Miltä Vancouver vaikutti?

Kuka voi myöntää etteikö potisi kovaa matkakuumetta? En usko ketään joka väittää etteikö tekisi nyt mieli lähteä lomalla avartamaan maailmaa ja omaa maailman kuvaa. Se tekee hyvää: niinhän tjäreborgin mainos taisi myös mainostaa.

Itselläni kun on välillä pahana tapana vähän muistella vanhoja niin tämä kesäkuu on pyhitetty vanhojen reissujen muisteluille. Nimittäin on useammasta viime reissusta jääny postaukset kirjoittamatta. Viime kesänä vietin huikeat 10 päivää Itävallassa ja olen vain murto-osan siitä reissuta vasta kuvia julkaissut. Lisäksi viime maaliskuussa käväsin työmatkalla Vancouverissa. Kohde ei ennen työmatkaa ollut aikaisemmin edes mielessä käynyt. Olen kyllä aina haaveillut Kanadan luonnosta, mutta Vancouver yllätti minut täysin positiivisesti. Upea paikka kerta kaikkiaan.

Kanadassa olisi selvästi paljon muutakin nähtävää :P

Näin idästä länteen matkustaessa jetlag on oikeastaan ihan hyvä puoli. Sitä tulee herättyä ilman herätyskelloa jo 5 aikoihin, käy pyörähtämässä salilla, syö aamupalan ja lähtee töihin kipuamaan. Työpäivät menevät joutuin, mutta kun ilta lähestyy niin väsymys lyö tajunnan kokonaan. Monena iltana meinasi niin käydä ettei edes päivällistä olisi kerennyt syömään, kun teki vain mieli mennä jo nukkumaan. Eräänä iltana kello 7 aikaan tulin hotellille, hyppäsin sänkyyn läppäri kourassa ja haaveilin kirjoittavani sähköposteja työkavereilleni Suomeen. Haavetta vain. Nukahdin jo ennen kuin läppäri oli kerennyt edes käynnistyä. Kahentoista aikaan yöllä heräsin ja kävin hampaat pesemässä, sammuttamassa valot ja jatkoin uniani.

Hotelli sijaitsi Richmondin alueella, joka oliskin aasialaisten asuttama alue. Tämä ei kyllä minua yhtään haitannut, koska erittäin loistavia ruokapaikkoja oli ihan hotellin kulmilla. Reissun aikana tuli erittäin hyvin tutustuttua aasialaiseen ruokakulttuuriin ja tätä olenkin Suomessa jäänyt taas kaipaamaan.

Hotelli sijaitsi suht lähellä lentokenttää ja työpaikkaa, mutta lisäksi vieressä kulki paikallinen metro eli Skytrain. Sillä olisi helposti päässyt lentokentälle, mutta enimmäkseen sillä kuljettiin viikonlopun aikana vain keskustaan. Hinta taisi olla n. 1,70€/krt, joten hintakin oli ihan sopusuhtainen.

Richmond - Skytrain

Stanley Parkista löytyi mm. toteemipaaluja

Lauantaina säntäsinkin ensimmäisenä Stanley Parkkiin. Kyseinen puisto sijaitsee ihan keskustan tuntumassa ja on kooltaan sen verran suuri, että sen läpi tutkimiseen olisi ehdottomasti tarvinut pyörän. Jalkapatikalla pääsi vain pienen osan puistosta tarkastelemaan, kun olin kuitenkin suunnitellut paljon muitakin paikkoja katsastettavaksi sille päivää. Stanley Parkissa sijaitsi myös Vancouverin akvaario, johon aluksi olin innoissani suunnitellut meneväni. Nimensä mukaisesti ajattelin, että siellä olisi paljon pieniä mereneläviä nähtävällä ja kuulema tuotot menisivät meren tutkimustarkoitukseen. Muuten hyvä tarkoitus, mutta kun kuulin että sisällä oli myös jonkin sortin valaita niin heti kieltäydyin menemästä paikkaan. En ikinä voisi antaa tukeani sellaiselle taholle, joka pitäisi valaita altaassa. Ne eivät sellaista ansaitse.

