Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

15.9.2018

Metsän sydän







Metsän sydämessä olen viettänyt viimeiset viikot paljonkin aikaa. Heinäkuussa tuskistelin kuumuutta eikä ulos metsään säntääminen oikein maittanut. Elokuun puolessa välissä lämmöt hellitti ja minä innostuin metsässä istumisesta. Taas. Ensin se tietenkin lähti marjojen poiminnasta, mutta sitten menin ihan seku vaan. Ihan viereiselle metsälle ilman mitään eväsretki- tai muita suunnitelmia. Tietenkin kamera kulki mukana ja oli ilo vain pysähtyä ja nauttia maisemista ja taas välillä keksiä asetelmia luonnon antimista ja valokuvailla eri kulmista.  Tykkään!

Metässä vietetyt hetket ovat niitä, joiden avulla sitä jaksaa arjen läpi puskea ja mikä antaa voimaa. Olenkin siis erittäin tyytyväinen, kun Suomen luonnon kunniaksi liput vedetään salkoon jatkossakin elokuun viimeisenä lauantaina. Meillä kotona liputettiin tänä vuona ekaa kertaa luonnolle, mutta vuodesta 2020 liputuspäivän voi myös tarkistaa almanakasta. Onneksi olkoon Suomen luonto!

1.9.2018

Sienestyksen eettisyys Lapissa









Oon tullut käymään taas kotopuolessa ja suunnitelmissa oli muun muassa lähteä käymään sienimetsällä - suunistuksen, läskipyöräilyn ja valokuvauksen lisäksi. Kello on kohta kolme lauantaipäivänä enkä vieläkään ole lähtenyt mitään noista suunnitelmista toteuttamaan. Vielä eilen ajattelin lähteäväni heti aamulla sienimetsään, mutta koko päivän olen jo pohtinut sitä, että onko se sittenkään oikea ratkaisu. Eilen illalla nimittäin luin paikallislehdestä jutun, jossa poromiehet toivoivat valtiolta avustusta porojen ruokintaan, koska kuiva ja kuuma kesä tuottaisi heillekin ongelmia porojen ruokinnassa. Moni poromies oli sillä kannalla, että poroja joutuisi talvella heinällä ruokkimaan muun ruuan vähyyden takia ja se totta kai tuntuisi poromiesten lompakossa. Ennen kaikkea itse ajattelen vain poroja ja mietin kuinka vähiin niillä ruoka käy, kun me metsästä tyhjennetään hyvin marjat ja sienet ja metsät hakataan kaljuiksi, joten sielä vielä vähemmän ruokaa riittää. En ole kuitenkaan perehtynyt sen syvällisemmin porojen ruokintaan ja porojen ruokakolmioon, mutta oma ahneus pistää vain miettimään. Sen tiedän että sienet ovat porojen herkkua ja moni poron omistaja jättää sienet metsään poroja varten.

Ehkä tämä on taas tätä mun yli ajattelua, koska ei ne porot varmaan nälkään kuole jos yhden korillisen käyn tatteja poimimassa. Mutta toivotaan, että muutkin pysähtyisivät näin syksyisin miettimään että tuleeko kerättyä metsän antimia yli omien tarpeiden. Tarviiko jokaista metsälintua ampua, joka kohdalle sattuu? Kaikkea kohtuudella!

16.8.2018

Hellekesän leikit






Joko saa huokaista, että helteet ovat viimein ohi? Toivottavasti. Mulle ainakin alko jatkuva helle jo riittään ihan totaalisesti. Suomalaiset aina jaksaa jankuttaa, että kesällä ei saa valittaa että on lämmintä, mutta jostain syystä ne valittavat kun tavella on kylmä. Talvella suurin osa silti pysyttelee sisällä ja melko lämpimiä nämä talot ja asunnot pakkaavat olemaan. Kuten myös kesälläkin. Ei ihme, että meinaa ärsyttää kun öisin ei saa nukuttua eikä päivällä voi hirveänä urheilla, kun on älyttömän raskasta ja ihokin palaa.

Asia josta kuitenkin nautin hellekesän aikana on uiminen. Vesistö lämpeää uimahallin veden lämpöiseksi ja padottomissa joissa vesi laskee. Tämä ei tietenkään ole hyvä kalojen kannalta, mutta harvoin sitä pääsee kesällä joen yli Ruotsin puolelle kävelemään. Lisäksi meidän kohdalla, keskellä jokea, kari kuivuu melkein kokonaan näkyviin ja sieltä on mukava etsiä hyvin hiottuja ja kauniita  pieniä kiviä. Karilta löytyy myös oikein hienohiekkainen pohja, jossa uiminen muistuttaa etelän matkoilta löytyviä uimapaikkoja. Muutama iso kivikin löytyy, jotka ajavat hyppylaudan ominaisuuden.

