22.2.2016

Salzburgin tunnetuimmat nähtävyydet

Hohensalzburgin linnoitus

Tunnetuin ja näkyvin maamerkki Salzburgissa on ehdottomasti Hohensalzburgin linnoitus. Linna on rakennettu kukkulan päälle ja kokonsa vuoksi se on yksi Euroopan suurimmista keskiaikaisista linnoista. Edellisenä iltana kun päätettiin kaverin kanssa lähteä seuraavana päivänä Salzburgiin niin silloin vasta taisin eka kerran googlettaa miltä paikka mahdollisesti edes näyttäisi. Ihastuin heti. Linna kukkulan päällä, josta suorat näkymät Alpeille. Ei siis mikään tavanomainen paikka.




Linnoitus päätettiin lähteä heti ensimmäisenä tsekkaamaan, kun Salzburgiin saavuttiin. Tähän päädyttiin ihan siitä syystä, kun uskoimme että linnassa voisi päiväs aikaan olla jo melko ahdasta. Linnaan oli mahdollisuus päästä raitiovaunuja pitkin, koska nousu voisi esimerkiksi vanhemmille ihmisille olla turhan raskas. Me nuoreina ja vetreinä noustiin linnaan helposti, mutta jos ilma olisi aamulla ollut yhtä kuuma kuin päivällä niin asia voisi olla ihan toinen...


Linna sisältä ei mielestäni ollut mitenkään erityinen. Kauneimmat näkyvät avautuivat ehdottomasti ikkunoista, kun ei sisällä ollut juuri mitään vanhoja huonekaluja tai mitään enää jäljellä. Paitsi kidutustuoleja ja eri kidutusmenetelmiin käytettyjä välineitä... No joo, kai sielä joku sänky ja haarniskakin taisi olla.





Linnan ylimpään torniin pääsi katselemaan maisemia opastetulla kierroksella. Luurit päässä kuunneltiin tarkkaa selostusta linnoituksen historiasta. Hohensalzburgin linnoituksen rakennustyöt aloitettiin vuonna 1077 erään arkkipiispan toimesta. Sen jälkeen useat piispat/arkkipiispat laajensivat linnaa omien etujensa vuoksi. Vuonna 1515 suunniteltiin linnaan alkeellinen rautatie, joka on luultavasti vanhin operatiivinen rautatie maailmassa. Edelleenkin sama rautatie pyörii, mutta ehkä hieman päivittyneempänä versiona. Ymmärtääkseni Salzburgia on näin valtavasti lähdetty kehittämään silloin aikoinaan juuri sen takia, että siitä suunniteltiin Vatikaanivaltioksi.


Salzburgin katedraali

Ensimmäinen versio Salzburgin katedraalista tehtiin vuonna 776. Useiden palamisten jälkeen katedraali sai nykyisen muotonsa vuonna 1614 aikoihin. Tällöin rakentaminen kesti 15 vuotta. Itse katedraali oli tietenkin aivan valtavan kokoinen ja epäilemättä katolilaisille tärkeä paikka, mutta minulle se oli pelkästään mukava viilentymispaikka. Maksamalla opastetusta kierroksesta olisi varmaan päässyt vähän pitemmälle katsomaan katedraalin muihin osiin. Oppaassa mainittiin, että siellä olisi ollut nähtävillä arvoesineitä ja olisi ollut parempi mahdollisuus tutustua katedraalin historiaan, mutta tämän päätin skipata. Historia aina kiinnostaa, mutta tämä ei ehkä ollut listani kärjessä mitä haluaisin nähdä Salzburgissa.




Mozartin synnyinkoti

Salzburgin synnyinkotiin törmättiin oikeastaan vähän niin kuin vahingossa. Tiesin, että jossainpäin Salzburgia paikka sijaitsisi, mutta en oikeastaan osannut arvata, että Salzburgin vilkkainta katua. Katu onkin toiminut ennen viljaväylänä, mutta nykyään se on vilkas ostoskatu. Jäi muuten Mozartin kuulat ostamatta Mozartin synnyinkaupungista. Kuulat taisivat löytää laukustani paikan vasta parin päivän päästä kun olin Linzissä shoppailemassa. Niitä kyllä tuntui joka nurkasta löytyvän.