Kaksi kerroksinen Victoria Secret kauppa

Totta kai näin isossa kaupungissa tuli myös kierrettyä kauppoja. Niitä kun kerrankin oli ja niin paljon erilaisia ettei tienyt edes mistä aloittaa. Shoppailussa piti aina vain se muistaa, että hinnoista puuttui arvonlisäverot. Tämä ymmärtääkseni johtuu siitä, että arvonlisäverot ovat osavaltiokohtaisia. Vancouverissa vero taisi olla 10 % tienoilla. Lisäksi joissakin kaupoissa oli pelkästään hinnat Amerikan dollareissa, jolloin minulla meni jo laskupää sekaisin. Ensimmäistä kertaa elämässäni sain myös kuulla, että luotolla maksaminen on ulkomailla halvempaa, mutta että myös luotoissakin oli vielä eroa. Tämä ero ei ollut kovin suuri, mutta työkaverin kanssa kun maksettiin hotellit omilla luottokorteilla niin tässä huomattiin monen euron ero.

Kaupungilla tuli paljon vain pyörittyä ja hengailtua. Olihan isossa kaupungissa paljon ihmeteltävää. Vuoristo vilkkui aina jonkun talon takaa, ilmasto vaikutti enemmän välimeren tyyliseltä kuin olisin osannut odottaa ja koko kaupungista tuli hyvin vahvasti mieleen amerikkalaiset elokuvat ja sarjat. Aivanko siellä muka joskus aikaisemminkin olisi tullut oltua. Vancouver on oikeastaan hyvinkin suosittu elokuvakaupunki, jossa paljon tuotetaan ja kuvataan elokuvia ja sarjoja. Ei nyt tietenkään Hollywoodin kaltainen elokuvakaupunki ole kyseessä.

Suuri nähtävyys Vancouverissa: höyryllä toimiva kello! Kello on rakennettu kyseiseen paikkaan vuonna 1977, jolloin kyseinen insinööri on halunnut osoittaa kuinka monipuolinen höyryvoima on. Kuinka paljon parempi paikka maailmakin olisi, jos autot toimisivat mielummin höyryllä kuin öljyllä... Raha ratkaisee.

Sunnuntaina lähdin pistäytymään Granville Islandilla. Paikallinen henkilö neuvoi juuri minua sinne menemään: tulet varmana pitämään paikasta. Niinpä minä menin, mutta en kuitenkaan hänen ohjeidensa mukaan. Kartalta paikka ei näyttänyt sijaitsevan liian kauakana metrosta, joten päätin kävellä - tihkusateessa. Aluksi en heti ymmärtänyt mitä erityistä tässä saaressa (kyllä se enemmän niemi oli kuin saari) oli minulle. Ihan kivat näkymät kaupungille päin ja markkina paikka, josta sai kaikkea tuoretta ruokaa. Sitten ymmärsin, miksi se oli juuri minulle sopiva paikka - matkamuistomyymälät. Olimme yhdessä käyneet keskustassa eräässä liikkeessä, jossa oli myytävänä puusta kaiverrettuja alkuperäiskansan eli intiaanien perinnetyylisiä veistoksia. Olin ihan myyty. Käden jälki oli upeaa, mutta tyyli myös aavistuksen verran muistutti saamelaisten käsitöitä. Totta kai, koska molemmat kansat arvostavat luontoa ja luovat paljon taidetta luontoa hyödyntäen ja ihaillen. 

Alkuperäiskansan perinteen tyylisiä tuliaisia

Perinteistä vaahterasiirappia tuliaiseksi

Yhteenveto Vancouverista ja Kanadasta:

- Länsimaalainen ei sinänsä huomaa Suomessa ja Kanadassa paljoa eroa. Suuri plussa kanadalaisissa on se, että ne ovat suomalaisten tapaan hyvin luontoa rakastavaa kansaa ja jotka viettävät paljon ulkona aikaa. Yksi syy Vancouverin räjähdysmäiseen kasvuun on juuri se, että se pystyy tarjoamaan monipuolisia harraste mahdollisuuksia. Vuorikiipeilyä, purjehdusta, kalastusta, laskettelua, hiihtoa, maantiepyöräilyä yms. Vaihtoehtoja löytyy ja kaikki hyvin läheltä.

- Kortilla pärjää. En tälläkään kertaa nostanut tai vaihtanut rahaa, koska niin visa electorni kuin mastercard toimi joka paikassa.

