10.11.2016

Syksyinen Oulu



S
  • Aamuaurinko nousi taivaalta ja sulatti huurteen maan pinnasta ja koko maa kimalteli timanttien lailla.
  • Hyppäsin tuttuun tapaan pyörän selkään ja lähdin polkemaan työpaikalle. Tällä kertaa otin kamerani mukaan ja tein 6km lisälenkin, jotta saisin pitempään ihastella kaunista aamua.
  • Päätin vielä lisälenkin käydä kävelemässä merenrannalla ja katselemassa muuttolintuja.




S
  • Töiden jälkeen pakkasin kamat ja lähdin hellun kansen mökille Kiiminkijoen varteen. Lyhyt matka, mutta mukavan rauhallista.
  • Aurinko jo painui silloin nopeasti mailleen, joten vain pikainen reissu metsässä onnistui.
  • Pikainenkin reissu riitti loppu illan viihdykkeeksi - mukavahan se on hirvikärpäsiä aina silloin tällöin hiuksista repiä. Mistä ihmeestä ne aina kipittävät tulemaan, vaikka joka kerta luulee käyneensä koko pään jo läpi?!



























him
  • Seuraavana aamuna ei enää aurinkoa näkynyt, mutta sumu oli peittänyt koko Kiiminkijoen.
  • Pakattiin kimpsut ja kampsut ja ajettiin takaisin Oulun puolelle. Onneksi Oulu ei ole kovin suuri paikkakunta, kun lyhyellä välimatkalla pääsee jo pois kaupungin melusta.

4 kommenttia:

  1. Vaaau, mikä tunnelma ja mitkä kuvat! <3

    VastaaPoista
  2. Todella kauniita ja ihanan tunnelmallisia kuvia oot otellut! :) Näitä katsellessa tekee itselläkin mieli lähteä ulos kuvailemaan :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä kannattee lähteä ulos! Varsinkin nyt kun on vielä kauniin lumiset maisemat <3

      Poista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)