Koska vesi on niin lämmintä niin siellä myös pystyy viettämään aikaa tolkuttoman kauan. Kuten vietät super hauskaa laatu-aikaa kaverin kanssa kuvia räpsien. Kaverini Jonna toimi ensin minulle korumallina ja minä räpsin kuvia. Hetken vaihdettiin toisinpäin ja POROKORUlle piti tottakai saada sarvet päähän. Sitten otettiin kaverista jooga kuvia, jotka onnistuivat mielestäni älyttömän hyvin. Jonna on ihan selvä malli ja oli niin ilo ottaa hänestä kuvia. Lopuksi vielä pulikoitiin vedessä. Eihän meillä siis mennytkään kuin pari tuntia kun vedessä kuvailtiin ja polskittiin. Ei ihan joka kesä onnistuisi.

Tästä kuvaussessiosta jäi kyllä mukavat muistot mieleen ja myös iholle. Polttiaiset olivat kans hyvin innoissaan meidän bikinikropasta veden äärellä. Olin kuin tautisen näköinen, kun vedestä nousin. Koko kroppa oli täynnä punaisia laikkuja, jotka mukavasti kynsitti. Iho kyllä parantu, mutta edelleen lämmöllä mietin tuota extempore kuvassessiota. <3

9.7.2018

Kesäneito kuusimetsässä










Ennen juhannusta kävin ensimmäistä kertaa elämässäni keräämässä metsästä kuusenkerkkiä. Tämän inspiraation sain, kun netistä eteen hypähti sivusto, jossa ohjeistettiin tekemään kuusenkerkkäsiirappia. Ohje oli sen verran simppeli, että uskaltauduin moista kokeilemaan. Maku on ollut hyvä ja tykkään siirappia sekoittaa aamupuuroon ja myös smoothieenkin. Harmi vain kun ei tullut enempää kerättyä kuusenkerkkiä niin olisin voinut niitä pakastaa ja käyttää niitä sellaisenaan smoothien seassa. Ensi kesänä täytyy siis yrittää enemmän kerätä.

Metsä oli silloin niin kauniin kirkkaan vihreän värinen ja hillatkin sattuivat olemaan kukassa niin innostuin vähän enemmän myös kuvaileen. Pitäisi selvästi enemmän käydä lähimetsissä käveleen, kun löysin uuden kivan kuvailupaikan. Aina ei tarvi kauas lähteä kuvauskohteita etsimään.

16.6.2018

Suomen suurin suoalue: Teuravuoma











Kotikunnassani sijaitsee kaksi paikkaa, mistä kuntalaisena olen ylpeä: Suomen suurin suoalue Teuravuoma ja Tornio-Muonionjoki virtaa kunnan laitaa pitkin joka on Euroopan pisin vapaana virtaava joki. Suoalue ei sinänsä ole taloudellisessa mielessä kovin kannattava (hallitus haluaa lisätä entisestään hakkuita), mutta eläilmille se on tärkeä kasvualue. Nykyään Suomessa on myös tämä ihmeellinen trendi, että soita kaivetaan ja otetaan turve energia käyttöön. Turvehan on muuten samanlainen kuin öljy eli uusiutuu hyvin hitaasti, mutta ei vain ole yhtä rahallisesti arvokasta. Linnuille suoalueet ovat tärkeä pesiytymispaikka ja turveen kaivamisella entisestään hankaloitetaan lintujen pesintää. Tämän vuoksi olenkin niin ylpeä, että kotikunnassani sijaitsee Suomen suurin suoalue, jossa osa on luonnonsuojelua aluetta ja tämän vuoksi jatkossakin lintujen pesimäpaikka.

Lähdimme päiväretkellä käymään Teuravuoman telatiellä, jonne pääsee kolmesta eri kylästä eli Kurtakosta, Teurajärveltä tai Venejärveltä. Me lähdettiin Kurtakosta, koska halusin päästä käymään Särkilehdon nuotiopaikalla makkaranpaistossa ja Teurajärveltä emme olisi sinne asti päässeet. Olen Teuravuoman telatiellä aiemminkin käynyt ja silloin olen sattumalta yhteen tai maksimissaan kahteen ihmiseen törmännyt, mutta tällä kertaa koko suo tuntui olevan vain meille. Mitä nyt joutsenia ja muita lintuja kuului alueella olevan. Suolla tiedetään pesivän myös useasti karhuja, joten äänekkäällä ja tauottamalla juttelulla yritimme pitää karhut tietoisena, että missä kuljimme.

