13.6.2017

Yksin vaeltaminen

Tuossa Vaellushaaveita kesäksi -postauksessa kerroin haaveistani lähteä keväthangilla hiihteleen Kilpisjärvelle ja olihan tuo haave muhinut jo useampana vuotena. Joka kevät tuntuu hurahtan aivan liian nopeaa ohi ja lumet sulaneet ennen kuin olen edes kissaa kerinnyt sanomaan, mutta ei tänä vuonna. Tänä vuonna päästiin kunnolla nauttimaan lumesta ja kylmyydestä. Kylmän kevään ansiosta mie pystyin toteuttamaan sen oman pitkän unelman: vaellusreissun keväthangilla. Sain töistä puolentoista viikon ylityövapaat ja silloin aloin miettimään että olisikohan liian myöhäistä lähteä Kilpisjärvelle hiihtämään. Kolarin korkeudella lumet olivat sulanneet ja jäät jo lähteneet, mutta oli vaikea arvioida Kilpisjärven tilannetta. Ilmatieteenlaitoksen mukaan lunta oli vielä yli 70cm ja kun Instagramista etsin kuvia #kilpisjärvi niin kyllähän siellä näkyi paljon porukkaa vielä hiihtelevän toukokuun viimeisellä viikolla. Niinpä minäkin aloin sitten suunnittelemaan omaa vaellusreissuani yksin.

Aika varovaisin mielin mietin reissua, koska jos sää olisi ihan mahdoton (myrskytuulta ja lumisadetta vaakatasossa) niin peruisin koko reissun. Sääennusteet lupasivat kelpo keliä, vaikka vähän kovempaa tuulta oli perjantaille tiedossa. Maanantaina aloin kaivelemaan rinkkoja, alustoja ja telttaa esille. Torstaina kävin serkun luona piipahtamassa Kittilässä ja silloin tuli vielä yksi alusta ostettua, jotta olisi lisää eristettä makuupussin ja lumen välille. Illalla aloin pakkaamaan kasoja enkä tajunnutkaan kuinka aikaa vievää se oli miettiä että mitä kaikkea sitä vielä tarvii. Plus saunan jälkeen olo oli niin rento ja vetelä ettei aivot enää raksuttaneet yhtä hyvää vauhtia. 




Torstai ja perjantai välisenä yönä nukuin todella huonosti. 270km päässä Kilpisjärvestä oli kauhea myrskytuuli, joka puutalon sisälle jo kuului erittäin hyvin. Näin painajaisia tuulesta ja myrskystä ja kuinka yksin kirosin itseäni että miksi mie tänne lähin henkeäni riskeemaan. Aamu siis tuntui raskaalta, mutta reissuvalmisteluja vielä riitti. Halusin varmistaa että osaisin upouuden teltan pystyttää, joten sen kävin pihalla kokeilemassa. Sitten vielä piti pohtia miten pulkan ja ahkion välimaastoon sijaoittuvasta kamppeesta saataisiin pelittävä ahkio. 

Perjantai iltapäivästä sitten viimein olin Kilpisjärvellä ja olo oli todella hyvä. Hei, täällä nyt ollaan ja lunta näkyy ihan pirusti vielä olevan tuntureissa. JEE!! Ei kun lumikengät jalkaan ja ahkio lumelle ja menoks. Ilma oli aurinkoinen, mutta melko tuulinen ja lumi hieman päältä sulannut. Lähdin täyttä häkää vetämään n. 20kg ahkiota ylämäkeen tihessä koivikossa. Lumikengät upposivat välillä hangen läpi ja ahkiolla oli eri menosuunnitelmat kuin minulla. Se oli mielummin kallellaan tai kiinni koivikossa. Hymyssä suin yritin pysyä, vaikka ahkio turhautti ja koko homma otti niin voimille. Olinhan nyt päässyt omaa haavettani toteuttamaan. Välillä pitelin herkkutaukoja ja ajattelin vain että kyllä tämä koivikko ainakin joskus loppuu kun tarpeeksi ylös päästään. Sitten ylämäki jyrkkeni entisestään ja yritin polvillani kiikkua ylös, kun lumikenkien piikit ja oma paino eivät meinanneet enää riittää ahkion repimiseen. Muutama kirosanakin lipsahti. Silloin ajattelin onko tässä mitään järkeä, lähenkö takasi. Otin ahkiosta rinkan selkään ja lähdin se selässä rauhallisesti kiikkumaan ylöspäin ja katsomaan koska pystysuora ylämäki ja koivikko loppuisi. Niin kuin ajattelinkin, kyllähän se joskus loppui. Jätin rinkan siihen ja kävin vielä ahkion hakemassa (jossa siis vielä oli teltta, alusta ja reppu) ja kiskoin sen ylös. Se oli niin helppoa kunhan vain järkeä käyttää. Loppumatkan kuljinkin rinkka selässä eikä ahkiokaan enää kaatuillut holtittomasti kyljellensä.

