11.6.2017

Keväinen Uppsalan kaupunki













Kuukausi sitten kävin työreissulla Uppsalassa ja vaikka kaupunki onkin ennestään tuttu niin taas se pystyi positiivisesti yllättämään. Kaupunki oli herännyt eloon talven jälkeen ja kevät kukat kukkivat maassa, puiden lehdet olivat hiirenkorvilla ja kaupungin yleisilme oli paljon pirteämpi kuin mitä viimeeksi kun kävin joulukuussa Uppsalassa. Työpäivät olivat pitkiä ja raskaita, mutta jostain vain sain energiaa revittiyä niin paljon, että hotelille päästyäni jätin läppärin huoneeseen, nappasin kameran mukaan ja lähdin kieretelemään kaupungille. Tähän energiseen oloon saattoi kyllä vaikuttaa se, että kävin aina kävelylenkin jälkeen hakemassa japanilaisesta ravintolasta satsin sushia iltapalaksi. Sushia voisin varmaan joka päivä syödä!

Uppsala on todella upea vanha kaupunki, joka ei ole kuitenkaan levinnyt liian suureksi ja kaoottiseksi. Juuri sopivan kokoinen minun makuuni ja ihailtavaa aina riittää. Talvisin kun olen Uppsalassa käynyt niin en ole enää pimeällä jaksanut (uskaltanut) käydä enää kaupungilla kävelemässä, mutta kevään aurinko paistaessa pitkälle iltaa ei kävelylenkki tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Tuota Uppsalan tuomiokirkkoa voisi ihastella loputtomiin. Sisälläkin voisin käydä useammin jos se ei menisi kiini jo niin aikaisin.

Uppsalan reissun jälkeen olenkin odotellut kuumeisesti, koska se kesä myös pohjoiseen saapuisi ja nyt se on viimein tullut! Joka paikka vihertää niin kirkkaan vihreänä ja viimein se aurinkokin meitä hellii ihan toden teolla. Nyt olisi oikea aika viettää kesälomaa! Sattuiko kenelläkään onnekkaalla kesälomat juuri näille viikoille?

6 kommenttia:

  1. Uppsala onkin hieno kaupunki ja käymme siellä aina silloin tällöin, kun täältä Ahvenanmaalta sinne pääsee tosi helposti. Nyt on kyllä jo luvattoman pitkä aika viime käynnistä. Kesällä en olekaan tainnut siellä koskaan käydä. Ihanat ovat kuvasi tuosta kauniista kaupungista! Ja sushia voisin minäkin syödä vaikka joka päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sittenhän teän häätyy tämä vääryys korjata ja lähteä ehdottomasti käymään Uppsalassa kesällä. Kyllä nämä pohjolan kaupungit ovat vaan niin upeita kesäaikaan että niitä kyllä kannattee mieluusti kierrellä.

      Poista
  2. Onpas Uppsalassa komeita rakennuksia. En ole koskaan käynyt. Erityisesti juurikin kirkko!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uppsalassa on kyllä niin paljon historiaa (jo viikinkien aikaan ollut uskonnon keskus), että ehdottomasti kannattee käydä jos Tukholman lähettyvillä pyörii.

      Poista
  3. ja tällä hetkellä teillä taitaa paistella siellä aurinko ja täällä sataa :) Tosin onneksi täälläkin on ollut kauniita päiviä. Ihania kuvia ja Uppsala näyttää kyllä juuri sellaiselta, että siellä viihtyisin myös minä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pohjoisessakin aurinkoa ja lämpöä riittää. Hyvä on meillä nyt täälä olla! :) Uppsala on kyllä ihana pikku kaupunki.

      Poista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)