Junalla Tukholmaan

Olin tuossa helmi-, maaliskuun vaihteessa kolme viikkoa Uppsalassa taas työmatkalla. Päätin sitten yhden viikonlopun viettää Uppsalassa ettei tarvitsisi koko ajan ees taas lentää. Töitä en päässyt kuitenkaan tekemään niin päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja käydä tarkastelemassa naapurivaltion pääkaupungin Tukholman.

En ole koskaan aikaisemmin käynyt Tukholmassa, mutta jo jonkin aikaa olen haaveillut käyväni viikonloppureissun siellä. Itselläni hinku aurinkorannoille on hiipunut täysin kahden edellisen reissun jälkeen ja kiinnostus naapurivaltioihin on kasvanut jyrkästi. Miksi lentää kauas kun läheltäkin voi löytää jotain uutta nähtävää? Kaupungit eivät sinänsä ole lempi matkustuskohteitani, mutta ehkä näin suomalaisena Tukholmassa vierailu kuuluu melkein yleissivistykseen.

Heräsin lauantaiaamuna varhain ylös syömään hotellin aamupalaa. Voin sanoa, että herääminen hotellissa on kyllä kaikista helpointa, kun heti herätessäsi mietit vain että mitähän tänään söisin ja mitä en söisi etten liian ähkyyn vetäisi itseäni. Mullahan siis ei todellakaan ole mitään sellaisia ongelmia ettei ruoka muka aamulla maistuisi. Se taitaa olla vain laihojen ongelma! Olinkin sitten ennen kahdeksaa jo lähtövalmiina ja rennosti kävelin juna-asemalle tarkkailemaan koska junia lähtisi. Olin kyllä edellisenä päivänä työkavereiden ohjeistuksella katsonut junien aikatauluja, mutta nähtävästi niitä meni melkein 10min välein Tukholmaan niin päätin olla siitä sen suuremmin stressailematta. Sitä paitsi olin nyt turistina liikenteessä eikä minulla ollut mihinkään kiire jos joutuisin kauemmin odottamaan.

Ostin lipun, verkkaisesti kävelin junaan ja niin sitä mentiin. Ei siis tarvinutkaan vaan pällistellä ja ootella seuraavaa junaa. Tässä vaiheessa voisin sanoa, että kun on tullut oltua Ruotsissa jo aika paljon niin olen jopa alkanut ruotsin kielen opintoja pitämään ihan hyödyllisinä. Ikinä ei ole aiemmin tarvinut ruotsia käyttää, mutta nyt kun kylttejä ja infotauluja yrittää lukea niin on hyvä että perus sanoja edes ymmärtää. Ei kai minkään uuden oppimisesta ole mitään haittaa, joten kyllähän tässä taas voi olla erittäin tyytyväinen Suomen koulujärjestelmään.

Vartin yli kymmenen hyppäsin junasta pois ja olin vähän öö aapisella että niin mihis suuntaan tässä täytyy suunnistaa. Tein laumaeläimelle sopivan ratkaisun ja päätin seurata valtaväestöä. Kävelin tunneleita menemään ja aloin jo hieman epäilemään että mihin nämä kaikki oli oikein menossa ja lopulta hukkasin samasta junasta tulleet ihmiset muuhun ihmisruuhkaan ja päätin luovuttaa. Luovuttaminen oli paikallaan koska huomasin, että moni suurin osa ihmisistä suuntasi metroon. Ei, ei tämä tyttö mihinkään metroon nyt halua. Jostain kaukaa näin auringon säteitä paistavan maanalle ja sinne kun suuntasin niin pääsin viimein katutasolle. Kadulla se ruuhka onneksi loppui. Kaupunki vaikutti varsin rauhaiselta ja mukavalta. Eikä edes liikaa ihmisiä.

Lähdin heti ensimmäisenä suunnistamaan kohti vanhaa kaupunkia. Työtoverit asiakasyrityksestä olivat tulostaneet minulle monta karttaa ja he neuvoivat missä turistin kannattaisi käydä. Omaan mielestäni melko hyvän suuntavaiston eikä aikaakaan kun olin kuninkaallisen linnan edessä. Helppoa. Sitä ennen oli eräs ulkomaalainen poika tullut kysymään minulta, että missä linna mahtaa sijaita. Osoitin linnaa ja väitin kiven kovaan että eiköhän se tuo tuossa edessä ole, mutta silti hän lähti ihan toiseen suuntaan kävelemään. Joko hän ei uskonut toisen turistin sanaa tai hänellä oli oikeasti toinen määränpää mielessä.

