20.9.2017

Senjan saari vs. Lofootit

Aivan varmana kaikki ovat kuulleet Lofooteista ja Lofoottien teräväpäisistä huipuista ja upeista näköalapaikoista. Ei sillä, että ne eivät olisi totta, mutta kuinka moni on kuullut samaa lausuntoa Senjan saaresta? En ainakaan minä. Silti tiesin tämän kesän lomareissua miettiessäni, että Senjalle ehdottomasti haluan - kiitos Instagramin, josta olen bongannut paljon upeita kuvia saarelta.

Tänä kesänä kävimme molemmissa ja Senjalla kävin ensimmäistä kertaa. Suunnitelmissa oli käydä vain puoli saarta läpi, koska autossa istuminen puudutti ja mitä maastokartasta tulkitsin niin korkeimmat huiput sijaitsivat saaren pohjoispäässä, jonne mekin suuntasimme. Löysimme monen moista mielenkiintoista ja upeaa paikkaa, mutta myös ei niin upeita paikkoja mitä kartta väitti. Näitä sattuu, kun uudessa ja tuntemattomassa seikkailee. Mutta arvatkaapa vain, tänne blogiin ei päädy niistä "ei niin upeista" paikoista kuvia. Sori, sellaiset maisemat ei mua oikein inspiroineet kuvaamaan.




Jos siis mielii kulkea Tromssasta mantereen kautta niin ainoa reitti on Finnsnessin kautta, mutta lautta Kvaloyan saarelta kulkee myös Senjalle Botnhamnin kylään. Lautat Norjassa ovat mielestäni hintatasoltaan hyvin arvaamattomia, joten suosiolla ajelimme mantereen kautta. Ajassa olisimme varmana säästäneet, mutta varmuutta ei ollut että olisiko lautalla säästänyt myös rahaa.

Kartaan piirsin summissa reitin Fylkesvegin osoitteeseen, josta lähti oppaan mukaan hyvin upea vaellusreitti jyrkille vuorten huipuille. Eli vaellusreitille olisi päässyt, kun päätieltä olisi kääntynyt Fjordgårdiin menevälle tielle ja ensimmäisen tunnelin vieressä oli parkkipaikka ja merkistö joka osoitti mistä vaellusreitti alkoi. Vaellusreitti merkittiin vaikeaksi eli edessä olisi ollut jyrkkää ja raskasta nousua ja arvioitu retkeilyaika oli 5 tuntia. Tänne en päässyt reissullani, koska päivänä jona suunnittelin lähteäväni vuorelle oli tihkusateinen, joten pilvet olivat erittäin alhaalla. Useamman tunnin odottelimme jos sade hellittäisi ja taivas repeäisi, mutta ihan turhaan. Matkaa oli jatkettava ja vasta illalla 8 aikaan sade alkoi hellittään. Varmaan ihan fiksu päätös, koska kivet olisivat olleet liukkaat ja näkymät huonot, joten pitää vain haaveilla että jonakin toisena kertana pääsisin tuon reitin vaeltaan.Toisaalta, nyt kun minulla on Senjan saaresta vaellusreitti vihkonen niin voisin saarella viettää vaikka useammankin päivän vain vaeltaen ja tutkien paikkoja.








Mitä eroa siis Lofooteissa ja Senjan saaressa mielestäni on? Väkimäärä. Mitä olen Pohjois-Norjassa kesäisin kulkenut niin siellä ei voi välttyä tapaamasta muita roadtrip matkustajia ympäri Eurooppaa, mutta Lofooteilla niitä on enemmän kuin missään muualla. Aluksi mua Lofootit vähän tylsistytti juurikin sen ajatuksen takia, että siellä olisi massoittain porukkaa eikä rauhallisista camping alueista olisi tietoakaan. Pakettiautolla kulkiessa ollaan hyvin totuttu ettei camping alueelle aina tarvi edes mennä, koska jos omaa rauhaa haluaa niin se pitää etsiä jostain muualta. Lofooteilla on kuitenkin niin paljon kulkijaa, että se ei ole oikeastaan mahdollista. Ainakaan mun kokemuksella. Mutta hyviä camping paikkoja löytyy moneen makuun, joten se ei varmana pilaa yhtään sen enempää retkeä Lofooteilla.

