Eräretki Käsivarren erämaahan

Tuntuu oudolta katsella näitä lumisia kuvia, kun lumesta ei enää ole tietoakaan ja lumet tosiaan hävisi kuukausi sitten hirveällä vauhdilla. Tämä sama lumen vähäinen ongelma oli kerennyt jo Käsivarren erämaahan asti ja ennen reissua luettiin sosiaalisesta mediasta ihmisten kommentteja, että ainakaan Haltillepäin ei kannattaisi mennä jos ei sitten kivien päällä haluaisi hiihtää. Lisäksi monilla järvillä oli vesi pukannut jään päälle, joka toi myös omia ongelmia kulkijoille. Meillä oli ahkiot mukana, joten kivillä hiihtäminen ei napannut, mutta kumisaappaat tungettiin vielä ahkioon mukaan, että jos vettä olisi paikoitellen niin paljon että pitäisi välillä kahlata sukset kainalossa.

Lopulta meidän lähtöpäivä valui keskiviikolle (24.4.2019) ja suunnitelmissa oli lähteä Lossujärven suuntaan. Ensin oltiin haaveiltu, että mentäisiin Lossujärvelle Norjan suunnalta, mutta järki sanoi, että siellä ei varmaan mitään tampattua reittiä ole ja koska lumi oli niin sohjoista, että matka olisi  ollut yhtä umpihankihiihtoa. Onneksi järkeä kuunneltiin ja lähdettiin Kilpisjärven kylältä, luontokeskuksen pihasta liikkeelle ja päästiin hiihtämään kelkanjälkiä pitkin niin jälki ei upottanut. Järvillä oli kyllä vettä jo monin paikoin tullut reilusti pintaan, mutta vielä kumisaappaita ei tarvinut, koska uudet nahkapintaiset hiihtomonot piti onneksi veden poissa monon sisästä. 

Ensimmäisenä päivänä ei hiihdetty kuin Saarijärvelle asti. Ilma oli aika tuulinen ja puolipilvinen, mutta päätettiin suosiolla jäädä telttaan nukkumaan kun näytti, että tupa oli ihan täynnä. Pihoilla oli muutenkin useampi telttarykelmä, joten selvästi sesonkiaikaan oltiin hiihtämässä.

Saarijärveltä kun suunnattiin seuraavana päivänä Lossujärven suuntaan niin matkan alkutaival oli pelkkää ylämäkeä. Olin varalta ottanut lumikengät mukaan niin ylämäkiä kuin teltan ympärillä kävelyä varten ja ne tajusin laittaa jalkaan vasta ylämäen loppupäässä. Olin ostanut keväällä aikaisemmin Madhusin Explore sukset ja Madhusin omat karvapohjat, mutta ne ei tarpeeksi pitäneet ylämäissä, joten jouduin paljon kiikkumaan haarakäynnillä ylöspäin.

Matkan varrella sai hyvin haastatella vastaantulevia ihmisiä, niin kelkkailijoita kuin myös muita hiihtäjiä. Kelkkailijoilta saatiin hyviä kalapaikkoja tietoon ja parhaimmasta kalapaikasta saatiin jälkikäteen kiittää erästä rajavartijaa, joka vinkkasi tästä hyvästä kalapaikasta.

Kun suurin nousu oli takana niin oltiin noin 1000m korkeudessa ja lunta oli hyvin tuntureiden päällä. Myös hanki kantoi monissa paikoissa hyvin, joten enää ei tarvinut pelkästään kelkan jälkiä kulkea. Maisematkaan eivät olleet yhtään hullummat ja aurinko tuntui meitä hiihtäjiä vain hellivän. Välillä poikettiin reitistä ja mentiin pienille järville pilkkimään ja lopulta sinne myös pystytetettiin teltta. Auringon laskiessa tuli nopeasti vilu, joten yritinkin muina öinä mennä ennen auringonlaskua jo makuupussiin, ettei tarvisi viluissa mennä nukkumaan. Taas meni pari ensimmäistä yötä vähän huonommin nukkuen ja taas viimeiset yöt nukuin kuin tukki. Selvästi mulla vain menee aina aikaa, kun totun taas makuupussissa ja teltassa nukkumiseen. Pitää alkaa pitempiä reissuja tekmeään niin prosenttuaalisesti nukkuisn paremmin, kuin mitä näillä lyhyillä 4 yön reissuilla.

Seuraavassa postauksessa lisää tämän kevään hiihtovaellusretkestä Käsivarren erämaassa.

