Suomen suurin suoalue: Teuravuoma

Kotikunnassani sijaitsee kaksi paikkaa, mistä kuntalaisena olen ylpeä: Suomen suurin suoalue Teuravuoma ja Tornio-Muonionjoki virtaa kunnan laitaa pitkin joka on Euroopan pisin vapaana virtaava joki. Suoalue ei sinänsä ole taloudellisessa mielessä kovin kannattava (hallitus haluaa lisätä entisestään hakkuita), mutta eläilmille se on tärkeä kasvualue. Nykyään Suomessa on myös tämä ihmeellinen trendi, että soita kaivetaan ja otetaan turve energia käyttöön. Turvehan on muuten samanlainen kuin öljy eli uusiutuu hyvin hitaasti, mutta ei vain ole yhtä rahallisesti arvokasta. Linnuille suoalueet ovat tärkeä pesiytymispaikka ja turveen kaivamisella entisestään hankaloitetaan lintujen pesintää. Tämän vuoksi olenkin niin ylpeä, että kotikunnassani sijaitsee Suomen suurin suoalue, jossa osa on luonnonsuojelua aluetta ja tämän vuoksi jatkossakin lintujen pesimäpaikka.

Lähdimme päiväretkellä käymään Teuravuoman telatiellä, jonne pääsee kolmesta eri kylästä eli Kurtakosta, Teurajärveltä tai Venejärveltä. Me lähdettiin Kurtakosta, koska halusin päästä käymään Särkilehdon nuotiopaikalla makkaranpaistossa ja Teurajärveltä emme olisi sinne asti päässeet. Olen Teuravuoman telatiellä aiemminkin käynyt ja silloin olen sattumalta yhteen tai maksimissaan kahteen ihmiseen törmännyt, mutta tällä kertaa koko suo tuntui olevan vain meille. Mitä nyt joutsenia ja muita lintuja kuului alueella olevan. Suolla tiedetään pesivän myös useasti karhuja, joten äänekkäällä ja tauottamalla juttelulla yritimme pitää karhut tietoisena, että missä kuljimme.

Pitkospuut olivat paikka paikoin melko huonossa kunnossa ja Kurtakon alkupäässä näkyikin kuinka pitkospuita oli alettu ottaa pois ja tilalle oli tulossa hiekkarouheella päällystettyjä polkuja. Pitää vielä yrittää viimeiseen asti nauttia näistä upeista pitkospuumaisemista. Kohta nekin ovat historiaa.

Tuntematon Aalistunturi

Olin vähän laiskassa vireessä aamulla, mutta missään vaiheessa en ajatellut peruvani retkeä Aalistunturille. En ollut koskaan aiemmin tunturilla vielä päässyt käymään (kerran yrittänyt, mutta en löytänyt), mutta useat kerrat olin Aalisjärvellä käynyt pilkillä. Olihan tämäkin tunturi kotikunnassani valloitettava, jotta voisin sanoa kiikkuneeni jokaiseen tunturiin mitä kotikunnastani löytyy. Kolarin tunturit suurimmaksi osaksi sijaitsevat Muonion ja Kittilän rajan tuntumassa eli Ylläksen alueella. Aalistunturi taas ihan toisessa päässä eli Kolarin kunnan eteläpäässä Pellon rajan lähellä. Mun mummolasta Aalistunturille ei ole enää kuin n. 8km matka, joten mummolassa pistäytyminen kuului myös suunnitelmiini.

Viimein kahden aikaan pääsin matkaan ja sain omasta mielestäni hienon idean ottaa mummolan lapinkoira mukaan retkelleni, mutta mummo oli sitä mieltä että 13 vuotiaasta koirasta ei enää semmoisille reissuille olisi asiaa. Lähdin sitten yksin tunturissa käymään eikä siinäkään mitään vikaa ollut. Pitkästä aikaa haaveilin koirasta, joka kulkisi kanssani metsässä ja tuntureilla.