Mielestäni Senja ja Lofootit ovat melko samankaltaisia ja ehdottomasti sellaisia paikkoja mitkä pitää päästä tutkimaan. Molemmissa teräväkärkiset vuorenhuiput saavat tasamaan suomalaisen huokailemaan koko automatkan eikä ne ihan heti sieltä lopu. Lisäksi molemmat sijaitsevat niin lähellä toisiaan, että olisi suuri vääryys olla käymättä molemmissa samalla iskulla.  Valtameren rannat pitävät myös kalastelevat miehet tyytyväisenä, joten meilläkin molemmat osapuolet pysyivät erittäin onnellisina niin Senjan saarella kuin Lofooteilla.

Oletteko te ikinä tutustuneet Senjan saareen? Mitä kohteita suosittelisitte?

P.s. Kaikki kuvat on otettu Senjalta

16.9.2017

Upea vaellusreitti Tromssassa

Minua on turhauttanut, kun en ole netin ihmeellisestä maailmasta löytänyt hyvää vaellusreitti kartastoa Norjan puolelta ja sinne juuri niin kovasti haluaisin lähteä päiväksi pariksi patikoimaan. Kyllähän maastokartoista, jotain viitettä näkee, mutta niin hyvä en ole tulkitsemaan karttoja että osaisin arvioida kuinka raskas reitti oikeasti on ja kuinka kauan patikkareitti suurinpiirtein vie. Kanadassa, Vancouverissa ollessani paikalliset kertoivat sivustosta josta näki kaikki alueen patikkareitit ja niissä jokaisessa kerrottiin kuinka kauan suurin piirtein reitin kulku kestäisi, minkä tason reitti on kyseessä, paljonko nousua ja mihin esimerkiksi voi jättää auton parkkiin. Tämmösiä ylellisyyksiä meillä Suomessakaan ei ole ja tähän selvästi pitäisi tulla muutos.

Tromssaan päästyämme suuntasinkin ensimmäisenä kaupungin infopisteelle tutkimaan, josko sieltä löytyisi ilmaisia tai kohtuuhintaisia karttoja alueen vaellureiteistä. Noh, olihan siellä isot maastokartat joiden hinta oli n. 25€. Sinne jäi Tromssan alueen kartat, koska suunnitelmissa oli alueella olla vain päivä, joten en viitsisi sen vertaa alueen maastokartasta maksaa yhden päivän vuoksi. Ostin kuitenkin Senja saaren vaellusreitistövihkosen, joka ei onneksi maksanut kuin 5€ ja siinä oli kaikki tarvittavat informaatiot reiteistä. Myös kuvat jotka ovat tärkeitä, kun tottakai haluaa päästä mahdollisimman upealle paikalle vaeltamaan.







Lähdimme sitten seku vain ajelemaan ympäriinsä eikä hotelliin meno ihan vielä houkutellut. Ilmahan oli mitä parhain: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpöä oli 20 astetta. Hellu tietenkin etsi kalapaikkaa, minä upeita maisemia. Pysähdyimme ensin sillan kupeeseen, jossa hellu kävi heittelemässä onkea ja onnistui saamaan vain muutamia pieniä kaloja. Tämän vuoksi jatkoimme vielä matkaa ja pian huomasimmekin parkkipaikan täynnä autoja. Ihmettelin että minkä takia paikassa oli niin paljon autoja, kun ei mitään kauppoja tai muuta vastaavaa näkynyt, mutta pian huomasin polkuja kulkevan vuoren rinnettä pitkin ylöspäin, jonka varrella näkyi muutamia ihmisiä kävelevän. Tässä vaiheessa huusin, että tämä on minun paikka - tähän minä jään. Ei kai siinä muu auttanut hellun kun pysäyttää auto ja minä vaihetin vaatteita retkeen sopivammaksi (ilma oli lämmin, mutta tulisiko vuorella kylmä?) ja hellu pakkasi minulle reppuun evästä ja vettä. Hän halusi vielä jatkaa kalastuspaikan etsimistä. Huono puoli reitissä oli se, että vaikka reitti oli selvästi piintynyt maahan ja sitä olisi punasien merkkien lisäksi helppo seurata, en tiennyt kuinka pitkä ja kuinka vaativa reitti olisi. Täten ajattelinkin että kääntyisin sitten, kun minua huvittaisi.

