Eräretki Käsivarren erämaahan

Tuntuu oudolta katsella näitä lumisia kuvia, kun lumesta ei enää ole tietoakaan ja lumet tosiaan hävisi kuukausi sitten hirveällä vauhdilla. Tämä sama lumen vähäinen ongelma oli kerennyt jo Käsivarren erämaahan asti ja ennen reissua luettiin sosiaalisesta mediasta ihmisten kommentteja, että ainakaan Haltillepäin ei kannattaisi mennä jos ei sitten kivien päällä haluaisi hiihtää. Lisäksi monilla järvillä oli vesi pukannut jään päälle, joka toi myös omia ongelmia kulkijoille. Meillä oli ahkiot mukana, joten kivillä hiihtäminen ei napannut, mutta kumisaappaat tungettiin vielä ahkioon mukaan, että jos vettä olisi paikoitellen niin paljon että pitäisi välillä kahlata sukset kainalossa.

Lopulta meidän lähtöpäivä valui keskiviikolle (24.4.2019) ja suunnitelmissa oli lähteä Lossujärven suuntaan. Ensin oltiin haaveiltu, että mentäisiin Lossujärvelle Norjan suunnalta, mutta järki sanoi, että siellä ei varmaan mitään tampattua reittiä ole ja koska lumi oli niin sohjoista, että matka olisi  ollut yhtä umpihankihiihtoa. Onneksi järkeä kuunneltiin ja lähdettiin Kilpisjärven kylältä, luontokeskuksen pihasta liikkeelle ja päästiin hiihtämään kelkanjälkiä pitkin niin jälki ei upottanut. Järvillä oli kyllä vettä jo monin paikoin tullut reilusti pintaan, mutta vielä kumisaappaita ei tarvinut, koska uudet nahkapintaiset hiihtomonot piti onneksi veden poissa monon sisästä. 

Ensimmäisenä päivänä ei hiihdetty kuin Saarijärvelle asti. Ilma oli aika tuulinen ja puolipilvinen, mutta päätettiin suosiolla jäädä telttaan nukkumaan kun näytti, että tupa oli ihan täynnä. Pihoilla oli muutenkin useampi telttarykelmä, joten selvästi sesonkiaikaan oltiin hiihtämässä.

Saarijärveltä kun suunnattiin seuraavana päivänä Lossujärven suuntaan niin matkan alkutaival oli pelkkää ylämäkeä. Olin varalta ottanut lumikengät mukaan niin ylämäkiä kuin teltan ympärillä kävelyä varten ja ne tajusin laittaa jalkaan vasta ylämäen loppupäässä. Olin ostanut keväällä aikaisemmin Madhusin Explore sukset ja Madhusin omat karvapohjat, mutta ne ei tarpeeksi pitäneet ylämäissä, joten jouduin paljon kiikkumaan haarakäynnillä ylöspäin.

Matkan varrella sai hyvin haastatella vastaantulevia ihmisiä, niin kelkkailijoita kuin myös muita hiihtäjiä. Kelkkailijoilta saatiin hyviä kalapaikkoja tietoon ja parhaimmasta kalapaikasta saatiin jälkikäteen kiittää erästä rajavartijaa, joka vinkkasi tästä hyvästä kalapaikasta.

Kun suurin nousu oli takana niin oltiin noin 1000m korkeudessa ja lunta oli hyvin tuntureiden päällä. Myös hanki kantoi monissa paikoissa hyvin, joten enää ei tarvinut pelkästään kelkan jälkiä kulkea. Maisematkaan eivät olleet yhtään hullummat ja aurinko tuntui meitä hiihtäjiä vain hellivän. Välillä poikettiin reitistä ja mentiin pienille järville pilkkimään ja lopulta sinne myös pystytetettiin teltta. Auringon laskiessa tuli nopeasti vilu, joten yritinkin muina öinä mennä ennen auringonlaskua jo makuupussiin, ettei tarvisi viluissa mennä nukkumaan. Taas meni pari ensimmäistä yötä vähän huonommin nukkuen ja taas viimeiset yöt nukuin kuin tukki. Selvästi mulla vain menee aina aikaa, kun totun taas makuupussissa ja teltassa nukkumiseen. Pitää alkaa pitempiä reissuja tekmeään niin prosenttuaalisesti nukkuisn paremmin, kuin mitä näillä lyhyillä 4 yön reissuilla.

