Hidasta lumikenkäilyä flunssan kourissa

Olen joka vuosi asettanut itselleni tavoitteita urheilun suhteen ja tänä vuona se ei poikennut muista. Halusin vetää oman ennätyksen eli 500km hiihtoa, koska viime vuonna sain melko kevyesti hiihdettyä yli 430km. Tavoitteeni näytti tammikuussa jo vähän hankalalta, koska paukku pakkaset ja kahden ja puolen viikon työmatka aurinkoon eivät auttaneet tässä tavoitteen saavuttamisessa. Helmikuun alussa aloin elättelemään haaveitani pitkistä hiihtolenkeistä ja tavoitteen kuromisesta menetetyn kuukauden osalta. Matkaväsymyksestä toivottuani päätinkin lähteä pian pitkille hiihtolenkeille ja hiihto tuntui niin hvyältä kuin vain olin haaveillutkin. Sitten huomasin, että lenkit olivat turhan kovia siihen nähen, etten ollut loppuvuonna tarpeeksi urheillut. Lisäksi hiihtolenkkien jälkeen en aina heti päässyt vaihtamaan märkiä hikisiä vaatteita heti, joten viluhan siinä tuli.

Kappas vaan - kaiken tämän jälkeen yli viikko sitten sunnuntai-iltana tunsin kurkkukipua ja niinhän se flunssa iski päälle maanantaina. Viikko sitten maanantaina makasin ihan kohmeessa kotisohvallani ja ihmettelin että miksei minulla muka kuumetta ole vaikka olo oli niin heikko. Tiesin siinä vaiheessa, että tästä ei toivuta muutamassa päivässä vaan joudun pitämään pitempää treenitaukoa.

Olin kuitenkin kerennyt pyytämään ylityövapaiksi torstaita ja perjantaita, joten ylimääräisten vapaiden vuoksi lähdin taas kotikulmille. Haaveet pitkistä hiihtolenkeistä, laskettelupäivistä ja lumikenkäreissuista tuntureihin sulivat torstaina, kun olo ei ollut alkuviikosta helpottanut lainkaan. Yskä vain paheni ja paukutti keuhkoja oikein ikävästi. Kirjastossa vietin paljon aikaa ja moni kirja lähtikin kotiin mukaan luettavaksi. Useampi erä- ja melontakirja ja myös Mika Waltarin romaaneja, joihin en kyllästy.

Vaikka pidennetty viikonloppu meni pitkälti nokka kiini kirjoissa tai olympiakisoja seuraten niin silti välttämättä halusin lähteä käymään joka päivä lumikenkäilemässä. Pirttihulluksi siinä olisi tullut jos ei vähän edes olisi päässyt metsään rentoutumaan. Tahti ei ollut kovin hurja, koska yritin mennä oman vointini mukaan enkä halunnut flunssaa pahentaa yhtään, joten aina kun aloin hengästymään enemmän niin pidin hetken taukoa ennen kuin jatkoin. Se tuntui toimivan, kun vointini ei mennyt huonommaksi noiden retkien jälkeen.

Tänä aamuna tunsin jo toivon kipinää parantumisen suhteen, koska aamulla olo ei ollut enää yhtä tukkoinen eikä yskäkään vaivannut koko yönä. Ehkä siis pääsisin loppuviikosta jo hiihtämään... Pidetään peukkuja pystyssä!