Reitti oli mielestäni vaativa. Suoraa ylämäkeä koko ajan. Välillä oli myös lumessa tarpomista, joka ei kuumuudessa ylöspäin mentäessä haitannut lainkaan, mutta alaspäin liukuminen lumessa oli turhankin jännittävää. Maasto tuntui koko ajan menevän vaikemmaksi ja minulla loppuikin jo hyvissä ajoin vesi. Onneksi puhdas puro tarjosi kulkijalle pullon täytettä ja matka jatkui paljon reippaammin. Viimeinen puolen tunnin ylösnousu oli ehdottomasti rankin ja vaikein. Jyrkässä ylämäessä hypittiin kivien päältä toiselle ja apuna piti vähän väliä käyttää käsiä, että pääsi kulkemaan ylöspäin. Mietin siinä vaiheessa, että millä ilmeellä tulisin takaisin alaspäin, kun ylösmenokin oli jo niin vaikeaa.






Viimein ylös päästyäni huomasin todellakin olevani vuoren huipulla. Korkeanpaikan kammoiselle ihmiselle paikka ei ollutkaan niin mieluisa enää. Tästä syystä laskin kankkuni melko äkkiä alas ja päätin sillä tyylillä nauttia maisemista, syödä evästä ja räpsiä muutamia kuvia. Paikalle saapui pian toinenkin vaeltaja, nuori mies joka selvästi odotti että siirtyisin paraatipaikalta muualle. Eväiden syönti jäi kesken, kun minua vaivasi hänen seisoskelunsa minun vieressäni. Siirryin hiukan alaspäin ja ajattelin jatkaa eväiden syöntiäni niin huomasin, että mies oli kaivanut dronen (filmaamiseen tarkoitetun helikopterin) ja alkoi sillä lentelemään pääni yläpuolella. Tämän "ruohonleikkurin" äänen kuuleminen ja tietäminen, että pääni päällä leijuu kopteri, ei herättänyt minussa lainkaan ihastusta, joten minun oli paettava paikalta. Niin kuin aiemmin arvelin, niin alastulo oli erittäin vaikea ja jokaisen askeleen hallittu laskeminen vei aikaa ja paljon energiaa lihaksilta. Muuten alastulo meni joutuisasti ja olin ihan tyytyväinen, että sain käytyä vuoren huipulla ihan omin avuin.

Ylösmenoon matkaan meni 2h 20minuuttia eikä matkaa ollut kuin vain 3.7km. Alastuloon meni varmaan jotain alle 2 tuntia, mutta innostuin kuvaamaan kamerallani erityisen paljon, kun hellu oli tullut minua vastaan. Tämän jälkeen ajelimme takaisin Tromssan keskustaan ja parkkipaikan löydyttyä pääsimme viimein hotelliin lepäämään.

Seuraavana päivänä olikin jalat ja takalisto ihan jumissa enkä haaveillutkaan heti seuraavasta vaelluksesta. Silti olin erittäin onnellinen edellispäivän tuurista, kun niin upean paikan löysimme sattumalta. Tämä vaellus olikin minulle se parhain muisto mikä jäi meidän Norjan reissustamme. Tiedän, että haluan kokea samanlaisia reissuja vielä monena muunakin kesänä.

8.9.2017

Ulkona perillä Ruotsin tuntureilla

Onko joku sattumoisin tänä kesänä käynyt Kilpisjärvellä vaeltamassa? Satuitteko kulkemaan reittiä Kolari - Kilpisjärvi ja toteamaan, että kävipä hyvä tuuri kun tietyötä semmonen 100km edessä? Kesäkuun alussa kun kävin ensimmäistä kertaa tälle vuodelle Kilpisjärvellä pyörähtämässä niin tietyöt olivat melko normit mitä joka kesä. Alle kilometrin pätkiä yritetään korjata sieltä täältä, mutta heinäkuussa tilanne oli jo melko toivoton ja asfaltti oli revitty pitkästi pois koko Muonion kunnan reitiltä, joten matkanteko oli melkoisen hidasta. Haaveilin lähteväni elokuussa käsivarteen vaeltamaan, mutta tietyöt veivät vähän makuja tästä haaveesta. Ei sais valittaa, että ne teitä korjaa, mutta mielelläni niitä teitä vaan nyt välttelen. Varmaan välttelen vielä ensi syksyyn asti, kun tietyöt taitavat jatkua 2018 lokakuuhun asti.