Seuraavassa postauksessa lisää tämän kevään hiihtovaellusretkestä Käsivarren erämaassa.

Pukeutuminen pakkaspäivinä

Moni ihminen varmaan käpertyy kovimmilla pakkasilla viltin alle kutomaan sukkia tai katsomaan Netflixiä. Mukavia harrastuksia molemmat, mutta itse nautin kaikista eniten ulkoilusta juuri kovimmilla pakkasilla. Kuinka kauniina metsät, tunturit ja vesistöt näyttäytyvätkään kun maisemat hehkuvat pakkasen väreissä ja kaikki on niin tyyntä ja hiljaista. Oma suosikkilajini kovilla pakkasilla on ehdottomasti lumikenkäily. Metsässä hiihto metsäsuksilla on hieno laji, mutta tiheässä ja ojitetussa metsässä metsäsukset eivät olekkaan enää niin kätevät niin sen takia turvaudun useimmin lumikenkiin.

Monet tutut, jotka minua instassa seuraavat, ovat ihmetelleet kuinka tarkenen kovilla pakkasilla lumikenkäillä. Juurikin sormet ja varpaat ovat monelle ne heikoimmat kohdat ja voin ihan samaistua ja sanoa, että tiedän kyllä miltä tuntuu kun sormet ja varpaat ovat melkein aina jäässä. Mutta tähän ikävuoteeni mennessä olen kyllä erittäin hyvin oppinut pukeutumaankin. Karvalakkini on paras asuste kovilla pakkasilla, koska se pitää niin viimat ja kylmän ilman kurissa. Sitten kengät ovat olleet ne vaikeimmat löytää, mutta nykyiset Haglöfsin Gore-Tex korkeavartiset talvikengät ovat olleet ihan nappi ostos. Löysin ne muistaakseni viime vuonna Haaparannan Haglöfs liikkeestä alennuksesta, mutta jäljellä oli enää isoja kokoja. Oma normaali kengänkokoni on 39, mutta nuo kengät olikin kokoa 40 2/3. Tavallisella sukalla kengät ovat tottakai liian suuret ja hölskyvät jalassa, mutta kun laittaa pari villasukkaa jalkaan niin kengät ovat juuri sopivat. Talvivaatetuksessa onkin kaikkein tärkeintä, että vaatteet eivät ole liian timmit ja tiukat vaan mielummin koon tai pari kokoa isommat niin voi paremmin kerrospukeutua.

Käsineinä käytän lovikkavantuita tai paksuja lampaannahkahanskoja. Vantuut ovat siitä hyvät että ne hengittää ja ne onkin paremmat lumikenkäillessä, jossa kyllä lämmin tulee kun hetken tarpoo. Jos taas mielii esimerkiksi pilkkimään lähteä kylmemmällä säällä niin sitten suosittelisin lämpöpohjallisia kenkiin, jotka saa esimerkiksi kaukosäätimellä päälle, kun tuntuu että varpaat alkavat kylmenemään. Lisäksi pilkkimiseen olisi parempi laittaa ensin kevyttä merinovillaa alle, sitten paksumpaa villapaitaa, sitten untuvatakki ja sitten vielä toppa- tai kuoritakki päälle. Haalaritkin on hirveän käteviä pilkkipuuuhissa niin on pienempi riski, että alaselkä jäisi paljaaksi.

Eli toivottavasti kellään ei jää ulkoilut välistä kovilla pakkasilla vain sen tekosyyn takia etteikö ulkona tarkenisi. Ulkona kyllä tarkenee, kun on oikeat vermeet ja asenne. Vähän lompakkoa tottakai vaatii, että varusteita saa ostettua, mutta suosittelen kyllä ostamaan hyviä ja laadukkaita asusteita, jotka palvelevat pitkään. Suomen pitkä talvi pitää huolen, että lämpimät kamppeet ovat aina IN. Hienoa tietenkin on jos osaa kutoa esimerkiksi tuollaisia villapaitoja, mikä roikkuu tuossa yhdessä kuvassa ladon seinällä. En itse vielä moista osaa, mutta sellaisen onnistuin itselleni saamaan vaihtokaupan yhteydessä ja siitä on kyllä tullut mun tämän vuoden suosikkipaita. Jos joku osaa riddareita neuloa niin nostakaa käsi ylös! Teen jatkossakin mielelläni, vaikka vaihtokauppaa riddareista.

