29.3.2015

Äkkilähtö pohjoiseen

Pari viikkoa sitten olin aika maassa, kun en ollut pitkään aikaan päässyt käymään pohjoisessa eikä tulevista reissuista ollut mitään tietoa. Tämä on karu totuus kun ei omista autoa; olet muiden kyydeistä riippuvainen. Itsehän haluaisin koko kevään ajan viettää pohjoisessa, koska sielä vain on ehdottomasti parhaimmat kelit ja menot. Lunta riittää ja keväisestä auringosta saa kaiken irti ulkona touhutessa.

Perjantaina menin kiltisti toivoin ja kirosin mielessäni kun taas yksi viikonloppu pitäisi viettää kaupungissa. Säätiedotukset olivat luvanneet koko Suomeen oikein keväistä eli aurinkoista ja lämmintä säätä. Se siis tarkotti, että kävisin ehkä vähän kaupungilla pyöräilemässä ja se siinä. Sehän on "oikea" tapa nauttia upeista säistä ja hiihtokeleistä. Työpaikalla kuitenkin työkaverini kysyi ohimennen vain, että mitä tekisin viikonloppuna ja olisinko menossa pohjoiseen. Mainoin, että pohjoseen kyllä haluttais lähteä, mutta kyytiä ei ole joten kaupungissa kuollaan taas viikonloppuna tylsyyteen. Tämän kuultuaan työkaveri ilmoitti lähtevänsä Leville ja kysyi jos haluaisin tulla kyytiin. Totta hemmetissä! Lupasin että saisin viimeisteltyä työni niin että voisimme lähteä hyvissä ajoin ajeleen pohjoista kohti. Samalla myös tuli luvattua pikaista pakkaamista reissua varten.

Kello 14.20 lähdettiin töistä, työkaveri ajoi kämpilleni ja 5 minuutin päästä me käännettiin nokka kohti pohjoista. Kukaan ei voi kyllä mun kohdalla väittää että naiset olis hitaita pakkaamaan... Matkalla soitin kotiin että olenkin tulossa, joten valmistautukaa pilkkijöiden ylimistöön. Täältä tulee viimisen päälle kova pilkkijä vetämään kaikki kalat joesta. Intoa siis löytyi pilkkimiseen enemmän kuin tarpeeksi, koska en ollut tänä vuona ollenkaan päässyt vielä käymään pilkillä.


Lauantaiaamuna heräsin virkeänä ja erittäin tyytyväisenä. Miten mukavasti viikonlopun suunnitelmat muuttuivatkin, kun yksi ihminen päätti tarjota kyytiä. Lähdin aamusta heti hiihtämään. En ollut pitkään aikaan päässyt hiihtämäänkään, kun olin ollut niin pitkään työreissulla. Tänä vuonna ei taideta tehdä ennätyksiä kilometrimääriltä, mutta muita hiihtoennätyksiä varmaan rikottiin. Sen ainakin voin varmana sanoa, että ikinä en ole hiihtänyt yhdellä kertaa noin pitkää matkaa. Eli ennätykseni matkassa on nyt peräti 20.15km. Hiihtonopeudesta en voi olla tietenkään varma kuinka nopeaa olen esimerkiksi viime vuona hiihtänyt, mutta tälle talvelle keskinopeuden ennätys oli 12.6km/h. Kelihän oli ihan täydellinen. Todella mukavaa oli kyllä hiihtää sielunsa kyllyydestä. Kävin siis ensin lauantaiaamuna hiihtämässä, lauantai-iltana ja vielä sunnuntaiaamuna kävin erityispitkän lenkin vetämässä. Enpä voi tähän muuta sanoa kuin, että olisipa se niin mukavaa asua pohjoisessa niin pääsisi useammin hiihtämään..

Hiihtolenkin sain isännän taivuteltua, että lähdettäisiin järvelle pilkkimään joen sijaan. Olin vain kuullut tarinoita, että kyseisestä järvestä tulisi rautuja ja minunhan oli selvästi päästävä nostelemaan sellaisia namuja.

Puoli yhden aikaan olimme järvellä emmekä olleet ainoat. Järveen oli istutettu edellisenä iltana lisää rautuja ja se oli varmaan myös muutamat muut ihmiset houkutellut paikalle. Kala vaan ei alkanut millään syömään. Muutama pieni ahven sattui tulemaan piristämään intoani, mutta ei mitään muuta. Kävimme välillä paistelemassa makkaroita ja juttelemassa muille pilkkijöille ja selvästi ei ollut kalan syönti paras mahdollinen. Kyllähän me sielä silti istuttiin, paikkoja vaihdettiin ja nautittiin vain ilmasta. Mikäs siinä istuessa kun aurinko paistaa lämpimästi kasvoihin ja mukavaa on.




Sitten yllättäen kaikki alkoi tapahtua iltapäivän aikaan. Kaksi taimenta tuli peräjälkeen, kuumailmapalloja lenteli taivaalla tuon tuostakin ja samaan aikaan isännällä iski niin iso kala kiinni, ettei se mahtunut neljän tuuman reiästä ylös. Se oli selvästi kosto siitä että olimme tulleet vain jonkun muun vanhoille reille emmekä olleet viitsineet itse tehä kuuden tuuman kairilla ollenkaan reikiä. Eihän se kala sieltä tullut ja mormuskakin meinasi jäädä vain jäähän kiini. Sitten loppui syönti ja aurinko laski jo niin alas että paikka alkoi hämärtymään.

Minä siis sain kummatkin taimenet heti kun olin syötin pudottanut reikään ja samaten ne iskivät kiinni. Olen enemmän tottunut nostelemaan harjuksia, jonka vuoksi ihmettelinkin kuinka nämä taimenet olivat niinkin suuria verrattuna siihen kuinka vähän ne taistelivat vastaan. Mutta ehkä on vähän huono mennä näitä taimenia moittimaan, koska ne oli istutettuaja taimenia, jonka vuoksi niitä ei voi verrata luonnossa kasvaneisiin taimeniin.


Päivä siis päättyi loppujen lopuksi hyvin. Illalla syötiin uunissa käytettyjä taimenia ja voin kyllä kehua makua erittäin hyväksi.

Sellainen oli äkkilähtö pohjoiseen. Hiihdellen ja pilkkien meni se viikonloppu eli parhaalla tavalla miten viikonlopusta voi keväällä nauttia. Pääsiäisenä uudestaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)