13.10.2016

Seikkailu Pohjois-Norjassa







Tämän kertainen Norjan reissu kesti noin viisi päivää ja vahdoimme joka päivä paikkaa, jotta näkisimme mahdollisimman paljon kaikkea. Matka Ivalosta Pohjois-Norjan halki kulki reittiä Vadso - Tana bru - Berlevåg - Ifjord - Alta - ja sieltä Skibotnista Kilpisjärvelle. Alkuperäisissä suunnitelmissa oli, että olisimme vielä menneet Tromssassa käymään, mutta koska Suomen kilometri tarkoittaakin Norjassa 10km (se vaan tuntui niiiiin pitkältä) niin minulle autossa istuminen sai riittää. Lisäksi halusin lähteä käymään Kilpisjärven maisemissa vaeltamassa eikä lomapäiviä ollut liikaa käytettävissä.

Makrilliparvi iski!






Norjan reissu oli mahtava näin jälkikäteen ajateltuna, mutta en silloin mielestäni saanut kaikkea mitä haaveilin. Yöpyminen pakettiautossa ei ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelin. Pakettiautoon tehtiin hieno systeemi, että pystyimme paksuilla patjoilla nukkumaan öisin ja päivisin tarvitsi vain sängyn päälle laittaa pressu ja nostaa pyörät autoon. Sängyn alapuolella kulki ruat, matkakeittimet, laukut ja muut tarpeelliset tavarat. Mutta kun minulla ei ollut omaa makuupussia, lainasin poikakaverin, joka ei ollutkaan niin lämmin kuin olisin vaatinut. Nukuin reissun aikana melkein joka toinen yö huonosti, koska palelin koko yön enkä päässyt kunnolla sikeään uneen. Tätä oli myös tapahtunut jo useampana yönä ennen kuin Norjaan saavuimme, koska olimme Kiilopäällä mökkeilleet. Huonosti nukutut yöt siis painoivat selvästi päälle. 

En osannut ehkä kunnolla nauttia, mutta ehkä reissu olisi tarvinut enemmän tarkempaa suunnittelua osaltani. Nimittäin lähdin reissuun ehkä vähän liian takki auki-fiiliksellä. Olisi pitänyt enemmän googlettaa missä haluaisin käydä ja missä pysähtyä ja niin edelleen. Mutta toisaalta, jotkut paikat olisivat voineet olla näkemättä kun kaikkea ei kuitenkaan netistäkään löydä. Pääsinpähän nyt itse näkemään ja kokemaan monia paikkoja niin tiedän minne voisin seuraavalla kerralla suunnata.

Seuraavalla kerralla (seuraava kerta ehdottomasti tulee lähivuosina) ostan itselleni oikean kokoisen makuupussin. Tai ainakin jossa saa makuupussin jalkaosaa lyhennettyä niin, että kehoni pystyy lämmittämään makuupussini. Seuraavalla kerralla haluaisin enemmän painottaa matkan Tromssan lääniin. Siellä näitä lumisia vuoria riittää!! Ja seuraavalla kerralla suunnittelemme poikakaverin kanssa matkan yhdessä, että molemmille on jotain.

14 kommenttia:

  1. Oi oi mitä kuvia ja maisemia. Upeita, jospa joku päivä sitten tuonne. :) Hauska blogin nimi sulla. Kiva kun kävit blogissani, niin löysin tänne. Liityn lukijaksi, niin löydän uudelleenkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattee käydä! Kiitos, tervetuloa seurailemaan. :)

      Poista
  2. Lumoavia maisemakuvia.
    Olen myös harrastanut vuosia sitten samantyyppistä pakettiautomatkailua. Pyörän lisäksi minulla oli kajakki katolla. Kunnon makuupussi on kyllä oltava, että saa kunnon yöunet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän on ollut kaikki tarpeellinen harrastevälineistö mukana sitten. :) Ehkä joku kesä mullakin se kanootti nuokkuu katon päällä lisänä ;)

      Poista
  3. Siis apua kuinka kaunista! Näiden tunnelmien jälkeen on päästävä Norjaan! WAU!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on.. Mullekin tulee kauhea kaipuu Norjaan kun vain muistelee kuinka upeaa siellä on!

      Poista
  4. Vauu, taasen nämä sinun kuvat on upeita. Ja nuo korusi on tosi kauniita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Koko ajan yritän lisää tehdä ja vähän jotain uutta aina kokeilla :)

      Poista
  5. No vau mitä kuvia sinulla on täällä. Huikaisevia! :)

    VastaaPoista
  6. Siis waude mitä kuvia! en muista milloin viimeksi olisi nähnyt näin upeita kuvia jossain blogissa. nuo maisemat on kyllä niin henkeäsalpaavat ♥!

    VastaaPoista
  7. .. Tulin kurkkaamaan blogiasi ja pakko kompata edellisiä kommentoijia: ihan mahtavan upeita kuvia ja maisemia! Olisin kysynyt että mikä kamera sulla on käytössä, ja kuinka paljon muokkaat kuvia? Itsellä tarkoituksena hommata kamera lähinnä blogikäyttöön ja olisi mielenkiintoista tietää millä kameralla nämä kuvat on otettu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin kamerani (Nikon D5500) viime kesänä ihan luontokuvausta varten. Silloin puntaroin että ostaisinko tämän vaiko saman hintaluokan Canonin kameraan. Tämä Nikon oli aavistuksen verran parempi teknisiltä ominaisuuksiltaan mutta ennen kaikkea se sopi käteeni paremmin kuin Canon. Seuraavaksi hankintalistallani olisi uusi objektiivi paremmalla valoituksella, mutta siihen pitääkin taas hetki säästää.

      Näitä kuvia en pahemmin ole muokannut, koska sattui olemaan hyvä ilma. Mutta kyllä mulla on jonkun verran tapana käsitellä kuvia. :)

      Poista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)