Vain 2 Kalaa - Tai ei sitäkään...

Tältä näytti mun näkökulmasta Vain 2 Kalaa -pilkkitapahtuma. Alun alkaen suunnittelin, että skippaan koko pilkkikisan enkä edes osta lippua, vaan menen tuntureista ja nähtävyyksistä nauttimaan tunturiin. Lippuhan kuitenkin ostettiin Karesuvannon Nesteeltä jäätelöiden kera eikä lippujen osto ollutkaan turhaa. Lipun takana luki, että lipuista tulevat voitot käytetään totta kai seuraavan vuoden palkintojen ostoon, mutta myös Kilpisjärven kylän kehittämiseen yms. mielestäni hyvään tarkoitukseen juuri Kilpisjärveä ajatellen. Eli melkein niin kuin hyväntekeväisyyttä, jossa on kuitenkin mahdollisuus voittaa moottorikelkaa, mönkijää...

Olen vain kerran aikaisemmin päässyt Kilpisjärvellä käymään ja odotin paljon, että pääsisin taas Kilpisjärven upeisiin maisemiin samoilemaan. Väkeä vain tuntui olevan huomattavasti enemmän, kuin viisi vuotta sitten juhannuksena. Hyvä niin! Mukava nähdä eloa pienissä kylissä, joissa matkailu ja tapahtumat ovat isoja juttuja.

Saanan kupeessa pohdiskelin, että lähenkö vai enkö lumikengillä tarpomaan sohjoon. Lämmintä oli n. 8 astetta, aurinko yritti pilvien takaa paistaa ja välillä jopa ripsi vettä. Lunta oli enää vain paikoittain eli ei mitenkään parhaimmat lumikenkäily kelit. Päätin kuitenkin lähteä kokeileen. Saana ihan vieressä ja lumikengät peräkontissa. Ei tätä tilaisuutta voinut olla käyttämättä.

Paikoittain kyllä kirosin taas itseäni. Viikko sitten olin ihan samassa tilanteessa (lunta oli silloin enemmän). Olin Lommoltunturissa vappuna kenkäilemässä ja silloinkin kirosin sohjo lunta ja mietin mikä piru mut sai vappuna tunturiin sohjoon kiikkumaan. Tosi asia oli, että vappuna oli jopa parempi keli ja nyt lumi oli niin märkää, että kengät, sukat ja housujen lahkeet kastuivat heti. Ei kovin hauskaa. Välillä piti riisua lumikengät jalasta pois, kun lunta ei ollut aukeilla paikoilla ollenkaan. Vettä maastossa kyllä tuntui olevan, mutta lahjakkaasti onnistuin hyppimään kiveltä kivelle pahimmissa paikoissa. Vaikka kulkeminen oli mitä oli, kamppeet olivat jo märät niin silti päätin aina jatkaa vähän vielä ylöspäin.. Vähän vielä että maisemat aukeaisivat paremmin eteeni. Se onneksi kannatti.

Ruudun muotoinen kuvio järvellä on pilkkijöistä muodostunut merkki

Puunrajan yläpuolelle kerkesin kiikkumaan ja se riitti minulle. Siellä oli ihan henkeä salpaavan kauniit maisemat! Juuri sitä mitä olin tullut hakemaankin. Omasta mielestäni en tietenkään saanut tarpeekseni ihailla maisemia, mutta samaan aikaan takaraivossani painoi ajatus pilkkikisoista. Pakkohan sielläkin on päästä käymään. Aika vauhdilla rynninkin Saanan rinnettä alas ja tilaisuuden tullen otin juoksuaskeleita.

Kerkesin! Puol tuntia oli vielä kisoja jäljellä, joten kerkesin siinä hämmästäleen ihmismassan paljoutta, järven syvyyttä ja järven veden kirkkautta. Paikka vaikutti olevan hyvä, koska 10m päässä näin yhden henkilön saavan kalan ja 3m päässä katkesi siima. Suurimmasta osasta porukkaa huomasi, että sinne oltiin tuntu vain fiiliksestä nauttimaan ja moni olikin sillä asenteella että kalaa tulee jos on tullakseen. Käsivarren pohjoisalue onkin ainoa paikka Suomessa, josta ei ahventa saa. Kilpisjärvi onkin enemmän tunnettu raudustaan, mutta koska kyseessä on sen verran arka kala niin eihän se tämmösen ihmismassan alla uskalla tulla syönnille.

