Päivä Wienissä

Tunnetuin kuninkaallinen Itävallassa: Sissi - Elisabeth

Itävallan keisarikunta, Itävalta-Unkari, Natsi-Saksa, Liittoutuneiden miehitysvyöhyke, Itävalta. Kirjava historia tällä Keski-Euroopan helmellä. Itävallan keisarikunnan ja Itävalta-Unkarin aikainen arkkitehtuuri vallitsi Wienin ydinkeskutaa (vanhaa kaupunkia) vahvasti ja se kaikki oli todellinen ilo silmälle.

Aloitin toisen päiväni Wienissä lähteämällä Sissi-museoon. Sissi eli Itävallan Keisarinna Elisabeth. Ehdottomasti tunnetuin kuninkaallinen Itävallassa ja myös varmaan muualla maailmassa tunnetuin Itävaltalainen kuninkaallinen. Olen lapsesta asti useampaan otteeseen katsellut Sissi-elokuvia ja rakastunut tähän maanläheiseen kuninkaalliseen. Mutta kappas vain, Sissi museossa ymmärsin elokuvien olevan täyttä fiktiota eikä perustuvan lähellekkään oikeaan Sissiin. Sissi oli kaunis ja nuori nainen kun hän avioitui Frans Josephin kansen. Frans Joseph rakasti Sissiä silmittömästi ja he saivat yhteensä neljä lasta. Sissi ei kuitenkaan pitänyt uutta perhettään perheenään vaan piti omia veljiään ja vanhempiaan suuremmassa arvossa. Hän myös eli hyvin kontrolloidusti eikä syönyt paljoa, että hänen vartalonsa pysyisi kauniina ja solakkana. Hänen erittäin pitkät hiuksensa olivat hänelle hyvin tärkeät ja jos kampaaja sattui yhdenkin hiuksen pudottamaan Sissin päästä niin Sissi raivostui. Hänen ainoa poikansa, tuleva kruununperijä tappoi rakastajattarensa ja itsensä 30 vuoden ikäisenä ja Sissi masentui syvästi tästä. Hänen ainoa ilonsa olikin matkustelu ja hän rakensi palatsin Kreikkaan. Hän ei ollut aikaisemminkaan välittänyt Keisarinnan tai äidin velvollisuuksista, eikä kansa juuri tuntenut Keisarinnaa ollenkaan. Sissi murhattiin Sveitsissä, Italialaisen anarkistin toimesta. Mies vihasi kuninkaallisia ja oli alunperin tullut kaupunkiin murhaamaan erään toisen kuninkaallisen, joka oli kuitenkin perunut viime hetkillä tulonsa. Italialainen mies oli kuitenkin kuullut, että kaupunkiin oli saapunut Keisarinna ja anarkisti vaihtoi kohteensa Sissiin. Sissin kuolema järkytti Frans Josephia eikä hän koskaan kunnolla toipunut Sissin kuolemasta.

Hänen vyötärönympäryksensä oli lasten synnytyksen jälkeen 40.6cm ja kuolessaan vielä 47-49.5cm luokkaa. Hän oli 172cm pitkä (harvinaisen pitkä nainen siihen aikaan) ja painoi noin 50kg. Hän seurasi tarkasti aikansa muotia ja hän treenasi joka aamu kuntoilusaleilla. Mikä hänestä on sitten nykypäivänä tehnyt niin kuuluisan? Hänen kauneutensa.

Marie Therese

Elälintieteellisen museon pihalla

Wiener Rathaus - Kaupungintalo

Parlamenttitalo

Monen maanlaista herkkua tarjolla: Australialaista...

.. ja kiinalaista esimerkiksi. Vaihtoehtoja riitti!

St. Stephensin katedraali

Mielestäni muutama päivä Wienin ihailuun ei riitä. Koko keskusta on täynnä kauniita vanhoja rakennuksia, museoita ja nähtävyyksiä. Shoppailukatuja monissa eri paikoissa. Lisäksi keisarillisen palatsin läpikäymiseen ainakin pitää varata melkein koko päivä. Muina päivinä voi viellä lähteä seikkalemaan vähän keskustan ulkopuolelle tai lähteä vaikka junalla Bratislavaan, Slovakian pääkaupnkiin. Kaupungit ovat kuitenkin vain 80km välimatkan päässä, joten ei pitäisi olla liian pitkä matka seikkailuun.

