21.7.2017

Kädet täynnä käsitöitä

Ihminen joka rakastaa käsitöitä ei varmaan koskaan ole hetkeä, jolloin ei osaisi hyödyntää hetkeä ja kaivaa käsitöitä esille. Leffojen ja sarjojen katsominen on paljon kivempaa jos samalla neuloo koruja tai kun istuu vaikka autossa niin siinäkin on oikein hyvää aikaa mitä käyttää hyväksi käsitöiden parissa. Tai sitten vain keskittyy pelkästään käsitöihin, päästää luovuutensa valloilleen eikä tee sitä vain rutiininomaisesti.

Kirjat on vähän hankalia kun siihenkin tarvitsee käsiä. Mutta onneksi tähänkin on keksitty ratkaisu eli äänikirjat. Niihin en ole ihan niin uppoutunut vielä, mutta selvästi kokeilemisen arvoinen mielestäni. Olen suuresti harmitellut sitä kuinka vähän enää nykyään kirjoja luen. Ehkä korujen teko on vienyt sen ajan minkä voisin kirjoille antaa. Voinko silti syyttää korujen tekoakaan, kun se on niin rakas harrastus minulle?



Edes pidemmillä työmatkoilla en ota taukoa koruista. Muut lukevat kirjoja, lehtiä, täyttävät ristikoita tai selaavat puhelimia lennoilla, mutta minä tyttö se vain kaivan korut esille ja alan neulomaan. Saksia kun en uskalla lentokoneeseen ottaa (en ole varma saako niitä edes ottaa) niin kaikki langat täytyy olla valmiiksi leikattuja ja muutenkin korut melko valmiina ettei koko arsenaalia tarvitse levittää pienelle pöydälle. Mitähän vieruskaveri tuumis jos ottaisin koko porontaljan esille ja kysyisin, että saanko lainata hänenki pöytää ko meinaa oma pöytä jäähä liian pieneksi. Lennot sujuu paljon paremmin ja siinä ei tajuakkaan kuinka nopsaa oikeasti niitä koruja pystyy neulomaan, kun ei ole oikeastaan mitään muutakaan tekemistä. Tämä siis Euroopan sisäisillä lennoilla, kun ei ole leffoja mitä katsella. 






Korujen teko on mukavaa, mutta haluaisin kokeilla jotain uutta tehdä poronnahasta. Pikku pussukan tein toukokuussa ja siitä tuli ihan kiva, joten ajattelin että jos lomalla uskaltaisin itselleni tehdä laukun nahasta. Siihen vain menee niin paljon nahkaa (ja se on kallista), joten toivottavasti en mokaa sitä kovin pahasti. Tietenkin jos menee ihan penkin alle niin voin kokeilla tehdä nahasta koruja, mutta silti paljon nahkaa menee hukkaan. Laukkuun varmana uhrautuu todella paljon aikaa, mutta jos siitä tulee niin hieno kuin mitä kuvittelen niin sitten voin olla tosi ylpeä omasta työstäni. 

Olisiko teillä mitään ideoita mitä voisin kokeilla tehdä tinalangasta tai poronnahasta? 

9 kommenttia:

  1. Ihania koruja olet jälleen tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marliska! Noita korumalleja tulee aika paljon tehtyä.

      Poista
  2. Aivan ihania koruja! Itse en tuollaisia edes osaisi tehdä!!

    VastaaPoista
  3. Wau! On kyllä niin upeita koruja jälleen kerran<3 Sini-valkoinen iski silmään ihan ensimmäisenä. Hmm..kun kysyit mitä poronnahasta ja tinalangasta vois tehdä..:) Tänään just suunnittelin mielessäni poronnahkaista vyölaukkua:D Ne kun tuntuvat olevan nyt kovasti muodissaan:)

    VastaaPoista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)