Talviloman riemua

Olipas taas yksi onnistunut talviloma! Lomaan siis kuului kaikkea perinteistä ja ei niin perinteistä: hiihtämistä, laskettelua, paljon lumikenkäilyä, kaverin näkeminen parin vuoden tauon jälkeen, mummolassa vierailua, kahden uuden tunturin huiputus lihasvoimalla, koirien lenkittämistä, punaviinin maistelua,  korujen tekemistä, netflixistä sarjojen katsomista, perheen kans ajanviettoa, mökkeilyä Suomulla, saunomista ja siskon lapsien hoitoa.  Vaikka tuo viikko tuntuu niin lyhyeltä, silti näin jälkeenpäin ajateltuna kerkesin mukavasti touhuamaan kaikkea kivaa ja lomasta jäi hyvä maku.

Ilmojen suhteen en kehtaa edes valittaa, koska aurinkoa riitti ja luntakin tuprutti niin säässä ei nimellisesti mitään vikaa ollut. Tieten kovat pakkaset alkuviikosta verottivat hiihtovauhtia, kun ei se suksi vaan oikein luista 20 asteen pakkasessa. Mutta olen tyytyväinen, kun aurinkoa silti näkyi niin ruhtinaallisesti, koska on ollut hiihtolomia jolloin aurinkoa ei ole näkynyt ollenkaan.

Toivottavasti teillä muillakin oli yhtä mukava hiihtoloma, jotka ovat nyt päässeet lomansa pitämään. Onneksi olkoon niille joilla se on vielä edessä! Mökkireissusta Suomulla ja Aalistunturin huiputuksesta tulen varmana vielä kertomaan lisää.

Mitä teidän talvilomaan kuului / tulee kuulumaan?

Seuraa Porokorua Facebookissa

Loin jo joulukuussa tilin Facebookkiin, joka kantaa nimeä Porokoru. Sinne ei kuitenkaan tule viimeisiä päivityksiä blogin puolelta, vaan sitä päivittelen ainoastaan käsitöiden eli erityisesti tekemieni tinalankakorujen osalta. Facebookin puolelta pystyy myös näkemään, mitä koruja on valmiina tehtynä jos sattumoisin halvaa ostaa itelle tai tutulle korun lahjaksi. Tilaustyönäkin teen, joten reippaasti kertomaan minkälainen koru passais paremmin. Vaikka et olisikaan Facebookissa niin koruja pääsee myös kurkkimaan ilman kirjautumista (vaikka facebook koko ajan yrittää saada sua kirjautumaan). Viestin laitto ei sitä kautta onnistu ilman kirjautumista, mutta sänköpostia voi laittaa mun mailiin: tinalanakorut (ä) gmail.com. Sori, en halua laittaa suoraa mailia kirjoitukseen, jottei roskapostia alkaisi sähköpostiini pian napsahtelemaan.

Tämä blogi puoli nyt pysyy tällaisena mihin se on jo vuosien epäaktiivisen bloggaamisen myötä muotoutunut. Sen takia siis mennään nimellä Väylän Tyär, jossa höpötellään useimmiten ulkona olemisesta, mutta näin sitä välilä ajaudutaan myös käsitöihin ja muuhun elämään, jota eletään välillä sisälläkin.

Instagramia päivittelen hyvinkin ahkerasti ja siitä on tullutkin ehdottomasti suosituin sosiaalisen median kanava minulle. Instagramissa tykkään myös varsinkin viikonloppuisin päivitellä tarinoita eli kuvia ja videoita päivän tapahtumista. Sinne en ole kuitenkaan lähtenyt laittamaan kuvia järkkärillä sommitelluista kuvista, vaan sieltä tulee kuvaa ja videota suuremmin kaunistelematta. Instagramissakin siis mennään nimellä Porokoru.

Jos siis kuulut Facebookin tai Instagramin käyttäjiin niin ihan vapaasti saa alkaa seuraileen.

Hidasta lumikenkäilyä flunssan kourissa

Olen joka vuosi asettanut itselleni tavoitteita urheilun suhteen ja tänä vuona se ei poikennut muista. Halusin vetää oman ennätyksen eli 500km hiihtoa, koska viime vuonna sain melko kevyesti hiihdettyä yli 430km. Tavoitteeni näytti tammikuussa jo vähän hankalalta, koska paukku pakkaset ja kahden ja puolen viikon työmatka aurinkoon eivät auttaneet tässä tavoitteen saavuttamisessa. Helmikuun alussa aloin elättelemään haaveitani pitkistä hiihtolenkeistä ja tavoitteen kuromisesta menetetyn kuukauden osalta. Matkaväsymyksestä toivottuani päätinkin lähteä pian pitkille hiihtolenkeille ja hiihto tuntui niin hvyältä kuin vain olin haaveillutkin. Sitten huomasin, että lenkit olivat turhan kovia siihen nähen, etten ollut loppuvuonna tarpeeksi urheillut. Lisäksi hiihtolenkkien jälkeen en aina heti päässyt vaihtamaan märkiä hikisiä vaatteita heti, joten viluhan siinä tuli.