Aluksi lähdin matkaan tienvarresta metsäsuksillani ja toiveessani oli pötkiä niin pitkälle niillä kuin mahdollista. Kilometrin verran pystyin suksilla menemään, kunnes jälki lähti niin pystysuoraan nousemaan ylöspäin, että päätin vaihtaa lumikenkiin. Ilman lumikenkiä matka olisi varmaan myös onnistunut, mutta enemmän mutkia olisi matkaan tullut enkä ollut aikaisemmin tunturissa käynyt niin halusin kulkea kelkan jälkeä pitkin tunturin päälle.

Tunturin päältä löytyi pieni autiotupa, jonka piipusta nousi savu. Oli mukavaa päästä lämpimään mökkiin, mutta silti heräsi ajatus, että miksi pitää kaminaan laittaa niin paljon puuta, että mökkiä lämmitetään ihan tyhjään. Soisin jokaisen retkeilijän ja kelkkailijan pohtivan puumäärää mitä autiotuvissa ja laavuissa käytetään.

Syöpäsin eväät ja join lämpimät teet ja päätin palotornin jälkeen lähteä takaisin autolle päin. Päivä alkoi hämärtymään illaksi enkä ollut otsalamppua ottanut mukaan. Jälki oli kuitenkin selvä eikä minulla ole ikinä ollut ongelmia pimeässä nähdä varsinkaan lumen loistaessa valoa, joten turvallisesti pääsin autolle. Piipahdin vielä mummolassa juttusilla ja koiraa lenkeilyttämässä ennen kuin ajelin takaisin kotiin. Paluumatkalla piti vain kotia soittaa, että ois kiva jos sauna voitaisiin lämmittää sinä iltana. Kotia palattuani lämmin ruoka odotti pöydässä ja sauna oli valmiina odottamassa lämmittelijöitä. Unta ei tarvinut taaskaan odotella, kun sänkyyn kaaduin.

Suomutunturin tykkylumipuut

Mehän hiihtoloman alkuun päätettiin lähteä Suomutunturille vaihtelun vuoksi muutamaksi yöksi. Olin ihan täpinöissäni lähössä uuteen kohteeseen, kun en ole koskaan aiemmin kyseiselle tunturille ehksynyt. 

Mehän siis lauantaina ajeltiin Suomulle ja oltiin varmaan n. neljän aikaan siellä. Kovat yöpakkaset hieman verottivat, kun illalla käytiin hiihtämässä niin pakkasta oli jo -18 astetta. Sunnuntaipäivä oli varsin upea ja me aamulla lähettiin tunturin päälle kiikkumaan lumikengillä ja tunturihan oli kuin sadusta. Niin kirkasta ja valkoista. En meinannu edes malttaa laittaa kameraa reppuun, kun koko ajan teki mieli vain napsia kuvia. Tunturin päältä löytyi myös kota, jossa innostuttiin nuotio tekemään ja eväitä lämmittelemään. Iltapäivästä palailtiin takaisin mökille ja pian olikin kiire suksien päälle, että pakkanen ei kerkiäisi niin paljon kiriämään. 

Me vuokrattiin mökki, vaikka tarjolla olisi ollut myös hotellihuone aamupalalla ja halvempaan hintaan, mutta haluttiin enemmän omaa rauhaa, oma sauna ja hellu halus päästä kokkaamaan. Ei kyllä yhtään harmittanut  mökki, koska vierestä lähti hiihtolatu ja pihalta päästiin näppärästi myös kenkäilemään Suomutunturin huipulle. Väen tungosta ei tunturi alueelta löytynyt edes näin lappilaiseen makuun vaan tunturi oli mielestäni mukavan rauhallinen. Tekemistä olisi myös keksinyt myös useammalle päivälle, mutta parin päivän reissu jätti ainakin hyvän maun tunturista. Suomulta jatkettiin Kemijärvelle, Rovaniemelle ja sieltä Kolariin. Mun kotipaikassa sitten vietimme loppu loman eikä sekään taaskaan yhtään sen huonompi paikka ollut. :)

Napapiirin kaamos

Näyttääkö siltä, että meillä Napapiirin pohjoispuolella olisi pimeää? Mulle nämä valot kelpaa aivan hyvin, mutta kohtapa yks iso pallukka alkaa taas paistatteleen pitkin päivää. Nimittäin kaamos on taas ohi, mutta sydäntalvi on parhaimmillaan.