- Vancouverin tai ison kaupungin etuja on ehdottomasti monipuolinen ruokakulttuuri. Miltein joka päivä tuli käytyä joko ruokatorilla tai ravintolassa syötyä ja valinnan vaikeus kyllä aina iski. Tällainen 'food court' - ruokatorin kaltaista toimintaa ehdottomasti kaivataan Ouluunkin. Yrittäjällä olisi vain oma pieni keittiönsä ja tiskinsä, jossa omanlaista ruokaa voisi myydä. Sitten kaikkien yrittäjien/ravintoloiden käytössä olisivat yhteiset pöydät missä voisi syödä ruokansa. Ainakin uskoisin, että tämän tyylinen vaihtoehto olisi yrittäjille paljon pienempi kynnys, kuin oman ravintolan vuokraaminen.

Kokonaisuudessaan pidin paljon Vancouverista ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että ainakin Kanadaan on tulevaisuudessa päästävä. Kanadan vuoristot ja luonto tarjoavat niin paljon nähtävää, että taivas olisi vain rajana. Olisinpa opiskeluaikana tajunnut lähteä Kanadaan vaihtoon...

Vain 2 Kalaa - Tai ei sitäkään...

Tältä näytti mun näkökulmasta Vain 2 Kalaa -pilkkitapahtuma. Alun alkaen suunnittelin, että skippaan koko pilkkikisan enkä edes osta lippua, vaan menen tuntureista ja nähtävyyksistä nauttimaan tunturiin. Lippuhan kuitenkin ostettiin Karesuvannon Nesteeltä jäätelöiden kera eikä lippujen osto ollutkaan turhaa. Lipun takana luki, että lipuista tulevat voitot käytetään totta kai seuraavan vuoden palkintojen ostoon, mutta myös Kilpisjärven kylän kehittämiseen yms. mielestäni hyvään tarkoitukseen juuri Kilpisjärveä ajatellen. Eli melkein niin kuin hyväntekeväisyyttä, jossa on kuitenkin mahdollisuus voittaa moottorikelkaa, mönkijää...

Olen vain kerran aikaisemmin päässyt Kilpisjärvellä käymään ja odotin paljon, että pääsisin taas Kilpisjärven upeisiin maisemiin samoilemaan. Väkeä vain tuntui olevan huomattavasti enemmän, kuin viisi vuotta sitten juhannuksena. Hyvä niin! Mukava nähdä eloa pienissä kylissä, joissa matkailu ja tapahtumat ovat isoja juttuja.

Saanan kupeessa pohdiskelin, että lähenkö vai enkö lumikengillä tarpomaan sohjoon. Lämmintä oli n. 8 astetta, aurinko yritti pilvien takaa paistaa ja välillä jopa ripsi vettä. Lunta oli enää vain paikoittain eli ei mitenkään parhaimmat lumikenkäily kelit. Päätin kuitenkin lähteä kokeileen. Saana ihan vieressä ja lumikengät peräkontissa. Ei tätä tilaisuutta voinut olla käyttämättä.

Paikoittain kyllä kirosin taas itseäni. Viikko sitten olin ihan samassa tilanteessa (lunta oli silloin enemmän). Olin Lommoltunturissa vappuna kenkäilemässä ja silloinkin kirosin sohjo lunta ja mietin mikä piru mut sai vappuna tunturiin sohjoon kiikkumaan. Tosi asia oli, että vappuna oli jopa parempi keli ja nyt lumi oli niin märkää, että kengät, sukat ja housujen lahkeet kastuivat heti. Ei kovin hauskaa. Välillä piti riisua lumikengät jalasta pois, kun lunta ei ollut aukeilla paikoilla ollenkaan. Vettä maastossa kyllä tuntui olevan, mutta lahjakkaasti onnistuin hyppimään kiveltä kivelle pahimmissa paikoissa. Vaikka kulkeminen oli mitä oli, kamppeet olivat jo märät niin silti päätin aina jatkaa vähän vielä ylöspäin.. Vähän vielä että maisemat aukeaisivat paremmin eteeni. Se onneksi kannatti.