Wien tarjosi paljon kaunista katseltavaa ja sitä jopa alkoi iltaa myöten vähän into hiipumaan kauniisiin rakennuksiin, koska niitä oli joka puolella. Lisäksi olin itselleni varannut halvan, huonon hotellin, jossa ei ollut ilmastointia (lämpötila päivällä +38 ja yöllä +28) joten yöllä ei nukuttu. Tämän vuoksi olin valmista kauraa palaamaan takaisin kylmään Suomeen ja odottelemaan jo seuraavaa talvea. Jos Wieniin olisin joskus menossa niin voisin mielummin kokeilla toukokuun aikaa ja ihan vain siinä toivossa, että helteet eivät sattuisi silloin iskemään.

Vali, vali.. Hieno kaupunki Wieni oli turistin näkökulmasta. Paljon elämää ja toimintaa eikä varmana jätä ketään kylmäksi.

Schönbrunn - Keisarillinen palatsi Wienissä

Kuka tykkää linnoista ja palatseista? Minä, minä, minä!!! Wienin keisarillinen palatsi on sitten juuri sinua varten. 

Wieniin Linzistä saapuessani jätin matkalaukkuni juna-aseman lokeroihin säilytettäväksi ja rivakkain askelin lähdin kohti metro-asemaa. Juna-aseman edessä seisoin kartta kädessä, kuitenkaan tietämättä että mihin suuntaan pitäisi oikeasti lähteä. Matkaoppaani ei ollut enää turvanani, vaan nyt minun piti pärjätä yksin. Tiesin mennä tien yli, sitten en osannut päättää mennäkkö oikealle vai vasemmalle. Lähdin vasemmalle. Aloin etsimään seuraava kadunkulmaa ja tarkistin kartasta olisinko lähtenyt oikeaan suuntaan. No en. Ei kun takaisin. 

Alue alkoi näyttään hieman pelottavalta.. Herätin huomiota tutkailemalla karttaa vähän väliä ja kävelemällä kuin tuulispää. Edessäpäin näin epämääräisen miesjoukon polttelevan tupakkia. Ei tienylitys mahdollisuuksia. Takanani tuli kolmen tytön sakki ja päätänkin vähän jättäytyä ja löyttäytyä heidän "seuraansa" eli taakse kuikuilemaan. Hyvin meni. Viimein olin metro-asemalla.

Metrosta päästyäni minun ei tarvinut kuin seurata muuta massaa, joka oli myös suunnistamassa keisarilliseen palatsiin. Palatsin aukiolle päästyäni tajuan kellon olevan kaksi päivällä eli pahin ruuhka-aika. No mutta, kyllähän tänne mahtuu. Matkaoppaani oli neuvonut, että voisin ilmaiseksi pyöriä vapaasti palatsin puutarhoissa jos en välttämättä heti haluaisi Schlossin palatsissa käydä.

Gloriette -terassi

Niinpä tutkistelin ympäristöä, kävelin puutarhoissa ja metsissä etsimässä viilentäviä paikkoja. Kuumaa oli puutarhoissakin, mutta ei niin tukalaa kuin asfaltti helvetissä. Metsän ihana viileys veti minua puoleensa, mutta aika pian jouduin sieltäkin pakenemaan. Kävelin pientä polkua eteenpäin ihaillen tunnelmaa, kun edessäni näin miehen. En ensin tunnistanut henkilöä kunnolla, ihmettelin vain että mitä hän teki. Kävelin vain menemään, kunnes huomasin hänen olevan housut nilkoissa ja muna kädessä. Äkkijarrutus. Tällöin mieskin näki minut ja alkoi housuja repimään jalkoihin. Minä käännyin verkkaisesti takaisinpäin ja onnekseni huomasin perässäni tulleen kaksi tyttöä. Nämä tytöt eivät taineet mitään huomata ja heidän perässään kulkiessani vain näin, kun mies lähti juoksujalkain pakenemaan paikalta. Jälkeenpäin pystyn nauramaan tapahtuneelle. Enkä tarjonnut miehelle auttavaa kättä. ;) Onneksi tarina päättyi noin, niin hyvillä mielin asialle voi nauraa. Näköjään näin omituisia asioita voi nähdä myös turistien täyttämissä paikoissa.