New York Times lehti pyysi pohjoisen asukkeja kirjoittamaan vinkkejä, kuinka selvitä kaamoksesta ja miten kaamos meihin vaikuttaa. En kerennyt kirjoittamaan lehteen omia vinkkejäni ja omia mielipiteitäni kaamoksesta, mutta ajattelin kuintekin teille kertoa oman mielipiteeni kaamoksesta. Onneksi lukijani ovat todennäköisesti helpompi saada ymmärtämään ettei kaamos ole niin paha, kuin isoissa kaupungeissa asuvat ihmiset tai ihmiset jotka eivät tiedä muuta lomakohdetta kuin "mahdollisimman lämpimässä".

En silti väitä, että kaamos olisi mitenkään helppoa aikaa. Nimittäin kyllä minäkin tavallaan kaipaan aurinkoa ja ehkä eniten aamuaurinkoa niin herääminen tuntuisi vähän helpommalta. Jos talvella ei ole mennyt ajoissa nukkumaan ja aamulla on aikainen herätys niin kyllähän se vaatii työtä, että sieltä sängystä pääsee ylös. Kesällä jotenkin se tuntuu paljon helpommalta, vaikka unet olisivat jääneet vähemmälle. Niinpä ensimmäinen vinkkini on, että: 

1. Nuku tarpeeksi. Laita aina samaan aikaan nukkumaan ja herää n. 7.5-8 tunnin päästä.

Kaksi muuta asiaa, jotka pitävät minut virkeänä ovat D-vitamiini ja urheilu. Jos jompi kumpi jää, niin huomaan kyllä heti omassa vireystasossani puutteita. Urheilu auttaa myös nukkumaan sikeämmin öisin ja jos urheilusta on nauttinut ulkona niin on varma ettei illalla ole mitään ongelmia unen saannissa.

2. Urheile (ulkona mieluusti) ja käytä D-vitamiinia.

Päivänvaloa ei oikeastaan kerkeä näkemään työssäkäyvänä kuin viikonloppuisin, joten silloin päivänvalosta pitäisi myös ottaa kaikki ilo irti. Ei silti kannate linnottautua sisälle, koska ulkona ei enää mitään näe iltaisin, vaan ottaa vaikka otsalampun otalle tai nauttii kuutamon heijastamasta valosta. Silmät myös äkkiä tottuvat pimeään, joten lumella kulkeminen tuntuukin aika iisiltä ilman ylimääräisiä valoja.

3. Älä linnottaudu sisälle pimeän vuoksi, vaan nauti ulkoilusta myös pimeän aikaan.

Minusta tärkein asia, niin kuin monessa muussakin asiassa, on oma asenne. Jos ajattelet, että inhoat pimeää ja kylmää ja haaveilet vain hiekkarannoista ja uima-altaista niin onhan oman pään aika vaikea tottua ajatukseen auringottomasta ajasta. Lisäksi kuulen niin paljon ennakkoluuloja ihmisiltä, että tekisi mieli huutaa päin naamaa että mistä sie tiät kun et ole koskaan asunut elänyt paikassa missä on kaamos. Toisaalta, jotkut on ehkä luotu aurinkorannoilla makoilemaan ja toiset taas kulkemaan omia polkujaan.

4. Asenne ratkaisee!

Kaikesta huolimatta, kyllä mie myös ootan kevättä, kevät hankia ja auringon paistetta. Auringossa ei ole mitään vikaa näillä leveysasteilla! :)

Onko teillä mitä muita vinkkejä kuinka selvitä/nauttia kaamoksesta?