Mie vaan

Väylän tyär kertoo alle kolmekymppisestä lapin akasta, joka ei sitten milhään haluais itteänsä mieltää oululaiseksi. Tyär voipii lapista lähteä, mutta lappi ei lähe kulumallakhaan tyärestä! Mahoton kaipuu siis Laphiin on, mutta opiskelut ja sen myötä tulheet urahaahveet ja työpaikka ovat viehneet etelänmaile. Onneksi luonto kuitenki löytyy melko läheltä täältäki.

Väylä meiläpäin tarkottaa jokea, joka on Euroopan pisin vaphaana virtaava joki. Sen varressa molen lapsuuteni ja nuoruuteni eläny ja son minut hyvin ruokkinu. Aina met olhaan väylällä viihytty ja paljon harreja syöty. Täälä kaupungissa sitä on vasta alkanukki oikeasti arvostahmaan ja tajuahmaan kuinka hienoa son ko on semmonen leikkipaikka omala takapihala. 

Valokuvvausta olen aina tykänny harrastaa. Mutta ko kunnon kamehraan ei ole ikinä ennen ollu oikein varraa niin sitä on vain häätyny tyytyä hounomphaan laathuun. Nytten ko mie olen viihmein saanu toteutettua yhen suurista haaveistani ja sain ostettua järkkärin (Nikon D5500) niin vasta ko molen hurahtannu siihen homhaan. Eikä minusta mikhään muu niin kaunis olekhaan kuvattava ko luonto. Luonnossa mie viihynki ja tykkään siitä ko hullu puurosta. Sielä on niin hyvä olla. Ja jos mie en luonthoon pääse, niin sitten molen varhmaan tinalankakoruja kotona tekemässä.

Tämmönen mie vain olen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)