Ihanaa ja aurinkoista lauantaita kaikille!

Hiihtovaellusreissu Käsivarren erämaahan

Salmikuru

Saarijärven autiotupa

Edellisessä postauksessa lupailinkin, että kirjoitan nyt viime kevään hiihtovaellusreissusta Käsivarren erämaassa. Lähdettiin liikkeelle siis 28.4 launtaina Kolarista ajeleen Kilpisjärveä kohti jo hyvissä ajoin aamua. Matkaan menee noin 3 tuntia aikaa ja me vuokrattiin ahkiot Kilpisjärven Safarilta, koska omia ei vielä löytynyt (mutta nyt löytyy!). Keli oli vielä silloin mitä mahtavin - aurinko paistoi ja tuuli oli hyvin heikko. Mutta niin kuin monta kertaa aiemminkin, erämaa opettaa ja näyttää kyllä luontonsa. Jätettiin auto luontokeskuksen parkkipaikalle ja siinä ahkioita pakkaillessa keli alkoi pikku hiljaa muuttumaan pilvisemmäksi ja kun viimein oltiin suksien päällä niin lunta alkoi hiljalleen ripottelemaan. Mua ei yhtään harmittanut, kun olin vaan niin täpinöissäni. Kuinkahan kauan olen jo haaveillut hiihtovaellusreissusta kevät keleillä Kilpisjärven maisemissa?!

Meillähän ei mitään kunnon tunturisuksia ollut jalassa, vaan ihan kunnon metsäsukset, joihin hinkattiin ennen lähtöä vähän pitovoidetta. Mun suksissa ei juuri pitoa tuntunut olevan ja ylämäet olivat näille narukäsille hieman haasteelliset. Hellun kansen suksia vaihdettiin ja meno eteni huomattavasit paremmin. Itse olen aina varovainen pitovoiteen kanssa, koska on muutaman kerran hiihtänyt suksilla joissa oli varmaan kilo lunta pohjassa - se vasta raskasta menoa onkin.

Salmijärvellä pilkillä

Keli huononi entisestään ja tuuli voimistui ylös nostessa. Vaatetta tuntui olevan sopivasti ja matkan teko eteni mukavasti. Suunnaksi siis otettiin Saarijärven autiotupa ja paikan päällä mietittäisiin mihin pystytettäisiin teltta. Tuvalle päästyämme teimme ruuat tuvassa ja silloin tajusin kuinka jäässä jalat olikaan. Kylmä alkoi iskemään istuessa, vaikka kuinka lisäsin vaatetta lisää päälle. Ulkona tuuli ja lumisade eivät hellittäneet ja minä otin koiranilmeen ja pyysin hellulta jos me voitaisiin autiotupaan jäädä yöksi. Ei siinä vaiheessa yhtään napannut lähteä enää ulos telttaa pystyttään, kun autiotuvassa oli juuri tilaa kahdelle ihmiselle. Sinnehän me jäätiin yöksi ja minä nukuin ensimmäistä kertaa elämässäni autiotuvassa. Muissa vierailijoissa ei sinänsä mitään vikaa ollut, mutta kun on herkkäuninen niin kaikki äänet ja selän alta karkaava patja eivät tehneet nukkumisesta helppoa.

Aamulla heräilin ensimmäisenä, mutta keli näytti edelleen samalta. Ei pidetty siis kiirettä lähdön kanssa, koska meillä tavoitteena oli vain hiihtää Salmijärvelle, joka oli melko lähellä Saarijärvestä. Tavoitteena oli siis päästä pilkkimään Salmijärvelle, joten hiihtoon ei tarvinut laskea paljoa aikaa. Ilma parani tunti tunnilta ja välillä aurinko paisteli jo kauniisti pilvien takaa. Fiilis lähti taas nousuun, kun päästiin suksille ja taas tuli se tunne, että nyt ollaan siellä missä pitääkin.

