Mielen rauhoittaminen öisellä Pilpasuolla

Pilpasuon öisestä retkestäni tulee hyvin mieleen se, kun painin väysymyksen, laiskuuden ja hieman stressaantuneen olon kanssa lauantai-iltana pitkän työpäivän jälkeen. En sanoisi että olisin ollut lopen uupunut, koska viikkoa aiemmin olin viikon päässyt lomailemaan ja lataamaan akkujani kotona Lapissa, mutta töihin paluu oli vienyt jo osan hyvin ladatuista akuista. Minuthan kutsuttiin lomilta takaisin juuri sen vuoksi, että töissä kiireet painoivat lujasti kaikkien päälle, joten minuunkin se kiire iski heti vasten kasvoja ja työpäivien jälkeen olinkin jäänyt sohvalle aina makoilemaan ja toipumaan työpäivästä. Ehkä myös arjesta kiinni saaminen painoi taas päälle enkä tuntunut saavan siitä otetta - no en varmana juuri sen takia kun sinne sohvalle vain jäin. Tämän kierteen sain onneksi lopetettua sillä, että sain itseäni niskasta kiinni otettua ja lähdettyä Pilpasuolle, vaikka kello oli jo puoli 11 illalla. Aurinko vielä paisteli taivaalla ja lämmittelin itseäni ajatuksella, että kävisin vain pienen reissun ja napsisin kivoja kuvia auringonlaskusta suolla. Valokuvaaminen on aina mulle se juttu joka inspaa olin kuinka väsyny tahansa ja itselle valehtelu kannattaa aina. Sitten kun sinne ulos pääsee niin eihän sieltä sitten malta heti lähteä.

Pilpasuo viikonloppuyönä oli todella hiljainen. Mitä nyt itikat yrittivät välillä kiusata, mutta joutuivat pian luovuttamaan, kun ilta alkoi nopeasti kylmenemään. Aurinkokin laski puiden taakse nopeammin kuin olisin toivonut, mutta silti olo oli tyyni ja rauhallinen. Tutut polut joita jo niin monta kertaa olen käynyt talsimassa toivat sen hyvän olon tunteen mitä olin lähtenyt hakemaankin. Linnut vielä lauloivat mitä upeinta keskiyön laulua, jota oli mukava vain jäädä kuuntelemaan. Huolet, murheet, stressit olivat historiaa enkä edes muistanut enää mikä nyt sai minut joka ilta jäämään sinne sohvalle. Imin itseeni luonnosta energiaa ja ihannoin Suomen kesää ja luontoa - miten kaunis ja upea se voikaan olla.

En siis voi olla kuin täysin samaa mieltä niiden tutkimusten ja kirjoitusten osalta, joissa todetaan että liikkuminen ulkona ja erityisesti luonnon läheisyydessä rauhoittaa ihmistä, lievittää stressiä, helpottaa masennusta ja lukuisia muita asioita jotka vaikuttavat meihin positiivisesti. Kaikkiin ei tietenkään itikat ja kylmä pohjoistuuli räntäsateessa saa positiivisia fiiliksiä aikaan, mutta sekin on aina asenteesta kiinni. Kyllä niihin itikoihin myrkky auttaa (pitää vain tottua siihen että ne silti leijailee ympärillä) ja vaatetus on säässä kuin säässä se kaiken a ja o. Toisaalta jos on ollu ihan tympeä ulkoilureissu niin tuleepahan superhyvä fiilis, kun pääse kotia.

Kotia tullessani mulla ei ollut superhyvä fiilis sen takia, että pääsin viimein kotia sieltä metikosta, vaan koska olin päässyt nauttimaan metsän hiljaisuudesta ja lisäksi sain muutaman kivan kuvan räpsittyä suolta. Pilpasuosta on tullut nyt viime aikoina mun lempipaikka Oulussa ja siellä tulee piipahettua kerta toisensa jälkeen. Ennen jostain syystä vältin soita - mitä nyt hillat tuli poimittua ja siinä se, mutta nykyään kerta toisensa jälkeen löydän itseni suolta joko kuvailemassa, huvikseni kävelemässä (vitsi kuinka tehokasta treeniä) tai kokoamassa kukkia tai marjoja. Suot ovat aivan liian aliarvostettuja ja ehkä jokaisen pitäisi enemmän tehdä tuttavuutta näihin harvinaisiin kohteisiin. Soita suojellaan ihan liian vähän.