Metsämiehen matkassa

Sunnuntaiaamuna kello 4:00 puhelin yritti herättää metsälle. Katselin ulos ja näin vielä hyvin harmaata maisemaa ja ajattelin, että taas pilvessä. Ei vaikuta lähteä kuvaamaan jos aurinkoa ei näy ja sitä paitsi - sänky on aivan liian mukava paikka tähän aikaan aamusta. 30 minuutin päästä olin jo kyllästynyt kellon torkutukseen niin pakkohan se oli nousta ja vetää kimpsut niskaan. Olin luvannut lähteä metsämiehen mukaan väylän toiselle puolelle katsomaan metsälintuja. Mun osalta se siis katselua olisi, koska en omista metsästyslupaa enkä ole koskaan mitään metsästänytkään, mutta mukavaa on vain lähteä mukaan metsälle.

Jonkun aikaa metsämiehen perässä kävelin niin sain komennon pysähtyä ja pian saaliina olikin kauden ensimmäinen koppelo. Näin kuinka upeasti aurinko alkoi viimein nousemaan ja värjäämään taivaanrantaa. Minulle tuli kumma kiire päästä pian rantaan aitiopaikalle ihailemaan auringonnousua. Rantaan päästyäni aurinko oli painunut pilvien taa. Ihan niin taianomaista hetkeä ei siis tullut rannassa, mutta nautin silti hetkessä kotikyläni katsellen väylän toiselta puolen. Hiljainen kylä vielä uinui aamu-unisuuttaan eikä tieltä kuulunut edes auton ääniä. Ihailin hetken maisemaa ja muistelin lapsuuden muistoja ennen kuin jatkoin matkaani. Pikku hiljaa pilvet häipyivät auringon edestä ja tajusin kuinka maa kimmelsi aamukosteudesta. Näitä hetkiä ei keskipäivällä pääse näkemään, joten oli kaiken vaivan väärti herätä ajoissa ylös.

Matkaa taas jatkettuani tein klapeista nuotion ja pistin metsämiehelle viestiä, että makkarat on tulilla. Aamupala nuotiolla kruunasi aamun, jonka jälkeen käveltiin suoraan autolle ja lähdettiin takaisin kotiin. Se että olin saanut nauttia metässä hienon aamun niin samalla tuli tarkistettua metsän sienisato ja seuraavan vloppuna kävinkin kaksi korillista sieniä poimimassa. Monin kerroin siis kannattava reissu.

Suomutunturin tykkylumipuut

Mehän hiihtoloman alkuun päätettiin lähteä Suomutunturille vaihtelun vuoksi muutamaksi yöksi. Olin ihan täpinöissäni lähössä uuteen kohteeseen, kun en ole koskaan aiemmin kyseiselle tunturille ehksynyt. 

Mehän siis lauantaina ajeltiin Suomulle ja oltiin varmaan n. neljän aikaan siellä. Kovat yöpakkaset hieman verottivat, kun illalla käytiin hiihtämässä niin pakkasta oli jo -18 astetta. Sunnuntaipäivä oli varsin upea ja me aamulla lähettiin tunturin päälle kiikkumaan lumikengillä ja tunturihan oli kuin sadusta. Niin kirkasta ja valkoista. En meinannu edes malttaa laittaa kameraa reppuun, kun koko ajan teki mieli vain napsia kuvia. Tunturin päältä löytyi myös kota, jossa innostuttiin nuotio tekemään ja eväitä lämmittelemään. Iltapäivästä palailtiin takaisin mökille ja pian olikin kiire suksien päälle, että pakkanen ei kerkiäisi niin paljon kiriämään. 

Me vuokrattiin mökki, vaikka tarjolla olisi ollut myös hotellihuone aamupalalla ja halvempaan hintaan, mutta haluttiin enemmän omaa rauhaa, oma sauna ja hellu halus päästä kokkaamaan. Ei kyllä yhtään harmittanut  mökki, koska vierestä lähti hiihtolatu ja pihalta päästiin näppärästi myös kenkäilemään Suomutunturin huipulle. Väen tungosta ei tunturi alueelta löytynyt edes näin lappilaiseen makuun vaan tunturi oli mielestäni mukavan rauhallinen. Tekemistä olisi myös keksinyt myös useammalle päivälle, mutta parin päivän reissu jätti ainakin hyvän maun tunturista. Suomulta jatkettiin Kemijärvelle, Rovaniemelle ja sieltä Kolariin. Mun kotipaikassa sitten vietimme loppu loman eikä sekään taaskaan yhtään sen huonompi paikka ollut. :)

Suomi 100 Kilpisjärvellä

Joko ootte saaneet tarpeeksenne Suomi 100 hehkutuksesta? Tässä vielä yksi! Mie halusin kerrankin juhlistaa tätä historiallista päivää Suomessa ja oli niin ihanaa, kun annettiin mahtavat puitteet sitä juhlia myös täällä pohjoisessa. Saanan valaisu oli ehdottomasti hienoimpia juttuja mitä IKINÄ olen päässyt näkemään. Kaikki puitteet osuivat niin sopivasti vielä kohdalleen: täysi kuu, kirkas taivas ja revontulet. Mitäpä muuta sitä olisi enää voinut toivoakkaan.

