Pallas vs. Ylläs

Pääsiäinen lähestyy ja nyt on hyvä aika muistuttaa aurinkoisista kevätkeleistä ja mahtavista hiihto ja laskettelu mahdollisuuksista. Vaikka monessa paikassa Suomea lumi on jo historiaa niin silti Lapissa lunta riittää kiitettävästi ja maukkaimmat laskettelukelit ovat juuri nyt menossa. Aurinkoa ja lunta - takuuvarma panda rusketus! Näinpä ajattelin vähän verrata Ylläksen ja Pallaksen eroja laskettelun suhteen. Molemmat ovat niin erilaisia, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoisia.

Yllä olevat kuvat on otettu Pallaksella hiihtolomien aikoihin. Pallaksella kausi alkaa vasta helmikuun 8 viikolla, koska tunturissa on vain puhdasta luonnon lunta eli rinteitä ei ollenkaan lumetettu. Rinteet ovat osaltaan mukavan loivia ja melko leveitä, joten jos oma laskettelutaito arvelluttaa niin Pallaksella sitä on hyvä harjoitella. Pallaksen rinteistä löytyy mukavia laineita. Tästä tykkäsin myös, koska en kuulu niihin jotka tykkäävät syöksyllä laskea rinteet alas. Pallaksella rinteiden lukumäärä pystytään laskemaan kahden käden sormilla, mutta pisin rinne oli lähes 3km pitkä. Vaikka rinteitä ei Pallakselta paljoa löydy niin silti Pallas tuntuu olevan loistava paikka niille jotka haluavat päästä laskemaan myös rinteiden ulkopuolelle.

Me ostettiin pelkästään 3 tunnin lippu, joka osottautui ihan hyväksi vaihtoehdoksi. Kaikki rinteet kerettiin tuossa ajassa käymään hyvin läpi ja kahvikupit mini-mini rinnekahvilasta ostamaan. Kylmä tuuli ehkä hieman vaikutti omaan viihtymiseeni, jonka vuoksi 3 tuntia oli juuri sopiva. Pallaksen vahvuuksia on kuitenkin lyhyet jonot, rinteiden hyvä laatu ja helppous ja ennen kaikkea maisemat. Vau. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

Ylläksellä ei tullut paljoa näpättyä kuvia, mutta ilta-auringon värittämää taivasta oli huipulta makeaa katsella. Ylläksellä oli hiihtolomien aikaan huomattavasti enemmän ihmisiä, mutta onhan siellä myös paljon enemmän rinteitä ja hissejä. Muistaakseni rinteitä Ylläkseltä löytyy yli 70 rinnettä ja hissejä varmaan 25, joten kyseessä on eri tason laskettelupaikka. Gondoli pyörii nopeaan tahtiin ja sisälle mahtuu 8 henkilöä kerralla, joten vaikka jono näyttää pitkältä niin yllättävän nopeasti se koko ajan kulkee eteenpäin.

Ylläksellä mie olen oppinu laskemaan ja sielä olema kläppinä perheen ja koulun kesken aina käyneet laskemassa. Ylläksen rinteet osaan ulkoa ja joka vuosi tulee ne mun suosikki rinteet ainakin useampaan kertaan koluttua. Eri rinteitä laskiessa ja paikkoja tutkiessa menee kyllä useampi päivä, että alkaa tuntumaan että näitä rinteitä on nyt tarpeeksi laskettu. Lisäksi lähellä olevat monipuoliset kahvila- ja ravintolapalvelut kruunaa päivän rinteessä. Kuitenkin hiihtolomien ja pääsiäisen aikaan tunturi täyttyy ihmisistä (hyvä Ylläkselle), mutta itse taas tykkäisin vähän rauhallisemmasta ihmismäärästä. Tämä sen vuoksi, koska jos haluat laskea kapeita rinteitä ja sinne on sattunut useampi muukin niin laskettelu on semmosta ihmisten väistelyä enemmän. Rinteeseen mahtuu niin monen tasoita ja kokoista laskijaa, että jos olet niitä jotka joutuu ohittelemaan muita niin se käy aika raskaaksi, kun yrität aina jonku ohi mennä, mutta kun edessä oleva saattaakin tehdä äkkinäisen liikkeen yllättäen. Paljon siis jarruttelua ja nopeita käännöksiä tiedossa. Mutta hiljaisempana aikana tätä "ongelmaa" ei juurikaan huomaa ja rinteissä on tilaa kaiken kokoisille ja karvaisille ihmisille.