Mirabellin palatsi

Mirabellin palatsi oli todella kaunis ja siro näky. Puutarhaan ja istutuksiin oli nähty vaivaa, paljon erikoisia patsaita ja suihkulähteitä oli ympäri palatsia ja suora näkymä linnoitukseen tekivät suuren vaikutuksen tähän turistiin. Varmaan myös moniin muihin, koska paikka oli selvästi Salzburgin suosituin nähtävyys väen paljoudesta päätellen. Puutarhoja en lähtenyt sen paremmin tutkimaan, kun tällä turistilla alkoi kuumuus tekemään tehtävänsä. Pitihän sitä jotain jättää myös ensi kertaan. ;)







Mirabellin (suomennettuna italiasta: ihailtavan kaunis) palatsi rakennettiin ensimmäisen kerran vuonna 1606, jolloin sen rakennutti arkkipiispa hänen rakastajattarelleen. Palatsi uudelleen rakennettiin 1700-luvulla ja siitä tuli arkkipiispojen kesäresidenssi. Nykyään palatsi toimii kaupunginjohtajan virallisena istuimena, mutta edelleen se on suosittu häiden pitopaikkana.

Yleinen katukuva







Mielikuvani koko Salzburgista on hyvin positiivinen. Kaupunki on säilyttänyt hyvin paljon vanhoja kauniita rakennuksia, katukuva oli hyvin siisti ja värikäs ja nähtävää riitti kaikkialla. Lisäksi kaupunki vaikutti vielä sopusuhtaiselta eikä siitä ollut tullut minkään suurkaupungin kaltaista sekamelskaa. Kaupunki oli säilynyt hyvin aika kausien vaihdoksista ja pitänyt vanhan kaupungin turistien ihailtavana. Uskallan jopa julkisesti väittää, että kaupunki oli mielestäni kaunein mitä olen nähnyt enkä enää voi siis tyrmätä kokonaan kaupunkimatkailua itseltäni.

Näitä kuvia uudelleen katsellessa tulikin mieleen, että lupasin kesällä sivistää itseäni katsomalla Sound of Music -elokuva. Paljon olen kuullut elokuvasta, mutta mitään en ole vielä nähnyt.. Mutta nyt se tulee muuttumaan!

17.2.2016

Päivä Salzburgissa

Palataanpas aikaan, kun vielä oli lämmintä ja aurinko paistoi koko päivän. Eritoten aikaan, jolloin ihastelin päivästä toiseen maisemia ja kaupunkeja, imin itseeni kaikkea tietoa Itävallan perinteistä ja kulttuurista. Reissuun, josta en osannut odottaa mitään, mutta josta tuli mieleenpainuvin reissu ikinä. Ja päivään, jolloin pääsin tutustumaan minulle hyvin tuntemattomaan kaupunkiin Salzburgiin.

Myönnettäköön, että ennen Itävallan reissua en ikinä ennen ollut rekisteröinyt päähäni mikä on Salzburg, millainen se on, mitä siellä on ja mistä sen kartalta edes löytää. Matkaoppaani sitten kehotti meitä tutustumaan kaupunkiin enkä yhtään ihmettele miksi. Sehän oli aivan mahtava kaupunki! Nähtävää riitti eikä yksi päivä oikeastaan edes riittänyt sen kokonaisvaltaiseen ja syvälliseen tutkimiseen. Mutta kyllähän me niin paljon kuitenkin kerettiin näkemään ja kokemaan, että huh huh..



Päivähän lähti sillä käyntiin, että hypättiin hyvissä ajoin aamua Linzistä junaan ja matkattiin Salzburgiin. Salzburgissa päätettiin heti säästää vähän jalkoja ja hypätä paikallisbussiin ja matkata sillä lähemmäs vanhaa kaupunkia. Se oli ensin nähtävä. Aamulla kaduilla ei ollut paljoa vielä edes porukkaa ja kadut vaikutti mukavan idyllisiltä. Päätettiinkin heti sitten poiketa munakauppaan, joka ehdottomasti houkutteli vain ihastelemaan kaupan sisältöä. Kaikki munat olivat käsintehtyjä, mutta ei niitä silti raaskinut ostaa. Laukkuun tungettuina ne olisivat viimeistään kotimatkalla musertuneet palasiksi.