Aika harmaata, eikö? Eihän Tukholma nyt parhaita puoliansa minulle näyttänyt kun talviseen vuodenaikaan sinne suunnistin. Joku kaunis kesä voisin uudelleen vierailla kaupungissa, mutta talvinen harmaus ei nyt inspiroinut kauheasti. Odotin innoissani näkeväni kuninkaanlinnan, mutta myönnettäköön että se oli hieman pettymys. Se vaan näytti niin likaiselta. Myöhemmin mainitsin Uppsalaisille työkavereille asiasta ja he myönsivät että linna ei näyttänyt kovin hohdokkaalta, mutta kuulema sen maalamista oli suunniteltu jo pitempään eikä oikeaan väri vaihtoehtoon oltu vielä päätetty.

Tuossa kun kuvailin kaupungintaloa ja otin pari selfietä niin samaan aikaan tuli pari tyttöä kysymään jos voisin heistä ottaa yhteiskuvan. Tytöt olivat ulkonäöstä päätellen jostain etelä-euroopasta, mutta en yhtään ihmettele jos yksinäiseltä selfien ottajalta on helppo tulla kysymään jos voisin heistäkin kuvia ottaa. Kun lähdin vanhasta kaupungista suunnistamaan ostoskeskuksiinpäin niin minut taas pysäytti tyttöporukka joka halusi että ottaisin heistä kuvan. Tytöt puhuivat keskenään venäjää ja olivat minua varmaan 5 vuotta nuorempia, mutta vähän kateeksi kävi kun heillä oli ystäviä mukana tutkimassa uutta kaupunkia. Tämän reissun jälkeen voin sanoa, että kyllä se reissaaminen on vaan niin paljon mukavampaa jonkun toisen kanssa kuin pelkästään yksin.

Ilma sinänsä oli odotettua parempi. Edellisenä päivänä se oli luvannut räntäsadetta, joten tuulinen mutta puolipilvinen ilma oli tässä tapauksessa mukava yllätys. Kiertelen mielelläni kaupungissa vanhoja rakennuksia ihastellen ja kuvaillen, mutta myös museot ovat herättäneet kiinnostukseni vanhetessani. Lapsena muistan, että kaikki museot olivat yhtä tuskaa, mutta nykyään kiertelisin mielummin uudessa kaupungissa museoita kuin kauppoja. Lisäksi kun Tukholmassa nyt on aika paljon samoja kauppoja kuin Suomessakin. Moni museoista oli kuitenkin kiinni tähän aikaan vuodesta, eikä patikoiminen toiselle puolelle kaupunkia innostanut minua. Sattumalta löysin kuitenkin Nobel museon ja sielä kulutinkin tovin aikaani. Se oli hyvä sijoitus.

Kauppojen läheisyyteen tullessani tajusin, että täällähän ne kaikki ihmiset ovatkin. Siis ihan kaikki. Näin lappilaisen näkökulmasta katsoen tuntui siltä kuin koko ruotsin kansalaiset olisivat yllättäen ryhmittyneet yhteen kaupunkiin, kun ihmiset jonoissa kävelivät niin kaduilla kuin kaupoissa. Tällöin muistin miksi inhoan kaupunkeja. Eihän siitä kauppojen kierelystäkään meinannut tulla yhtään mitään. Pikku hiljaa aloin tottumaan siihen ja pystyin jotain ostelemaankin, mutta ruokapaikoille en innostunut jonottamaan, joten aika nälässä sitä koko päivä käveltiin. Lopulta löysin hyvännäköisen herkkupaikan Frozen yougurt factory, josta keräsin itselleni ökymakean ja ylikalliin kaloripommin. Hyväähän se oli noin 9€ hintaiseksi totta kai, mutta pitää vain ajatella että ainahan sitä rahaa palaa reissussa.

Kello lähestyi viittä ja jaloissa alkoi jatkuva kävely tuntumaan enemmän kuin olisi toivonut. Olisihan sen kokoisessa kaupungissa ollut vielä nähtävää, mutta jalat väsyneenä sellainen ei enää houkuttanut. Kävelin juna-asemalle, etsin myyjän jolta ostaa junalippu, ostin 4e kalliimman lipun kuin aamulla, suunnistin oikealle portille, rapsutin päätän kun en ymmärtänyt miten pääse paperilipulla porttien sisälle, kysyin ohikulkevilta vanhuksilta asiasta, pääsin sisälle ja odottelin 15 minuuttia junaa, istuin täyteen junaan ja yritin olla nukkumatta.

Takaisin hotellille päästyäni olin aika sippi ja olikin ihanaa alkaa vain netflixistä katsomaan jotain rentouttavaa luontodokumenttia. Ihan mukava päiväreissu tuli vietettyä Tukholmassa. Tulevaisuudessa suosin edelleenkin Ruotsin pohjoispäätä kuin kaupunkimatkailua. Makunsa kullakin.