Pukeutuminen pakkaspäivinä

Moni ihminen varmaan käpertyy kovimmilla pakkasilla viltin alle kutomaan sukkia tai katsomaan Netflixiä. Mukavia harrastuksia molemmat, mutta itse nautin kaikista eniten ulkoilusta juuri kovimmilla pakkasilla. Kuinka kauniina metsät, tunturit ja vesistöt näyttäytyvätkään kun maisemat hehkuvat pakkasen väreissä ja kaikki on niin tyyntä ja hiljaista. Oma suosikkilajini kovilla pakkasilla on ehdottomasti lumikenkäily. Metsässä hiihto metsäsuksilla on hieno laji, mutta tiheässä ja ojitetussa metsässä metsäsukset eivät olekkaan enää niin kätevät niin sen takia turvaudun useimmin lumikenkiin.

Monet tutut, jotka minua instassa seuraavat, ovat ihmetelleet kuinka tarkenen kovilla pakkasilla lumikenkäillä. Juurikin sormet ja varpaat ovat monelle ne heikoimmat kohdat ja voin ihan samaistua ja sanoa, että tiedän kyllä miltä tuntuu kun sormet ja varpaat ovat melkein aina jäässä. Mutta tähän ikävuoteeni mennessä olen kyllä erittäin hyvin oppinut pukeutumaankin. Karvalakkini on paras asuste kovilla pakkasilla, koska se pitää niin viimat ja kylmän ilman kurissa. Sitten kengät ovat olleet ne vaikeimmat löytää, mutta nykyiset Haglöfsin Gore-Tex korkeavartiset talvikengät ovat olleet ihan nappi ostos. Löysin ne muistaakseni viime vuonna Haaparannan Haglöfs liikkeestä alennuksesta, mutta jäljellä oli enää isoja kokoja. Oma normaali kengänkokoni on 39, mutta nuo kengät olikin kokoa 40 2/3. Tavallisella sukalla kengät ovat tottakai liian suuret ja hölskyvät jalassa, mutta kun laittaa pari villasukkaa jalkaan niin kengät ovat juuri sopivat. Talvivaatetuksessa onkin kaikkein tärkeintä, että vaatteet eivät ole liian timmit ja tiukat vaan mielummin koon tai pari kokoa isommat niin voi paremmin kerrospukeutua.

Käsineinä käytän lovikkavantuita tai paksuja lampaannahkahanskoja. Vantuut ovat siitä hyvät että ne hengittää ja ne onkin paremmat lumikenkäillessä, jossa kyllä lämmin tulee kun hetken tarpoo. Jos taas mielii esimerkiksi pilkkimään lähteä kylmemmällä säällä niin sitten suosittelisin lämpöpohjallisia kenkiin, jotka saa esimerkiksi kaukosäätimellä päälle, kun tuntuu että varpaat alkavat kylmenemään. Lisäksi pilkkimiseen olisi parempi laittaa ensin kevyttä merinovillaa alle, sitten paksumpaa villapaitaa, sitten untuvatakki ja sitten vielä toppa- tai kuoritakki päälle. Haalaritkin on hirveän käteviä pilkkipuuuhissa niin on pienempi riski, että alaselkä jäisi paljaaksi.

Eli toivottavasti kellään ei jää ulkoilut välistä kovilla pakkasilla vain sen tekosyyn takia etteikö ulkona tarkenisi. Ulkona kyllä tarkenee, kun on oikeat vermeet ja asenne. Vähän lompakkoa tottakai vaatii, että varusteita saa ostettua, mutta suosittelen kyllä ostamaan hyviä ja laadukkaita asusteita, jotka palvelevat pitkään. Suomen pitkä talvi pitää huolen, että lämpimät kamppeet ovat aina IN. Hienoa tietenkin on jos osaa kutoa esimerkiksi tuollaisia villapaitoja, mikä roikkuu tuossa yhdessä kuvassa ladon seinällä. En itse vielä moista osaa, mutta sellaisen onnistuin itselleni saamaan vaihtokaupan yhteydessä ja siitä on kyllä tullut mun tämän vuoden suosikkipaita. Jos joku osaa riddareita neuloa niin nostakaa käsi ylös! Teen jatkossakin mielelläni, vaikka vaihtokauppaa riddareista.

