on "oikea" tapa nauttia upeista säistä ja hiihtokeleistä. Työpaikalla kuitenkin työkaverini kysyi ohimennen vain, että mitä tekisin viikonloppuna ja olisinko menossa pohjoiseen. Mainoin, että pohjoseen kyllä haluttais lähteä, mutta kyytiä ei ole joten kaupungissa kuollaan taas viikonloppuna tylsyyteen. Tämän kuultuaan työkaveri ilmoitti lähtevänsä Leville ja kysyi jos haluaisin tulla kyytiin. Totta hemmetissä! Lupasin että saisin viimeisteltyä työni niin että voisimme lähteä hyvissä ajoin ajeleen pohjoista kohti. Samalla myös tuli luvattua pikaista pakkaamista reissua varten.

Kello 14.20 lähdettiin töistä, työkaveri ajoi kämpilleni ja 5 minuutin päästä me käännettiin nokka kohti pohjoista. Kukaan ei voi kyllä mun kohdalla väittää että naiset olis hitaita pakkaamaan... Matkalla soitin kotiin että olenkin tulossa, joten valmistautukaa pilkkijöiden ylimistöön. Täältä tulee viimisen päälle kova pilkkijä vetämään kaikki kalat joesta. Intoa siis löytyi pilkkimiseen enemmän kuin tarpeeksi, koska en ollut tänä vuona ollenkaan päässyt vielä käymään pilkillä.


Lauantaiaamuna heräsin virkeänä ja erittäin tyytyväisenä. Miten mukavasti viikonlopun suunnitelmat muuttuivatkin, kun yksi ihminen päätti tarjota kyytiä. Lähdin aamusta heti hiihtämään. En ollut pitkään aikaan päässyt hiihtämäänkään, kun olin ollut niin pitkään työreissulla. Tänä vuonna ei taideta tehdä ennätyksiä kilometrimääriltä, mutta muita hiihtoennätyksiä varmaan rikottiin. Sen ainakin voin varmana sanoa, että ikinä en ole hiihtänyt yhdellä kertaa noin pitkää matkaa. Eli ennätykseni matkassa on nyt peräti 20.15km. Hiihtonopeudesta en voi olla tietenkään varma kuinka nopeaa olen esimerkiksi viime vuona hiihtänyt, mutta tälle talvelle keskinopeuden ennätys oli 12.6km/h. Kelihän oli ihan täydellinen. Todella mukavaa oli kyllä hiihtää sielunsa kyllyydestä. Kävin siis ensin lauantaiaamuna hiihtämässä, lauantai-iltana ja vielä sunnuntaiaamuna kävin erityispitkän lenkin vetämässä. Enpä voi tähän muuta sanoa kuin, että olisipa se niin mukavaa asua pohjoisessa niin pääsisi useammin hiihtämään..

Hiihtolenkin sain isännän taivuteltua, että lähdettäisiin järvelle pilkkimään joen sijaan. Olin vain kuullut tarinoita, että kyseisestä järvestä tulisi rautuja ja minunhan oli selvästi päästävä nostelemaan sellaisia namuja.

Puoli yhden aikaan olimme järvellä emmekä olleet ainoat. Järveen oli istutettu edellisenä iltana lisää rautuja ja se oli varmaan myös muutamat muut ihmiset houkutellut paikalle. Kala vaan ei alkanut millään syömään. Muutama pieni ahven sattui tulemaan piristämään intoani, mutta ei mitään muuta. Kävimme välillä paistelemassa makkaroita ja juttelemassa muille pilkkijöille ja selvästi ei ollut kalan syönti paras mahdollinen. Kyllähän me sielä silti istuttiin, paikkoja vaihdettiin ja nautittiin vain ilmasta. Mikäs siinä istuessa kun aurinko paistaa lämpimästi kasvoihin ja mukavaa on.




Sitten yllättäen kaikki alkoi tapahtua iltapäivän aikaan. Kaksi taimenta tuli peräjälkeen, kuumailmapalloja lenteli taivaalla tuon tuostakin ja samaan aikaan isännällä iski niin iso kala kiinni, ettei se mahtunut neljän tuuman reiästä ylös. Se oli selvästi kosto siitä että olimme tulleet vain jonkun muun vanhoille reille emmekä olleet viitsineet itse tehä kuuden tuuman kairilla ollenkaan reikiä. Eihän se kala sieltä tullut ja mormuskakin meinasi jäädä vain jäähän kiini. Sitten loppui syönti ja aurinko laski jo niin alas että paikka alkoi hämärtymään.