Mutta hei, ei hätä ole tämän näköinen. Jos täällä sattuu olemaan muitakin Kilpisjärvi faneja ja jos tietyöt ei nappaa niin näppärämmin (omalla autolla) pääset Abiskolle vaeltaan. Maasto on ainakin mun mielestä yhtä mielenkiintoinen ja tuntureita riittää koluttavaksi. Eli esimerkiksi Kolarista Abiskolle on matkaa 306km ja Kilpisjärvelle 270km. Tie Kolarista Kiirunaan on melko rauhallinen ja suht hyväkuntoinen, joten melko nopeasti pääsee perille.

Met kävimä tänä kesäloma reissulla vain päivän mukin tunturissa kävelemässä. Jätettiin auto Björklidenin parkkipaikalle ja siitä kiikuttiin läheiselle Njullá tunturin päälle. Surkea homma tietenki oli ko met pääsimmä tunturin pääle ja kaivoin laukusta kameran niin siitä oli tietenki akku loppu. Mutta muutamat kuvat kerkesimmä ottamaan välimaastossa taukopaikalla. Vieläkään ole saanu aikaseksi hommattua sitä vara-akkua ja -muistikorttia. Nyt kyllä haluttas jo niin tuone takasin. Vain isompi rinkka, telttoineen ja makualustoineen tekis reissusta täydellisen. Eiköhän tuolta myös nopeasti löyvä sen oman rauhan.

26.8.2017

Fatbike naisille

En olis ihan heti uskonu että mieki näin hurahan läskipyörään. Ainahan molen pyöräilly ja minusta työmatkat on ehottomasti parasta kulkea pyörällä jos matkaa on alle 20km. Ostin noin 2 vuotta sitten 18 vuotta minua uskollisesti palvelleen Tunturi pyörän tilalle uuden city maastopyörän, jossa siis oli jousitus edessä mutta melkoa kapea rengas oikeaan maastoon. Olen ollut ihan tyytyväinen ostokseeni, koska maantieajon lisäksi ajelen hiekkateillä, jossa jousitus on tarpeen. Maastoon renkaat ovat aivan liian kapeat, mutta onpahan tullut pariin otteeseen kivikkoisessa maastossakin pyöräiltyä sillä.

Fatbike villitys on erityisesti kolahtanut Suomeen ja se on ainakin jo 3 vuotta pyörinyt ja itse aloin vasta tänä vuonna sille lämmetä. Kesällä kävin kaven läskipyörää kokeilemassa pihalla ja tykästyin moiseen heti. Juhannuksena kävin myös hellun kansen maastopyöräilemässä Ylläksellä (vuokrasin pyörän Äkäslompolo Sportshopista) ja silloin tulin tulokseen että läski olisi parempi valinta minulle kuin etu- ja takajousitettu maastopyörä. Valitettavasti SportShopissa ei ollut minun kokoiselle persjalkaiselle läskipyörää saatavilla, vaikka olin jo varanut läskin edellisenä päivänä vaan jouduin tyytymään etujousitettuun maastopyörään. Olen 165cm pitkä, joten aika keskivertopitkä nainen, mutta kai he olivat sitten kaikki naisten läskipyörät menneet antamaan muille kun minulle ei enää löytynyt. Sen mitä omalla vuokrapyörällä poljin ja hetken testasin hellun vuokraamaa läskipyörää niin huomasin läskipyörän olevan pehmeämpi ja kivikossa helpompi ohjattava. Niinpä himo omaan läskiin vain kasvoi.




Kaupoissa laukkominen ja pyörien vertailu tällä vanhalla tyylillä ei napanut ollenkaan, joten kaikki mun vertailut läskipyöriin tapahtui pelkästään netin kautta. Lisäksi halusin pyörän tulevan melko pian käyttööni, joten se karsi myös ulkomailta tilaamista. Niinpä selasin paljon Suomessa toimivia verkkokauppoja ja yritin löytää itelleni sitä oikeaa. XXL verkkokauppa oli yksi hyvä vaihtoehto. Moni on kehunut näitä Whiten läskipyöriä, joissa hintalaatu suhde on kohillaan. Keväällä kun olin ensimmäisen kerran katsonut kyseiseltä sivulta läskejä niin minun harmikseni juuri ne S kokoiset pyörät olivat taineet loppua eikä ollut enää kokoja jäljellä kuin yli 175cm pituisille ihmisille. Nyt elokuussa kun tarkistin asian uudelleen niin iloikseni huomasin, että XXL mainosti suuresti että ennakkotilaa nyt uudesta parannetusta sarjasta oma läskipyöräsi, mutta kappas vaan - valikoimaan ei kuulunut yhtään S kokoista pyörää. Tästä laitoinkin palavaa palautetta XXL verkkokauppaan.