Ihanaa ja aurinkoista lauantaita kaikille!

Hiihtovaellusreissu Käsivarren erämaahan

Salmikuru

Saarijärven autiotupa

Edellisessä postauksessa lupailinkin, että kirjoitan nyt viime kevään hiihtovaellusreissusta Käsivarren erämaassa. Lähdettiin liikkeelle siis 28.4 launtaina Kolarista ajeleen Kilpisjärveä kohti jo hyvissä ajoin aamua. Matkaan menee noin 3 tuntia aikaa ja me vuokrattiin ahkiot Kilpisjärven Safarilta, koska omia ei vielä löytynyt (mutta nyt löytyy!). Keli oli vielä silloin mitä mahtavin - aurinko paistoi ja tuuli oli hyvin heikko. Mutta niin kuin monta kertaa aiemminkin, erämaa opettaa ja näyttää kyllä luontonsa. Jätettiin auto luontokeskuksen parkkipaikalle ja siinä ahkioita pakkaillessa keli alkoi pikku hiljaa muuttumaan pilvisemmäksi ja kun viimein oltiin suksien päällä niin lunta alkoi hiljalleen ripottelemaan. Mua ei yhtään harmittanut, kun olin vaan niin täpinöissäni. Kuinkahan kauan olen jo haaveillut hiihtovaellusreissusta kevät keleillä Kilpisjärven maisemissa?!

Meillähän ei mitään kunnon tunturisuksia ollut jalassa, vaan ihan kunnon metsäsukset, joihin hinkattiin ennen lähtöä vähän pitovoidetta. Mun suksissa ei juuri pitoa tuntunut olevan ja ylämäet olivat näille narukäsille hieman haasteelliset. Hellun kansen suksia vaihdettiin ja meno eteni huomattavasit paremmin. Itse olen aina varovainen pitovoiteen kanssa, koska on muutaman kerran hiihtänyt suksilla joissa oli varmaan kilo lunta pohjassa - se vasta raskasta menoa onkin.

Salmijärvellä pilkillä

Keli huononi entisestään ja tuuli voimistui ylös nostessa. Vaatetta tuntui olevan sopivasti ja matkan teko eteni mukavasti. Suunnaksi siis otettiin Saarijärven autiotupa ja paikan päällä mietittäisiin mihin pystytettäisiin teltta. Tuvalle päästyämme teimme ruuat tuvassa ja silloin tajusin kuinka jäässä jalat olikaan. Kylmä alkoi iskemään istuessa, vaikka kuinka lisäsin vaatetta lisää päälle. Ulkona tuuli ja lumisade eivät hellittäneet ja minä otin koiranilmeen ja pyysin hellulta jos me voitaisiin autiotupaan jäädä yöksi. Ei siinä vaiheessa yhtään napannut lähteä enää ulos telttaa pystyttään, kun autiotuvassa oli juuri tilaa kahdelle ihmiselle. Sinnehän me jäätiin yöksi ja minä nukuin ensimmäistä kertaa elämässäni autiotuvassa. Muissa vierailijoissa ei sinänsä mitään vikaa ollut, mutta kun on herkkäuninen niin kaikki äänet ja selän alta karkaava patja eivät tehneet nukkumisesta helppoa.

Aamulla heräilin ensimmäisenä, mutta keli näytti edelleen samalta. Ei pidetty siis kiirettä lähdön kanssa, koska meillä tavoitteena oli vain hiihtää Salmijärvelle, joka oli melko lähellä Saarijärvestä. Tavoitteena oli siis päästä pilkkimään Salmijärvelle, joten hiihtoon ei tarvinut laskea paljoa aikaa. Ilma parani tunti tunnilta ja välillä aurinko paisteli jo kauniisti pilvien takaa. Fiilis lähti taas nousuun, kun päästiin suksille ja taas tuli se tunne, että nyt ollaan siellä missä pitääkin.

Salmijärvellä kairattiin reikiä ja etittiin sopivia pilkkipaikkoja. Samalta tuvalta tullut porukka myös meni toiselle puolelle järveä pilkkimään ja välillä vanhempi pariskunta kävi tervehtimässä meitä. Heillä oli oma pikku koppi Salmijärven rannalla ja he kulkivat eri järvillä moottorikelkoilla pilkkimässä. Pariskunta vielä antoi meille luvan käyttää heidän huussia, kun meinattiin jäädä yöksi järven jäälle. Tämä tarjous lämmitti erityisesti minun mieltä, jota ei innostanut kyykkiminen kaikkien muiden pilkkijöiden läsnäollessa.