Me lähimä hellun kansen vähän retkeily mielessä nimittäin koko Kilpisjärven alueelta ei ollu enhään mithään mahollisuutta saaha yöpaikkaa, mutta toivothiin että saatas sähköpaikka autolle niin se olis jo plussaa. Olisimma met varmana tarehneet ilman sähkökiä, mutta oli se ihan mukava ko patteri lämmitti autoa koko yön ja molemmilla oli kahet makuupussit missä koisasimma. Lämminhän sielä tuli vaikka ulkona oli semmonen 15-20 astetta pakkasta. Ostin mie varalta salmaria, että se sisäisesti lämmittää jos meinaa olla univaikeuksia, mutta eipä sitä tarvittu ku oli niin hyvät puitteet pakettiautossa.

Pikanen reissu Kilpisjärvellä oli taas onnistunu, mutta vähän jäin harmittelehmaan ko kameran jalusta jäi eikä kuvista kovin hääppösiä tullu, kun alustana hääty käyttää vain reppua. Vielä mulla on paljon matkaa ennen kuin voin sanoa itseäni valokuvaajaksi! :D

Minun rakas Suomeni

Minulle tärkeimmät asiat Suomessa ovat: puhdas ja koskematon luonto, tasa-arvo ja ilmainen koulutus. 

Luonto on minulle hyvin rakas ja kunnioitan sitä syvästi. Haluaisin, että sitä enemmän arvostettaisiin ja pidettäisiin huolta että meiltä jatkossakin löytyy koskematonta luontoa. Puhdas luonto pystytään pienillä ratkaisuilla äkkiä menettämään. Luonnon tarkoitus ei ole vain taata meille taloudellista varmuutta.

Vaikka Suomi ei vieläkään ole täysin tasa-arvoinen maa niin silti pidän lottovoittona syntyä Suomeen. Tuntisin olevani varmana vanki maassa, jossa naisen asema olisi heikko enkä saisi toteuttaa omia unelmiani sukupuoleni vuoksi. Suomessa saan elää vapaasti ja valita omat tieni ilman muiden lupaa. 

Minun perheelläni ei koskaan ole ollut ylimääräistä rahaa niin paljoa, että me oltaisiin esimerkiksi koskaan pystytty käymään ulkomaanmatkoilla. Niinpä minulle tehtiin hyvin nuorena jo selväksi, että koulutus tulisi hankkia ja opiskelurahoja kannattaisi alkaa hankkimaan hyvissä ajoin. Nuorena menin töihin, mutta en ikinä olisi pystynyt maisteriksi asti opiskelemaan 6 vuodessa, jos koulutuksesta olisi pitänyt maksaa. Olen siis erittäin kiitollinen, että minulle tarjottiin ilmainen koulutus, vaikka vanhemmillani ei olisi siihen ikinä ollut varaa. Toivottavasti näin tämä myös säilyy ja pidetään huoli, että kaikilla Suomen kansalaisilla on oikeus korkeakoulututkintoon. Siihen ei saa vaikuttaa se, kuinka paksu lompakko vanhemmilta löytyy (koska se ei kerro lapsen älykkyydestä yhtään mitään!!).

Kiitos rakas Suomi! Toivottavasti seuraavana satana vuotena jaat edelleen meille muutamalle miljoonalle lottovoittoja syntyä tänne.

Senjan saari vs. Lofootit

Aivan varmana kaikki ovat kuulleet Lofooteista ja Lofoottien teräväpäisistä huipuista ja upeista näköalapaikoista. Ei sillä, että ne eivät olisi totta, mutta kuinka moni on kuullut samaa lausuntoa Senjan saaresta? En ainakaan minä. Silti tiesin tämän kesän lomareissua miettiessäni, että Senjalle ehdottomasti haluan - kiitos Instagramin, josta olen bongannut paljon upeita kuvia saarelta.