Heti ensimmäisenä olikin tarkoitus sännätä Hohensalzburgin linnoitukseen, kun arveltiin, että päivemmällä se olisi tuupattu täyteen muita turisteja. Nousu kukkulalle... Se ei ollu helpoimmasta päästä, mutta kyllä sinne nuorilla, reippailla koivilla hyvin pääsi. Eikä helle ollu vielä niin paha kuitenkaan.



Linna sisältä ei ollut mitenkään erikoinen. Suurin osa huoneista oli tyhjillään eikä siellä mitään kullalla koristeltuja tauluja näkynyt. Melko simppeli paikka. Mutta näkymät linnasta vuorillepäin oli mukavat. Erittäin mukavat. Harmi vain että aamupäivästä pilvet olivat sen verran alhaalla että peittivät vuorten huiput. Mutta kokonaisvaltaisen kuvan niistä ainakin sai... Aika massiivisen kokoisia verrattuna pienen pieniin taloihin.



Salzburgin katedraalissakin käytiin pyörähtään. Opastetulle kierrokselle ei menty, joten vaikea sanoa olisiko kuinka paljon enemmän katetraalista nähty ja olisiko sieltä tullut paljon uutta informaatiota. Suoraan sanottuna mua ei hirveänä kiinnostanutkaan. Päivän aikana olisi niin paljon kaikkea muuta nähtävää, että katedraalit jää toissijalle.


Katedraalin jälkeen päätettiin ensin vähän kävellä ja ihailla vanhaa kaupunkia. Sattumalta sitten törmättiin Mozartin synnyinkotiin. Ensin vain ihmettelin että mitä ihmiset olivat kokoontuneet keskelle katua, katselivat ylös ja räpsivät samalla kuvia. Aih, Mozartin synnyinkoti.. Jassoo! Pari kuvaa siitä ja matka jatkui... Sitten alkoi nälkä jo niin pahasti kurnimaan että oli pakko etsiä ruokapaikka. Suurin osa paikoista mihin yritettiin olivat jo niin täynnä ihmisiä tai ruoka oli vähän omituista. Eih, ei hyvää ruokapaikkaa ei sitten mistään. Lopulta sitten päädyttiin vähän erikoisempaan ravintolaan, jossa oli vähän kaikkea tarjolla. Mutta jonoa siellä ei ainakaan ollut.

Kenellä on nälkä?
Reissuissa on kyllä aivan liian yleistä, että unohtaa syödä tarpeeksi useasti. Sitten käy näin miten kuvassa näkyy... Nälkä on ihan sietämätöntä ettei järki enää leikkaa eikä kuule tai näe enää mitään muuta kuin ruuan. Kiitokset matkaoppaalleni, kun hän tässä vaiheessa alkoi ihmettelemään miten uskalsin simpukoita tilata ruaksi. Vähän samalla pelotteli ja kertoi kauhutarinoita ihmisistä, jotka ovat menneet meräneläviä syömään ulkomailla. Kyllähän siinä syödessä vähän alkoi ruoka jänskättää eikä sitä tullut ihan niin ähkyyn vedettyä mitä olisi voinut. Onneksi. Onneksi ei myöskään matkaoppaan kertomat kauhutarinat käyneet toteen ainakaan minulle. Viuh, mikä helpotus! :D





Ruuan jälkeen olo oli hyvä ja jaloissa oli taas virtaa. Lähdettiin pikku hiljaa maleksimaan kohti Mirabellan palatsia, välillä esimerkiksi munkkiluostarin pihalla pyöriskellen. Melko uskonnollinen kaupunki kuitenkin. Mirabellan palatsin pihamaa oli todella kauniisti koristeltu kukkaistutuksilla ja patsailla. Puutarhassa soittelivat Mozart musiikkikoulun oppilaat eikä näkymät linnalle olleet yhtään hullummat.