Salmijärvellä kairattiin reikiä ja etittiin sopivia pilkkipaikkoja. Samalta tuvalta tullut porukka myös meni toiselle puolelle järveä pilkkimään ja välillä vanhempi pariskunta kävi tervehtimässä meitä. Heillä oli oma pikku koppi Salmijärven rannalla ja he kulkivat eri järvillä moottorikelkoilla pilkkimässä. Pariskunta vielä antoi meille luvan käyttää heidän huussia, kun meinattiin jäädä yöksi järven jäälle. Tämä tarjous lämmitti erityisesti minun mieltä, jota ei innostanut kyykkiminen kaikkien muiden pilkkijöiden läsnäollessa.

Muutaman raudun onnistuin pilkkimään ja hellu sai muutaman enemmän (ahkeruus taas palkittiin) ja illalla paisteltiin makoisia rautuja iltapalaksi. Tuuli oli päivän aikana tyyntynyt melkein kokonaan ja lumella telttakankaan reunojen vuoraaminen takasi, että teltassa pienet tuulenvireet eivät tuntuneet ollenkaan. Nukuinkin erittäin sikeästi koko yön - paremmin kuin koskaan ennen. Kaksi paksua makuupussia (joissa comfort oli -3 ja 0 astetta) pitivät huolen myös että kylmyys ei iskenyt missään vaiheessa yötä.

Salmijärvellä vappuaattona

Seuraavana aamuna eli vappuaattona ilma näytti taas oikein mukavalta. Aamulla hellu vielä halusi hetken pilkkiä, mutta liikaa ei voitu nautiskella, koska ahkioiden palautus oli illalla kello 19. Harmitti kyllä, että piti jo takaisin lähteä, koska mielellään sitä olisi vielä lähtenyt vähän kauemmaksi hiihtään. Kamppeet lyötiin kasaan ja otettiin suunnaksi Salmikuru ja sieltä Termisjärven (Dierpmesjávri) kautta takaisin Kilpisjärvelle. Ilmahan parani paranemistaan ja aurinkosalvaa sai olla naamaan hieromassa vähän väliä. Vaatetta vähennettiin, mutta kumpparit tuntuivat varsin hiostavilta. Hellulla suksien pohjiin tarttui lunta, kun taas mulla sukset lipsuivat koko ajan. Narukädet alkoivat väsymään ja matkan teko hidastui koko ajan. Hellulla ei tehnyt mieli hidastaa vauhtia niin hän otti minunkin ahkion vetoon ja niin päästiin taas hyvää vauhtia eteenpäin. Mun tehtävä takana oli vain pitää huoli, että kaikki kamppeet pysyivät tässä kahen ahkion junassa mukana. Olisin kyllä ollut valmis ottamaan ahkion jo aiemmin, mutta hellu halusi vetää ahkiot mäkien päälle, joten matkanteko oli mulle varsin helppoa.

Lasku metsäsuksilla ja ahkio perässä Tsahkaljärvelle onnistui moiteetta, vaikka vähän meinasi jänskättää omat laskutaidot. Pystyssä kuitenkin pysyin ja pian oltiinkin jo parkkipaikalla. Autolle päästiin noin iltapäivä 5 aikoihin ja hyvin kerettiin kamppeet kasata autoon ja ahkiot palauttaa.

Reissusta jäi kaikinpuolin hyvä maku, vaikka reissu tuntui loppuvan kesken. Mutta itselleni se oli ensimmäinen vaellusreissu kevätkeleillä niin se oli oikeastaan ihan hyvä testaus, että miten se vaeltaminen onnistuu keväällä ja millaisilla kamppeilla siellä pärjää. Saarijärvi ja Salmijärvi ovat vielä sen verran lähellä Kilpisjärveä, että oikea erämaa fiilis jäi nyt saamatta. Kelkkoja pyöri vähän väliä nurkilla ja paljon muitakin hiihtäjiä näkyi tuohon vuodenaikaan olevan. Ehkä sen takia seuraava hiihtovaellusreissu sijoittuu jonnekkin rauhallisempaan paikkaan, mutta se jää sitten nähtäväksi, että minne.

