Näytetään tekstit, joissa on tunniste spontaani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste spontaani. Näytä kaikki tekstit

19.6.2017

Mallan jäätyneet kyyneleet

Tuntuu jotenkin älyttömän hurjalta, että kaksi viikkoa sitten rämmin Kilspirjävellä lumikengillä paksun keväthangen päällä lumikengillä. Oulussa taas ollaan pari viikkoa nautittu auringosta ja kesästä, joten keväthanget tuntuvat todella kaukaselta ajatukselta. Silti muistelen reissua suurella lämmöllä ja jo seuraava Kilpisjärven reissu houkuttelee. Mutta niin kuin jo pari viikkoa sitten mietin, että nyt ei taida Kilpisjärven suunnalla juhannuksen aikaan vaeltaminen onnistua niin ihan oikeassa olin. Vaikka lämpöä on riittänyt myös Suomen käsivarressa niin kyllä niin paksun lumikerroksen sulamiseen vain menee oma aika, että en itse suosittelisi lähtemään Kilpikselle vaeltamaan juhannukseksi. Heinäkuun eka viikolla varmana on jo eri asia ja eiköhän siellä ole luontokin lähtenyt jo hieman vihertymään. Lyhyt on kyllä käsivarren kesä.





Kitsiputous - Gihcigorži - Mallan kyyneleet - putous, joka on tiettävästi Suomen korkein yhtenäinen vesiputousten sarja. Sinne suuntasin reissun toisena päivänä. Halusin lähteä ihastelemaan jääpuikkoja ja Ruotsin ja Norjan lumisia vuoria. Koska matkaa oli niin paljon, päätin suosiolla jättää kamppeet ison kiven viereen, josta ne sitten takaisin tultaessa löytäisin. Olisin niin paljon hitaampi kulkija ahkion ja rinkan kanssa etten ehkä olisi edes putoukselle päivässä päässyt.

Loppujen lopuksi vauhtini ei ollut mitään päätä huimaavaa. Istuskelin ja nautiskelin näkyvistä, maistelin pähkinöitä ja rusinoita, välillä hemmottelin itseäni suklaalla, räpsin joka hetki kuvia kuin vain mahdollista ja sitten taas jatkoin vähän matkaa. Päivälliseksi keitin vettä jonka lisäsin retkimuonapussiin ja söin riistapastaa kuin parhaimmassa ravintolassa. Mukavaa oli kun sai ihan omaan tahtiin mennä eikä edes muita sattunut olemaan liikkeellä. Ainoastaan eräs tuulispää nainen tuli kiirreellä katsomaan Kitsiputousta ja samaten kääntyi ja sanoi että vielä pitäisi Saanalle keretä saman päivän aikana. Kerkesiköhän maisemista nauttimaan?









Mallan jäätyneet kyyneleet olivat jopa upeampia kuin mitä osasin odottaa. Eipä siis yhtään harmittanu, että vietin päiväni Mallan luonnonpuistossa. Jos kuitenkin itse mielii lähteä Mallan jäätyneitä kyyneleitä katsomaan niin kannattee ehkä miettiä jotain muuta reittiä kuin mitä karttaan oli merkattu. Ison-Mallan rinnettä pitkin kävelly oli vähän jännää, kun Mallan päältä näkyi välillä tippuvan lunta sulamisen vuoksi ja itseä vähän kylmäsi ajattelu lumivyörystä. Mielummin kannattaisi vaikka järveltä käsin tulla tai mennä huoltoreittiä eli kelkkareittiä pitkin. Mie en sieltä lumipallona tullu alas, mutta turhan riskin otin.

Ei mulla muuta. Nyt mie voin luvata, että nämä oli viimoset lumikuvat tälle kesää. Kylmää on juhannuksesi luvannut, mutta vahva toivo on että lunta ei enää tulisi. Ken tietää.