Palatsin jälkeen lähdettiinkin sitten vain haahuilemaan summittaisesti eteenpäin. Päädyttiin taas menemään toiselle puolelle jokea, käytiin terassilla juomassa kahvia (ihmetyyppi joka juo helteellä kahvia!?!) ja syömässä jäätelöä. Terassi oli hieman täynnä, joten päädyttiin yksin liikkuvan saksalaismiehen pöytään istumaan. Aluksi puhe sujui pelkäksi saksaksi, joten minä olin hiljaa ja mussutin jäätelöä. Lopulta kieli vaihtui englantiin ja pääsin osallistumaan keskusteluihin. Päästiin esimerkiksi sivistään kyseistä herraa, että Suomi ei ole Saksan naapurimaa.



Sitten päätettiin taas kiikkua kukkulan päälle. Saksalaisherra oli kehottanut käymään vilkaisemassa paikan ja kyllä kannatti. Näkymät kaupungille oli ensiluokkaista ja oma pieni idyllinen maalaismaisema toi mukavaa vaihtelua kaupungin hälinään.

Tässä vaiheessa matkaoppaani alkoi selailemaan puhelimella juna-aikatauluja. Oltiin aiemmin katsottu, että junia menisi vielä pitkälle iltaa, mutta tarkemmin katseltuna juuri tiistaina viimeinen juna Linziin oli lähdössä puolen tunnin päästä. WHAAT?!? Siinä sitten punnittiin, että onko meillä mitään mahdollisuuksia, vaikka juostaisiin tuhatta ja sataa, keretä junaan. Minä olin ehdottomasti sitä mieltä, että pitäisi ainakin yrittää vaikka juna-asema oli yli 3km päässä. Ou nou...



En edes laskenut kuinka monet portaat piti laskeutua, että päästiin kukkulalta alas. Sen jälkeen olikin rivakkaa juoksua keskellä Salzburgin keskustaa. Junaan päästiin ja kerettiin jopa 10 minuuttia junassa olemaan ennen lähtöä. Arvata vain saattaa mitä tapahtuu Suomineidolle, joka joutuu juoksemaan täysiä 20minuuttia 25 asteen helteessä... Pikku porsashan junassa helotti ihan punaisena ja hiki virtasi ihan joka paikassa.

Hyvästit heitettiin Salzburgille ja olin ehdottomasti sitä mieltä että jonain päivänä vielä uudestaan. Mutta sen päivän kommellukset eivät vielä siihen loppuneet, vaan Suomi-neidot olivat taas hieman pulassa. Nimittäin molemmat oltiin jo melko uupuneita Salzburgin 14h kiertelystä, niin satuttiin jostain kumman syystä menemään meidän pysäkki ohi. Siinä kun Linzistä juna oli lähdössä niin tajuttiin, että oli jo liian myöhäistä.


Miten sitten seuraavalta pysäkiltä taas takaisin Linziin? No katoppakö, nuori konduktoorimies tuli kysymään että eikös teidän pitänyt jäädä Linzissä pois. Sitten mun matkaopas vaihtoi saksankielen englatiin, alkoi blondeja hiuksiaan haromaan, räpytteli pitkiä ripsiään ja alkoi oikein sievästi selittämään tilanteen.
- No niinhän meän pitiki jäähä Linziin, mutta ko mentiin vahingossa ihan siutti. Nyt me ollaan ihan hukassa!
- Olettako ihan tosissas?
- Joo, joo! Millähän ihmeellä me päästäis takas seuraavalta pysäkiltä?
- Meidän firman junia ei ole enää tietääkseni sinnepäin menossa, mutta voin vielä käydä asian varmistamassa.
- No voih, olisi niin ihanaa jos päästäis vielä takasin Linziin tänäpäivänä. Blondi räpytteli.