Pitkospuut olivat paikka paikoin melko huonossa kunnossa ja Kurtakon alkupäässä näkyikin kuinka pitkospuita oli alettu ottaa pois ja tilalle oli tulossa hiekkarouheella päällystettyjä polkuja. Pitää vielä yrittää viimeiseen asti nauttia näistä upeista pitkospuumaisemista. Kohta nekin ovat historiaa.

29.5.2018

Tervetuloa kesä!









Kesä tuli sellaisella huminalla, etten edes kerennyt kunnolla kuvaamaan alkukesän kirkkaan vihreää väriloistoa. Toukokuu meni (taas) sairastellessa, joten mieli on ollut melko maassa eikä kuvien ottaminen, muokkaaminen tai oikeastaan mikään muukaan ole kauheana innostanut. Sairastellessa tuli taas innostuttua pelaamisesta, mutta niin se on taas jäänyt kun on olo parantunut ja olen taas ulos päässyt touhuamaan niin en ole enää kerennyt sisällä paljoa istumaan.

Mutta nyt - nautitaan kesästä ja valosta (ja vielä hetken myös lämmöstä). Ihanaa tiistai-iltaa kaikille!

26.9.2017

Vinkkejä road tripille Norjaan

Aika monen suusta olen saanut taas kesälomani jälkeen kuulla kuinka mukavaa olisi päästä (taas) käymään Norjassa. Voin vakuuttaa, että se kannattaa. Norjaan lähteminen ei nimittäin vaadi suurempia rahallisia säästöjä, ei välttämättä tarvitse hirveänä reissua ees suunnitella, mutta ripauksen seikkailumieltä reissuun tarvitsee. Meiltä täältä Pohjois-Suomesta Norjaan on entistä helpompaa (joillekin jopa päivittäistä), mutta etelämpänä asuvalle myös helppoa jos vain jaksaa autossa istua vähän enemmän.

Olen nyt kahtena peräkkäisenä kesänä suuntanut loman alkupäässä heti Pohjois-Norjan suuntaan, joten vain siltä pohjalta olen näitä vinkkejä kerännyt mieleeni. En siis ole mikään vanha konkari, mutta silti muistan miltä tuntu ekaa kertaa lähteä Norjaa kiertelemään autolla.








Matkaan kuluva aika. Älä katso Norjan kartaa samalla tavalla kuin Suomen karttaa (Oulusta Ylläkselle suora tie, arvioitu aika n. 4 tuntia). Norjassa nopeudet ovat hitaampia, kyliä varmaan joka 10km välein ja tiet ovat suurimmaksi osaksi hyvin mutkaisia ja mäkisiä. Esimerkiksi kun katsoo Alta Tromssa väliä niin kartaltahan se näyttää siltä, että kaupungista toiseen hurautetaan lyhyessä ajassa, koska ne ovat niin lähellä toisiaan. NOT. Maata pitkin matkaa tulee google mapsin mukaan 439km eli 6h 32min. Kahta lauttaa käyttämällä matkan pituudeksi tulee 309km ja arvioitu aika 5h 56min. En oikein luottaisi noihin aika arviohin jos ei sitten ihan täysiä pääse paahtamaan väliä.

Lautat lyhentämään reittejä. Suomessahan me saamme (kai) nauttia ilmaisista lautoista suuntaan jos toiseen, mutta Norjassa ei taida tämmöistä mahdollisuutta olla. Näiden hinnat myös vaihtelevat tosi hurjasti ja lauttojen aikataulut saattavat olla hämärän peitossa, kun infopisteitä ei ole eikä minkään sortin infotauluja näy lauttojen lähellä missään. Viime kesänä ajelimme Jäämeren rannikoa pitkin Berlevågin kylään ja suunnittelimme menevämme lautalla toiselle nimelle Mehamnin kylään. Camping alueelta kyselimme hintoja ja hinta taisi pyöriä siinä 150e tienoilla. Päätimme suosiolla ajella kyseiselle niemelle.





