Näytetään tekstit, joissa on tunniste tinalankakoru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tinalankakoru. Näytä kaikki tekstit

16.8.2018

Hellekesän leikit






Joko saa huokaista, että helteet ovat viimein ohi? Toivottavasti. Mulle ainakin alko jatkuva helle jo riittään ihan totaalisesti. Suomalaiset aina jaksaa jankuttaa, että kesällä ei saa valittaa että on lämmintä, mutta jostain syystä ne valittavat kun tavella on kylmä. Talvella suurin osa silti pysyttelee sisällä ja melko lämpimiä nämä talot ja asunnot pakkaavat olemaan. Kuten myös kesälläkin. Ei ihme, että meinaa ärsyttää kun öisin ei saa nukuttua eikä päivällä voi hirveänä urheilla, kun on älyttömän raskasta ja ihokin palaa.

Asia josta kuitenkin nautin hellekesän aikana on uiminen. Vesistö lämpeää uimahallin veden lämpöiseksi ja padottomissa joissa vesi laskee. Tämä ei tietenkään ole hyvä kalojen kannalta, mutta harvoin sitä pääsee kesällä joen yli Ruotsin puolelle kävelemään. Lisäksi meidän kohdalla, keskellä jokea, kari kuivuu melkein kokonaan näkyviin ja sieltä on mukava etsiä hyvin hiottuja ja kauniita  pieniä kiviä. Karilta löytyy myös oikein hienohiekkainen pohja, jossa uiminen muistuttaa etelän matkoilta löytyviä uimapaikkoja. Muutama iso kivikin löytyy, jotka ajavat hyppylaudan ominaisuuden.

Koska vesi on niin lämmintä niin siellä myös pystyy viettämään aikaa tolkuttoman kauan. Kuten vietät super hauskaa laatu-aikaa kaverin kanssa kuvia räpsien. Kaverini Jonna toimi ensin minulle korumallina ja minä räpsin kuvia. Hetken vaihdettiin toisinpäin ja POROKORUlle piti tottakai saada sarvet päähän. Sitten otettiin kaverista jooga kuvia, jotka onnistuivat mielestäni älyttömän hyvin. Jonna on ihan selvä malli ja oli niin ilo ottaa hänestä kuvia. Lopuksi vielä pulikoitiin vedessä. Eihän meillä siis mennytkään kuin pari tuntia kun vedessä kuvailtiin ja polskittiin. Ei ihan joka kesä onnistuisi.

Tästä kuvaussessiosta jäi kyllä mukavat muistot mieleen ja myös iholle. Polttiaiset olivat kans hyvin innoissaan meidän bikinikropasta veden äärellä. Olin kuin tautisen näköinen, kun vedestä nousin. Koko kroppa oli täynnä punaisia laikkuja, jotka mukavasti kynsitti. Iho kyllä parantu, mutta edelleen lämmöllä mietin tuota extempore kuvassessiota. <3

26.4.2018

Huhtikuisia tunnelmia



Voi mikä huhtikuu melkein taas takana! Kaikkea kivaa on kerennyt tapahtumaan, mutta kuvat kertovat nyt vähemmän kuin 1000 sanaa mitä kaikkea mun huhtikuuhun on mahtunut. Kolme kertaa kerkesin käymään rinteessä: Ylläs, Iso-Syöte ja Levi. Huhtikuun keleillä kun rinteeseen pääsee niin aina sitä unohtaa kuinka vähän sitä oikeastaan tarvii vaatetta. Levillä kävin laskettelemassa silloin kun kelit Lapissa helli niin paikallisia kuin turisteja. Hiki virtasi ja rinnekahviloissa ihmiset vain nauttivat auringosta ja tunnelmasta. 