Päivänreissu tuli Kilpisjärvelle tehtyä ja vähän kyllä harmitti lähteä. Olisin noissa maisemissa viihtynyt vielä pitempäänkin ja pilkkikisat olisivat vielä olleet seuraavanakin päivänä, mutta majoitusta ei oltu aikaisemmin hoksattu hommata. Mutta emmähän met Lapissa niin välitä välimatkoista... Eihän sollu poka mikhään ko met hurhautimma sen 540km päivän aikana.

Jäänlähtö Muonionjoessa

Enpäs ole päässyt jäiden lähtöä pariin vuoteen näkemään, mutta tällä kertaa sattui  tuuri kun jäät lähti viime perjantaina. Kyllähän sitä vähän jännänä odoteltiin, kun juuri meidän kohalta jäät eivät olleet mihinkään suuntaan liikkuneet, mutta ylempänä ja alempana jäät olivat jo liikkuneet.

Korpikoskella olivat jäät nousseet korkealle rantaan

Leveä kohta väylässä ja jäät ei liikahda mihinkään. Ylempänä oli myös pato, joka vaikutti asiaan kun ei painetta päässyt kasvamaan.

Aluksi vesi oli portaita paljon alempana ja jossakin vaiheessa näytti siltä että jäät kohta murskaisivat ylimmät rappuset. Ei onneksi kuitenkaan.

Eka kerran kun jäät vähän liikahtivat alaspäin niin koko ronkka juoksi tuhatta ja sataa rantaan katsomaan luonnon omaa näytelmää. Näytelmä loppui lyhyeen eikä jäät liikahtaneet muutamaa metriä pidemmälle. Höh. Sitten ne viimein muutaman tunnin päästä lähtivät ja rytinällä. Pato ylempänä joekea laukesi ja rannassa vesi nousi silmissä.

Linnut heti nauttivat aukinaisesta väylästä. Pian piti lähteä jäitä karkuun ja odotella parempaa hetkeä.

Suomen ja Ruotsin sillalla. Tuntui että silta enemmän liikkuisi kuin jäät.

Jäät menivät menojaan ja heti kun väylä näytti auenneen niin kesäfillis iski rintaan. Kohta pääsee joelle souteleen ja kaloja narraan! :) Harristamista odotan ja varsinkin perhostamista, jonka aion tänä kesänä opetella. Lohen soutua en niinkään odota, mutta eiköhän sitäkin tule ehkä välillä harrastettua.

Mikä parasta, nyt saa taas kauniita kuvia auringon laskusta ja auringon värjäämästä taivaasta. Vesi on kaunis elementti, kun se peilin tavoin heijastaa taivaan värit pintaan.

Vapputunnelmia Lommoltunturilla

Aloin muutama kuukausi takaperin haaveilemaan vähän erilaisesta vapusta. Edelliset 7 vappua ovat kutakuinkin menneet Oulun puistoja ja baareja kierrellen, mutta tänä vuona alkoi tuntumaan että se ei enää kiinnostaisi. Jotain muuta voisi välillä kokeilla. Sain kyllä kutsun kavereilta piknikin viettoon, eikä se varmaan olisi ollut huono vaihtoehto ollenkaan, mutta nyt halusin kokeilla jotain muuta. Niinpä taas suunnistin Toyotan keulan kohti pohjoista ja päätin lähteä katsomaan pitkästä aikaa miten siellä voisi vappua viettää.

Ylläksellä ja Levillä oli tietenkin kauden päättäjäiset ja nekin vaikutti ihan hauskalta vaihtoehdolta, mutta silti ei ihan ykkösvalinnaltani. Isä sitten ehdotti jos lähdettäisiin Muonioon pilkille. Minä ehkä enemmän innostuin Muonio sanasta kuin pilkkimisestä. Tuntui, että oltiin koko kevät pilkillä laukottu, mutta tunturissa lumikenkäily oli jäänyt aivan liian vähäiselle. Muu porukka siis jäi Kangosjärvelle pilkille, kun minä suuntasin vielä pohjoisemmassa, lähemmäs tuntureita.