Reitti: Kilpisjärven luontokeskus P-paikka - Tsahkaljärvi - Saarijärven autiotupa - Salmijärvi - Salmikuru - Termisjärvi - Tsahkaljärvi - Luontokeskus.

Aika: La 28.4 - Ma 30.4.2018

Metsämiehen matkassa

Sunnuntaiaamuna kello 4:00 puhelin yritti herättää metsälle. Katselin ulos ja näin vielä hyvin harmaata maisemaa ja ajattelin, että taas pilvessä. Ei vaikuta lähteä kuvaamaan jos aurinkoa ei näy ja sitä paitsi - sänky on aivan liian mukava paikka tähän aikaan aamusta. 30 minuutin päästä olin jo kyllästynyt kellon torkutukseen niin pakkohan se oli nousta ja vetää kimpsut niskaan. Olin luvannut lähteä metsämiehen mukaan väylän toiselle puolelle katsomaan metsälintuja. Mun osalta se siis katselua olisi, koska en omista metsästyslupaa enkä ole koskaan mitään metsästänytkään, mutta mukavaa on vain lähteä mukaan metsälle.

Jonkun aikaa metsämiehen perässä kävelin niin sain komennon pysähtyä ja pian saaliina olikin kauden ensimmäinen koppelo. Näin kuinka upeasti aurinko alkoi viimein nousemaan ja värjäämään taivaanrantaa. Minulle tuli kumma kiire päästä pian rantaan aitiopaikalle ihailemaan auringonnousua. Rantaan päästyäni aurinko oli painunut pilvien taa. Ihan niin taianomaista hetkeä ei siis tullut rannassa, mutta nautin silti hetkessä kotikyläni katsellen väylän toiselta puolen. Hiljainen kylä vielä uinui aamu-unisuuttaan eikä tieltä kuulunut edes auton ääniä. Ihailin hetken maisemaa ja muistelin lapsuuden muistoja ennen kuin jatkoin matkaani. Pikku hiljaa pilvet häipyivät auringon edestä ja tajusin kuinka maa kimmelsi aamukosteudesta. Näitä hetkiä ei keskipäivällä pääse näkemään, joten oli kaiken vaivan väärti herätä ajoissa ylös.

Matkaa taas jatkettuani tein klapeista nuotion ja pistin metsämiehelle viestiä, että makkarat on tulilla. Aamupala nuotiolla kruunasi aamun, jonka jälkeen käveltiin suoraan autolle ja lähdettiin takaisin kotiin. Se että olin saanut nauttia metässä hienon aamun niin samalla tuli tarkistettua metsän sienisato ja seuraavan vloppuna kävinkin kaksi korillista sieniä poimimassa. Monin kerroin siis kannattava reissu.

Suomen suurin suoalue: Teuravuoma

Kotikunnassani sijaitsee kaksi paikkaa, mistä kuntalaisena olen ylpeä: Suomen suurin suoalue Teuravuoma ja Tornio-Muonionjoki virtaa kunnan laitaa pitkin joka on Euroopan pisin vapaana virtaava joki. Suoalue ei sinänsä ole taloudellisessa mielessä kovin kannattava (hallitus haluaa lisätä entisestään hakkuita), mutta eläilmille se on tärkeä kasvualue. Nykyään Suomessa on myös tämä ihmeellinen trendi, että soita kaivetaan ja otetaan turve energia käyttöön. Turvehan on muuten samanlainen kuin öljy eli uusiutuu hyvin hitaasti, mutta ei vain ole yhtä rahallisesti arvokasta. Linnuille suoalueet ovat tärkeä pesiytymispaikka ja turveen kaivamisella entisestään hankaloitetaan lintujen pesintää. Tämän vuoksi olenkin niin ylpeä, että kotikunnassani sijaitsee Suomen suurin suoalue, jossa osa on luonnonsuojelua aluetta ja tämän vuoksi jatkossakin lintujen pesimäpaikka.

