29.3.2017

Kuka pimeässä vaeltaa






Kesä-aikaan ollaan taas siirrytty ja Lappi pieksee etelän valon määrällä taas mennen tullen. Oulusta 330km pohjoisemmaksi kun jo mennään niin tällä hetkellä siellä on päivänpituus 8 minuuttia pitempi. Ou jee.. Mutta niin. Mites tämmönen iltatorkkuja jaksaa enää yökuvia lähteä ulos kuvaamaan, kun pitää valvoa yli 10 asti iltaan ennen kuin on edes toiveita nähdä tähtitaivas tai revontulia! Hö. Vois sitä pimmeyttä vähän pitempään kestää. Ei vais - on se niin taas mukavaa herätä aamulla varhain kun on jo aavistuksen verran valosaa. Illalla taas kerkiää pitkiä hiihtolenkkejä tekemään eikä tarvitse pelätä pimeässä hiihtämistä. Ei siinä mitään vikaa muuten, mutta kun meinaa mennä rähmällensä kun tulee pikku kuoppia tai mäkiä maastossa joita ei hämärässä enää silmät huomaa.

Asiasta kukkaruukkuun - eli blogiin. Olen vähän innostunut silloin tällöin tekemään pikku ulkonäkömuutoksia blogiini ja olen ihan tyytyväinen ollut saavutuksiini. Uuden yläbannerin kans taiteilin sunnuntaipäivän ja siinä sivussa tein muutoksia sivubanneriin. Värimaailman halusin siniseksi eli lempivärini mukaiseksi. Tekstejä muokkasin niin että jotkut ovat isoilla kirjaimilla kirjotettu ja teksti olisi laidasta laitaan rivitetty. 

Lisäsin myös hieman blogin leveyttä ja ja sivubanneria kavensin, jotta saisin blogiteksteihin isommat kuvat laitettua. Vaaka-kuvat eivät ole ennen päässeet kunnolla oikeuksiinsa. Yritin sitten koodia muokkaamalla saada kuvat aina automaattisesti tasattua vasempaan reunaan eikä mun tarttisi jokaisessa blogipäivityksessä jokaista kuvaa erikseen vasempaan laitaan laittaa. Tässä kohdassa taisi joku vahinko sitten tapahtua, koska nyt en pysty vastaamaan kommenteihin suoraan. Pystyn kirjoittamaan kommentin, mutta se automaattiseti menee kommenttien viimeiseksi eli lukijoiden on vaikea huomata kenelle olen vastaukseni suunnannut. En edes ymmärrä miten olen onnistunut noita kommenttipohjia muuttamaan kun en mielestäni ole niihin mitenkään koskenut, mutta olisinko vahingossa jotain sitten poistanut. Siltä alkaa vähän nyt tuntumaan. Tämänkin moan hoksasin vasta viikko sen jälkeen, kun olin muutoksia tehnyt eikä muutosten palauttaminen enää onnistu. Voi elämän kevät että ihmistä voi turhauttaa näin pieni asia...

Pitäisi vissiin nyt laittaa iso pop-up ikkuna blogiin, että pieniä teknisiä ongelmia. Elkää peljetkö.

26.3.2017

Ampumahiihdon SM-kisat 2017

















Ampumahiihdon SM-kisat järjestettiin tänä vuona Oulussa, Sankivaarassa. En lukeudu niihin ihmisiin, jotka pitävät huolen että tulee kaikki hiihtokisat ja ampumahiihtokisat katsottua, mutta mielelläni niitä katselen jos aikaa sattuu löytymään. Oikeastaan ampumahiihto ja hiihto ovat pitkälti ainoat mitä kiinnostaa katsoa muulloinkin kuin MM-kisojen aikaan. Luin viikolla uutisista, että Mari Laukkanen ja Kaisa Mäkäräinen tulisivat myös kisoihin niin silloin viimeistään tiesin meneväni katsomaan kisoja. Kaksi kovaa Suomen mimmiä samalla iskulla - se on nähtävä.

