Metsämiehen matkassa

Sunnuntaiaamuna kello 4:00 puhelin yritti herättää metsälle. Katselin ulos ja näin vielä hyvin harmaata maisemaa ja ajattelin, että taas pilvessä. Ei vaikuta lähteä kuvaamaan jos aurinkoa ei näy ja sitä paitsi - sänky on aivan liian mukava paikka tähän aikaan aamusta. 30 minuutin päästä olin jo kyllästynyt kellon torkutukseen niin pakkohan se oli nousta ja vetää kimpsut niskaan. Olin luvannut lähteä metsämiehen mukaan väylän toiselle puolelle katsomaan metsälintuja. Mun osalta se siis katselua olisi, koska en omista metsästyslupaa enkä ole koskaan mitään metsästänytkään, mutta mukavaa on vain lähteä mukaan metsälle.

Jonkun aikaa metsämiehen perässä kävelin niin sain komennon pysähtyä ja pian saaliina olikin kauden ensimmäinen koppelo. Näin kuinka upeasti aurinko alkoi viimein nousemaan ja värjäämään taivaanrantaa. Minulle tuli kumma kiire päästä pian rantaan aitiopaikalle ihailemaan auringonnousua. Rantaan päästyäni aurinko oli painunut pilvien taa. Ihan niin taianomaista hetkeä ei siis tullut rannassa, mutta nautin silti hetkessä kotikyläni katsellen väylän toiselta puolen. Hiljainen kylä vielä uinui aamu-unisuuttaan eikä tieltä kuulunut edes auton ääniä. Ihailin hetken maisemaa ja muistelin lapsuuden muistoja ennen kuin jatkoin matkaani. Pikku hiljaa pilvet häipyivät auringon edestä ja tajusin kuinka maa kimmelsi aamukosteudesta. Näitä hetkiä ei keskipäivällä pääse näkemään, joten oli kaiken vaivan väärti herätä ajoissa ylös.

Matkaa taas jatkettuani tein klapeista nuotion ja pistin metsämiehelle viestiä, että makkarat on tulilla. Aamupala nuotiolla kruunasi aamun, jonka jälkeen käveltiin suoraan autolle ja lähdettiin takaisin kotiin. Se että olin saanut nauttia metässä hienon aamun niin samalla tuli tarkistettua metsän sienisato ja seuraavan vloppuna kävinkin kaksi korillista sieniä poimimassa. Monin kerroin siis kannattava reissu.

Hellekesän leikit

Joko saa huokaista, että helteet ovat viimein ohi? Toivottavasti. Mulle ainakin alko jatkuva helle jo riittään ihan totaalisesti. Suomalaiset aina jaksaa jankuttaa, että kesällä ei saa valittaa että on lämmintä, mutta jostain syystä ne valittavat kun tavella on kylmä. Talvella suurin osa silti pysyttelee sisällä ja melko lämpimiä nämä talot ja asunnot pakkaavat olemaan. Kuten myös kesälläkin. Ei ihme, että meinaa ärsyttää kun öisin ei saa nukuttua eikä päivällä voi hirveänä urheilla, kun on älyttömän raskasta ja ihokin palaa.

Asia josta kuitenkin nautin hellekesän aikana on uiminen. Vesistö lämpeää uimahallin veden lämpöiseksi ja padottomissa joissa vesi laskee. Tämä ei tietenkään ole hyvä kalojen kannalta, mutta harvoin sitä pääsee kesällä joen yli Ruotsin puolelle kävelemään. Lisäksi meidän kohdalla, keskellä jokea, kari kuivuu melkein kokonaan näkyviin ja sieltä on mukava etsiä hyvin hiottuja ja kauniita  pieniä kiviä. Karilta löytyy myös oikein hienohiekkainen pohja, jossa uiminen muistuttaa etelän matkoilta löytyviä uimapaikkoja. Muutama iso kivikin löytyy, jotka ajavat hyppylaudan ominaisuuden.