Kappas vaan - kaiken tämän jälkeen yli viikko sitten sunnuntai-iltana tunsin kurkkukipua ja niinhän se flunssa iski päälle maanantaina. Viikko sitten maanantaina makasin ihan kohmeessa kotisohvallani ja ihmettelin että miksei minulla muka kuumetta ole vaikka olo oli niin heikko. Tiesin siinä vaiheessa, että tästä ei toivuta muutamassa päivässä vaan joudun pitämään pitempää treenitaukoa.

Olin kuitenkin kerennyt pyytämään ylityövapaiksi torstaita ja perjantaita, joten ylimääräisten vapaiden vuoksi lähdin taas kotikulmille. Haaveet pitkistä hiihtolenkeistä, laskettelupäivistä ja lumikenkäreissuista tuntureihin sulivat torstaina, kun olo ei ollut alkuviikosta helpottanut lainkaan. Yskä vain paheni ja paukutti keuhkoja oikein ikävästi. Kirjastossa vietin paljon aikaa ja moni kirja lähtikin kotiin mukaan luettavaksi. Useampi erä- ja melontakirja ja myös Mika Waltarin romaaneja, joihin en kyllästy.

Vaikka pidennetty viikonloppu meni pitkälti nokka kiini kirjoissa tai olympiakisoja seuraten niin silti välttämättä halusin lähteä käymään joka päivä lumikenkäilemässä. Pirttihulluksi siinä olisi tullut jos ei vähän edes olisi päässyt metsään rentoutumaan. Tahti ei ollut kovin hurja, koska yritin mennä oman vointini mukaan enkä halunnut flunssaa pahentaa yhtään, joten aina kun aloin hengästymään enemmän niin pidin hetken taukoa ennen kuin jatkoin. Se tuntui toimivan, kun vointini ei mennyt huonommaksi noiden retkien jälkeen.

Tänä aamuna tunsin jo toivon kipinää parantumisen suhteen, koska aamulla olo ei ollut enää yhtä tukkoinen eikä yskäkään vaivannut koko yönä. Ehkä siis pääsisin loppuviikosta jo hiihtämään... Pidetään peukkuja pystyssä!

Matkaväsymyksestä toipuminen lappilaiseen tapaan

Olin tammikuun pitkälti työreissussa Kaliforniassa ja talven kaipuu vain lisääntyi mitä kauemmin olin poissa pohjoisesta. Matkustaminen on mukavaa, mutta kyllä hiljainen ja puhdas luontokin on jotain aivan omanlaista. Mulla olikin sitten hirveä hinku päästä mahdollisimman äkkiä mettään. Niinpä heti ensimmäisenä kotiinpaluu viikonloppuna pakkasin päiväreppuun vähän evästä ja muutaman pikku halon puuvarastosta nuotiota varten. Pakkasta oli lauantaina -25 ja sunnuntaina -30, joten vaatettakin oli melko paljon tungettu pääle. Lumikengät pistin sitten jalkaan ja lasten lapion sidoin reppuun kiini ja lähin kotipihalta tallusteleen jään poikki ruottin puolelle. Väylän toisella puolella en silti pitkään viihtynyt, kun kävin vain muutaman kuvan napsimassa ja sitten palasin kotipihalle ja lähin mettän suuntaan tallustelemaan.

Suosin kelkan jäljillä kävelyä, koska se on vaan niin helpompaa. Mutta kun halusin löytää sen oman hyvän nuotiopaikan niin sain sitten hangessakin kävellä. Vaikka lumikengät olikin jalassa niin joulun jälkeen lunta oli tullut n. 30cm oikein hienoa puuterilunta, jonka edessä on lumikenkienkin nöyryttävä. Eli upoksissa en kävele, mutta saa siinä enemmän jalkoja nostella kuin normi metsälenkillä. Lisäksi näillä kengillä pitää enemmän ottaa painoa kantapäälle, koska siellä on enemmän kangasta joka pitää kävelijän hangen päällä.

Lapiointi hommissa hiki nousi pintaan ja teki mieli nakata karvalakki hankeen, kun kuumotti niin paljon, mutta olla kovalla pakkasella paljain päin ei olisi ollut fiksua. Nuotio roihahti iloisesti tuleen kuivista haloista ja tuohista, mutta melko vaisuina tuli palo ympäriltä hehkuvan kylmyyden vuoksi. Onnistuin kuitenkin teeveden keittämään lumesta (melko hiasta) ja kylmettyneen pullan lämmittämään nuotiossa. Sitten vain nautiskelin hiljaisuudesta ja upeasta ilmasta. Olisko parempaa tapaa toipua pitkästä työreissusta?