Muutaman raudun onnistuin pilkkimään ja hellu sai muutaman enemmän (ahkeruus taas palkittiin) ja illalla paisteltiin makoisia rautuja iltapalaksi. Tuuli oli päivän aikana tyyntynyt melkein kokonaan ja lumella telttakankaan reunojen vuoraaminen takasi, että teltassa pienet tuulenvireet eivät tuntuneet ollenkaan. Nukuinkin erittäin sikeästi koko yön - paremmin kuin koskaan ennen. Kaksi paksua makuupussia (joissa comfort oli -3 ja 0 astetta) pitivät huolen myös että kylmyys ei iskenyt missään vaiheessa yötä.

Salmijärvellä vappuaattona

Seuraavana aamuna eli vappuaattona ilma näytti taas oikein mukavalta. Aamulla hellu vielä halusi hetken pilkkiä, mutta liikaa ei voitu nautiskella, koska ahkioiden palautus oli illalla kello 19. Harmitti kyllä, että piti jo takaisin lähteä, koska mielellään sitä olisi vielä lähtenyt vähän kauemmaksi hiihtään. Kamppeet lyötiin kasaan ja otettiin suunnaksi Salmikuru ja sieltä Termisjärven (Dierpmesjávri) kautta takaisin Kilpisjärvelle. Ilmahan parani paranemistaan ja aurinkosalvaa sai olla naamaan hieromassa vähän väliä. Vaatetta vähennettiin, mutta kumpparit tuntuivat varsin hiostavilta. Hellulla suksien pohjiin tarttui lunta, kun taas mulla sukset lipsuivat koko ajan. Narukädet alkoivat väsymään ja matkan teko hidastui koko ajan. Hellulla ei tehnyt mieli hidastaa vauhtia niin hän otti minunkin ahkion vetoon ja niin päästiin taas hyvää vauhtia eteenpäin. Mun tehtävä takana oli vain pitää huoli, että kaikki kamppeet pysyivät tässä kahen ahkion junassa mukana. Olisin kyllä ollut valmis ottamaan ahkion jo aiemmin, mutta hellu halusi vetää ahkiot mäkien päälle, joten matkanteko oli mulle varsin helppoa.

Lasku metsäsuksilla ja ahkio perässä Tsahkaljärvelle onnistui moiteetta, vaikka vähän meinasi jänskättää omat laskutaidot. Pystyssä kuitenkin pysyin ja pian oltiinkin jo parkkipaikalla. Autolle päästiin noin iltapäivä 5 aikoihin ja hyvin kerettiin kamppeet kasata autoon ja ahkiot palauttaa.

Reissusta jäi kaikinpuolin hyvä maku, vaikka reissu tuntui loppuvan kesken. Mutta itselleni se oli ensimmäinen vaellusreissu kevätkeleillä niin se oli oikeastaan ihan hyvä testaus, että miten se vaeltaminen onnistuu keväällä ja millaisilla kamppeilla siellä pärjää. Saarijärvi ja Salmijärvi ovat vielä sen verran lähellä Kilpisjärveä, että oikea erämaa fiilis jäi nyt saamatta. Kelkkoja pyöri vähän väliä nurkilla ja paljon muitakin hiihtäjiä näkyi tuohon vuodenaikaan olevan. Ehkä sen takia seuraava hiihtovaellusreissu sijoittuu jonnekkin rauhallisempaan paikkaan, mutta se jää sitten nähtäväksi, että minne.

Reitti: Kilpisjärven luontokeskus P-paikka - Tsahkaljärvi - Saarijärven autiotupa - Salmijärvi - Salmikuru - Termisjärvi - Tsahkaljärvi - Luontokeskus.