Vaikeahan näitä kahta on lähteä vertaamaan ja sanomaan kumpi olisi parempi: Pallas vai Ylläs vaiko Ylläs vai Pallas. Molemmista tykkään ja molemmissa kannattee käydä.

Onko Pallas ja Ylläs teille tuttuja laskettelukeskuksia? Kummasta tykkäätte enemmän?

Viimeisiä päiviä vuodelta 2015

Uuden vuoden aaton aattona päätettiin lähteä ihailemaan Pallaksen maisemia. Suunnitelmissa oli jo aiemmin, että jonain päivänä joululomalla olisi tarkoitus lähteä käymään Pallaksella mutka, joten sääennusteiden mukaisesti toteutettiin se toiseksi viimeisenä päivänä vuotta 2015. Olisin toivonut, että ilma olisi ollut paljon selkeämpi, mutta koska koko viikoksi oli luvattu melko lauhaa, pilvistä ilmaa niin keskiviikoksi luvattu puolipilvinen ilma sai kelvata.

Taisin sinä aamuna jopa ennen kahdeksaa nousta (unirytmi taas muuttui kolmen viikon loman aikana). Päivät ovat tällä hetkellä sen verran lyhkäsiä Lapissa, joten jos haluaa edes muutaman tunnin päivässä samoilla ulkona ilman lisävaloa, niin matkalle on lähdettävä ajoissa. Meiltä Pallakselle on noin 110km ajomatka eli 1,5h sai varata ajamiseen aikaa. Silti vähän myöhästyttiin lähdöstä, koska auringon säteet alkoivat näkymään jo puolessa välissä matkaa eikä siis päivästä saatu ihan kaikkea irti mitä oltaisiin voitu jos oltaisiin hieman aiemmin lähdetty. Mutta mitä niitä enää muistelemaan. Räiskyvän punainen oli taivaanranta Jerisjärven kohdalla.

Otettiin mukaan niin lumikengät kuin metsäsukset. Ei vain osattu päättää kummat olisi parempi tunturin päällä. Tiedettiin heti että metsäsuksilla ei tunturin päälle päästäis ilman nousukarvoja, joten pakko oli ottaa lumikengät mukaan. Toisaalta taas sukset ovat tasasemmalla vaan niin paljon nopeammat.

Pallas hotellilta lähdettyämme laitettiin sukset jalkaan ja kyllähän se ensimmäinen kilometri meni ihan joutuin sukset jalassa. Sen verran pitoa onneksi suksista löytyi. Sitten tuli nousua ja oli aika kaivaa repusta lumikengät jalkaan. Ehdotin, että oltaisiin vedetty suksia reppuista kiinni perässä tullen. Tottahan se varmaan olisi ollut että sukset olisivat epämiellyttävästi repineet suuntaan jos toiseen, joten sukset päätettiin kiinnittää reppuun niin että ne eivät edes koskettaneet maata. Jep, 230 metrin sukset selässä... Olihan se aika naurettava näky :D Jos tästä sen verran viisastuttaisiin ja saisi hommattua ahkion ennen seuraavaa kertaa.

Tuon enempää ei aurinkoa pilvisellä ilmalla näkynyt. Eikä se edes kunnolla horisontin päälle kiikkunut. Hetken ajan käväsi vain näyttäytymässä ja pian painui takaisin etelään. Samalla me koko ajan nousimme ylemmäs, lähemmäs pilviä ja lopulta sumua enempää emme enää nähneet.