Minä siis sain kummatkin taimenet heti kun olin syötin pudottanut reikään ja samaten ne iskivät kiinni. Olen enemmän tottunut nostelemaan harjuksia, jonka vuoksi ihmettelinkin kuinka nämä taimenet olivat niinkin suuria verrattuna siihen kuinka vähän ne taistelivat vastaan. Mutta ehkä on vähän huono mennä näitä taimenia moittimaan, koska ne oli istutettuaja taimenia, jonka vuoksi niitä ei voi verrata luonnossa kasvaneisiin taimeniin.


Päivä siis päättyi loppujen lopuksi hyvin. Illalla syötiin uunissa käytettyjä taimenia ja voin kyllä kehua makua erittäin hyväksi.

Sellainen oli äkkilähtö pohjoiseen. Hiihdellen ja pilkkien meni se viikonloppu eli parhaalla tavalla miten viikonlopusta voi keväällä nauttia. Pääsiäisenä uudestaan!

24.3.2015

Junalla Tukholmaan

Olin tuossa helmi-, maaliskuun vaihteessa kolme viikkoa Uppsalassa taas työmatkalla. Päätin sitten yhden viikonlopun viettää Uppsalassa ettei tarvitsisi koko ajan ees taas lentää. Töitä en päässyt kuitenkaan tekemään niin päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja käydä tarkastelemassa naapurivaltion pääkaupungin Tukholman.

En ole koskaan aikaisemmin käynyt Tukholmassa, mutta jo jonkin aikaa olen haaveillut käyväni viikonloppureissun siellä. Itselläni hinku aurinkorannoille on hiipunut täysin kahden edellisen reissun jälkeen ja kiinnostus naapurivaltioihin on kasvanut jyrkästi. Miksi lentää kauas kun läheltäkin voi löytää jotain uutta nähtävää? Kaupungit eivät sinänsä ole lempi matkustuskohteitani, mutta ehkä näin suomalaisena Tukholmassa vierailu kuuluu melkein yleissivistykseen.

Heräsin lauantaiaamuna varhain ylös syömään hotellin aamupalaa. Voin sanoa, että herääminen hotellissa on kyllä kaikista helpointa, kun heti herätessäsi mietit vain että mitähän tänään söisin ja mitä en söisi etten liian ähkyyn vetäisi itseäni. Mullahan siis ei todellakaan ole mitään sellaisia ongelmia ettei ruoka muka aamulla maistuisi. Se taitaa olla vain laihojen ongelma! Olinkin sitten ennen kahdeksaa jo lähtövalmiina ja rennosti kävelin juna-asemalle tarkkailemaan koska junia lähtisi. Olin kyllä edellisenä päivänä työkavereiden ohjeistuksella katsonut junien aikatauluja, mutta nähtävästi niitä meni melkein 10min välein Tukholmaan niin päätin olla siitä sen suuremmin stressailematta. Sitä paitsi olin nyt turistina liikenteessä eikä minulla ollut mihinkään kiire jos joutuisin kauemmin odottamaan.

Ostin lipun, verkkaisesti kävelin junaan ja niin sitä mentiin. Ei siis tarvinutkaan vaan pällistellä ja ootella seuraavaa junaa. Tässä vaiheessa voisin sanoa, että kun on tullut oltua Ruotsissa jo aika paljon niin olen jopa alkanut ruotsin kielen opintoja pitämään ihan hyödyllisinä. Ikinä ei ole aiemmin tarvinut ruotsia käyttää, mutta nyt kun kylttejä ja infotauluja yrittää lukea niin on hyvä että perus sanoja edes ymmärtää. Ei kai minkään uuden oppimisesta ole mitään haittaa, joten kyllähän tässä taas voi olla erittäin tyytyväinen Suomen koulujärjestelmään.


Vartin yli kymmenen hyppäsin junasta pois ja olin vähän öö aapisella että niin mihis suuntaan tässä täytyy suunnistaa. Tein laumaeläimelle sopivan ratkaisun ja päätin seurata valtaväestöä. Kävelin tunneleita menemään ja aloin jo hieman epäilemään että mihin nämä kaikki oli oikein menossa ja lopulta hukkasin samasta junasta tulleet ihmiset muuhun ihmisruuhkaan ja päätin luovuttaa. Luovuttaminen oli paikallaan koska huomasin, että moni suurin osa ihmisistä suuntasi metroon. Ei, ei tämä tyttö mihinkään metroon nyt halua. Jostain kaukaa näin auringon säteitä paistavan maanalle ja sinne kun suuntasin niin pääsin viimein katutasolle. Kadulla se ruuhka onneksi loppui. Kaupunki vaikutti varsin rauhaiselta ja mukavalta. Eikä edes liikaa ihmisiä.

