19.1.2017

Ruotsin Lappi: Kiirunan kaupunki





Iltasin ruukasimma Hellun kansen lähteä käveleen Kiirunan kaupungille katsomaan paikallisia taloja ja ylipäänsä tutustumaan koko kaupunkiin. Kävellen kaupungin tutkiminen on parasta, eikä Kiiruna nyt niin suuri ollut etteikö sitä muutamassa illassa olisi hyvin kerinnyt tutkimaan suurinta osaa kaupungista. Kaupungin laitamalla oli vanha omakotitaloalue, jossa oli kauniita, mutta jotkut hyvin ränsistyneitä taloja ja myös uusittuja 4-kerroksisia hienoja taloja.

Kiirunan kaupunki on syntynyt kaivoksen ansiosta ja kaivos on alueella pyörinyt jo 100-vuotta. Malmi on alueella erittäin rikasta, jonka vuoksi kaupunkia on nyt alettu siirtämään vaaralta toiselle vaaralle eli noin 3 kilometrin päähän. Kaupungin alta on löydetty lisää malmia, jonka uskotaan riittävän seuraavat 100 vuotta kaivettavaksi. Ruotsin valtion omistamalla kaivosyhtiöllä menee lujaa. Osaksi Ruotsin Lapin kaivosten ansiota oli varmaan myös se miksi Ruotsi jätettiin rauhaan toisen maailmansodan aikaan, kun Ruotsi toimitti natseille malmia sen verran kiitettävästi.  Rahaa ei Kiirunassa säästellä ja suurin osa rakennuksista tuhotaan ja rakennetaan tilalle uudet talot. Kaikkia rakennuksia ei kuitenkaan tarvitse siirtää eli niitä jotka eivät sijaitse kaivoksen päällä. Kaupungin siirrossa kuitenkin tuhotaan paloja Kiirunan historiasta - eli vanhoja villa rakennuksia jotka rakennettiin ensimmäiseksi kaupunkiiin kaivostyöläisille. Osa rakennuksista meinataan säilyttää ja siirtää uuteen paikkaan, mutta suurin osa lyödään matalaksi.








Vaikka Kiirunan maisema on melko karua katsottavaa - kaivosteollisuuden runtelemaa - niin silti siinä on paljon hyvää. Kiirunan kaupungissa on vähiten työttömiä muihin Ruotsin kaupunkeihin ja kuntiin verrattuna, Kiirunassa on onnistuttu yhdistämään matkailu ja kaivosteollisuus ja toisaalta kun miettii niin eihän koko Kiirunaa olisi ilman kaivosta. Ruotsissa niin kuin Suomessakin Lappi tyhjenee ihmisistä ja työpaikoista, mutta kaivoksen ansiosta ihmisillä on mahdollisuus elää pohjoisessa ja saada töitä. En kuitenkaan anna tällä kantaan ottoani moneen Suomessa pyörivään kaivoshankkeeseen. Suomessa kun ollaan vielä ihan lapsen kengissä kaivosteollisuudessa. Lakeja pitää paljon muuttaa ennen kuin kannustan ulkomaalaisten kaivosyhtiöiden tuloa Suomen Lappiin tai ympäristölakia, jottei vesistöille ole haittaa kaivoksista.

Kiiruna on mielestäni tutustumisen arvoinen paikka. Yli 100 kilometrin päästä löytyy Abiskon kansallispuisto ja Torniojärvi, 130km säteellä löytyy myös kolme laskettelukeskusta + Norjan raja ja paljon muuta erilaisia harraste mahdollisuuksia. Lisäksi kun ollaan jo sopivalla korkeudella niin revontulista ei ole talvisin pulaa. Kiiruna myös vaikutti hyvin rauhalliselta kaupungilta eli tarkoitan tällä myös turvallisuutta. Keski-Euroopan kohteista kun ei voi enää samaa sanoa. Mielestäni se on oikein täydellinen kohde niille, jotka haluaa enemmän tutustua naapurimaihin. Ja lunta riitti niin kuin kuvista näkyy! :)

8 kommenttia:

  1. Lumipyry pimeällä valonheittimien valaisemana näyttää tosi upealta, ja näihin kuviin on aika hienosti pysähtynyt se tunnelma! Upee sade. Uusi banneri on myös (jälleen) tosi hieno! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Valonheittimien ansiosta sai kyllä tosi helpolla kivoja kuvia. Hyvä oli paikka ja ajoitus! :)

      Poista
  2. Vastavierailulla. :) Ihania lumipyrykuvia! Kiiruna on kiva paikka. Kävimme siellä toissa kesänä Norjan reissun yhteydessä. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiirunassa on kyllä helppo pysähtyä Norjan reissun yhteydessä. Ainoat kerrat kun olen Kiirunassa käynytkin ennen tätä reissua olivat juuri niitä pikaisia pysähdyksiä Norjan ja Suomen väliä ajettaessa. Mukavaa sunnuntai-iltaa myös sinne!

      Poista
  3. Kiiruna oli kyllä kiva! Pari kertaa päässy sielä käymään. Haaveissa ois joskus myös patikointireissu Abiskolle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Abiskolle on helppo Kiirunasta päästä ja ne maisemat Abiskolla..!!! Mukava olisi kyllä päästä joko keväällä hiihtovaellukselle tai kesällä patikoimaan niihin maisemiin.

      Poista
  4. Kauniita taloja! Kerran olen Kiirunassa käynyt ohikulkumatkalla. Tosin siitä on jo niin kauan että en muista paljoa kaupungista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita taloja kyllä riitti, mutta taitaa kaikki nuo olla pian historiaa kun kaupunki siirretään toiseen suuntaan.. :/

      Poista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)