Yksi syy miksi niin nautin aina lapsuudenkodissa vierailusta on se oma piha. Edelleen kun Oulussa asun luhtitalossa niin se oman pihan uupuminen, joka vuodenaikana, risoo mieltäni. Kesällä varmaan eniten, mutta taas näin syksyllä tulee huomattua kuinka ihanaa on kun on oma piha. Ensimmäiset ruskakuvat ovat juuri otettu päivällä, kun siskon tytön kans lähdettiin ulos leikkimään, kerämään lehtiä ja meidän vanhoilla rattailla kärräämään lähialueella. Ei tarvitse kauas lähteä, kun kaikkea kivaa tekemistä keksii jo omalla pihalla.
Illasta sitten saunottiin ja mie kävin vielä (ehkä) viimeisen kerran väylässä pulahtamassa. Vielä ei ollut niin säkkipimeää ettäkö olisi revontulet näkyneet, mutta iltaa myöten niitäkin alkoi näkymään. Kävin kovaa henkistä taistelua siitä lähtisinkö ulos revontulia kuvaamaan vai ihailisinko niitä vain sisältä. Aina kun katsoin ikkunasta ulos niin revontulet tuntui vain voimistuvan ja voimistuvan - vinkaten että ala jo tulla. Niinpä mun oli myönnyttävä ja lähettävä jalustan, itselaukaisimen, kameran ja valovoimaisen optiikan kanssa pilkkopimeään kuvailemaan. Taas oli aikaa yökuvailusta niin kyllä siinä vain aikaa meni ennen kuin sain kaikki kuosiin asetukset kamerassa ja jalustan kuosiin. Noh - mun tuurilla revontulet himmeni hyvin häilyviksi eikä kuvista meinannut tulla mitään. Päätin urheasti kuitenkin odotella jos ne uudelleen tulisivat. Ei ne enää niin voimakkailta näyttäneet mitä aiemmin, joten näihin oli tyydyttävä. Ehkä seuraavalla kerralla menen suosiolla heti ulos kuvaamaan, vaikka kuinka tekisi mieli mennä nukkumaan. Nimittäin seuraavina iltoina ei ollut mitään toivoa revontulista, kun paksu sadepilvi peitti koko taivaan.