Lähdimme päiväretkellä käymään Teuravuoman telatiellä, jonne pääsee kolmesta eri kylästä eli Kurtakosta, Teurajärveltä tai Venejärveltä. Me lähdettiin Kurtakosta, koska halusin päästä käymään Särkilehdon nuotiopaikalla makkaranpaistossa ja Teurajärveltä emme olisi sinne asti päässeet. Olen Teuravuoman telatiellä aiemminkin käynyt ja silloin olen sattumalta yhteen tai maksimissaan kahteen ihmiseen törmännyt, mutta tällä kertaa koko suo tuntui olevan vain meille. Mitä nyt joutsenia ja muita lintuja kuului alueella olevan. Suolla tiedetään pesivän myös useasti karhuja, joten äänekkäällä ja tauottamalla juttelulla yritimme pitää karhut tietoisena, että missä kuljimme.

Pitkospuut olivat paikka paikoin melko huonossa kunnossa ja Kurtakon alkupäässä näkyikin kuinka pitkospuita oli alettu ottaa pois ja tilalle oli tulossa hiekkarouheella päällystettyjä polkuja. Pitää vielä yrittää viimeiseen asti nauttia näistä upeista pitkospuumaisemista. Kohta nekin ovat historiaa.

Tuntematon Aalistunturi

Olin vähän laiskassa vireessä aamulla, mutta missään vaiheessa en ajatellut peruvani retkeä Aalistunturille. En ollut koskaan aiemmin tunturilla vielä päässyt käymään (kerran yrittänyt, mutta en löytänyt), mutta useat kerrat olin Aalisjärvellä käynyt pilkillä. Olihan tämäkin tunturi kotikunnassani valloitettava, jotta voisin sanoa kiikkuneeni jokaiseen tunturiin mitä kotikunnastani löytyy. Kolarin tunturit suurimmaksi osaksi sijaitsevat Muonion ja Kittilän rajan tuntumassa eli Ylläksen alueella. Aalistunturi taas ihan toisessa päässä eli Kolarin kunnan eteläpäässä Pellon rajan lähellä. Mun mummolasta Aalistunturille ei ole enää kuin n. 8km matka, joten mummolassa pistäytyminen kuului myös suunnitelmiini.

Viimein kahden aikaan pääsin matkaan ja sain omasta mielestäni hienon idean ottaa mummolan lapinkoira mukaan retkelleni, mutta mummo oli sitä mieltä että 13 vuotiaasta koirasta ei enää semmoisille reissuille olisi asiaa. Lähdin sitten yksin tunturissa käymään eikä siinäkään mitään vikaa ollut. Pitkästä aikaa haaveilin koirasta, joka kulkisi kanssani metsässä ja tuntureilla.

Aluksi lähdin matkaan tienvarresta metsäsuksillani ja toiveessani oli pötkiä niin pitkälle niillä kuin mahdollista. Kilometrin verran pystyin suksilla menemään, kunnes jälki lähti niin pystysuoraan nousemaan ylöspäin, että päätin vaihtaa lumikenkiin. Ilman lumikenkiä matka olisi varmaan myös onnistunut, mutta enemmän mutkia olisi matkaan tullut enkä ollut aikaisemmin tunturissa käynyt niin halusin kulkea kelkan jälkeä pitkin tunturin päälle.

Tunturin päältä löytyi pieni autiotupa, jonka piipusta nousi savu. Oli mukavaa päästä lämpimään mökkiin, mutta silti heräsi ajatus, että miksi pitää kaminaan laittaa niin paljon puuta, että mökkiä lämmitetään ihan tyhjään. Soisin jokaisen retkeilijän ja kelkkailijan pohtivan puumäärää mitä autiotuvissa ja laavuissa käytetään.

Syöpäsin eväät ja join lämpimät teet ja päätin palotornin jälkeen lähteä takaisin autolle päin. Päivä alkoi hämärtymään illaksi enkä ollut otsalamppua ottanut mukaan. Jälki oli kuitenkin selvä eikä minulla ole ikinä ollut ongelmia pimeässä nähdä varsinkaan lumen loistaessa valoa, joten turvallisesti pääsin autolle. Piipahdin vielä mummolassa juttusilla ja koiraa lenkeilyttämässä ennen kuin ajelin takaisin kotiin. Paluumatkalla piti vain kotia soittaa, että ois kiva jos sauna voitaisiin lämmittää sinä iltana. Kotia palattuani lämmin ruoka odotti pöydässä ja sauna oli valmiina odottamassa lämmittelijöitä. Unta ei tarvinut taaskaan odotella, kun sänkyyn kaaduin.