Koska vesi on niin lämmintä niin siellä myös pystyy viettämään aikaa tolkuttoman kauan. Kuten vietät super hauskaa laatu-aikaa kaverin kanssa kuvia räpsien. Kaverini Jonna toimi ensin minulle korumallina ja minä räpsin kuvia. Hetken vaihdettiin toisinpäin ja POROKORUlle piti tottakai saada sarvet päähän. Sitten otettiin kaverista jooga kuvia, jotka onnistuivat mielestäni älyttömän hyvin. Jonna on ihan selvä malli ja oli niin ilo ottaa hänestä kuvia. Lopuksi vielä pulikoitiin vedessä. Eihän meillä siis mennytkään kuin pari tuntia kun vedessä kuvailtiin ja polskittiin. Ei ihan joka kesä onnistuisi.

Tästä kuvaussessiosta jäi kyllä mukavat muistot mieleen ja myös iholle. Polttiaiset olivat kans hyvin innoissaan meidän bikinikropasta veden äärellä. Olin kuin tautisen näköinen, kun vedestä nousin. Koko kroppa oli täynnä punaisia laikkuja, jotka mukavasti kynsitti. Iho kyllä parantu, mutta edelleen lämmöllä mietin tuota extempore kuvassessiota. <3

Huhtikuisia tunnelmia

Voi mikä huhtikuu melkein taas takana! Kaikkea kivaa on kerennyt tapahtumaan, mutta kuvat kertovat nyt vähemmän kuin 1000 sanaa mitä kaikkea mun huhtikuuhun on mahtunut. Kolme kertaa kerkesin käymään rinteessä: Ylläs, Iso-Syöte ja Levi. Huhtikuun keleillä kun rinteeseen pääsee niin aina sitä unohtaa kuinka vähän sitä oikeastaan tarvii vaatetta. Levillä kävin laskettelemassa silloin kun kelit Lapissa helli niin paikallisia kuin turisteja. Hiki virtasi ja rinnekahviloissa ihmiset vain nauttivat auringosta ja tunnelmasta. 

Pilkilläkin tuli jonkun verran istuttua, mutta kalaa ei tappamalla tullut. Pilkkikisoissa keskityin 3 tuntia tarmokkaasti pilkkimiseen, mutta ainoastaan kaksi pientä särkeä onnistuin ylös saamaan, joten ei ollut kovin häävi tulos. Palkinnolle kuitenkin pääsin niin sehän se tärkeintä oli. :)

Hiihtämään taas en päässyt niin useasti kuin olisin halunnut. Olen oikeastaan koko kevään taistellut aina jonkin asteisesta flunssasta ja vaikka olen yrittänyt ottaa iisisti niin silti tauti ei ole meinannut millään lähteä. Eka kerran sairastuin siis helmikuun puolessa välissä ja sen jälkeen en ole täysin tervettä viikkoa nähnyt, koska yskä on pysynyt kaikista levoista ja C-vitamiini ja sinkkikuureista huolimatta. Ihan yleisesti ottaen treenit ovat siis menneet melko huonosti eikä juoksulenkkejäkään ole montaa kertynyt tälle keväälle. Taisi se Terwamaratonin puolikas nyt jäädä tältä vuodelta. Harmittaa ihan tosissaan, kun treenitavoitteet ovat menneet ihan penkin alle. Toivotaan nyt, että toukokuussa treenit maistuisi ja kulkisi mallikkaasti niin voisi tämän flunssan unohtaa lopullisesti.

Tässä kuun aikana olen myös saanut paljon uusia ideoita, mitä tehdä poronnahasta ja majavan nahasta. Helluhan sai viime viikonloppuna majavan ja siitä sain sitten idean, että teksin sen nahasta hanskat. Ennen en ole nahkahanskoja tehnyt, joten ajattelin että kokeilisin ensin tehdä poronnahasta yhdet hanskat ja sitten tekisin majavannahasta niin ei olisi liian suurta riskiä että pilaisin nahan omalla osaamattomuudellani.