Lauantaiaamuna taas katselin retkikartasta kaikkia uusia mahdollisuuksia mitä en ollut aiemmin kokeillut. Muoniossa mahdollisuuksia (tuntureita) kyllä riittää. Silmääni ensimmäisenä osui Lommoltunturi, josta olinkin joskus aiemmin nähnyt somessa kivoja kuvia talven aikaan, joten siihen päädyin sen enempää miettimättä. Lisäksi kartasta pystyi näkemään, että tunturi oli tien vieressä, joten jos hanki ei kantaisi ja reissu kävisi liian raskaaksi niin ainakin auto olisi lähellä.

Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämmintä oli alhaalla n. 12 asteen verran. Eipä siis ihme, että askel välillä upposi lumeen (ja niin syvälle!!!) lumikengilläkin. Matka ei silti ollut kauhean paha. Paikoittain tietenkin jalka upposi joka askeleella ja lunta oli melkein lantioon asti. Hiki virtasi ja muutama kirosanakin pääsi. Varjopaikkoja välillä kaipasin ja ihmettelin mitä pirua minä tänne lähin tarpomaan. Mutta niin ne taas unohtui kun tunturin päälle pääsi istuskelemaan ja nauttimaan luonnon hiljaisuudesta. Ei tuulen virekkään tuntunut miltään ja uskalsin jopa hetkeksi ottaa takin pois päältä ja istuksella kiven päällä pelkkä toppi päällä. Aurinkorasva oli jäänyt kotiin eikä siis lumella uskaltanut ihan näin paljaana kuljeskella.

Lommoltunturin päällä vappumunkkini söin ja vielä hetken nautiskelin maisemista. Alastulo menikin paljon joutuimmin, vaikka samoissa kohdissa jalka edelleen upposi lumeen. Nyt vain lennettiin enemmän selälleen kuin nokalleen ja kerran jäi lumikenkä hankeen niin jumiin, että repusta piti kaivaaa hanskat käteen että pääsi kaivamaan lumikengän lumesta pois.

Käväsin tunturireissun jälkeen vielä viereisellä hiihtoladulla hiihtämässä, mutta koska latua ei oltu kunnostettu niin tarpominen sohjossa ja likaisella ladulla jäi aika lyhkäiseksi. Lunta kyllä riitti, mutta hiihtäjiä ei varmaan ollut niin paljoa enää että olisi ollut järkeä latuja pitää enää kunnossa. Oloksella varmaan olisi ollut ladut hyvässä kunnossa, mutta päätin seitsemän aikaan illalla jättää sen väliin. Pilkkijät poimittiin väliltä mukaan ja kotona lämmitettiin päivän päätteeksi sauna. Vaikka aurinkorasvaa oli aamulla naamalle laitettu niin kyllähän ihoa taas poltteli saunan lämmössä. Tänä vuona yksi siideri riitti vapun juhlintaan ja tämä nainen oli taas niin väsynyt jo ennen kahtatoista. Klara Vappen todellakin!

Metsäsuksilla pilkille

Isäntä viikolla lähetteli kuvia, kuinka hyvin nyt ahven syö järvessä. Eipä siis muuta tarvinutkaan, kun perjantaina kiidin heti töiden (ja renkaiden vaihdon) jälkeen taas pohjoista kohti. Tämä vuosi on muuten pilkkimisen osalta mennyt todella huonosti. Aika tiuhaan ollaan pilkillä kuljettu, mutta mitään saalista ikinä saamatta. Voi että, se on syönyt tätä naista! Tänä vuona kuitenkin elämäni ensimmäistä kertaa kävin merellä pilkillä. Olen tietenkin tottunut että pilkillä on aina melko kylmä, mutta sitä ei kyllä heti uskoisi kuinka kylmää se on merellä. Kämpiltä lähdin paksut vaatteet päällä ja ulkona seistessäni ajattelin, että tulikohan laitettua liikaa vaatetta. Naapurit tulevat t-paidat päällä vastaan ja minä muistutan enemmän Michelin-ukolta. Mutta kappas vaan, vaatetta ei ollut kyllä yhtään liikaa merellä.