Satuin sitten googlettelemalla löytämään Rahkamuijan blogin, jossa hän oli käynyt testaamassa Suomen Urheilupyöräilijöiden suunnittelemaa, kasamaa ja testaamaa pyörää. Rahkamuija oli testannut omaa White pyörää tähän SUP X-Fat pyörään ja totesi pyörän olevan parempi ja kokokin oli naiselle parempi. Niinpä sitten tuo pyörä jäi mieleeni pysyvästi, koska sattumoisin värikin oli aika herkullinen - kirkkaan oranssi. Pyörästä löytyy hydraaliset jarrut, edessä on kaksi kiekkoa ja takana on 10 vaihdetta, joka siis takaa että vaihteita kyllä pyörässä riittää. Hinta oli 1500€, johon ei siis rapakaaria, pullotelinettä ja polkimia kuulunut.

Alunperin olin haaveillut, että saisin hyvän pyörän 800€, mutta koska tilanne oli hieman epätoivoinen eikä valikoimaa ainakaan näin lyhyelle ollut niin aloin totuttelemaan itseäni enemmän tähän uuteen hintaluokkaan. Paljonhan niitä läskejä kyllä löytyi jonka hintaluokka oli reilusti yli 2000€, joten 1500 ei sittenkään niin paha ollut.







Niinpä minä tilasin oman läskini täältä ja tänne pohjoiseen sillä kesti 3 päivää saapua minun hyvään hoitooni. Kotikylälläni ei löydy mitään virallisia maastopyöräreittejä, mutta koska saaressa sattuu olemaan paljon kuivaa kangasmetsää niin lähdin sinne suuntaamaan. Testasin hiekassa, kapeilla poluilla, juurakossa ja suolla pyörää. Suolla pääsin melko pitkälle, mutta jopa läskin oli suon edessä nöyryttävä ja hyydyttävä kesken matkan. Vettä oli suolla reilusti eikä polkijalla ole turbosääriä, joten ei siellä pitkälle pötkitä. Mutta muuten läski meni loistavasti pehmeällä alustalla ja juurikko ei tuntunut pahalta paksuissa renkaissa. Ilmanpainetta laskemalla kyydistä varmana saisi vielä mieluisamman, mutta polkeminen olisi silloin hieman raskaampaa. Tykästyin!

Olen myös kerenyt käymään tuntureilla pyöräilemässä, jossa maasto on paljon jyrkempää ja kivikkoisempaa ja siinä huomasin että läski on juuri minua varten. Olen melko arkajalka pyöräilijäksi ja esimerkiksi kivikossa otan alamäet rauhallisesti ja pehmeät kohdat ovat ennen jännittäneet mahdollisen uppoamisen vuoksi. Läskissä ei juuri pehmeät kohdat tuntuneet miltään ja kivikon läski menee näppärästi yli eikä siis etupyörä lähde vispaamaan rajusti puolelta toiselle. Jyrkemmät kohdat olivat ehkä vähän raskaampia veivata fatbikellä, mutta toisaalta tämä pyöräilijä ei tuntenut yhtään niin suurta paniikkia vaikeassa kivikossa tai pehmeissä kohdissa. Kyyti oli ehkä vähän tasaisempaa. Voin siis suositella muutamilla pyöräreissujeni jälkeen läskiä kokemattomammalle pyöräilijälle. Itse myös innolla odotan talvea, jolloin pääsee läskiä kokeilemaan lumella.

Tähän on hyvä päättää, koska nyt on kiire lähteä tunturiin pyöräilemään. Ilma on oikeasti aika surkea, mutta ei anneta sen häiritä. Loistavaa Suomen luonnonpäivää!!