Viikonloppuna olisi tarkoitus matkustaa Kilpisjärvelle hiihtovaeltamaan. Kovin pitkästä reissusta ei ole kyse, koska ollaan sielä vain kaksi yötä. Ihanaa on kuitenkin taas päästä Kilpisjärven maisemiin ja kokeilemaan teltassa nukkumista. Tarttisin kyllä paljon enemmän harjoittelua teltassa nukkumiseen, kun edellisillä reissuilla yöunet eivät ole olleet kovin pitkiä. Siellä siis menee meidän vappu, joka on ihan loistava tapa viettää vappua.

Aurinkoista ja mukavaa vappua!

Ensilumen peittämä Väylän varsi

Kyllä ensilumen aikaan on sitten kaunista! Ihanaa kun vielä väylässä virtaa vesi ja tekee upeita heijastuksia rannasta ja taivaasta veteen. Lisäksi maa ja puut ovat saaneet valkoista pölyä niskaansa.Pohjoisessa rakastan juuri sitä, että kun talvi tulee niin se myös tulee. Syksyllä ilmat oikeasti kylmenee ja maa valkenee. Sitten kun maa on kunnolla valkoinen niin ei tarvi enää pelätä, että takaisinpäin mentäisiin. Sumuiset ja märät kelit ovat historiaa, kun taas lumipyryt ja paukkupakkaset näyttävät todellisen talven luonteen.

Ollaan nyt melkein joka toinen viikonloppu käyty mun kotikulmilla. Säät ovat vielä suosineet meitä erityisen makeasti. Auringosta ja pikku pakkasista ollaan joka kerta saatu nauttia. Revontulista myös jos vain jaksaisi lähteä niitä ulos paremmin tähyilemään. Ainoastaan yhtenä iltana olen käynyt rannassa ihailemassa revontulia, mutta koska ei ollut oikeaa objektia mukana niin revontulikuvista ei tullut oikeastaan yhtään mitään. Kateellisena olen taas katsellut, kun tällä viikolla pohjoisessa on ollut erittäin värikkäät revontulet. Mulla taitaa revontulikuvaus taas siirtyä sinne asti, kun on paukku pakkaset ja sormet kohmeessa yritän jalustaa asetella oikeaan asentoon. Jalustan asennus on kyllä tympein homma kuvaamisessa. Jalustassa paljon pikku ruuveja mitä säädellä mutta pakkasessa ne ovat jäätävän kylmiä ja näppejä ihan polttelee kun niitä joutuu ruuvailemaan.

Kaikesta huolimatta toivon niin hartaasti, että ruotsalainen ennustus pitää tänä vuona paikkaansa ja jopa eteläisempään Suomeen tulisi kylmä talvi. Hyvästi tihkusateet ja tervetuloa pakkanen!

Lapin lumottu ruska

Valitettavasti nämä kuvat on otettu jo kuukausi sitten eikä puut Luoteis-Lapissa enää hehku samalla tavalla. Jo kaksi viikkoa sen jälkeen maisema oli karun näköistä ja ainoastaan maa paikoitellen hehkui punaisena. Oikeastaan tunturissa se ruska aina parhaiten näkyy, koska siellä useimmiten käy pakkanen ja saa maan paremmin hehkumaan punaisena. Osa näistä kuvista on siis napattu tunturissa ja osa taas kotipihalta.

En jostain syystä ole tätä postausta saanut sitten millään valmiiksi. Täällä blogissa se on odotellut tekstiä jo useamman viikon enkä vain ole saanut aikaiseksi kirjottaa pyöräilyreissustani ruskan aikaan. Olen joka vuosi alkanut enemmän ja enemmän pitämään syksystä ja etenkin ruskasta ja tämän vuoden osalta tykästyminen lisääntyi tällä periaatteella, että valokuvat ovat heti parempia kuin kesäisen aurinkoisen päivän aikana ja lisäksi maaston eri värit tuovat kuviin ihan erin tunnelman. Vettäkin on tänä vuona satanut niin vähän ettei ole sillä huonolla verukkeella edes jäädä kotia löhöämään.

