Ensimmäisenä päivänä Saariselällä lähdettiin Sotajoelle harreja narraamaan, mutta minä päädyinkin vain ihailemaan maisemia ja tutkimaan ympäristöä. Noissa tilanteissa kalastus valitettavasti jää kakkoseksi...
Seuraavana päivänä painuin yksin tutkimaan mökkimme lähitunturia eli Kiilopäätä. Matka hotelilta Kiilopään huipulle taisi olla 1.5km ja yksin siinä ei päässyt liikaa olemaan. Sitten kun huipulle päästiin niin ihmiset haihtuivat. Moni lähti jatkamaan matkaa täysin eri suuntiin ja jotkut palasivat takaisin hotellin juurelle. Minä kuuluin siihen joukkoon joka lähti haahuilemaan päämäärättömästi eteenpäin. En pitänyt mitään kiirettä tunturissa ja välillä otin pikku päikkärit kun sattui niin ramasemaan... Mikäs kiire tässä. Päikkäreiltä sitten havahduin ukkosen jyrinään ja siitä sainkin kummasti virtaa lähteä takaisin mökille. Olen kerran tunturissa ollut ukkosen aikaan enkä sitä tilannetta halunnut enää uudestaan kokea. Mutta mitä, ihan turhaan hätäilin. Ukkonenhan käänsikin suuntaa ja lähti kulkemaan toiseen suuntaan mitä minä näin. Ukkonen iskikin vasta illasta eikä se edes kova ukkonen ollutkaan. Ihan turhaa siis jouduin kauneusuniltani heräämään...!
Mahtavat maisemat :-)
VastaaPoistaNiin on..!
PoistaRauhoittavia näkymiä. Silmä lepää.
VastaaPoistaMinä pelkään myös avotunturissa ukkosta. Olen ollut pari kertaa tilanteessa jossa on tullut kiire alemmas suojaan.
Niinpä.. Itse ihmettelin kun muilla ihmisillä tunturissa ei näkynyt olevan mitään kiirettä vaikka ukkonen lähestyi. Joko he tiesivät enemmän kuin minä tai eivät ole koskaan kokeneet ukkosta tunturissa.
Poista