17.8.2017

Lomalainen fiiliksissä

Nyt on poka energiaa! Lomaa on enää alle puolet jäljellä, mutta silti kaikkea kivaa pitäisi keretä tekemään. Lomareissu Pohjois-Norjaan onnistui paljon paremmin, kuin mitä uskalsin toivoa. Tuuriakin sattui olemaan, koska ilmat eivät olleet yhtään niin huonot kuin mitä Norjassa olen aiemmin tottunut kestämään. Pelkkiä sadepäiviä ei ollut montaa yli viikon reissussa ja aurinkoa nähtiin melkein joka ilta, joka oli tietenkin pelkkää plussaa. Lisäksi mun erämessuilta ostamani uusi makuupussi ajoi asiansa paremmin kuin mitä epäilin, joten tämäkin eukko pysy lämpimänä joka yö ja unta tuli palloon juuri sopivasti. Makuupussi on suunniteltu myös talvikäyttöön, mutta koska comfort on -3 niin epäilen ettei se silti mulle sovellu oikeisiin talvikeleihin vaan sitten pitää olla kunnon untuvapussi. Tuo kuitenkin hyvin palvelee mua kolmen vuodenajan mukaan, joten uutta pussia ei nyt ihan heti ole pakko ostaa.


Lomareissun jälkeen olen kerennyt mm. käymään hillassa, mustikassa, Napapiirin Sankarit 3 -ennakkonäytöksessä, raivaamaan peltoa pajuista ja mettiintymiseltä, urheilemaan ja nukkumaan. Nyt kun olen lomalla niin olen yrittänyt pitää huolen että noin yhdeksän tuntia tulisi vain maksimissaan nukuttua. Tähän asti lomailua on ollut aika fyysistä, joten en silti ole itseäni alkanut rankaisemaan siitä jos nukunkin 11 tuntia yössä. Aamulla on ihanan virkeä olo ja naamakaan ei enää näytä 10 vuotta vanhemmalta kuin arkiaamuina, kun kerkiää nukkumaan vain 7 tuntia yössä. "Kun nuori nukkuu niin se on kuin laittaisi rahaa pankkiin." En ehkä enää kovin nuori ole (paitsi mieleltäni), mutta kyllä se vain niin on kun nukkuu yöt hyvin niin energiaa riittää koko päiväksi.


Kolme viikkoa enää aikaa treenata puolimaratoniin ja mulla pohkeet ihan jumissa. Mullahan oli vasemmassa jalassa jotain ihme ongelmaa huhtikuun-toukokuun ajan ja kesäkuun jalat toimi hyvin, mutta heinäkuussa molemempien jalkojen pohkeet olen säännöllisesti laitettua ne jumiin. Tähän tietenkin liittyy kovat ylämäkitreenit eli vuorilla vaeltaminen Kanadassa. Eihän mun jalat ole tottuneet tuollaiseen rääkkiin täällä tasaisessa Suomessa. Lisäksi jatkoin vuorilla vaeltamista myös Norjassa ja sen jälkeen heti tein kovia juoksutreenejä kotona, jonka seurauksena piti kahden päivän mittainen tauko pitää juoksusta. Sain onneksi hierojalle ajan tiistaiksi ja se selvästi avitti pohkeiden jumissa. Hieroja myös neuvoi jatkamaan väylällä pulahtamista, koska se kiihdyttäisi verenkiertoa jaloissa. Niinpä olen yrittänyt nyt säännöllisesti venytellä ja polskia viileässä vedessä. Eilen kävin raikkaassa vesisateessa juoksemassa ja ensimmäiset 4km oli melko tuskaa, mutta jalat alkoivat vähän vertymään eikä loppu 2.5km tuntunut enää niin pahalta. Tänään varmaan pidän taas lepopäivän juoksusta ja jatkan pellon raivaamista ja mustikoiden puhistamista. Toivotaan nyt että jalat tulisivat kuntoon viimeistään lauantaina 2. syyskuuta kun juoksen Levin ruskamaratonissa puolikkaan.

Näin paikallisena halaun tietenkin mainostaa tuota Napapiirin Sankarit 3 -elokuvaa, joka tulee siis ensi-iltaan mun syntymäpäivänä eli 23.8. keskiviikkona. Käykää ihmeessä katsomassa! Harvoja hyviä suomalaisia leffoja, joista jopa minäkin tykkään. Mielestäni tuo kolmos osa oli paljon parempi kuin kakkonen ja ehkä jopa parempi kuin ykkösleffa. Näin myös kuulin monen muun miettivän leffan jälkeen. Tällä kertaa ei kauheana näkynyt maisemia kotikylästä, mutta kyllähän nuo Pallas-Hetta maisemat olivat silti kauniit ja lumoavat!