Ruudun muotoinen kuvio järvellä on pilkkijöistä muodostunut merkki

Puunrajan yläpuolelle kerkesin kiikkumaan ja se riitti minulle. Siellä oli ihan henkeä salpaavan kauniit maisemat! Juuri sitä mitä olin tullut hakemaankin. Omasta mielestäni en tietenkään saanut tarpeekseni ihailla maisemia, mutta samaan aikaan takaraivossani painoi ajatus pilkkikisoista. Pakkohan sielläkin on päästä käymään. Aika vauhdilla rynninkin Saanan rinnettä alas ja tilaisuuden tullen otin juoksuaskeleita.

Kerkesin! Puol tuntia oli vielä kisoja jäljellä, joten kerkesin siinä hämmästäleen ihmismassan paljoutta, järven syvyyttä ja järven veden kirkkautta. Paikka vaikutti olevan hyvä, koska 10m päässä näin yhden henkilön saavan kalan ja 3m päässä katkesi siima. Suurimmasta osasta porukkaa huomasi, että sinne oltiin tuntu vain fiiliksestä nauttimaan ja moni olikin sillä asenteella että kalaa tulee jos on tullakseen. Käsivarren pohjoisalue onkin ainoa paikka Suomessa, josta ei ahventa saa. Kilpisjärvi onkin enemmän tunnettu raudustaan, mutta koska kyseessä on sen verran arka kala niin eihän se tämmösen ihmismassan alla uskalla tulla syönnille.

Päivänreissu tuli Kilpisjärvelle tehtyä ja vähän kyllä harmitti lähteä. Olisin noissa maisemissa viihtynyt vielä pitempäänkin ja pilkkikisat olisivat vielä olleet seuraavanakin päivänä, mutta majoitusta ei oltu aikaisemmin hoksattu hommata. Mutta emmähän met Lapissa niin välitä välimatkoista... Eihän sollu poka mikhään ko met hurhautimma sen 540km päivän aikana.

Jäänlähtö Muonionjoessa

Enpäs ole päässyt jäiden lähtöä pariin vuoteen näkemään, mutta tällä kertaa sattui  tuuri kun jäät lähti viime perjantaina. Kyllähän sitä vähän jännänä odoteltiin, kun juuri meidän kohalta jäät eivät olleet mihinkään suuntaan liikkuneet, mutta ylempänä ja alempana jäät olivat jo liikkuneet.

Korpikoskella olivat jäät nousseet korkealle rantaan

Leveä kohta väylässä ja jäät ei liikahda mihinkään. Ylempänä oli myös pato, joka vaikutti asiaan kun ei painetta päässyt kasvamaan.

Aluksi vesi oli portaita paljon alempana ja jossakin vaiheessa näytti siltä että jäät kohta murskaisivat ylimmät rappuset. Ei onneksi kuitenkaan.

Eka kerran kun jäät vähän liikahtivat alaspäin niin koko ronkka juoksi tuhatta ja sataa rantaan katsomaan luonnon omaa näytelmää. Näytelmä loppui lyhyeen eikä jäät liikahtaneet muutamaa metriä pidemmälle. Höh. Sitten ne viimein muutaman tunnin päästä lähtivät ja rytinällä. Pato ylempänä joekea laukesi ja rannassa vesi nousi silmissä.

Linnut heti nauttivat aukinaisesta väylästä. Pian piti lähteä jäitä karkuun ja odotella parempaa hetkeä.

Suomen ja Ruotsin sillalla. Tuntui että silta enemmän liikkuisi kuin jäät.

Jäät menivät menojaan ja heti kun väylä näytti auenneen niin kesäfillis iski rintaan. Kohta pääsee joelle souteleen ja kaloja narraan! :) Harristamista odotan ja varsinkin perhostamista, jonka aion tänä kesänä opetella. Lohen soutua en niinkään odota, mutta eiköhän sitäkin tule ehkä välillä harrastettua.

Mikä parasta, nyt saa taas kauniita kuvia auringon laskusta ja auringon värjäämästä taivaasta. Vesi on kaunis elementti, kun se peilin tavoin heijastaa taivaan värit pintaan.

