16.6.2018

Suomen suurin suoalue: Teuravuoma











Kotikunnassani sijaitsee kaksi paikkaa, mistä kuntalaisena olen ylpeä: Suomen suurin suoalue Teuravuoma ja Tornio-Muonionjoki virtaa kunnan laitaa pitkin joka on Euroopan pisin vapaana virtaava joki. Suoalue ei sinänsä ole taloudellisessa mielessä kovin kannattava (hallitus haluaa lisätä entisestään hakkuita), mutta eläilmille se on tärkeä kasvualue. Nykyään Suomessa on myös tämä ihmeellinen trendi, että soita kaivetaan ja otetaan turve energia käyttöön. Turvehan on muuten samanlainen kuin öljy eli uusiutuu hyvin hitaasti, mutta ei vain ole yhtä rahallisesti arvokasta. Linnuille suoalueet ovat tärkeä pesiytymispaikka ja turveen kaivamisella entisestään hankaloitetaan lintujen pesintää. Tämän vuoksi olenkin niin ylpeä, että kotikunnassani sijaitsee Suomen suurin suoalue, jossa osa on luonnonsuojelua aluetta ja tämän vuoksi jatkossakin lintujen pesimäpaikka.

Lähdimme päiväretkellä käymään Teuravuoman telatiellä, jonne pääsee kolmesta eri kylästä eli Kurtakosta, Teurajärveltä tai Venejärveltä. Me lähdettiin Kurtakosta, koska halusin päästä käymään Särkilehdon nuotiopaikalla makkaranpaistossa ja Teurajärveltä emme olisi sinne asti päässeet. Olen Teuravuoman telatiellä aiemminkin käynyt ja silloin olen sattumalta yhteen tai maksimissaan kahteen ihmiseen törmännyt, mutta tällä kertaa koko suo tuntui olevan vain meille. Mitä nyt joutsenia ja muita lintuja kuului alueella olevan. Suolla tiedetään pesivän myös useasti karhuja, joten äänekkäällä ja tauottamalla juttelulla yritimme pitää karhut tietoisena, että missä kuljimme.

Pitkospuut olivat paikka paikoin melko huonossa kunnossa ja Kurtakon alkupäässä näkyikin kuinka pitkospuita oli alettu ottaa pois ja tilalle oli tulossa hiekkarouheella päällystettyjä polkuja. Pitää vielä yrittää viimeiseen asti nauttia näistä upeista pitkospuumaisemista. Kohta nekin ovat historiaa.

29.5.2018

Tervetuloa kesä!









Kesä tuli sellaisella huminalla, etten edes kerennyt kunnolla kuvaamaan alkukesän kirkkaan vihreää väriloistoa. Toukokuu meni (taas) sairastellessa, joten mieli on ollut melko maassa eikä kuvien ottaminen, muokkaaminen tai oikeastaan mikään muukaan ole kauheana innostanut. Sairastellessa tuli taas innostuttua pelaamisesta, mutta niin se on taas jäänyt kun on olo parantunut ja olen taas ulos päässyt touhuamaan niin en ole enää kerennyt sisällä paljoa istumaan.

Mutta nyt - nautitaan kesästä ja valosta (ja vielä hetken myös lämmöstä). Ihanaa tiistai-iltaa kaikille!

26.4.2018

Huhtikuisia tunnelmia



Voi mikä huhtikuu melkein taas takana! Kaikkea kivaa on kerennyt tapahtumaan, mutta kuvat kertovat nyt vähemmän kuin 1000 sanaa mitä kaikkea mun huhtikuuhun on mahtunut. Kolme kertaa kerkesin käymään rinteessä: Ylläs, Iso-Syöte ja Levi. Huhtikuun keleillä kun rinteeseen pääsee niin aina sitä unohtaa kuinka vähän sitä oikeastaan tarvii vaatetta. Levillä kävin laskettelemassa silloin kun kelit Lapissa helli niin paikallisia kuin turisteja. Hiki virtasi ja rinnekahviloissa ihmiset vain nauttivat auringosta ja tunnelmasta. 

Pilkilläkin tuli jonkun verran istuttua, mutta kalaa ei tappamalla tullut. Pilkkikisoissa keskityin 3 tuntia tarmokkaasti pilkkimiseen, mutta ainoastaan kaksi pientä särkeä onnistuin ylös saamaan, joten ei ollut kovin häävi tulos. Palkinnolle kuitenkin pääsin niin sehän se tärkeintä oli. :)

Hiihtämään taas en päässyt niin useasti kuin olisin halunnut. Olen oikeastaan koko kevään taistellut aina jonkin asteisesta flunssasta ja vaikka olen yrittänyt ottaa iisisti niin silti tauti ei ole meinannut millään lähteä. Eka kerran sairastuin siis helmikuun puolessa välissä ja sen jälkeen en ole täysin tervettä viikkoa nähnyt, koska yskä on pysynyt kaikista levoista ja C-vitamiini ja sinkkikuureista huolimatta. Ihan yleisesti ottaen treenit ovat siis menneet melko huonosti eikä juoksulenkkejäkään ole montaa kertynyt tälle keväälle. Taisi se Terwamaratonin puolikas nyt jäädä tältä vuodelta. Harmittaa ihan tosissaan, kun treenitavoitteet ovat menneet ihan penkin alle. Toivotaan nyt, että toukokuussa treenit maistuisi ja kulkisi mallikkaasti niin voisi tämän flunssan unohtaa lopullisesti.