Haha.. No ei ihan näin keskustelu mennyt, mutta tilanne oli katsojan silmästä ehdottomasti koominen. :D

Pian konduktööri pyyhälsi takaisin virne naamallaan ja selitti että sieltä olisi tulossa viimeinen juna, johon me voitaisiin hypätä jos oltaisiin nopeita. Juna nimittäin saattaisi joutua hieman meitä odottamaan. Mutta siis pääsisimme takaisin Linziin, kunhan vaan menisimme myös oikeaan vaunuun ja näyttäisimme matkalippumme toiselle konduktöörille. Kyllähän me vuolaasti kiittelimme tästä avusta. Lähestyessämme seuraavaa pysäkkiä sama konduktööri tuli meidät opastamaan oikeaan kohtaan junassa, että voisimme suoraan syöksyä seuraavalle laiturille ja oikeaan vaunuun. Ettei junan tarvitsisi meitä pitempään odotella.

Junan pysähtyessä hypättiin junasta ulos ja huomattiin että konduktööri oli tullut toisesta vaunusta ulos katsomaan, että Suomi-neidot varmana menisivät nyt oikeaan junaan. En kyllä meinaa vieläkään uskoa, että Suomessa olisi mahdollista saada tuollaista palvelua VR:llä. Vielä että päästiin takaisinpäin menemään samalla lipulla, kun Salzburg-Linz välinen matka. Täytyy siis ehdottomasti antaa täydet kympit Westbahn junien konduktööreille asiakaspalvelusta.

1.2.2016

Huurteinen kesänki

Vuoden vaihteen jälkeen säätiedotukset lupasivat Tunturi-Lappiin melko pilvistä ja sopivan lauhaa ilmaa. Tämä tiesi sitä ettei samankaltaisia kirkkaita säitä tunturissa olisi pian tiedossa, mutta päätettiin silti lähteä tunturiin lompsimaan, paistoi tai ei. Eihän se auringon paiste se tärkein ole, vaan se fiilis.

Fiilikseen kyllä viimeistään aina pääsee, kun lähtee Kesängin jyrkkää pirunkurua myöten ylös kipuamaan. Puuskututtaa, lämpö nousee, naama punottaa... Tässä vaiheessa aina tulee kiitettyä, että tuli laitettua lumikengät jalkaan. Askel ei missään vaiheessa lipsu, kun piikit ottavat hyvin kovaan lumeen kiinni. Lisäksi lumikenkien takana olevasta kantapään nostajasta on paljon apua. Silloin kun lähtee tunturin laitaa pitkin nousemaan, jossa on pelkästään upottavaa lunta, ei piikeistäkään mitään apua enää ole. Joka askeleella lumi vyöryttää aina hitusen jalkaa taaksepäin ja välillä tuntuu että sitä vain paikallaan junnaa.

Onneksi lumikengät eivät uppoa samalla tavalla kuin niitä ei olisi ollenkaan jaloissa. Eli enemmän hyötyä kuin haittaa. Olen itse niin mieltynyt omiin lumikenkiini ja tottunut niiden käyttöön että pitkällä reissulla en enää edes muista että ne ovat jalassa. Sitten kun ne ottaa pois niin silloin huomaa, että jalat ovat jopa vähän kevyemmät kuin mihin on kerinnyt tottumaan.




Ylhäällä "onneksi" oli sen verran viilempää, että hiki kuivasi huipulla. Näkymät oli mitään sanomattomat, mutta onneksi alempaa löytyi tykkylumella päällystettyjä puita. Jokainen puu on kuin oma taideteos joka on lumella päällystetty eikä niiden ihailuun vain koskaan kyllästy. Kuvista vaan ei tullut mitään, kun kaikki näyttää niin harmaalta.


Tuonne olis voinu jäähä vaikka nukkuhmaan!



Nuotiopaikalle löydettiin, vaikka hämärä alkoi hiipimään. Mielestäni reittien merkit olivat aivan liian lyhyitä talvivaellukseen ja niiden löytäminen keskeltä metsää vei turhan paljon aikaa. Ei niitä reittimerkkejä toisaalta olisi tarvittu, mutta kun nuotiopaikkaa ei varmuudella muuten olisi löytänyt. Alkohan siinä vaiheessa myös vähän maha kurniin.. Olihan se vaan niin mukavaa pari pororyynäriä syödä ja juoda lämmintä teetä.



Pimeä kerkesi tulla ennen kuin autolle päästiin. Ei kyllä edes omaa suuntavaistoa tällä reissulla tarvittu, kun Ylläksen valot loistivat pimeässä niin kauas.