Puutarhassa ehdottomasti nautin vain kauniisti huollitellusta pensaista, puista ja nätisti istutetuista kukista. Löysin puutarhan keskeltä myös vesipisteen ja jäinkin lähelle narkoilemaan toviksi. En nimittäin ollut tajunnut ottaa juomapulloa mukaan. Myös kylmä vesi tekii hyvää olemukselleni. Olo oli ollut tovin jo hyvin väsynyt pitkästä saunomisesta ja hikoilusta ja vesi piristi ehdottomasti olemustani. Oli siis hyvin vaikeaa luopua tästä ihanasta elämän elixiristä ja jatkettava matkaa ilman tietoa koska enää näkisimme.

Palmutalo

Puutarhoissa pyörimisen jälkeen löysin itseni ostamasta lippua palatsiin. Eri lippu variaatiota oli monenlaisia. Oli mahdollisuus päästä katsomaan palatsin 22 huonetta (12,90€), joissa siis Franz Joseph ja Elisabeth aikoinaan asuivat. 40 huoneen kierroksella (15,90€) olisi edellisen lisäksi päässyt myös katsomaan huoneita Maria Theresen ajalta. Klassisella passilla (21€) pääsi koko palatsin lisäksi kurkistamaan muutamaan salaiseen puutarhaan, mutta myös Gloriette terassille. Kultaisella passilla (50€) olisi päässyt kaikkialle, myös eläintarhaan ja palmutaloon. Esitteestä ei saanut selvää olisiko esimerkiksi palmutaloon päässyt ilman tuota kultaista passia nimittäin se olisi ollut palatsin lisäksi ainoa paikka, joka minua kiinnosti.

Kävin siis palatsin ainoastaan tutkimassa ja kyllä se oli erittäin vaikuttava näky. Jonossa taas käveltiin luurit korvilla ja ihasteltiin entisiä keisarillisia huoneita. Palatsin kierroksen jälkeen pohdin taas pitkään kuinka sääli on toisaalta ollut, että tämäkin muiden kuningaskuntien tapaan on hävinnyt murrosten aikana. Demokratiaa kyllä kannatan, mutta kuningaskunnissa on aina ollut jotain historiallisen uniikkia. Tällaisissakin palatseissa on ihmisiä asunut, joita on pidetty Jumalan kaltaisina ihmishahmoina, jotka ovat elänneet muuhun kansaan nähden niin paljon paremmin. Mutta saman katon alla on myös ollut paljon tyytymättömyyttä ja surua niin kuin Elisabethin tapauksessa. Kun kukaan tai mikään ihminen ei voi toista ihmistä tehdä onnelliseksi. Jokainen henkilö voi itse itselleen vain onnellisuuden luoda.

En kartalta katsoessani olisi millään tajunnut kuinka suuresta alueesta on kyse. Wienin kaupunki on hyvin tiiviisti asutettu alue, mutta keisarillinen puutarha on saanut pysyä näin suurena muutosten aikana. Jos palatsin, terassin, salaiset puutarhat, eläitarhan ja palmutalon olisi halunnut käydä tutkimassa niin ehdottomasti alueella olisi pitänyt tulla jo aamuvarhain. Nähtävää nimittäin riitti. 

Schönbrunn - ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka!

Miltä Vancouver vaikutti?

Kuka voi myöntää etteikö potisi kovaa matkakuumetta? En usko ketään joka väittää etteikö tekisi nyt mieli lähteä lomalla avartamaan maailmaa ja omaa maailman kuvaa. Se tekee hyvää: niinhän tjäreborgin mainos taisi myös mainostaa.

Itselläni kun on välillä pahana tapana vähän muistella vanhoja niin tämä kesäkuu on pyhitetty vanhojen reissujen muisteluille. Nimittäin on useammasta viime reissusta jääny postaukset kirjoittamatta. Viime kesänä vietin huikeat 10 päivää Itävallassa ja olen vain murto-osan siitä reissuta vasta kuvia julkaissut. Lisäksi viime maaliskuussa käväsin työmatkalla Vancouverissa. Kohde ei ennen työmatkaa ollut aikaisemmin edes mielessä käynyt. Olen kyllä aina haaveillut Kanadan luonnosta, mutta Vancouver yllätti minut täysin positiivisesti. Upea paikka kerta kaikkiaan.