Ylhäällä navigoiminen kävi koko ajan hankalemmaksi sumun koko ajan pahentuessa. Ei montaa metriä eteenpäin ei nähty ja reitien tolpat olivat melkein kokonaan lumeen peittyneet. Myös tuuli koveni koko ajan mitä ylemmäs päästiin ja viimein kun tuli tasaisempaa niin tuuli oli jopa niin paha, että hapenottaminen vastatuulessa vaati taitoa. Pallaksella olen kyllä useampaan otteeseen kesäaikana käynyt, joten suuntavaisto ei mennyt onneksi sekaisin vaikka minnekkään ei nähnyt. Tarkoituksena oli käydä Pallas-Hetta välisellä reitillä ensimmäisessä kodalla paistamassa makkarat, mutta jouduimme kuoppaamaan sen haaveen. Kodalle varmaan olisimme hyvin vielä jaksaneet mennä, mutta koska paluumatkalle oli tiedossa valtava vastatuuli (ja sukset vielä selässä). Lisäksi kello oli jo niin paljon että paluumatka olisi taittunut pimeässä sumussa, ei matkan jatkaminen tuntunut enää järkevältä. Parasta oli vain kääntyä takaisin.

Autolle tullessamme, päivä oli jo hämärtynyt eikä siitä kauaa mennyt kun oli jo pilkkopimeää. Ei ollenkaan kaduttanut päätös kääntymisestä. Kyllä sinne kodalle päästään sitten joku toinen kerta. Kun ne makkarat nyt jäi paistamatta niin päätettiin tietenkin pysähtyä paluumatkalla Oloksella Kammarissa syömässä. Poronkieli oli taas maistamisen arvoinen ja Kammarissa tulen toistenkin pysähtymään jos Pallaksella olen käymässä.

Vaikka päätös takaisin käätymisestä tehtiin niin silti hymy oli herkässä

Uuden vuoden aattona ei sännättykkään heti aamusta oikein mihinkään. Eilisen Pallaksen reissun jälkeen käytiin illalla vielä puolen tunnin hiihtolenkki vetämässä ennen saunaa. Kropassa alkoi jo vähän tuntumaan jatkuva tekemisen meininki ja illalla oli tiedossa laskettelukauden avajaiset meikäläiselle. Olen muuan vuosi sitten aiemminkin viettänyt uuden vuoden Ylläksen ilmasessa yömäessä ja halusin sen kokea uudestaan. Kauhea juhliminen ja ryyppääminen ei käynyt pienessä mielessäkään, joten laskettelu kuullosti juuri sopivalta hommalta ulkoihmiselle.

Valitettavasti ainoastaan kaksi hissiä oli auki ja väkeä kuitenkin sen verran, että jonoissa sai aina tovin seisoskella. Huipulle asti ei päässyt, mutta mitä ylempänä kävi, sitä hurjempi ilma oli. Ei siis oikein edes tehnyt mieli käydä yhtään korkeammalla, kun naama oli jo jäätyä tunturin puolessa välissä.

Muutamat laskut laskettiin, kateltiin raketteja ja lähdettiin autolle juomaan termarista teetä. Ajeltiin takaisin tukikohtaan ja sielä juotiin yksi siideri, valettiin tinat, ennustettiin tulevaa vuotta ja pistettiin nukkumaan.

Uusi vuosi oli mukava aloittaa, kun pää oli selvä ja uudet kujeet vain mielessä. Taisi jaloissa vähän kuitenkin kuntoilut hapottaa, koska ensimmäisenä päivänä ei käyty edes hiihtämässä. Juuri luistimia käytiin jäällä kokeilemassa, jossa syke korkeintaan nousi kaatumisen kauhusta kuin fyysisestä suorituksesta. Kivaahan se oli vaikken mikään pro ole luistimien päällä.. Juuri pystyssä pysyn ja eteenpäin pääsen. Ehkä vähän taaksepäin myös.