Ruskan komeimpaan aikaan lähdin taas Äkäsjärven rannalta polkemaan ensin Kukaksen suuntaan ja siitä jatkoin matkaani Leville menevää maastopyöräreittiä pitkin. Maasto alussa on hyväkulkuinen ja suht helppo (mitä nyt mäkiä riittää) Kotamajalle asti. Kotamajan jälkeen ei pitkään tarvi polkea, kun lähtee oma reitti (polku!) Leville päin ja reitti huononi selvästi. Mennessä se ei tuntunut ees niin pahalta, koska se taisi olla hieman alaspäin loiva ja kivikko ei niin paha ollut, mutta hidasta kulkeminen kyllä oli. Kesänkitunturin kyljessä pyörräillessä huomasin, että ruska oli voimakkaamman värinen tunturissa ja pysähtelin välillä kuvaamaan. Jatkaessani eteenpäin tuli rautarappuset vastaan ja koska rappusissa ei oltu otettu huomioon läskipyörien paksuisia renkaita niin sain kivasti omaan pyörääni muutaman naarmunkin, kun jouduin pyörää taluttamaan alaspäin.

Rappusten jälkeen maasto oli hetken ihan suht hyvä kulkuista, mutta mitä lähemmäksi Pyhäjärveä pääsin niin sitä märemmäksi ja kivikkoisemmaksi polku kävi. Lisäksi energiani olivat vähissä, mutta sisulla päätin että söisin evääni vasta mökissä. Olisi varmaan pitänyt aiemmin jo jotain energiaa napata, koska loppu tuntui älyttömän raskaalta.

Eväiden syönnin jälkeen (pororyynäri ja muutama hapankorppu) tunsin oloni huomattavasti paremmaksi eikä kulku tuntunut niin pahalta. Jossain vaiheessa tajusin, että tulipa otettua taas liian vähän evästä verrattuna siihen kuinka paljon kulutan koko reissun aikana. Enää oli jäljellä pari urheilugeeliä ja matkaa olisi vielä poljettavana 10km. Lisäksi olin lähtenyt liian myöhään liikenteeseen (en kuvitellut että olisin niin hidas), joten pimeäkin alkoi lähestymään aiemmin kuin minä autoani. Kotamajalta Äkäsjärvelle pyörilin kuin tuulispää ja varsin onnellinen olin, kun autolle pääsin. Kello taisi olla 19.55 ja Jounin kauppa menee kiini kello 20, joten vähän harmittelin kun en päässyt herkkupatukkaa ja cokista ostamaan kun ajelisin takaisin kotiin. Onneksi kotimatkassa ei mennyt niin kauaa niin kerkesin kauppaan ostaan kauan himoitsemaani cokista. Se oli mun palkinto siitä pyöräilyreissusta. Matkaa tuli 32.5km ja aikaa meni laskematta ruokataukoa 5h 30min.

Valitettavasti nämä kuvat on otettu jo kuukausi sitten eikä puut Luoteis-Lapissa enää hehku samalla tavalla. Jo kaksi viikkoa sen jälkeen maisema oli karun näköistä ja ainoastaan maa paikoitellen hehkui punaisena. Oikeastaan tunturissa se ruska aina parhaiten näkyy, koska siellä useimmiten käy pakkanen ja saa maan paremmin hehkumaan punaisena. En jostain syystä ole tätä postausta saanut sitten millään valmiiksi. Täällä blogissa se on odotellut tekstiä jo useamman viikon enkä vain ole saanut aikaiseksi kirjottaa pyöräilyreissustani ruskan aikaan. Olen joka vuosi alkanut enemmän ja enemmän pitämään syksystä ja etenkin ruskasta ja tämän vuoden osalta tykästyminen lisääntyi tällä periaatteella, että valokuvat ovat heti parempia kuin kesäisen aurinkoisen päivän aikana ja lisäksi maaston eri värit tuovat kuviin ihan erin tunnelman. Vettäkin on tänä vuona satanut niin vähän ettei ole sillä huonolla verukkeella edes jäädä kotia löhöämään.

