Tuntematon Aalistunturi

Olin vähän laiskassa vireessä aamulla, mutta missään vaiheessa en ajatellut peruvani retkeä Aalistunturille. En ollut koskaan aiemmin tunturilla vielä päässyt käymään (kerran yrittänyt, mutta en löytänyt), mutta useat kerrat olin Aalisjärvellä käynyt pilkillä. Olihan tämäkin tunturi kotikunnassani valloitettava, jotta voisin sanoa kiikkuneeni jokaiseen tunturiin mitä kotikunnastani löytyy. Kolarin tunturit suurimmaksi osaksi sijaitsevat Muonion ja Kittilän rajan tuntumassa eli Ylläksen alueella. Aalistunturi taas ihan toisessa päässä eli Kolarin kunnan eteläpäässä Pellon rajan lähellä. Mun mummolasta Aalistunturille ei ole enää kuin n. 8km matka, joten mummolassa pistäytyminen kuului myös suunnitelmiini.

Viimein kahden aikaan pääsin matkaan ja sain omasta mielestäni hienon idean ottaa mummolan lapinkoira mukaan retkelleni, mutta mummo oli sitä mieltä että 13 vuotiaasta koirasta ei enää semmoisille reissuille olisi asiaa. Lähdin sitten yksin tunturissa käymään eikä siinäkään mitään vikaa ollut. Pitkästä aikaa haaveilin koirasta, joka kulkisi kanssani metsässä ja tuntureilla.

Aluksi lähdin matkaan tienvarresta metsäsuksillani ja toiveessani oli pötkiä niin pitkälle niillä kuin mahdollista. Kilometrin verran pystyin suksilla menemään, kunnes jälki lähti niin pystysuoraan nousemaan ylöspäin, että päätin vaihtaa lumikenkiin. Ilman lumikenkiä matka olisi varmaan myös onnistunut, mutta enemmän mutkia olisi matkaan tullut enkä ollut aikaisemmin tunturissa käynyt niin halusin kulkea kelkan jälkeä pitkin tunturin päälle.

Tunturin päältä löytyi pieni autiotupa, jonka piipusta nousi savu. Oli mukavaa päästä lämpimään mökkiin, mutta silti heräsi ajatus, että miksi pitää kaminaan laittaa niin paljon puuta, että mökkiä lämmitetään ihan tyhjään. Soisin jokaisen retkeilijän ja kelkkailijan pohtivan puumäärää mitä autiotuvissa ja laavuissa käytetään.

Syöpäsin eväät ja join lämpimät teet ja päätin palotornin jälkeen lähteä takaisin autolle päin. Päivä alkoi hämärtymään illaksi enkä ollut otsalamppua ottanut mukaan. Jälki oli kuitenkin selvä eikä minulla ole ikinä ollut ongelmia pimeässä nähdä varsinkaan lumen loistaessa valoa, joten turvallisesti pääsin autolle. Piipahdin vielä mummolassa juttusilla ja koiraa lenkeilyttämässä ennen kuin ajelin takaisin kotiin. Paluumatkalla piti vain kotia soittaa, että ois kiva jos sauna voitaisiin lämmittää sinä iltana. Kotia palattuani lämmin ruoka odotti pöydässä ja sauna oli valmiina odottamassa lämmittelijöitä. Unta ei tarvinut taaskaan odotella, kun sänkyyn kaaduin.