Lähdin heti ensimmäisenä suunnistamaan kohti vanhaa kaupunkia. Työtoverit asiakasyrityksestä olivat tulostaneet minulle monta karttaa ja he neuvoivat missä turistin kannattaisi käydä. Omaan mielestäni melko hyvän suuntavaiston eikä aikaakaan kun olin kuninkaallisen linnan edessä. Helppoa. Sitä ennen oli eräs ulkomaalainen poika tullut kysymään minulta, että missä linna mahtaa sijaita. Osoitin linnaa ja väitin kiven kovaan että eiköhän se tuo tuossa edessä ole, mutta silti hän lähti ihan toiseen suuntaan kävelemään. Joko hän ei uskonut toisen turistin sanaa tai hänellä oli oikeasti toinen määränpää mielessä.






Aika harmaata, eikö? Eihän Tukholma nyt parhaita puoliansa minulle näyttänyt kun talviseen vuodenaikaan sinne suunnistin. Joku kaunis kesä voisin uudelleen vierailla kaupungissa, mutta talvinen harmaus ei nyt inspiroinut kauheasti. Odotin innoissani näkeväni kuninkaanlinnan, mutta myönnettäköön että se oli hieman pettymys. Se vaan näytti niin likaiselta. Myöhemmin mainitsin Uppsalaisille työkavereille asiasta ja he myönsivät että linna ei näyttänyt kovin hohdokkaalta, mutta kuulema sen maalamista oli suunniteltu jo pitempään eikä oikeaan väri vaihtoehtoon oltu vielä päätetty.



Tuossa kun kuvailin kaupungintaloa ja otin pari selfietä niin samaan aikaan tuli pari tyttöä kysymään jos voisin heistä ottaa yhteiskuvan. Tytöt olivat ulkonäöstä päätellen jostain etelä-euroopasta, mutta en yhtään ihmettele jos yksinäiseltä selfien ottajalta on helppo tulla kysymään jos voisin heistäkin kuvia ottaa. Kun lähdin vanhasta kaupungista suunnistamaan ostoskeskuksiinpäin niin minut taas pysäytti tyttöporukka joka halusi että ottaisin heistä kuvan. Tytöt puhuivat keskenään venäjää ja olivat minua varmaan 5 vuotta nuorempia, mutta vähän kateeksi kävi kun heillä oli ystäviä mukana tutkimassa uutta kaupunkia. Tämän reissun jälkeen voin sanoa, että kyllä se reissaaminen on vaan niin paljon mukavampaa jonkun toisen kanssa kuin pelkästään yksin.

Ilma sinänsä oli odotettua parempi. Edellisenä päivänä se oli luvannut räntäsadetta, joten tuulinen mutta puolipilvinen ilma oli tässä tapauksessa mukava yllätys. Kiertelen mielelläni kaupungissa vanhoja rakennuksia ihastellen ja kuvaillen, mutta myös museot ovat herättäneet kiinnostukseni vanhetessani. Lapsena muistan, että kaikki museot olivat yhtä tuskaa, mutta nykyään kiertelisin mielummin uudessa kaupungissa museoita kuin kauppoja. Lisäksi kun Tukholmassa nyt on aika paljon samoja kauppoja kuin Suomessakin. Moni museoista oli kuitenkin kiinni tähän aikaan vuodesta, eikä patikoiminen toiselle puolelle kaupunkia innostanut minua. Sattumalta löysin kuitenkin Nobel museon ja sielä kulutinkin tovin aikaani. Se oli hyvä sijoitus.




Kauppojen läheisyyteen tullessani tajusin, että täällähän ne kaikki ihmiset ovatkin. Siis ihan kaikki. Näin lappilaisen näkökulmasta katsoen tuntui siltä kuin koko ruotsin kansalaiset olisivat yllättäen ryhmittyneet yhteen kaupunkiin, kun ihmiset jonoissa kävelivät niin kaduilla kuin kaupoissa. Tällöin muistin miksi inhoan kaupunkeja. Eihän siitä kauppojen kierelystäkään meinannut tulla yhtään mitään. Pikku hiljaa aloin tottumaan siihen ja pystyin jotain ostelemaankin, mutta ruokapaikoille en innostunut jonottamaan, joten aika nälässä sitä koko päivä käveltiin. Lopulta löysin hyvännäköisen herkkupaikan Frozen yougurt factory, josta keräsin itselleni ökymakean ja ylikalliin kaloripommin. Hyväähän se oli noin 9€ hintaiseksi totta kai, mutta pitää vain ajatella että ainahan sitä rahaa palaa reissussa.

Kello lähestyi viittä ja jaloissa alkoi jatkuva kävely tuntumaan enemmän kuin olisi toivonut. Olisihan sen kokoisessa kaupungissa ollut vielä nähtävää, mutta jalat väsyneenä sellainen ei enää houkuttanut. Kävelin juna-asemalle, etsin myyjän jolta ostaa junalippu, ostin 4e kalliimman lipun kuin aamulla, suunnistin oikealle portille, rapsutin päätän kun en ymmärtänyt miten pääse paperilipulla porttien sisälle, kysyin ohikulkevilta vanhuksilta asiasta, pääsin sisälle ja odottelin 15 minuuttia junaa, istuin täyteen junaan ja yritin olla nukkumatta.