Lähtöpaikan vieressä seisoskelin tunnin verran ennen huippujen lähtöä ja mietin niiden 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien paineensietokykyä - ei ihme jos alkaa vähän vapisuttamaan. Sitten kun tuli aikuisten sarjan vuoro niin ero oli huomattava jo heti lähdössä. Lähdötkin oli selvästi hiottu viimeiseen asti. Naisten kisa ei kovin pitkä ollut ja kuten arvata saattaa niin Mäkäräinen voitti kisan yli minuutilla toiseksi tulleeseen Mari Laukkaseen. Ihmiset ympärillä aina kannustivat Kaisaa ja Maria, mutta sääliksi kävi, kun kenellekkään muulle ei hurrattu. Sen verran noviisi olen ampumahiihtopuolella ettei muiden nimistä ollut tietoakaan.

Heti maaliin tullessaan Kaisa ympyröitiin ihmispaljouteen. Vaatteet juuri kerkesi välissä vaihtaan, kun nimmareiden, korttien ja kuvien otto alkoi ja jatkui pitkälle päivää. Minä jatkoin miesten kisan katsomista, mutta kun näin pienellä pojalla kädessä Kaisan kortin nimmarilla niin kyllä mullekin se sitten kelpasi. Perinteinen suomalainen ajattelutyyli oli, että en nyt kehtaa mennä Kaisaa ja Maria häiritsemään, mutta kyllähän tähdet olivat valmistautuneet pienten ja isompien fanien vastaanottoon.

Mukavaa kun tuollaisia tapahtumia järjestetään myös vähän pohjoisempanakin, että pääsee huippu-urheilijoita livenä näkemään ja toisaalta kannustamaan alueen urheiluseuraa. 10€ pääsymaksu ei mielestäni paha ole, kun ajattelen että jos se auttaisi paikallisia ampumahiihtäjiä etenemään huipulle. Suomalaista ampumahiihtoa ja hiihtoa voisin mielelläni enemmänkin kannustaa.

23.3.2017

Näin rikothaan erämaan hiljasuus









Laitethiin tässä vähän lumi pölisehmään. Koskematon ja hiljainen luonto, kunnes meän moottorikelkan pärinä pilasi tämän autuuen. Ei huolta, tuola eräjärvelä ei turisteja tai muita ihmisiä paljoa näy.  Sen takia sinne tulleeki lähettyä pyörihmään seku vain. Koassa on hyä tulet sytyttää (omat puut ja tulitikut vain mukhaan) ja lämhäyttää pororyynärit. Kaveriksi ottaa vielä niitä makkeita proteiini pudding purkkeja, joissa on lusikat mukana ja net säilyy lämpimässäki. En ainakhaan myönnä että olisin jääny niihin koukhuun!

Sitten käyhään pärryyttelemässä kelkalla koskemattomalla hangella. Mie kyllä kävin ensin lumikengillä sievästi ihastelemassa paikkoja ja kuuntelemassa sitä hiljasuutta, joka saapii korvat melkein tinnittämhään. Häätyy pittää oikein hengitystä, että saapii pinnistettyä kuulon niin tarkaksi että kuulis jonku rapinan tai naksahuksen. Happi siinä meinaa loppua jos kauan aikaa yrittää jotaki ees kuulla. Sitten tullee ukko moottorikelkalla ajehleen ja lunta pöllyyttelheen. Kivan näköstähän son ja mullaki tullee taas halu ajjaa kelkalla.

Kelkkaillessa mie saatan jopa ymmärtää miehiä. Tiän kuinka hauskalta vauhti ja vaaralliset tilantheet tuntuu. Tai no, sen verran tyär mie kuitenkin olen että tässäki asiassa aina minimoin ne vaaralliset tilantheet. Vauhti ei pääse nousemhaan yli 60km/h enkä methään lähe ees kokkeihleen etten vain törmää puihin.

Silti mie mielummin haen sitä vauhtia ja vaarallisia tilantheita omala lihasvoimala. Mutta saapii sitä välilä pärryytelläkki.