Lauantaina palattiin taas normi rytmiin ja lähdettiin tunturin päälle kiikkumaan. Illalla käytiin taas lyhellä hiihtolenkillä. Eli mikään ei muuttunut, vaikka vuosi vaihtui. Miksi mitään hyvää siis mitään hyvksi todettua muuttamaan.

Puuterilunta Levillä

Olin jo monta viikkoa odottanut reissua pohjoiseen, mutta aina se oli kaatunut joko töiden tai kyyti ongelmien takia. Vihdoin ja viimein kaikki mätsäsi kohdalle ja pääsin viikonlopuksi pohjoiseen. Pakko myöntää että hyvä tuuri kävi ainakin ilmojen suhteen. Pelkkää aurinkoa koko viikonloppu! Vähän ehkä tuultakin, mutta oikeilla valinnoilla sekin oli ihan siedettävä.

Perjantaina päästiin systerin kans hyvissä ajoin lähtemään töistä ja oltiin peräti jo puoli yhdeksän aikaan perillä. Enpä minä kauan aikaa kerennyt raataamaan, kun kamppeet vaihetin hiihtoasuun ja lähdin rivakkaasti kävelemään hiihtoladulle. Olen aivan liian vähän käynyt tänä talvena hiihtämässä ja siltähän se hiihto tuntuikin. Keli nyt ei ollut kovin hyvä, kun kosteaa lunta satoi ja tuntui ettei suksissa ole ollenkaan voidetta. Hiihdin kuitenkin 8km, vaikka puolet matkasta jouduin hiihtään pimeässä kun valot sammuivat.

Lauantaiaamu otettiin melko rennosti eikä turhaan hätäilty rinteeseen lähdön kanssa. Olin jo aikaisemmin ilmaissut toiveeni, että lähdettäisiin Leville laskettelemaan, koska en ollut koskaan aikaisemmin siellä käynyt. Eihän se kaukana ole meistä, mutta kun Ylläs on lähempänä niin sinne on vaan helpompi mennä. Ylläs on tähän asti tarjonnut mulle aina tarpeeksi mielenkiintoa ja intoa lasketteluun, mutta koska tunnen rinteet kuin taskuni niin halusin kokeilla jotain uutta.

Siskoni suostui ehdotukseen, koska hänkään ei ollut aikaisemmin Levillä käynyt. Lisäksi tuuli tuntui kylällä jo niin kovalta, että epäilykset Ylläksen hissien toiminnasta olivat suuret. Gondolin olisi parasta olla toiminnassa, jos haluaa koko päivän lasketella. Ankkurihississä ei pääse jalkoja paljoa lepuuttamaan ja hississä kerkiää usemmiten tulla kylmä ennen kuin pääsee taas laskemaan. Ylläksellä myös tuulet tuntuvat paljon kovemmilta, koska rinteet eivät ole puiden suojassa. Muistaakseni joku tuttuni on joskus aiemmin sanonutkin, että hänen lempi laskettelupaikkansa on Ylläs, mutta sinne kannattee maalis-huhtikuussa vasta suunnata. Ylläs on talvella joko sumuinen tai liian tuulinen paikka, joten Levi on kelpo korvike siihen.

Suuntasimme ensin länsirinteelle ja ihmettelimme kuinka hiljanen paikka oli. Sehän oli tietenkin kiinni. Gondoli ei toiminut sieläkään, joten jos sinne laski niin skibussilla pääsi ainoastaan sieltä pois. Asiakaspalvelija kuitenkin neuvoi ja kertoi mitkä hissit olivat sinä päivänä auki. Vaihtoehtona oli oikeastaan etelärinne tai eturinne. Eturinteen rinteet näyttivät sen verta lyhkäsiltä, että halusin mielummin mennä eteläpuolelle. Kävi sitten niin, että parit hissit olivat kiinni eikä tunturin ympäri kulkeminen ollut mahdollista. Jos olisimme laskeneet eturinteelle niin olisimme joutuneet skibussilla palaamaan takaisin autolle. Ei nähty syytä sitten lähteä eturinnettä edes testaamaan, vaan saatiin ihan mukavat laskut etelä-, itä- ja koilisrinteillä. Ainoastaan länsi- ja eturinteet jäivät kokematta. Mutta tuo oli ainoastaan ainoa asia, joka minua häiritsi Levillä. Mutta asia on varmaan eri sitten kun tuuli ei ole niin kova ja kun on kaikki rinteet auki.