Kanadassa olisi selvästi paljon muutakin nähtävää :P

Näin idästä länteen matkustaessa jetlag on oikeastaan ihan hyvä puoli. Sitä tulee herättyä ilman herätyskelloa jo 5 aikoihin, käy pyörähtämässä salilla, syö aamupalan ja lähtee töihin kipuamaan. Työpäivät menevät joutuin, mutta kun ilta lähestyy niin väsymys lyö tajunnan kokonaan. Monena iltana meinasi niin käydä ettei edes päivällistä olisi kerennyt syömään, kun teki vain mieli mennä jo nukkumaan. Eräänä iltana kello 7 aikaan tulin hotellille, hyppäsin sänkyyn läppäri kourassa ja haaveilin kirjoittavani sähköposteja työkavereilleni Suomeen. Haavetta vain. Nukahdin jo ennen kuin läppäri oli kerennyt edes käynnistyä. Kahentoista aikaan yöllä heräsin ja kävin hampaat pesemässä, sammuttamassa valot ja jatkoin uniani.

Hotelli sijaitsi Richmondin alueella, joka oliskin aasialaisten asuttama alue. Tämä ei kyllä minua yhtään haitannut, koska erittäin loistavia ruokapaikkoja oli ihan hotellin kulmilla. Reissun aikana tuli erittäin hyvin tutustuttua aasialaiseen ruokakulttuuriin ja tätä olenkin Suomessa jäänyt taas kaipaamaan.

Hotelli sijaitsi suht lähellä lentokenttää ja työpaikkaa, mutta lisäksi vieressä kulki paikallinen metro eli Skytrain. Sillä olisi helposti päässyt lentokentälle, mutta enimmäkseen sillä kuljettiin viikonlopun aikana vain keskustaan. Hinta taisi olla n. 1,70€/krt, joten hintakin oli ihan sopusuhtainen.

Richmond - Skytrain

Stanley Parkista löytyi mm. toteemipaaluja

Lauantaina säntäsinkin ensimmäisenä Stanley Parkkiin. Kyseinen puisto sijaitsee ihan keskustan tuntumassa ja on kooltaan sen verran suuri, että sen läpi tutkimiseen olisi ehdottomasti tarvinut pyörän. Jalkapatikalla pääsi vain pienen osan puistosta tarkastelemaan, kun olin kuitenkin suunnitellut paljon muitakin paikkoja katsastettavaksi sille päivää. Stanley Parkissa sijaitsi myös Vancouverin akvaario, johon aluksi olin innoissani suunnitellut meneväni. Nimensä mukaisesti ajattelin, että siellä olisi paljon pieniä mereneläviä nähtävällä ja kuulema tuotot menisivät meren tutkimustarkoitukseen. Muuten hyvä tarkoitus, mutta kun kuulin että sisällä oli myös jonkin sortin valaita niin heti kieltäydyin menemästä paikkaan. En ikinä voisi antaa tukeani sellaiselle taholle, joka pitäisi valaita altaassa. Ne eivät sellaista ansaitse.

Kaksi kerroksinen Victoria Secret kauppa

Totta kai näin isossa kaupungissa tuli myös kierrettyä kauppoja. Niitä kun kerrankin oli ja niin paljon erilaisia ettei tienyt edes mistä aloittaa. Shoppailussa piti aina vain se muistaa, että hinnoista puuttui arvonlisäverot. Tämä ymmärtääkseni johtuu siitä, että arvonlisäverot ovat osavaltiokohtaisia. Vancouverissa vero taisi olla 10 % tienoilla. Lisäksi joissakin kaupoissa oli pelkästään hinnat Amerikan dollareissa, jolloin minulla meni jo laskupää sekaisin. Ensimmäistä kertaa elämässäni sain myös kuulla, että luotolla maksaminen on ulkomailla halvempaa, mutta että myös luotoissakin oli vielä eroa. Tämä ero ei ollut kovin suuri, mutta työkaverin kanssa kun maksettiin hotellit omilla luottokorteilla niin tässä huomattiin monen euron ero.