Ilta oli jo melko pitkällä, kun löysin sopivan telttapaikan. Aurinko möllötti vielä korkealla taivaalla, mutta ajattelin etten varmaan heti löytäisi yhtä hyvää telttapaikkaa, joten parempi oli jäädä siihen. Pystytin teltan, söin ja lähdin nauttimaan vielä yöttömästä yöstä. Siellä nyt oltiin ja elettiin omaa unelmaa. Suoraan sanottuna olin kyllä aika fiiliksissä.









Olen paljon kulkenut tuntureissa ja metsissä yksikseni ennenkin. Monet kerrat olen väsyneenä päivän patikoinnista raahautunut takaisin autolle ja ajanut kotiin lämpimään, jossa saunan kautta sänkyyn sujahtanut. Nyt vain ei ollut sitä saunaa eikä lämpimää kotia tai pehmeää sänkyä. Yöllä oli -5 astetta pakkasta eikä ollut ketään kenelle höpöttää samalla, kun keittelin iltapalaa tai hörpin kuumaa teetä. Kylmyyttä lukuunottamatta mikään ei oikeastaan häirinnyt mua ollenkaan. Kylmyyteen olin varautunut ja tiesin että kylmässä nukkuminen olisi minulle vaikeaa, mutta se vaatisi vain totuttelua. Ensimmäinen yö  ei mennyt kauhean hyvin (sain unen kolmen tunnin pyörimisen jälkeen) kun olin hieman viluissani ja tuuli heilutteli reippaasti telttaa. Loppujen lopuksi väsymys vei voiton ja vaivuin syvään uneen.

Toisena iltana olin todella väsynyt ja laitoinkin hyvissä ajoin nukkumaan, mutta sitten tuskastelin pari tuntia jäätävää päänsärkyä. Silloin olin tosi ärtynyt ja mietin jo kamppeiden kasausta ja patikointia autolle, mutta onneksi puhelin pelasti. Laitoin hellulle päivitystä omasta tilanteesta ja sieltä tuli järkeviä kommentteja joita oli pakko kuunnella. Ei todellakaan olisi fiksua lähteä väsyneenä yöllä tarpomaan autolle yksin, kun tiedossa olisi vielä jyrkkää alamäkeä. Silloin voisi vielä pahemmin käydä. Suotavaa siis olisi, että joisin paljon lämmintä teetä, koska päänsärky todennäköisesti johtui nestehukasta. Olin keittänyt lunta, mutten ollut lisännyt sokeria tai suolaa sekaan joten mikään neste ei ollut kunnolla imeytynyt minuun. Join pannullisen kuumaa teetä, kaivoin repusta pikku pokkarin ja siinä teetä siemaillessani olo alkoi pikku hiljaa helpottamaan ja olo tuntumaan jo todella mukavalta. Päänsärky hellitti ja kirja sai häivytettyä negatiivisuuden päästäni, joten kaivauduin makuupussiin ja sain heti unen. Sen yön nukuinkin kuin tukki.