Tänä kesänä kävimme molemmissa ja Senjalla kävin ensimmäistä kertaa. Suunnitelmissa oli käydä vain puoli saarta läpi, koska autossa istuminen puudutti ja mitä maastokartasta tulkitsin niin korkeimmat huiput sijaitsivat saaren pohjoispäässä, jonne mekin suuntasimme. Löysimme monen moista mielenkiintoista ja upeaa paikkaa, mutta myös ei niin upeita paikkoja mitä kartta väitti. Näitä sattuu, kun uudessa ja tuntemattomassa seikkailee. Mutta arvatkaapa vain, tänne blogiin ei päädy niistä "ei niin upeista" paikoista kuvia. Sori, sellaiset maisemat ei mua oikein inspiroineet kuvaamaan.

Jos siis mielii kulkea Tromssasta mantereen kautta niin ainoa reitti on Finnsnessin kautta, mutta lautta Kvaloyan saarelta kulkee myös Senjalle Botnhamnin kylään. Lautat Norjassa ovat mielestäni hintatasoltaan hyvin arvaamattomia, joten suosiolla ajelimme mantereen kautta. Ajassa olisimme varmana säästäneet, mutta varmuutta ei ollut että olisiko lautalla säästänyt myös rahaa.

Kartaan piirsin summissa reitin Fylkesvegin osoitteeseen, josta lähti oppaan mukaan hyvin upea vaellusreitti jyrkille vuorten huipuille. Eli vaellusreitille olisi päässyt, kun päätieltä olisi kääntynyt Fjordgårdiin menevälle tielle ja ensimmäisen tunnelin vieressä oli parkkipaikka ja merkistö joka osoitti mistä vaellusreitti alkoi. Vaellusreitti merkittiin vaikeaksi eli edessä olisi ollut jyrkkää ja raskasta nousua ja arvioitu retkeilyaika oli 5 tuntia. Tänne en päässyt reissullani, koska päivänä jona suunnittelin lähteäväni vuorelle oli tihkusateinen, joten pilvet olivat erittäin alhaalla. Useamman tunnin odottelimme jos sade hellittäisi ja taivas repeäisi, mutta ihan turhaan. Matkaa oli jatkettava ja vasta illalla 8 aikaan sade alkoi hellittään. Varmaan ihan fiksu päätös, koska kivet olisivat olleet liukkaat ja näkymät huonot, joten pitää vain haaveilla että jonakin toisena kertana pääsisin tuon reitin vaeltaan.Toisaalta, nyt kun minulla on Senjan saaresta vaellusreitti vihkonen niin voisin saarella viettää vaikka useammankin päivän vain vaeltaen ja tutkien paikkoja.

Mitä eroa siis Lofooteissa ja Senjan saaressa mielestäni on? Väkimäärä. Mitä olen Pohjois-Norjassa kesäisin kulkenut niin siellä ei voi välttyä tapaamasta muita roadtrip matkustajia ympäri Eurooppaa, mutta Lofooteilla niitä on enemmän kuin missään muualla. Aluksi mua Lofootit vähän tylsistytti juurikin sen ajatuksen takia, että siellä olisi massoittain porukkaa eikä rauhallisista camping alueista olisi tietoakaan. Pakettiautolla kulkiessa ollaan hyvin totuttu ettei camping alueelle aina tarvi edes mennä, koska jos omaa rauhaa haluaa niin se pitää etsiä jostain muualta. Lofooteilla on kuitenkin niin paljon kulkijaa, että se ei ole oikeastaan mahdollista. Ainakaan mun kokemuksella. Mutta hyviä camping paikkoja löytyy moneen makuun, joten se ei varmana pilaa yhtään sen enempää retkeä Lofooteilla.

Mielestäni Senja ja Lofootit ovat melko samankaltaisia ja ehdottomasti sellaisia paikkoja mitkä pitää päästä tutkimaan. Molemmissa teräväkärkiset vuorenhuiput saavat tasamaan suomalaisen huokailemaan koko automatkan eikä ne ihan heti sieltä lopu. Lisäksi molemmat sijaitsevat niin lähellä toisiaan, että olisi suuri vääryys olla käymättä molemmissa samalla iskulla.  Valtameren rannat pitävät myös kalastelevat miehet tyytyväisenä, joten meilläkin molemmat osapuolet pysyivät erittäin onnellisina niin Senjan saarella kuin Lofooteilla.

Oletteko te ikinä tutustuneet Senjan saareen? Mitä kohteita suosittelisitte?

P.s. Kaikki kuvat on otettu Senjalta