Nukkuminen yöttömän yön aikaan

Met lapin ihmiset olhaan totuttu enemmän ja vähemmän, että yölä aurinko paistaa silmiin. Jotkut peittävät klasit kartiineila, mutta minua valosuus ole oikeastaan ikinä häirittenny. Enemmän minua kaupungissa häirttee se ko pimeässä nukut ja klasista loistaa katujen valot. Kuitenkin nämä yöttömät yöt saapii minussaki sen aikaan, etten millään malttais alkaa illalla nukkumaan. Tekis vain mieli lähteä vielä yhele pyörälenkile tai paitkka reissulle tunturiin. Monesti sitä häätyy hillitä ja väkisin alkaa nukkumaan. Juhannuksena en lähteny väkisin nukkumaan vaan päätin oikeasti nauttia yöttömästä yöstä. Aurinko ei malttanu laskea koko yönä ja loi taivaalle mitä upeampia värinäytelmiä, joita oli pakko päästä kameran kansen kuvaamaan. Meinasin että olisin lähteny vielä pyörälä käymään kylälä yhessä kulleromettässä kuvaamassa, mutta sitten alko vähän väsyttään niin jätin sen seuraavalle päivälle.

Nukkuminenhan on aivan älyttömän ihanaa. Mutta miten son niin vaikiaa aina joskus? Pyörit vain sängyssä, herähtelet pikku äähniin ja narahuksiin, ei löyvy sitä oikeaa asentoa ja päässä pyörii enemmän ajatuksia kuin Pekingin ruuhkassa autoja. Kaikki ko on kiinni omasta pää kopasta. Välillä juuri haaveilen, että saisin on/off kytkimen päähän, jolloin sais kaikki ajatukset poikki samaten. Ei mithään muuta ko simmut kii ja pilven hattaroile leijaihleen. Pari söpöä unta kaupan päälle niin yö olisi ollut täydellinen. Yöttömän yön jälkeen pää on ihan sekaisin eikä se aamuinen pörröinen olo lopu koko päivänä ja odotat vain iltaa, koska pääsisi nukkumaan. Sitten kun on ilta ja nukkumaan meno aika niin se uni olisi kuin itsestään kadonnut. Eeeihän minua väsytä. Mikä se semmonen olo muka on. Sen kierteen katkaiseminen on se vaikein osuus. Mun tapauksessa siinä käy niin, että iltaisin alan jännittään unen tuloa - tuleekohan unta tänäkään yönä.

En onneksi kuulu niihin, joilla olisi aina uni ongelmia, vaan ne ovat enemmän viikon parin mittaisia unettomuusjaksoja joihin lopulta auttaa kunnon rentoutuminen tai rankka urheilu. Ja tietenkin... Molemmat tapahtuvat luonnossa.

Mutta on ollut ihan toisen puolen ääritapauksiakin nimittäin joskus olen ollut kovakin nukkumaan. Joskus lokakuussa kun kesätyöt oli saatu purkkiin eikä koulu vaatinut hirveitä suorituksia niin nukuin yössä 12 tunnin yöunet, nukuin parit päiväunet ja olin silloinkin koko ajan väsynyt. Alunperin se lähti siitä että ajattelin että nyt nukun niin pitkään kuin unta riittää, koska olin niin harvoin saanut siitä nauttia. Sitten kun heräsin aamulla eka kerran niin päätin vain jäädä sänkyyn vielä kun ei ollut mitään kiirettä noustakkaan. Sitten siihen jäi koukkuun, kun koko ajan väsytti ja yritti sitä nukkumalla nukkua pois. Ei auttanu. Onneksi koulu taas pelasti ja piti ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa taas pysymään väkisin hereillä (ei niin helppoa isossa luentosalissa, jossa kuuntelet luentoa 3 tuntia).

Nukkuminen on taitolaji ja joka sen osaa pystyy mihin vain! Nämä kuvat on otettu juhannuksena kello 1-2 aikaan yöllä. Tuon alemmaksi aurinko ei meilä laske.