Etelärinteillä laskettiin pari ensimmäistä laskua samalla nauttien kauniista ilmasta ja auringon paisteesta. Väkeä oli aika vähäsen ja saimme rauhassa lasketella eikä hisseille ollut minkäänlaista ruuhkaa. Etelärinteellä sijaitsi nuo lämmitetyt siniset tuolihissit, joihin taisi mahtua yhteensä 6 ihmistä. Erityisen tilavat siis. Tuolit olivat päällystetty Levin värisillä nahkoilla ja päälle suojaksi sai sinisen kuvun eikä näin ollen tuuli päässyt sisälle ollenkaan. Tätä sanoisin parhaudeksi. Tuolissa ei ollut kylmä ollenkaan, maisemien katsomien helppoa ja tuoliin istuminen ja ylösnouseminen todella helppoa. Sanoisin näitä paljon paremmiksi kuin gondoleja. Gondoleissa saa aina tuijotella vasta puolella istuvaa ja suksien ottaminen ja takaisin laitto on huomattavasti hitaampaa.

Etelärinteet olivat sinisiä rinteitä, joten niissä oli hyvä vähän lämmitellä. Niissä olisi varmana myös todella helppo opetella laskemaan. Voisin jopa joskus tulla tuonne kokeilemaan lautailua. Aikoinaan laskin laudalla, mutta kyllästyin siihen (ja siihen että kun kaatuu niin se tosissaan sitten sattuu). Itäpuolelle aurinko ei paistanut, mutta siellä valtasi kauniisti tykkilumen peittoon jääneet puut. Sitä kautta sitten päästiin myös koiliseen, jossa sijaitsi punaiset rinteet. Muistaakseni tähän katkesi eturinteelle pääsy, koska hissi 5 oli kiinni. Laskimme useaan otteeseen punaisia rinteitä, koska löysin niistä oman suosikkini. Ei liian helppo, ei liian loiva vaan sopiva. Ehkä vähän pitempi olisi saanut olla ja totta kai tuoli. tai gondolihissi olisi tehnyt terää. Siskoni myös näki jonkun henkilön kaatuvan viimeisessä jyrkässä kohdassa ja hätyytti hissipojan auttamaan kaatunutta. Pian sinne tulikin hälytysajoneuvo (kelkka), mutta henkilö istui kyydissä joten päähän ei tainut tulla kovin pahaa kuhmua.

Etelärinteet tarjosivat kyllä mahtavimmat maisemat. Ilta-aurinko, tykkilumella päällystetyt puut, puuterilumi ja hiljaiset rinteet. Eipä ole sielu levännyt pitkään aikaan tuollaisissa maisemissa.

Kävimme energiaa tankkaamassa Sivakka ravintolassa ranskalaisilla ja suffelikaakaolla. Kaakao taisi maksaa yli neljä euroa, mutta se oli kyllä parhainta kaakaota mitä olen ikinä maistanut. Lisäenergia riitti koko loppupäiväksi eikä raskasta ravintolaruokaa tehnyt edes mieli.

Iltaan astihan me siellä lasketeltiin. Hissit meni jo kuudelta kiinni, mutta tulihan sitä 5 tuntia lasketeltua. Jaloissa vähän tuntui, joten illalla olikin tiedossa venyttelyä. Pikkuisen venyttelin ja päätin vielä lähteä tunnin hiihtolenkille. Nyt kun ollaan pohjoisessa niin nautitaan siitä täysin rinnoin. Hiihdon jälkeen voin sanoa olleeni aika poikki ja sauna tuntuikin erityisen hyvältä.

Tällaisia viikonloppuja odotan keväältä paljon enemmän. Ulkoilmaa, lunta ja menoa. Kyllä kiitos!