Ei enää opiskelijavappuja

Opiskelijavaput ovat valitettavasti mennyttä, mutta tämä vappu oli varsin hyvä korvike niille. En oikeastaan viime vuonakaan viettänyt sitä opiskelijavappua tai ylipäänsä juhlinut vappua juuri lainkaan, mutta aina vappuna sitä niin haikeana muistelee menneitä. Opiskelijana vappu oli se suurin juhla ja sitä odotettiin pitkään, mutta nykyään se tuntuu tulevan yllättäen ja yhtä nopeasti ohi menevän. Ennen kun vappua tuli juhlittua koko viikko, enää vain yksi päivä.

Haalareita en siis enää vetänyt jalkaan kun suuntasin torstai iltapäivästä Ainolanpuistoon. Kaupungilla tuli paljon vastaa haalarijalkaisia opiskelijoita ja puistoissa järjestettiin vappurastitehtäviä, joihin itsekin osallistuin kolmena vuonna. Kyllä ne näytti niin nuorilta! Puistoon oli minua ennen saapunut 5 kaveriani. Kaksi heistä oli vielä opiskelijoita, jotka olivat juhlineet vappua jo monta päivää. Kaivoin laukustani vanhan jumppamaton ja fleecepäiväpeiton istuinalustakseni. Aika luksusta, mutta kun ei ollut enää haalareita hoitamassa tehtävään niin sen takia piti turvautua moiseen kötöstykseen. Laukustani kaivoin 4 lonkeroa ja yhden puolikkaan viinipullon. Jos niillä pärjäisi illan... En ole ilojuomaa humalahakuisesti juonut sitten uuden vuoden, joten olin vähän turhan innoissani ostanut jokaista sorttia joita olisi lupa nyt maistella ja nautiskella.

Puistossa oli varsin mukavaa istua. Aurinko paistoi suoraan meitäpäin, joten tunnelma oli melkein kesäinen. Porukka vähän hajosi ja jotkut halusivat lähteä käymään terassilla, kun me neljä naista taas halusimme lähteä käymään amk laisten vappurastien loppubileissä. Viimeeksi kun olen sinne suunnannut olen todennäköisesti ollut aikamoisissa maisteissa, kun juhlinta oli aina aloitettu aamupäivän aikoihin ja illasta alkoi aina muisti jo pätkimään. Samalta paikalta se silti näytti, vaikka hirveässä humalassa en ollutkaan. Ainoastaan perinteisestä rapatanssilattiasta oltiin päästy eroon tuomalla paikalle lava. Se perinteinen rapatanssilattia oli hävinnyt eikä uudet opiskelijat saaneet haalareihin liukuvärjäystä ravalla.

Ilta tuli ja kylmä sen myötä. Paikoillaan vaan seistiin ja odoteltiin lisää porukkaa liittymään meidän ryhmään. Yritettiin tyttöjen kanssa vetää välillä kunnon jumppa liikkeitä lämmön saamiseksi, mutta eihän niitä kauaa jaksanut tehdä. Vihdoin ja viimein päästiin porukalla jatkamaan matkaa keskustaanpäin johonkin baariin lämpimään. Tottakai jossakin vaiheessa alkoi se väittely, että mihin baariin. Porukan koko oli kasvanut yli 10 henkilön ryhmäksi joten helpolla yhteisymmärrykseen päästy. Minä kahden muun tytön kanssa olimme ihan syväjäässä ja sitä mieltä, että mihinkään pikku istumapaikkoihin oli enää turha tunkeutua, kun joka paikka olisi täynnä. Kantikseen siis! Tässä vaiheessa voisin melkein myöntää, etten ole moneen vuoteen tainut käydä missään muussa yökerhossa kuin Kantiksessa. Sopii vain meille. Tilaa on, musiikki hyvää ja porukka on tarpeeksi sekalaista sakkia ettei kukaan katso sua päästä varpaisiin ja arvioi sovitko joukkoon.

En tarkkaan muista kuinka myöhään baarissa viihdyin, mutta Höyhtyän grillin kautta pyöräilin kotia tyytyväisenä.

Seuraavana päivänä en ollutkaan enää niin tyytyväinen. Päätä jomotti ihan koko päivän! Illalla pystyin juuri käymään pienen lenkin, sitten suihkuun, jonka jälkeen olo hieman helpotti, mutta huh. Ei vähään aikaan alkoholia minulle kiitos. Tai edes voisin yrittää muistaa juoda sitä vettä samalla kun juon. Miten se voikaan olla aina niin vaikeaa.

Sunnuntaiaamuna polkaisin töihin ja tein normityöpäivän mittaisen päivän, kun töissä on taas kiireitä. Koskapa ei olisi, mutta nyt oltiin sentään kaksi päivää saatu levätä, joten sunnuntaina työskentely ei tuntunut juuri miltään. Sunnuntai-iltana Suomi-Tanska peliä katsellessani alkoi kylmä tulemaan ja kurkkua vähän aristamaan ja tiesin että siitä ei hyvää seuraisi. Maanantaiaamuna kiltisti poljin töihin, vaikka kurkkuun sattui ihan älyttömästi. En halunnut jäädä kuitenkaan töistä pois, kun kiireitä kuitenkin riitti enkä myöskään siksi koska tauti oli ihan itse aiheutettua. Olisi noloa jäädä pois töitä heti vapun jälkeen. Kyllähän minä melko kunnialla töistä selvisin vaikka tärisin kylmyydestä koko päivän eikä puhettani kukaan oikein kuullut kun en pystynyt kunnolla puhumaan kurkkukivun vuoksi. Työkaverini näki ettei vointini ollut parhaimmasta päästä ja hetti minut kotia autollansa. Kotia tullessani mittasin että kuumetta oli 37.7 astetta, joten ihmekkös tuo jos kylmä tuntuu olevan.

Ilta meni kuumaa teetä hörppiessä ja peiton alla täristen. En edes muista koska olen viimeeksi ollut kuumeessa. En edes kunnolla muistanut, että kuumeeseen kuuluu monesti myös lihasherkkyyttä. Välillä torkahtelin ja jatkoin elokuvien katselua. Parhaimmillaan kuume nousi illan aikana 38.4 asteeseen, jolloin kauhissani mietin lääkekaappiani joka ammotti tyhjyyttään. Jos kroppa alkaisi kiehumaan niin minulla ei olisi mitään lääkettä, jolla saisin kuumeen kuriin. En siis käytä lääkkeitä juuri ollenkaan, joten sen takia se on mielummin tyhjä kun että ostaisin lääkkeitä jotka menisivät kaapissa vain vanhaksi.

Kuume ei onneksi tuosta enempää noussut ja aamulla oli jo vähän parempi olo. Kurkku oli edelleen kipeä enkä vieläkään ollut täysin voimissani. joten parhaakseni näin jäädä kotiin lepäämään. Varmaan lauantaina joudun menemään sitten töihin, mutta se on sen ajan murhe. Nyt vaan levätään ja yritetään parantua. Tuntuu vaan niin oudolta olla keskellä viikkoa kotona... Mitähän sitä keksis.