Aika: La 28.4 - Ma 30.4.2018

Ruskavaellus Sarekin kansallispuistossa - osa 2

En tiedä kehtaanko enää sanoa, että hieman on vierähtänyt aikaa edellisestä postauksestani, mutta en löydä sievempää ilmaisua asialle. Kuvat ovat olleet jo hyvän aikaa valmiina, mutta kirjoittaminen jäi ja sitten olen melkein kokonaan tämän blogin unohtanut. Harmi kyllä, koska kuvia on tullut otettua entiseen malliin. Lisäksi viime hiihtovaellusreissu Käsivarren erämaassa on jäänyt kokonaan, kun ajattelin ettei porukka enää kesällä halua talvikuvia nähdä niin sen taidan seuraavaksi tänne julkaista.

Mutta tässäpä viimeiset kuvat Sarekin vaellusreissusta. Niin kuin edellisessä postauksessa kerroinkin niin neljäntenä vaelluspäivänä kiivettiin tunturin yli toiselle puolelle. Haaveilin, että olisin paremmin päässyt ihailemaan maisemia, mutta koska sää oli erittäin vaihteleva niin pilvet ja erittäin vankka tuuli pitivät retkeilijät hyvin liikkeellä. Aamusta ilma ei oikeastaan paha ollut vaan sade juuri sopivasti hellitti ja kun rankin vaihe iski eli tunturin päälle nousu niin silloin välillä vain pikku sadekuuroja kävi päällä. Arvasinkin että ylhäällä tuulisi vielä pahemmin ja tottahan se oli. Vähän aikaa saatiin nautiskella auringosta, mutta kun piti lähteä tunturia kapuamaan alas niin tuntui että tuuli repi jalkoja eri suuntiin joka askeleella. Pitihän sateen myös lumeksi muuttua, joten kylmä siellä ainakin tuli.

Tunturin ylitys oli melko raskas ja koska toinen puoli tunturista olikin hyvin epätasainen niin reitin löytäminen alas tuotti vaikeuksia. Välillä oli hyvin jyrkkiä pudotuksia,  joista ei vain millään ilveellä päässyt alas turvallisesti niin oli pakko vain kiivetä taas ylöspäin ja etsiä toinen reitti. Hyvän tasanteen tunturin juurelta löydettyämme pistimme teltan pystyyn isojen kivien keskelle eikä onneksi tuuli niin pahasti päässyt telttaa heiluttelemaan. 

Päivä oli minulle ehdottomasti raskain, joten sujahdin melko pikaisesti pussiin ja vain hieman maistelin hellun tekemää iltapalaa. Uni tuli oikein mukavasti eikä aamulla enää ollut mitään tietoa rankasta vaelluspäivästä.

Viimeinen päivä oli ilmojen kannalta erittäin hyvä eikä sateista ollut mitään muuta muistoa kuin kosteapintainen telttakangas. Vielä yöllä sade oli ripsinyt, mutta onneksi loppunut aamuun mennessä. Edessä oli enää alamäkikävelyä ja kylmän joen ylitys, mutta askel tuntui hyvin reippaalta. Joen ylitys vielä meni huomattavasti paremmin kuin edellis kerralla. Joki oli leveä ja matala eikä virtakaan niin paha, että olisi mitään ongelmia ollut. Olinkin tällä kertaa ennen hellua jo toisella puolen jokea ennen kuin hän alkoi vasta vaelluskenkiä riisumaan. Taisin myös saada vähän rohkaisua edelliseltä kerralta joen ylitykseen, koska olin selvinnyt pahemmasta virtauksesta ehjin nahoin niin tämä olikin jo lasten leikkiä.

Loppumatka meni oikein mukavasti ja lopulta otettiin juoksuaskeleita, kun virtaakin vielä oli. Autolle päästiin noin 5 aikoihin iltapäivästä, pysähdyttiin Jällivaarassa taas syömässä ja matkaa jatkettiin mun kotipaikalle Kolariin. Illalla lämmitettiin sauna ja fiilisteltiin hyvää reissua.

Sarekista jäi hyvä mielikuva ja ehdottomasti haluan vielä samoihin maisemiin uudelleen. Luonto oli aivan upea, kuten myös maisemat ja se hiljaisuus. Mahtavaa tietenkin oli, että muita vaeltajia ei paljoa luonnossa näkynyt, mutta osa syy siihen varmaan oli myöhäinen ajankohta ja reitin valinta. Tuolla ei juuri polkuja ole mitä seurata, joten jokainen kulkee omia reittejänsä. Sarek on oikea erämaa.

Ruskavaellus Sarekin kansallispuistossa osa 1