Reissussa oli kyllä mukavaa nähdä kuinka sitä itseään voi testata ja kuinka helposti joistakin asioista pääsee yli ilman luovuttamista. Mulle oli myös hirveän opettavaista se kuinka sitä ahkiota vedetään, kuinka se pakataan ja kuinka tärkeää on pitää yhteyttä muihin ihmisiin silloin kun ei oma järki toimi. Vaikka yksin reissussa onkin niin ei ole väärin kysyä apua tai neuvoa omaan tilanteeseen. Toinen voi hyvin sen tilanteen korjata sieltä kotisohvaltakin. Mun tilanteessa tuossa olis voinu oikeasti hassusti käydä jos olisin keskellä yötä väsyneenä lähtenyt ahkion kansen jyrkkää alamäkeä laskemaan. Lisäksi reissusta olisi voinut jäädä paljon paskempi maku jos olisin veren maku suussa päässyt autolle yöllä. Seuraavana aamuna oli mukava herätä virkeänä, rauhassa keitellä ruuat, pakata kamat ja järkeä käyttäen tulla ahkion kans alamäki alas. Oikeasti paluupäivä oli paljon iisimpi kuin mitä olin pelännyt. Kertaakaan ei tarivinut edes päästellä rumia sanoja ulos tai mussuttaa suklaata pipo silmillä ja suu mutrulla.

11 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita kuvia taas kerran! Hyvä juttu että sulla oli apu puhelinsoiton päässä. :)

    Me ollaan menossa kesän aikana Kilpisjärvelle. Mielenkiintoista, en ole koskaan aiemmin käynyt Lapissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Tärkää on myös pitää huoli että akkua riittää puhelimessa koko matkan!
      Onpa mukava kuulla! Toivottavasti teile tulee ikimuistoisen hyvä reissu eikä sääsket heti kiusaa teitä. Mutta niihin kannattee ainakin varautua.. :D

      Poista
  2. Ihan helpolla et päässyt, mutta vaivannäkö palkittiin mahtavilla maisemilla. Kannatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on - kyllä Kilpisjärvi taas näytti parastaan!

      Poista
  3. Ihanat kuvat! :) Tiedän niin hyvin ton fiiliksen, kun retki-iltana alkaa yhtäkkiä ottaa päähän ja tehdä mieli lähteä lätkimään, mutta ainakin omalla kohdallani se tosiaan yleensä menee ohi, kun vain saan itseni nukkumaan. Mulla se johtuukin aika pitkälti yleensä varmaan juuri väsymyksestä, jota en jotenkin huomaa, kun olen niin innoissani reissusta, etten tajua alkaa ajoissa mennä yöpuulle vaan väsytän itseni siihen pisteeseen, että tekee mieli ottaa hatkat. Siinä kohtaa auttaa tosiaan, kun juttelee jonkun toisen kanssa, kokoaa itsensä, tajuaa syödä ja mennä nukkumaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on tosiaan turhan täpinössään tuola maastossa, että syöminen, juominen ja nukkuminen jää aina vähän unohduksiin ja sitten alkaa päätä jostain kumman syystä kiristään. Mutta eiköhän näistä reissuista aina jotaki opi! :D

      Poista
  4. Kyllä olet aika mimmi kun yksinäsi tuollaiselle retkelle lähdet. Tällainen kaupunkilaismummeli ei tajua ollenkaan että joku uskaltaa ja edes haluakaan ihan yksin tehdä tuollaisen reissun. Varmaan oli hyvä mieli kun sait kaiken kunnialla tehtyä ja myös siitä ettet heti ensi kommellusten tultua antanut periksi, niinkuin minä luultavasti olisin tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autolle päästyäni naama oli kyllä kuin hangon keksi - oli aivan mahtava fiilis. Hyvä reissu takana ja vastoinkäymiset tuli voitettua. Nyt paljon vahvempi ja varmempi omista sisäisistä voimista. :)

      Poista
  5. Vaellus keväthangilla on munkin unelma. Sulla on kyllä ollut ihan huippu reissu, vaikka huonojakin hetkiä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä reissu oli, vaikka paikoin saatto kiukuttaa. Nyt kuitenkin vain muistan ne huippuhetket enkä enää niin tarkkaan muista niitä huonoja hetkiä ;)

      Poista
  6. Pipo lähti Pedron päästä.
    Kertakaikkiaan hieno juttu ja upeat kuvat.
    Omat "runonkeruumatkat" Lapin tuntureilla ovat tuon tarinan rinnalla meleko haaleita.

    VastaaPoista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)