13.6.2017

Yksin vaeltaminen

Tuossa Vaellushaaveita kesäksi -postauksessa kerroin haaveistani lähteä keväthangilla hiihteleen Kilpisjärvelle ja olihan tuo haave muhinut jo useampana vuotena. Joka kevät tuntuu hurahtan aivan liian nopeaa ohi ja lumet sulaneet ennen kuin olen edes kissaa kerinnyt sanomaan, mutta ei tänä vuonna. Tänä vuonna päästiin kunnolla nauttimaan lumesta ja kylmyydestä. Kylmän kevään ansiosta mie pystyin toteuttamaan sen oman pitkän unelman: vaellusreissun keväthangilla. Sain töistä puolentoista viikon ylityövapaat ja silloin aloin miettimään että olisikohan liian myöhäistä lähteä Kilpisjärvelle hiihtämään. Kolarin korkeudella lumet olivat sulanneet ja jäät jo lähteneet, mutta oli vaikea arvioida Kilpisjärven tilannetta. Ilmatieteenlaitoksen mukaan lunta oli vielä yli 70cm ja kun Instagramista etsin kuvia #kilpisjärvi niin kyllähän siellä näkyi paljon porukkaa vielä hiihtelevän toukokuun viimeisellä viikolla. Niinpä minäkin aloin sitten suunnittelemaan omaa vaellusreissuani yksin.

Aika varovaisin mielin mietin reissua, koska jos sää olisi ihan mahdoton (myrskytuulta ja lumisadetta vaakatasossa) niin peruisin koko reissun. Sääennusteet lupasivat kelpo keliä, vaikka vähän kovempaa tuulta oli perjantaille tiedossa. Maanantaina aloin kaivelemaan rinkkoja, alustoja ja telttaa esille. Torstaina kävin serkun luona piipahtamassa Kittilässä ja silloin tuli vielä yksi alusta ostettua, jotta olisi lisää eristettä makuupussin ja lumen välille. Illalla aloin pakkaamaan kasoja enkä tajunnutkaan kuinka aikaa vievää se oli miettiä että mitä kaikkea sitä vielä tarvii. Plus saunan jälkeen olo oli niin rento ja vetelä ettei aivot enää raksuttaneet yhtä hyvää vauhtia. 




Torstai ja perjantai välisenä yönä nukuin todella huonosti. 270km päässä Kilpisjärvestä oli kauhea myrskytuuli, joka puutalon sisälle jo kuului erittäin hyvin. Näin painajaisia tuulesta ja myrskystä ja kuinka yksin kirosin itseäni että miksi mie tänne lähin henkeäni riskeemaan. Aamu siis tuntui raskaalta, mutta reissuvalmisteluja vielä riitti. Halusin varmistaa että osaisin upouuden teltan pystyttää, joten sen kävin pihalla kokeilemassa. Sitten vielä piti pohtia miten pulkan ja ahkion välimaastoon sijaoittuvasta kamppeesta saataisiin pelittävä ahkio. 

Perjantai iltapäivästä sitten viimein olin Kilpisjärvellä ja olo oli todella hyvä. Hei, täällä nyt ollaan ja lunta näkyy ihan pirusti vielä olevan tuntureissa. JEE!! Ei kun lumikengät jalkaan ja ahkio lumelle ja menoks. Ilma oli aurinkoinen, mutta melko tuulinen ja lumi hieman päältä sulannut. Lähdin täyttä häkää vetämään n. 20kg ahkiota ylämäkeen tihessä koivikossa. Lumikengät upposivat välillä hangen läpi ja ahkiolla oli eri menosuunnitelmat kuin minulla. Se oli mielummin kallellaan tai kiinni koivikossa. Hymyssä suin yritin pysyä, vaikka ahkio turhautti ja koko homma otti niin voimille. Olinhan nyt päässyt omaa haavettani toteuttamaan. Välillä pitelin herkkutaukoja ja ajattelin vain että kyllä tämä koivikko ainakin joskus loppuu kun tarpeeksi ylös päästään. Sitten ylämäki jyrkkeni entisestään ja yritin polvillani kiikkua ylös, kun lumikenkien piikit ja oma paino eivät meinanneet enää riittää ahkion repimiseen. Muutama kirosanakin lipsahti. Silloin ajattelin onko tässä mitään järkeä, lähenkö takasi. Otin ahkiosta rinkan selkään ja lähdin se selässä rauhallisesti kiikkumaan ylöspäin ja katsomaan koska pystysuora ylämäki ja koivikko loppuisi. Niin kuin ajattelinkin, kyllähän se joskus loppui. Jätin rinkan siihen ja kävin vielä ahkion hakemassa (jossa siis vielä oli teltta, alusta ja reppu) ja kiskoin sen ylös. Se oli niin helppoa kunhan vain järkeä käyttää. Loppumatkan kuljinkin rinkka selässä eikä ahkiokaan enää kaatuillut holtittomasti kyljellensä.