Vapputunnelmia Lommoltunturilla

Aloin muutama kuukausi takaperin haaveilemaan vähän erilaisesta vapusta. Edelliset 7 vappua ovat kutakuinkin menneet Oulun puistoja ja baareja kierrellen, mutta tänä vuona alkoi tuntumaan että se ei enää kiinnostaisi. Jotain muuta voisi välillä kokeilla. Sain kyllä kutsun kavereilta piknikin viettoon, eikä se varmaan olisi ollut huono vaihtoehto ollenkaan, mutta nyt halusin kokeilla jotain muuta. Niinpä taas suunnistin Toyotan keulan kohti pohjoista ja päätin lähteä katsomaan pitkästä aikaa miten siellä voisi vappua viettää.

Ylläksellä ja Levillä oli tietenkin kauden päättäjäiset ja nekin vaikutti ihan hauskalta vaihtoehdolta, mutta silti ei ihan ykkösvalinnaltani. Isä sitten ehdotti jos lähdettäisiin Muonioon pilkille. Minä ehkä enemmän innostuin Muonio sanasta kuin pilkkimisestä. Tuntui, että oltiin koko kevät pilkillä laukottu, mutta tunturissa lumikenkäily oli jäänyt aivan liian vähäiselle. Muu porukka siis jäi Kangosjärvelle pilkille, kun minä suuntasin vielä pohjoisemmassa, lähemmäs tuntureita.

Lauantaiaamuna taas katselin retkikartasta kaikkia uusia mahdollisuuksia mitä en ollut aiemmin kokeillut. Muoniossa mahdollisuuksia (tuntureita) kyllä riittää. Silmääni ensimmäisenä osui Lommoltunturi, josta olinkin joskus aiemmin nähnyt somessa kivoja kuvia talven aikaan, joten siihen päädyin sen enempää miettimättä. Lisäksi kartasta pystyi näkemään, että tunturi oli tien vieressä, joten jos hanki ei kantaisi ja reissu kävisi liian raskaaksi niin ainakin auto olisi lähellä.

Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämmintä oli alhaalla n. 12 asteen verran. Eipä siis ihme, että askel välillä upposi lumeen (ja niin syvälle!!!) lumikengilläkin. Matka ei silti ollut kauhean paha. Paikoittain tietenkin jalka upposi joka askeleella ja lunta oli melkein lantioon asti. Hiki virtasi ja muutama kirosanakin pääsi. Varjopaikkoja välillä kaipasin ja ihmettelin mitä pirua minä tänne lähin tarpomaan. Mutta niin ne taas unohtui kun tunturin päälle pääsi istuskelemaan ja nauttimaan luonnon hiljaisuudesta. Ei tuulen virekkään tuntunut miltään ja uskalsin jopa hetkeksi ottaa takin pois päältä ja istuksella kiven päällä pelkkä toppi päällä. Aurinkorasva oli jäänyt kotiin eikä siis lumella uskaltanut ihan näin paljaana kuljeskella.

Lommoltunturin päällä vappumunkkini söin ja vielä hetken nautiskelin maisemista. Alastulo menikin paljon joutuimmin, vaikka samoissa kohdissa jalka edelleen upposi lumeen. Nyt vain lennettiin enemmän selälleen kuin nokalleen ja kerran jäi lumikenkä hankeen niin jumiin, että repusta piti kaivaaa hanskat käteen että pääsi kaivamaan lumikengän lumesta pois.

Käväsin tunturireissun jälkeen vielä viereisellä hiihtoladulla hiihtämässä, mutta koska latua ei oltu kunnostettu niin tarpominen sohjossa ja likaisella ladulla jäi aika lyhkäiseksi. Lunta kyllä riitti, mutta hiihtäjiä ei varmaan ollut niin paljoa enää että olisi ollut järkeä latuja pitää enää kunnossa. Oloksella varmaan olisi ollut ladut hyvässä kunnossa, mutta päätin seitsemän aikaan illalla jättää sen väliin. Pilkkijät poimittiin väliltä mukaan ja kotona lämmitettiin päivän päätteeksi sauna. Vaikka aurinkorasvaa oli aamulla naamalle laitettu niin kyllähän ihoa taas poltteli saunan lämmössä. Tänä vuona yksi siideri riitti vapun juhlintaan ja tämä nainen oli taas niin väsynyt jo ennen kahtatoista. Klara Vappen todellakin!