No niin.. Tämä nyt oli tämmönen ylivuoto höpötys postaus, mutta seuraava postaus on vähän asiallisempi nimittäin se on pelkkää asiaa läskipyörästä. Olen koko kesän siitä haaveillut ja nyt viimein sain sen tilattua. Nyt vain jännätään, koska matkahuolto sen perille tuopii.

29.7.2017

Kesälomasta nauttiminen

KESÄLOMA! Oi ihana ja upea kesäloma! Hieman teennäistä tällä hetkellä juhlia kesälomaa, kun ei vaan yhtään tunnu siltä että voisi kesäloman aloittaa. Tulin muutama päivä sitten takaisin koti Suomeen neljän viikon työreissun jälkeen ja juuri kun olen päässyt Suomeen aikaan totuttelemaan niin nyt pitäisi tuulispäänä mennä jos toiseen suuntaan nauttimaan kesälomasta. Vaikka fiilis on se, että nauttisin tällä hetkellä ehkä enemmän normi arjesta kuin lomailusta tai matkustelusta niin en silti kehtaa kieltäytyä hellun ja minun suunnittelemista kesälomareissuista ja hyvin aktiivisesta loppulomasta johon kuulluu mm. puolimaraton. Ehkä mie tässä jostaki vielä repäsen virtaa ja menohaluja, mutta nyt vain mieliala jarruttaa liikaa.

Vaikka somessa tulee monesti hehkutettua sitä, että pääsee työn puolesta matkustelemaan niin silti siinä on varjopuolensa. Työskentelin asiakkaan tiloissa 4 viikkoa eli työskentelin yksin joukon tuntemattomien ihmisten kanssa samalla painaen töitä kuin pikku työmyyrä yrittäen vakuuttaa, että me pidämme heitä tärkeänä asiakkaana. Iltaisin palasin tyhjään hotellihuoneeseen vielä työasiat päässä pyörien eikä ollut yhtään ketään kenelle puhua. 10 tunnin aikaero aiheutti juuri sen, että kun minä laitoin nukkumaan niin porukka Suomessa oli juuri menossa töihin tai oli jo töissä.





Nyt kun siis olen takaisin kotia päässyt niin en paljoa kerennyt arkeen tottua ja tästä syystä tunnen edelleen oloni jotenkin oudoksi. Vaikka työmatkani sijoittui miljoona kaupunkiin niin tunsin oloni välillä hyvin yksinäiseksi ja nyt kun olen kotia päässyt niin en millään jaksaisi yksin viettää enää aikaa. Normaalisti taas viikonloppuisin nautin vain yksinolosta, mutta nyt haluan nähdä perhettä, tuttuja ja kavereita ja päästä vain juttelemaan mahdollisimman monen ihmisen kanssa. Kuvitelkaa - minä, joka tykkää yksinäisyydestä, niin miljoonakaupungin jälkeen kaipaan ihmisiä ympärilleni!

En kuitenkaan ala tämän enempää valittamaan, koska tottahan se on että oli taas erittäin hienoa päästä pallon toisella puolen käymään ja kokemaan kaikkea kivaa (yksin). Shoppailtua tuli paljon, monia vaellusreittejä kokeiltua ja aurinkoa sain tarpeekseni koko kesäni edestä. Suomen kesästä kun ei ikinä tiedä tuleeko lämpimiä oikeita kesäjaksoja ollenkaan niin nyt en niistä enää edes välitä kun sain aurinkoa kuukauden aikana ihan tarpeekseni. Nyt vain nautin raikkaista kesäsateista, kaikista luonnon tuoksusita ja kirkkaista öistä, jotka ovat jääneet minulta tänä kesänä liian vähäiselle. Eiköhän ne nyt lomalla tule taas tutuksi.