Pohjoisessa sitten päätettiinkin mennä juuri samalle apajille, kuin mistä isäntä oli viikolla kalaa saanut. Olisi se jo kumma jos tänä keväänä ei saisi ollenkaan kalaa. Aluksi tuntui, että ollut yhtään mitään tapahtumaa. Sitten joku iso kävi kyllä nykäsemässä, mutta taas se siihen loppui. Vahdoin paikkaa ja pian tuli ensimmäinen pieni ahven. Sitten tulikin hyvänkokoinen ahven ja sitten taas pieni. Sitä se oikeastaan jatkui koko päivän. Välillä ei tapahtunut mitään, välillä tuli pientä ja välillä suurempaa kalaa.

Siimat napsahtelivat pariin otteeseen poikki, pilkki piti melkoista rutinaa, kun isompi kala iski siihen kiini ja välillä vaan nautiskeltiin vaihtelevasta säästä. Yhden kerran jopa saatiin hauki ylös ilman siimojen napsumista. 

Olin sen verran tyytyväinen kalasaaliiseen, että päätin vähän lähteä metsäsuksia kokeileen jäällä. Ostin kyseiset metsäsukset itselleni joululahjaksi viime jouluna eikä juuri ole suksia tullut monessa paikassa testattua. Kerran otin ne Pallakselle mukaan, mutta ei ne oikein sinne tuntuneet sopivan. Pitäsi vähintään nousukarvat olla suksien pohjassa, että tuntureita pystyisi niitä kiikkumaan. Eikä ne olleet kyllä kovin mukavat edes alastullessa. Erittäin epävakaat ja huonosti kontrolloitavat.

Jäällä sukset olivat kuitenkin toimivat eikä niitä ihan lyttyyn voinut enää haukkua. Se minkä vuoksi juuri noihin siteisiin päädyin oli se, että ne sopivat melkein mille kengälle tahansa. Armeijan suksissa ja siteissä on juuri se huonopuoli, että pitää erikseen ostaa sellaiset kengät, joissa on ura takana joihin sukset voidaan köyttää. Eli näihin siteisiin hyvin mahtui isokokoiset pilkkikenkäni, jotka on pakko olla jalassa pilkillä ettei jalat kastu tai jäädy. Koska side mahdollistaa minkä kengän käytön tahansa, niin ei se myöskään hirveänä tue jalkaa, joten monesti tuntuu että jalka vähän "nuljuu" siteessä eikä meinaa pysyä paikallaan. Tasaisessa ja kovassa maastossa tämä ei tietenkään ole ongelma, mutta pehmeillä hangilla tai ylämäessä voi tulla paha mieli.

Painoa n. 670g

Illasta olikin melko väsy, kun kotia päästiin eikä edes saunomaan tuntunut olevan voimia. Viinilasin nautiskelin samalla jotain leffaa katsoen ja sen jälkeen olin valmista kauraa menemään sänkyyn. Mutta näinkin ikkunasta ammottavan iso kuutamo! Ei kun kamppeet päälle, saappaat jalkaan ja menoksi. Aluksi tuntui ettei mistään saa kunnolla kuvaa kuusta, niin päätin lähteä metsään käveleen. Tiesin että idässäpäin olisi suoaluetta ja sieltä varmaan parhaiten kuutamon näkisin. Metsästä lopsiessani ajattelin, että miksi ihmeessä en mennyt länteenpäin eli jäälle tihustelemaan. Niinpä päätin vielä jäälle mennä jos saisin parempia kuvia kuutamosta. No, ei se kyllä sielä näkynyt mutta kyllä siellä revontulia kivasti näkyi. Kummasti tuli taas lisää virtaa, kun harvinaisempaa luonnon kauneutta oli nähtävillä. Valitettavasti en vain vieläkään omista järkkäriä niin eihän näistä kuvista yhtään tämän parempia sitten tullutkaan. Ehkä syksyllä pääsisin uudella järkkärillä revontulia kuvaamaan? Toivotaan niin.