15.3.2017

Evhäät tunturhiin









Sen verran useasti on tullu lähtettyä tuntuhriin, että tullee jo ulkomuistista mitä häätyy ottaa mukhaan ko reissuun lähteen. Tärkein on vishiinki kamera. Jos vain aina muistaisin laata akun niin solis vielä parempi. Sitten tullee muona. Ehkä järjestys kuullostaa hieman hassulta, mutta kyllä sitä hyvin vain pärjää päivän reissuilla vähiläki evhäilä. Hyvät evhäät vain parantavat kokemusta. Kesälä tieten vesipullot ovat tärkeämmät ko kamera - silloin vain tullee hikkoiltua paljon. Talvella taas kuuma tee tai kaakao korvaa veen. Sitten tulee aina vaihtokampheet. Riippuu tietenki säästä, että otanko vaihto alupaitaa jos on lämmin päivä eessä ja haluan vaihettaa kuihvaan paithaan vai onko pakkaskeli jos haluan varalta lisätä vaatetta. Niinpä talvisin ruukaan aina ottaa fleesen ja vaihtokinthaat rephuun. Kulkiessa harvemmin tullee kylmä, mutta ko jääpii evhäitä mussuttamhaan niin silloin pakkaa vilu tulheen. Kartta ny tieten aina kulkee mukana. Vaikka usseimmat tunturit, joissa ruukaan römytä ovat tosi tuttuja mulle niin tykkään aina siitä turvallisuuven tuntheesta, että kartta on repussa jos jotaki sattuu tai tapahtuu. Jos yht äkkiä halvaaki mennä eri reittiä ja mennee vähän sekasin tai sitten halvaa johonki tarkhaan kohtaan suunnistaa. Hyä se kartta on aina olla mukana. Tulitikut melko useasti pakkaan unohtamhaan. Niin pieni rasia ja niin helppo unohtaa. Pitäs ostaa niitä iso kasa ja survoa joka kashiin, että net olis aina mukana, meni minne meni.

Talvella evhäät ovat vähän hankalat. Nuotiolla pororyynäreitten käristely on vishiinki mitä parasta, mutta ko ei aina halvaa makkarraa tai leipää syyvä eli halvaa vähän hifistellä niin sitten se ei olekhaan enhää niin helppoa. Parasta vishiinki olis jos ottais vaikka eellisen päivän sapuskaa lämmitettynä semmosheen purkhiin joka säilyttää lämmön. Tai sitten jotenki sievästi nuotiolla sen sais lämhäytettyä.

Mie kuitenkin kokkeilin tällä reissulla ottaa evhääksi sallaattia, tonnikallaa ja keitetyn munan. Soli minun päivällinen. Välipalaksi otin raejuustoa, pakastemustikoita ja soppaa. Molemmat olivat melko kylmiä ko noli vielä repussa koko reissun ajan kylmettynheet lissää. Ei ne enhään niin hyvile maistunu ko mitä ne maistuu sisälä lämpimässä. Vilun värheet vain tulivat, mutta onneksi lämmin tee anto vähän potkua. Enpä taia seuraavalla kerralla ottaa pakkassäässä sallaattia mukhaan. Häätyy keksiä jotaki parempaa. Tai ainaski sytytän nuotion. Tai jotaki.

11.3.2017

Sininen hetki








Kuvat on otettu Kesänkitunturilta iltahämärän aikaan. Helmikuussa vielä riitti lunta puissa, mutta nyt on kevätpäivän aurinko tiputtanut lumet pois puista. Sinisiä hetkiä saadaan taas tovi odottaa, mutta keväässä on sitä jotain.

Hiihtoloma on lopuillaan ja minä olen flunssan kierteessä. Viikko on ollut silti toiveitteni mukainen - suurimmaksi osaksi. Sunnuntaina kävimme Aakenustunturissa lumikenkäilemässä, maanantaina Ylläksellä laskettelemassa ja tiistaina kävin hiihtämässä ja sukuloimassa. Keskiviikkona kurkkukipu yltyi ja yritin ottaa pari päivää iisimmin ettei flunssa yltyisi. Perjantaina oli jo taas niin upea päivä, että oli pakkoa lähteä Pallakselle laskettelemaan. Mahtavaa oli, mutta kurkku ei ollut aivan samaa mieltä. Illalla oli tosi heikko olo, mutta sauna taisi helpottaa kun taas polttelisi lähteä tunturiin.

Lähteäkkö vaiko ei? Vielä on pilvistä mutta kahen tunnin päästä pitäisi alkaa aurinko paistaan. Pitäähän sitä viimeisistä lomapäivistä ottaa ilo irti. Nautitaan nyt ihanasta Lapin keväästä ja toivotaan parasta. 

Riemukasta viikonloppua kaikille! :)