Ilta oli jo melko pitkällä, kun löysin sopivan telttapaikan. Aurinko möllötti vielä korkealla taivaalla, mutta ajattelin etten varmaan heti löytäisi yhtä hyvää telttapaikkaa, joten parempi oli jäädä siihen. Pystytin teltan, söin ja lähdin nauttimaan vielä yöttömästä yöstä. Siellä nyt oltiin ja elettiin omaa unelmaa. Suoraan sanottuna olin kyllä aika fiiliksissä.









Olen paljon kulkenut tuntureissa ja metsissä yksikseni ennenkin. Monet kerrat olen väsyneenä päivän patikoinnista raahautunut takaisin autolle ja ajanut kotiin lämpimään, jossa saunan kautta sänkyyn sujahtanut. Nyt vain ei ollut sitä saunaa eikä lämpimää kotia tai pehmeää sänkyä. Yöllä oli -5 astetta pakkasta eikä ollut ketään kenelle höpöttää samalla, kun keittelin iltapalaa tai hörpin kuumaa teetä. Kylmyyttä lukuunottamatta mikään ei oikeastaan häirinnyt mua ollenkaan. Kylmyyteen olin varautunut ja tiesin että kylmässä nukkuminen olisi minulle vaikeaa, mutta se vaatisi vain totuttelua. Ensimmäinen yö  ei mennyt kauhean hyvin (sain unen kolmen tunnin pyörimisen jälkeen) kun olin hieman viluissani ja tuuli heilutteli reippaasti telttaa. Loppujen lopuksi väsymys vei voiton ja vaivuin syvään uneen.

Toisena iltana olin todella väsynyt ja laitoinkin hyvissä ajoin nukkumaan, mutta sitten tuskastelin pari tuntia jäätävää päänsärkyä. Silloin olin tosi ärtynyt ja mietin jo kamppeiden kasausta ja patikointia autolle, mutta onneksi puhelin pelasti. Laitoin hellulle päivitystä omasta tilanteesta ja sieltä tuli järkeviä kommentteja joita oli pakko kuunnella. Ei todellakaan olisi fiksua lähteä väsyneenä yöllä tarpomaan autolle yksin, kun tiedossa olisi vielä jyrkkää alamäkeä. Silloin voisi vielä pahemmin käydä. Suotavaa siis olisi, että joisin paljon lämmintä teetä, koska päänsärky todennäköisesti johtui nestehukasta. Olin keittänyt lunta, mutten ollut lisännyt sokeria tai suolaa sekaan joten mikään neste ei ollut kunnolla imeytynyt minuun. Join pannullisen kuumaa teetä, kaivoin repusta pikku pokkarin ja siinä teetä siemaillessani olo alkoi pikku hiljaa helpottamaan ja olo tuntumaan jo todella mukavalta. Päänsärky hellitti ja kirja sai häivytettyä negatiivisuuden päästäni, joten kaivauduin makuupussiin ja sain heti unen. Sen yön nukuinkin kuin tukki.

Reissussa oli kyllä mukavaa nähdä kuinka sitä itseään voi testata ja kuinka helposti joistakin asioista pääsee yli ilman luovuttamista. Mulle oli myös hirveän opettavaista se kuinka sitä ahkiota vedetään, kuinka se pakataan ja kuinka tärkeää on pitää yhteyttä muihin ihmisiin silloin kun ei oma järki toimi. Vaikka yksin reissussa onkin niin ei ole väärin kysyä apua tai neuvoa omaan tilanteeseen. Toinen voi hyvin sen tilanteen korjata sieltä kotisohvaltakin. Mun tilanteessa tuossa olis voinu oikeasti hassusti käydä jos olisin keskellä yötä väsyneenä lähtenyt ahkion kansen jyrkkää alamäkeä laskemaan. Lisäksi reissusta olisi voinut jäädä paljon paskempi maku jos olisin veren maku suussa päässyt autolle yöllä. Seuraavana aamuna oli mukava herätä virkeänä, rauhassa keitellä ruuat, pakata kamat ja järkeä käyttäen tulla ahkion kans alamäki alas. Oikeasti paluupäivä oli paljon iisimpi kuin mitä olin pelännyt. Kertaakaan ei tarivinut edes päästellä rumia sanoja ulos tai mussuttaa suklaata pipo silmillä ja suu mutrulla.

31.5.2016

Vain 2 Kalaa - Tai ei sitäkään...

