16.6.2016

Maistiaisia Alppimaisemista


Hammasratainen rautatie

Mun mielikuvissa Itävalta näytti juuri tältä. Sitähän se myös olikin osittain. Suurkaupunkien alueella, kuten Wienin tai Linzin alueella maisemat eivät ihan tältä näyttäneet ja Wien tuntui enemmän olevan pannukakku kuin vuoristomaisemien ympäröimä. Oli siis ihan täydellistä päästä viimein kaupungista näihin maisemiin ja tämänkaltainen reissu oli juuri sitä mitä olin odottanut.

Mutta tätä en ollut suunnitellut! Tässä mun reissussahan oli juuri se mukavuus, että minä itse en suunnitellut paljoa mitä tekisin noina 10 päivänä Itävallassa sen kummemmin, mutta mun matkaopas suunnitteli lennosta minne olisi hyvä mennä. Saksaa ymmärtämättömänä tämä reissu myös pysyi melko pitkään salassa, mutta tilanteen lähestyessä minulle viimein avattiin vähän reissu suunnitelmaa.

Itävaltalainen perinne välipala - leipää johon voi itse lisätä läskiä, vihanneksia ja juustoa mielensä mukaan. Hyvää oli!
Hotelli vuoren huipulla.
Mun ennätys!! Eipä oo aikasemmin korkeammalla käyty.
Näkemiin Schafberg!
Ens kerralla (voin niin vannoa), että huipulle en mene enää kiskoilla vaan lihasvoimalla! Liput ei nimittäin mistään halvimmasta päästä olleet ja huipulle pääsy tuntui aivan liian helpolta. Tuli silti huipulla pörräämisen jälkeen huomattua, että jopa noissa korkeuksissa ilma oli tiheämpää ja hengittäminen aavistuksen verran raskaampaa. Lisäksi itse muistin myrkyttää ihoni kauttaaltaan aurinkorasvalla, koska olihan se arvattavissa että punoitusta olisi muuten tiedossa. Muuten ilma oli oikein mukava. Aurinko paistoi ohkaisen pilvipeiton takaa, tuulen vire tuntui niskassa, joten se oli erittäin mukavaa vaihtelua paahtavan kuumaan kaupunki-ilmastoon verrattuna.

Seuraavaan kertaan Alpit! <3


2 kommenttia:

  1. Tuo hotelli ei ole tarkoitettu korkeanpaikankammoisille. Upeita alppimaisemia, herätti muistoja matkoilta vuosikymmenen vaihteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä taia hotelli olla köyhille.. Epäilen että sielä on kyllä hinnat kohillaan.

      Poista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)