Takaisin hotellille päästyäni olin aika sippi ja olikin ihanaa alkaa vain netflixistä katsomaan jotain rentouttavaa luontodokumenttia. Ihan mukava päiväreissu tuli vietettyä Tukholmassa. Tulevaisuudessa suosin edelleenkin Ruotsin pohjoispäätä kuin kaupunkimatkailua. Makunsa kullakin.

21.3.2015

Tee-se-itse poronsarvinapit

Siitä asti kun olen alkanut tekemään tinalankakoruja, olen kiltisti ostanut ylikalliita poronsarvinappeja verkkokaupasta ja kauhistellut vain niiden hintaa. Aika pian ystäväni, joka myös koruja tekee, alkoi puhumaan poronsarvinappien tekemisestä.. "Eihän se nyt niin vaikeaa ole". Minä joka en omasta mielestäni osaa paljoa käsillä tehdä, kaihdin ajatusta jonkun aikaa, mutta kun käteeni sattui erittäin ohut poronsarvi niin päätin kokeilla. Sarven olen saanut käsiini jo varmaan kesällä, sitä varten ostin metallisahan alkusyksystä ja tällä hetkellä olen saanut koko sarvesta tehtyä napit jotka ovat viimeisen päälle hiotut. Ei siis mikään nopea ja helppo urakka. Totta kai tuohon nopeuteen vaikutin minun oma toimintani.

Aluksi yritin sahata sarvesta metallisahalla sopivan kokoisia nappeja. Se oli raskasta ja nappien valmistusvauhti oli etanamaista. Siskoni mies (ainoa joka osaa vissiin jotain käsillä tehdä) ehdotti että ottaisi sarven mukaan ja käyttäisi työpajalla leikkaamassa jollain koneella sarvi napeiksi. Aikaa menisi maksimissaan 10 minuuttia. Jo vain passaa!

Napit sain käsiini syksyllä, joten edessä oli reikien teko ja hiominen. Reiät kävin tekemässä muutamaan nappiin työpaikallani porakoneella ja kotona aloin hiomaan käsin hiomapaperilla nappeja ohkaisemmaksi. Hidasta! Napit olivat liian paksuja, joten niitä oli pakko jollakin hioa kapeammaksi ja paperilla hiominen yksi nappi kerrallaan tuntui lähes ikuisuuden kestävältä urakalta.

Aloin työpaikallani sitten kysymään mekaniikka ihmisiltä että mikä olisi paras tapa hioa nappeja ohkaisemmaksi. Paljon ehdotuksia tuli ja perjantai illan viihteeksi päätin jäädä töiden jälkeen viimeistelemään kaikki nappit. Työkaverilta vienosti kysyin opastusta ja tulokseksi sain toisen käsiparin tekemään nappeja.


Ensin siis hiottiin nappien toiselta puolen hiekkapaperilla napit sileiksi, jotta ne liimaantuisivat paremmin kaksipuoleiselle teipille. Kun alustaan oli napit liimattu niin työkaveri kävi kaikkia nappeja ohentamassa rälläkällä. Tähän oikeastaan tarvitsin eniten opastusta. En ollut kovin innoissani käyttämässä mitään työkalua jolla voi saada sormia poikki.


Sitten kun napit oli hiottu ohkaisemmiksi, niin porakoneella porasin reikiä nappeihin. Lopulta napit vielä hiottiin hienommalla hiomapaperilla ja pistettiin pussiin. Valmista! Jos haluan vielä nappeihin lisää kiiltoa niin sitä voin sitten lisätä vesihiomapaperilla.


Ei se niin loputtoman suuri urakka ollutkaan kun oli osaavat kädet auttamassa. Kahdessa tunnissa tehtiin 40 nappia valmiiksi eikä edes missään vaiheessa alkanut  homma tympimään. Tämmönen menetelmä vielä menettelee, mutta jos olisi sahaaminen ja hiominen pitänyt tehdä käsivoimin niin olisin jatkanut nappien ostoa netistä.


Kyllähän korut ovat myös saaneet omassa mielessäni paljon enemmän arvostusta, koska nyt napitkin ovat itse käsintehtyjä. Seuraava askel voisi olla alkaa itse tekemään poronnahkaa ja värjäämään sitä. Se voi vaan olla aika paljon isompi urakka, joka kyllä vaatisi myös kovempaa myyntiä ja sen myötä myös sitten toiminimeä. Näin siis on ainakin vielä hyvä. Homma kulkee harrastepohjalla ja saan enemmän nauttia hommasta kuin "verenmaku suussa" ommella koruja.