Kaupungilla tuli paljon vain pyörittyä ja hengailtua. Olihan isossa kaupungissa paljon ihmeteltävää. Vuoristo vilkkui aina jonkun talon takaa, ilmasto vaikutti enemmän välimeren tyyliseltä kuin olisin osannut odottaa ja koko kaupungista tuli hyvin vahvasti mieleen amerikkalaiset elokuvat ja sarjat. Aivanko siellä muka joskus aikaisemminkin olisi tullut oltua. Vancouver on oikeastaan hyvinkin suosittu elokuvakaupunki, jossa paljon tuotetaan ja kuvataan elokuvia ja sarjoja. Ei nyt tietenkään Hollywoodin kaltainen elokuvakaupunki ole kyseessä.

Suuri nähtävyys Vancouverissa: höyryllä toimiva kello! Kello on rakennettu kyseiseen paikkaan vuonna 1977, jolloin kyseinen insinööri on halunnut osoittaa kuinka monipuolinen höyryvoima on. Kuinka paljon parempi paikka maailmakin olisi, jos autot toimisivat mielummin höyryllä kuin öljyllä... Raha ratkaisee.

Sunnuntaina lähdin pistäytymään Granville Islandilla. Paikallinen henkilö neuvoi juuri minua sinne menemään: tulet varmana pitämään paikasta. Niinpä minä menin, mutta en kuitenkaan hänen ohjeidensa mukaan. Kartalta paikka ei näyttänyt sijaitsevan liian kauakana metrosta, joten päätin kävellä - tihkusateessa. Aluksi en heti ymmärtänyt mitä erityistä tässä saaressa (kyllä se enemmän niemi oli kuin saari) oli minulle. Ihan kivat näkymät kaupungille päin ja markkina paikka, josta sai kaikkea tuoretta ruokaa. Sitten ymmärsin, miksi se oli juuri minulle sopiva paikka - matkamuistomyymälät. Olimme yhdessä käyneet keskustassa eräässä liikkeessä, jossa oli myytävänä puusta kaiverrettuja alkuperäiskansan eli intiaanien perinnetyylisiä veistoksia. Olin ihan myyty. Käden jälki oli upeaa, mutta tyyli myös aavistuksen verran muistutti saamelaisten käsitöitä. Totta kai, koska molemmat kansat arvostavat luontoa ja luovat paljon taidetta luontoa hyödyntäen ja ihaillen. 

Alkuperäiskansan perinteen tyylisiä tuliaisia

Perinteistä vaahterasiirappia tuliaiseksi

Yhteenveto Vancouverista ja Kanadasta:

- Länsimaalainen ei sinänsä huomaa Suomessa ja Kanadassa paljoa eroa. Suuri plussa kanadalaisissa on se, että ne ovat suomalaisten tapaan hyvin luontoa rakastavaa kansaa ja jotka viettävät paljon ulkona aikaa. Yksi syy Vancouverin räjähdysmäiseen kasvuun on juuri se, että se pystyy tarjoamaan monipuolisia harraste mahdollisuuksia. Vuorikiipeilyä, purjehdusta, kalastusta, laskettelua, hiihtoa, maantiepyöräilyä yms. Vaihtoehtoja löytyy ja kaikki hyvin läheltä.

- Kortilla pärjää. En tälläkään kertaa nostanut tai vaihtanut rahaa, koska niin visa electorni kuin mastercard toimi joka paikassa.

- Vancouverin tai ison kaupungin etuja on ehdottomasti monipuolinen ruokakulttuuri. Miltein joka päivä tuli käytyä joko ruokatorilla tai ravintolassa syötyä ja valinnan vaikeus kyllä aina iski. Tällainen 'food court' - ruokatorin kaltaista toimintaa ehdottomasti kaivataan Ouluunkin. Yrittäjällä olisi vain oma pieni keittiönsä ja tiskinsä, jossa omanlaista ruokaa voisi myydä. Sitten kaikkien yrittäjien/ravintoloiden käytössä olisivat yhteiset pöydät missä voisi syödä ruokansa. Ainakin uskoisin, että tämän tyylinen vaihtoehto olisi yrittäjille paljon pienempi kynnys, kuin oman ravintolan vuokraaminen.

Kokonaisuudessaan pidin paljon Vancouverista ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että ainakin Kanadaan on tulevaisuudessa päästävä. Kanadan vuoristot ja luonto tarjoavat niin paljon nähtävää, että taivas olisi vain rajana. Olisinpa opiskeluaikana tajunnut lähteä Kanadaan vaihtoon...