Berlevåg |
Meidän Pohjois-Norjan reissu taittui pakettiauton kyydissä, josta teimme päivisin myös keittiön ja iltaisin makuuhuoneen. Suihku ja wc tilat tästä pakettiautosta vain puuttui, joten yöpaikan etsimiseen tavallaan piti käyttää myös aikaa. Kaksi edellistä yöpymistä olivat tuttuja paikkoja, mutta hylätyn kalastajakylän jälkeen jäimme pohtimaan että kuinka pitkälle lähtisimme ajamaan ja mihin kohti suunilleen jäisimme yöksi. Tiesimme, että pois ajattaessa kun ajaisimme samaa reittiä takaisinpäin niin matkalla ei hirveänä näkynyt suojaisia p-alueita, jossa sattuisi vielä wc tilat löytymään. Niinpä päätimmekin jäädä Berlevågin kylän camping-alueelle yöpymään. Se oli myös hyvä päätös. Alue oli rauhallinen eikä merituuli päässyt kylmettämään autoa niin nukuin erittäin hyvin. Lisäksi aamulla sai käydä 6 minuutin lämpimässä suihkussa. Sitä hetkeä oli todella odotettu.
Aamulla matka jatkui ja aika pian ensimmäinen pysähdys tehtiin tässä autiolla hiekkarannalla. Olin kyllä ottanut bikinit mukaan ja melko varmana vannonut itselleni, että tällä kertaa aivan varmana kävisin Jäämeressä uimassa. Mutta kun oli aamulla päässyt lämpimässä suihkussa käymään ja muutenkin olo oli lämmin niin en halunnut tälläkään kertaa itseäni rääkätä menemällä hyiseen Jäämereen. Ensi kerralla sitten. ;)
Voi miten kauniita kuvia. Varmasti hieno reissu. Upea blogi sinulla muutenkin. :)
VastaaPoistaKiitos paljon! :) Reissu oli mukava ja tuli nähtyä paljon kaikkea. Oli se myös hyvin erilainen perinteisiin kesälomareissuihin verrattuna.
Poista