Kesälomareissuumme tänä vuona kuuluu reissu taas pakettiautolla ympäri pohjoismaita. Eritoten pohjoismaiden pohjoisia kolkkia. Ajetaan ensin Kiirunan suuntaan, käydään ehkä Abiskolla vaeltamassa, sitten hurautetaan Narvikiin ja Lofooteille, sieltä Tromsaan ja Tromsasta Kilpisjärvelle ja sieltä takaisin kotiin. Eli käydään joko Abiskolla tai Kilpisjärvellä vaeltamassa. Molemmat hyviä vaihtoehtoja. Lofootit ehkä vähän mietityttää, koska siellä pakkaa turisteja olemaan, mutta toivottavasti löydetään sieltä myös se oma rauha. Muita lomasuunnitelmiini kuuluukin: kalastusta, marjojen ja sieninen poimintaa, vaellusta, pyöräilyä, juoksua, melomista, korujen tekoa ja kotona olemista. Olen myös kysynyt jos hellu voisi opettaa minulle perhokalastusta, kokeilisin saada korujen nettimyynnin alullle ja tapaisin mahdollisimman paljon ystäviä ja sukulaisia joita en ole piiitkään aikaan päässyt näkemään. Tehtävää siis riittää, vaikka pelkästä lomailusta pitäisi osata myös nauttia.

Neljän viikon päästä ollaan viisaampia ja nähdään miten loma meni. Toivottavasti ei kuitenkaan liian äkkiä. Hyvää lomaa meille kaikille jotka ovat pihtanneet lomaa ihan elokuulle asti!

21.7.2017

Kädet täynnä käsitöitä

Ihminen joka rakastaa käsitöitä ei varmaan koskaan ole hetkeä, jolloin ei osaisi hyödyntää hetkeä ja kaivaa käsitöitä esille. Leffojen ja sarjojen katsominen on paljon kivempaa jos samalla neuloo koruja tai kun istuu vaikka autossa niin siinäkin on oikein hyvää aikaa mitä käyttää hyväksi käsitöiden parissa. Tai sitten vain keskittyy pelkästään käsitöihin, päästää luovuutensa valloilleen eikä tee sitä vain rutiininomaisesti.

Kirjat on vähän hankalia kun siihenkin tarvitsee käsiä. Mutta onneksi tähänkin on keksitty ratkaisu eli äänikirjat. Niihin en ole ihan niin uppoutunut vielä, mutta selvästi kokeilemisen arvoinen mielestäni. Olen suuresti harmitellut sitä kuinka vähän enää nykyään kirjoja luen. Ehkä korujen teko on vienyt sen ajan minkä voisin kirjoille antaa. Voinko silti syyttää korujen tekoakaan, kun se on niin rakas harrastus minulle?



Edes pidemmillä työmatkoilla en ota taukoa koruista. Muut lukevat kirjoja, lehtiä, täyttävät ristikoita tai selaavat puhelimia lennoilla, mutta minä tyttö se vain kaivan korut esille ja alan neulomaan. Saksia kun en uskalla lentokoneeseen ottaa (en ole varma saako niitä edes ottaa) niin kaikki langat täytyy olla valmiiksi leikattuja ja muutenkin korut melko valmiina ettei koko arsenaalia tarvitse levittää pienelle pöydälle. Mitähän vieruskaveri tuumis jos ottaisin koko porontaljan esille ja kysyisin, että saanko lainata hänenki pöytää ko meinaa oma pöytä jäähä liian pieneksi. Lennot sujuu paljon paremmin ja siinä ei tajuakkaan kuinka nopsaa oikeasti niitä koruja pystyy neulomaan, kun ei ole oikeastaan mitään muutakaan tekemistä. Tämä siis Euroopan sisäisillä lennoilla, kun ei ole leffoja mitä katsella. 






Korujen teko on mukavaa, mutta haluaisin kokeilla jotain uutta tehdä poronnahasta. Pikku pussukan tein toukokuussa ja siitä tuli ihan kiva, joten ajattelin että jos lomalla uskaltaisin itselleni tehdä laukun nahasta. Siihen vain menee niin paljon nahkaa (ja se on kallista), joten toivottavasti en mokaa sitä kovin pahasti. Tietenkin jos menee ihan penkin alle niin voin kokeilla tehdä nahasta koruja, mutta silti paljon nahkaa menee hukkaan. Laukkuun varmana uhrautuu todella paljon aikaa, mutta jos siitä tulee niin hieno kuin mitä kuvittelen niin sitten voin olla tosi ylpeä omasta työstäni. 

Olisiko teillä mitään ideoita mitä voisin kokeilla tehdä tinalangasta tai poronnahasta?