Tässä kuun aikana olen myös saanut paljon uusia ideoita, mitä tehdä poronnahasta ja majavan nahasta. Helluhan sai viime viikonloppuna majavan ja siitä sain sitten idean, että teksin sen nahasta hanskat. Ennen en ole nahkahanskoja tehnyt, joten ajattelin että kokeilisin ensin tehdä poronnahasta yhdet hanskat ja sitten tekisin majavannahasta niin ei olisi liian suurta riskiä että pilaisin nahan omalla osaamattomuudellani.

Viikonloppuna olisi tarkoitus matkustaa Kilpisjärvelle hiihtovaeltamaan. Kovin pitkästä reissusta ei ole kyse, koska ollaan sielä vain kaksi yötä. Ihanaa on kuitenkin taas päästä Kilpisjärven maisemiin ja kokeilemaan teltassa nukkumista. Tarttisin kyllä paljon enemmän harjoittelua teltassa nukkumiseen, kun edellisillä reissuilla yöunet eivät ole olleet kovin pitkiä. Siellä siis menee meidän vappu, joka on ihan loistava tapa viettää vappua.

Aurinkoista ja mukavaa vappua!

9.4.2018

Tuntematon Aalistunturi

Olin vähän laiskassa vireessä aamulla, mutta missään vaiheessa en ajatellut peruvani retkeä Aalistunturille. En ollut koskaan aiemmin tunturilla vielä päässyt käymään (kerran yrittänyt, mutta en löytänyt), mutta useat kerrat olin Aalisjärvellä käynyt pilkillä. Olihan tämäkin tunturi kotikunnassani valloitettava, jotta voisin sanoa kiikkuneeni jokaiseen tunturiin mitä kotikunnastani löytyy. Kolarin tunturit suurimmaksi osaksi sijaitsevat Muonion ja Kittilän rajan tuntumassa eli Ylläksen alueella. Aalistunturi taas ihan toisessa päässä eli Kolarin kunnan eteläpäässä Pellon rajan lähellä. Mun mummolasta Aalistunturille ei ole enää kuin n. 8km matka, joten mummolassa pistäytyminen kuului myös suunnitelmiini.

Viimein kahden aikaan pääsin matkaan ja sain omasta mielestäni hienon idean ottaa mummolan lapinkoira mukaan retkelleni, mutta mummo oli sitä mieltä että 13 vuotiaasta koirasta ei enää semmoisille reissuille olisi asiaa. Lähdin sitten yksin tunturissa käymään eikä siinäkään mitään vikaa ollut. Pitkästä aikaa haaveilin koirasta, joka kulkisi kanssani metsässä ja tuntureilla.





Aluksi lähdin matkaan tienvarresta metsäsuksillani ja toiveessani oli pötkiä niin pitkälle niillä kuin mahdollista. Kilometrin verran pystyin suksilla menemään, kunnes jälki lähti niin pystysuoraan nousemaan ylöspäin, että päätin vaihtaa lumikenkiin. Ilman lumikenkiä matka olisi varmaan myös onnistunut, mutta enemmän mutkia olisi matkaan tullut enkä ollut aikaisemmin tunturissa käynyt niin halusin kulkea kelkan jälkeä pitkin tunturin päälle.

Tunturin päältä löytyi pieni autiotupa, jonka piipusta nousi savu. Oli mukavaa päästä lämpimään mökkiin, mutta silti heräsi ajatus, että miksi pitää kaminaan laittaa niin paljon puuta, että mökkiä lämmitetään ihan tyhjään. Soisin jokaisen retkeilijän ja kelkkailijan pohtivan puumäärää mitä autiotuvissa ja laavuissa käytetään.









Syöpäsin eväät ja join lämpimät teet ja päätin palotornin jälkeen lähteä takaisin autolle päin. Päivä alkoi hämärtymään illaksi enkä ollut otsalamppua ottanut mukaan. Jälki oli kuitenkin selvä eikä minulla ole ikinä ollut ongelmia pimeässä nähdä varsinkaan lumen loistaessa valoa, joten turvallisesti pääsin autolle. Piipahdin vielä mummolassa juttusilla ja koiraa lenkeilyttämässä ennen kuin ajelin takaisin kotiin. Paluumatkalla piti vain kotia soittaa, että ois kiva jos sauna voitaisiin lämmittää sinä iltana. Kotia palattuani lämmin ruoka odotti pöydässä ja sauna oli valmiina odottamassa lämmittelijöitä. Unta ei tarvinut taaskaan odotella, kun sänkyyn kaaduin.