Tältä näytti mun näkökulmasta Vain 2 Kalaa -pilkkitapahtuma. Alun alkaen suunnittelin, että skippaan koko pilkkikisan enkä edes osta lippua, vaan menen tuntureista ja nähtävyyksistä nauttimaan tunturiin. Lippuhan kuitenkin ostettiin Karesuvannon Nesteeltä jäätelöiden kera eikä lippujen osto ollutkaan turhaa. Lipun takana luki, että lipuista tulevat voitot käytetään totta kai seuraavan vuoden palkintojen ostoon, mutta myös Kilpisjärven kylän kehittämiseen yms. mielestäni hyvään tarkoitukseen juuri Kilpisjärveä ajatellen. Eli melkein niin kuin hyväntekeväisyyttä, jossa on kuitenkin mahdollisuus voittaa moottorikelkaa, mönkijää...



Olen vain kerran aikaisemmin päässyt Kilpisjärvellä käymään ja odotin paljon, että pääsisin taas Kilpisjärven upeisiin maisemiin samoilemaan. Väkeä vain tuntui olevan huomattavasti enemmän, kuin viisi vuotta sitten juhannuksena. Hyvä niin! Mukava nähdä eloa pienissä kylissä, joissa matkailu ja tapahtumat ovat isoja juttuja.



Saanan kupeessa pohdiskelin, että lähenkö vai enkö lumikengillä tarpomaan sohjoon. Lämmintä oli n. 8 astetta, aurinko yritti pilvien takaa paistaa ja välillä jopa ripsi vettä. Lunta oli enää vain paikoittain eli ei mitenkään parhaimmat lumikenkäily kelit. Päätin kuitenkin lähteä kokeileen. Saana ihan vieressä ja lumikengät peräkontissa. Ei tätä tilaisuutta voinut olla käyttämättä.

Paikoittain kyllä kirosin taas itseäni. Viikko sitten olin ihan samassa tilanteessa (lunta oli silloin enemmän). Olin Lommoltunturissa vappuna kenkäilemässä ja silloinkin kirosin sohjo lunta ja mietin mikä piru mut sai vappuna tunturiin sohjoon kiikkumaan. Tosi asia oli, että vappuna oli jopa parempi keli ja nyt lumi oli niin märkää, että kengät, sukat ja housujen lahkeet kastuivat heti. Ei kovin hauskaa. Välillä piti riisua lumikengät jalasta pois, kun lunta ei ollut aukeilla paikoilla ollenkaan. Vettä maastossa kyllä tuntui olevan, mutta lahjakkaasti onnistuin hyppimään kiveltä kivelle pahimmissa paikoissa. Vaikka kulkeminen oli mitä oli, kamppeet olivat jo märät niin silti päätin aina jatkaa vähän vielä ylöspäin.. Vähän vielä että maisemat aukeaisivat paremmin eteeni. Se onneksi kannatti.


Ruudun muotoinen kuvio järvellä on pilkkijöistä muodostunut merkki

Puunrajan yläpuolelle kerkesin kiikkumaan ja se riitti minulle. Siellä oli ihan henkeä salpaavan kauniit maisemat! Juuri sitä mitä olin tullut hakemaankin. Omasta mielestäni en tietenkään saanut tarpeekseni ihailla maisemia, mutta samaan aikaan takaraivossani painoi ajatus pilkkikisoista. Pakkohan sielläkin on päästä käymään. Aika vauhdilla rynninkin Saanan rinnettä alas ja tilaisuuden tullen otin juoksuaskeleita.
































Kerkesin! Puol tuntia oli vielä kisoja jäljellä, joten kerkesin siinä hämmästäleen ihmismassan paljoutta, järven syvyyttä ja järven veden kirkkautta. Paikka vaikutti olevan hyvä, koska 10m päässä näin yhden henkilön saavan kalan ja 3m päässä katkesi siima. Suurimmasta osasta porukkaa huomasi, että sinne oltiin tuntu vain fiiliksestä nauttimaan ja moni olikin sillä asenteella että kalaa tulee jos on tullakseen. Käsivarren pohjoisalue onkin ainoa paikka Suomessa, josta ei ahventa saa. Kilpisjärvi onkin enemmän tunnettu raudustaan, mutta koska kyseessä on sen verran arka kala niin eihän se tämmösen ihmismassan alla uskalla tulla syönnille.

Päivänreissu tuli Kilpisjärvelle tehtyä ja vähän kyllä harmitti lähteä. Olisin noissa maisemissa viihtynyt vielä pitempäänkin ja pilkkikisat olisivat vielä olleet seuraavanakin päivänä, mutta majoitusta ei oltu aikaisemmin hoksattu hommata. Mutta emmähän met Lapissa niin välitä välimatkoista... Eihän sollu poka mikhään ko met hurhautimma sen 540km päivän aikana.