Millä kulkuvälineellä matkaan? Tämähän on täysin makuasia ja varmana kaikki vaihtoehdot ihan käypiä, mutta koska asuntoautoa ei valitettavasti omisteta (se olis mun mielestä paras vaihtoehto) niin nyt ollaan molempina kesinä pakettiautolla kuljettu. Hellu on rakentanut pakettiautoon välikerroksen. Alapuolella sälilytetään kaikki tavarat: laukut, muonat, keittimet, grillit, retki-istuimet, kalastusvälineet jne. Kerroksen yläpuolella kuljetetaan matkan aikana molemmille pyörät ja yön ajaksi ne nostetaan ulos  ja levitetään patjat paikoilleen ja aloitetaan koisimaan. Jos ei pysähdytä missään erikoisessa paikassa syömässä eikä muonan valmistus ulkona nappaa niin retkikeittimellä pystyy hyvin myös meidän "sängyllä" tekemään ruokaa (siis ilman patjoja ja makuupusseja). Pakettiautoon mahtuu hurjasti tavaraa mukaan, mutta päästään myös yöt nukkumaan paksuilla patjoilla eikä tuulikaan pääse autoon niin pahasti kuin teltan sisälle.

Camping -alueet. Riippuu tietenkin millä alueella kulkee, mutta itselle on ainakin jäänyt sellainen kuva, että camping alueita Pohjois-Norjasta löytyy kiitettävästi eli niistä ei hirveänä tarvi stressata. Aina me ei niihin mennä, koska pakettiautolle on suht helppo löytää paikka mihin parkkeerataan ja jäädään yöksi. Kunhan ei ole minkään ison tien varressa. Kartanlukijana olenkin oppinut kärkkymään pikkuteitä, koska sieltä monesti on löytyneet parhaimmat yöpaikat ja vielä ilmaiseksi. Peseytymisen vuoksi sitten suuntaamme camping alueille ja niissä on hyvä olla 10kr kolikot, koska muuten ei suihkuun pääse 3 tai 5 minuutiksi peseytymään. 10kr kolikoita olisin kaivannut enemmän, koska eräässä paikassa lämminvesijako meni sekaisin, vaikka en ollut kuin 1 minuutin kerennyt suihkussa olemaan ja sainkin shampoot ja saippuat pestä iholtani jääkylmässä vedessä.

Lämmin vaatetus. Lämpimälle kelille totta kai kannattee myös varautua ottamaan vaatetta, mutta harvoin sitä kesälomalle muistaa toppavaatteita kaivaa kaapista mukaan. Tämän virheen opin kantapään kautta, koska ekalla reissulla otin vain villavaatteita ja tuulitakkeja mukaan ja olinkin ihan jäässä yötä päivää jäämeren rannalla. Sillä reissulla ei aurinkoa muutenkaan näkynyt ja koleaan ilmaan lisää vielä jäätävän pohjoistuulen niin kyllähän se kylmyys meni luihin ja ytimiin. Tänä kesänä otinkin pitkän toppatakin mukaan. Päivät olivat suurimmaksi osaksi tosi nättejä ja lämpimiä, mutta iltaisin olen aina kylmissäni niin silloin oli mukava vetää vielä toppatakki yhdeksi kerrokseksi niin eipä enää tullut kylmä. Tämä siis juuri niillä hetkillä kun tehdään iltapalaa tai kävellään hetki paikkoja kierrellen ennen nukkumaan menoa.



Kaikille kaikkea. Tää varmaan on yleinen hyvä sääntö kaikille reissuun lähtijöille: tehdään selväksi mitä kukin haluaa tulevalta reissulta. Norja tarjoaa paljon eri puitteita, mutta erityisesti se tarjoaa upeita maisemia, hyviä kalapaikkoja kalastajille ja retkeilijöille paljon vaellusreittejä. Sovun säilyttämiseksi kaikki joustaa ja nauttii yhteisestä matkasta. Jos löydetään hyvä kalapaikka niin siinä myös ollaan sitten hetki, että kalastaja pääsee nauttimaan myös reissusta. Näinä hetkinä minä vain nautin maisemista, lueskelin kirjaa ja fiilistelin omaa lomaani. Jotkut voivat tehdä sen aurinkorannalla, mutta minulle sopii aivan hyvin kallioinen ranta Jäämeren vieressä. 

Reissussa on myös hyvä muistaa pysähtyä tarpeeksi useasti eikä vain paahtaa menemään koko matkan ajan. Pysähdykset tuovat mukavaa vaihtelua matkaan, mutta on myös mahdollista että paikasta löytyy jotain erikoista. Norjassa nimittäin riittää koluttavaa oikeille seikkailijoille!

Onko sinulla vinkkejä Norjan reissuun tai yleensä autolla matkustamiseen?