Pilkilläkin tuli jonkun verran istuttua, mutta kalaa ei tappamalla tullut. Pilkkikisoissa keskityin 3 tuntia tarmokkaasti pilkkimiseen, mutta ainoastaan kaksi pientä särkeä onnistuin ylös saamaan, joten ei ollut kovin häävi tulos. Palkinnolle kuitenkin pääsin niin sehän se tärkeintä oli. :)

Hiihtämään taas en päässyt niin useasti kuin olisin halunnut. Olen oikeastaan koko kevään taistellut aina jonkin asteisesta flunssasta ja vaikka olen yrittänyt ottaa iisisti niin silti tauti ei ole meinannut millään lähteä. Eka kerran sairastuin siis helmikuun puolessa välissä ja sen jälkeen en ole täysin tervettä viikkoa nähnyt, koska yskä on pysynyt kaikista levoista ja C-vitamiini ja sinkkikuureista huolimatta. Ihan yleisesti ottaen treenit ovat siis menneet melko huonosti eikä juoksulenkkejäkään ole montaa kertynyt tälle keväälle. Taisi se Terwamaratonin puolikas nyt jäädä tältä vuodelta. Harmittaa ihan tosissaan, kun treenitavoitteet ovat menneet ihan penkin alle. Toivotaan nyt, että toukokuussa treenit maistuisi ja kulkisi mallikkaasti niin voisi tämän flunssan unohtaa lopullisesti.







Tässä kuun aikana olen myös saanut paljon uusia ideoita, mitä tehdä poronnahasta ja majavan nahasta. Helluhan sai viime viikonloppuna majavan ja siitä sain sitten idean, että teksin sen nahasta hanskat. Ennen en ole nahkahanskoja tehnyt, joten ajattelin että kokeilisin ensin tehdä poronnahasta yhdet hanskat ja sitten tekisin majavannahasta niin ei olisi liian suurta riskiä että pilaisin nahan omalla osaamattomuudellani.

Viikonloppuna olisi tarkoitus matkustaa Kilpisjärvelle hiihtovaeltamaan. Kovin pitkästä reissusta ei ole kyse, koska ollaan sielä vain kaksi yötä. Ihanaa on kuitenkin taas päästä Kilpisjärven maisemiin ja kokeilemaan teltassa nukkumista. Tarttisin kyllä paljon enemmän harjoittelua teltassa nukkumiseen, kun edellisillä reissuilla yöunet eivät ole olleet kovin pitkiä. Siellä siis menee meidän vappu, joka on ihan loistava tapa viettää vappua.

Aurinkoista ja mukavaa vappua!

5.3.2018

Seuraa Porokorua Facebookissa

Loin jo joulukuussa tilin Facebookkiin, joka kantaa nimeä Porokoru. Sinne ei kuitenkaan tule viimeisiä päivityksiä blogin puolelta, vaan sitä päivittelen ainoastaan käsitöiden eli erityisesti tekemieni tinalankakorujen osalta. Facebookin puolelta pystyy myös näkemään, mitä koruja on valmiina tehtynä jos sattumoisin halvaa ostaa itelle tai tutulle korun lahjaksi. Tilaustyönäkin teen, joten reippaasti kertomaan minkälainen koru passais paremmin. Vaikka et olisikaan Facebookissa niin koruja pääsee myös kurkkimaan ilman kirjautumista (vaikka facebook koko ajan yrittää saada sua kirjautumaan). Viestin laitto ei sitä kautta onnistu ilman kirjautumista, mutta sänköpostia voi laittaa mun mailiin: tinalanakorut (ä) gmail.com. Sori, en halua laittaa suoraa mailia kirjoitukseen, jottei roskapostia alkaisi sähköpostiini pian napsahtelemaan.







Tämä blogi puoli nyt pysyy tällaisena mihin se on jo vuosien epäaktiivisen bloggaamisen myötä muotoutunut. Sen takia siis mennään nimellä Väylän Tyär, jossa höpötellään useimmiten ulkona olemisesta, mutta näin sitä välilä ajaudutaan myös käsitöihin ja muuhun elämään, jota eletään välillä sisälläkin.

Instagramia päivittelen hyvinkin ahkerasti ja siitä on tullutkin ehdottomasti suosituin sosiaalisen median kanava minulle. Instagramissa tykkään myös varsinkin viikonloppuisin päivitellä tarinoita eli kuvia ja videoita päivän tapahtumista. Sinne en ole kuitenkaan lähtenyt laittamaan kuvia järkkärillä sommitelluista kuvista, vaan sieltä tulee kuvaa ja videota suuremmin kaunistelematta. Instagramissakin siis mennään nimellä Porokoru.

Jos siis kuulut Facebookin tai Instagramin käyttäjiin niin ihan vapaasti saa alkaa seuraileen.

16.11.2017

Oulussa tapahtuu: Poronnahkatuotteita myynnissä

Kaikille Oulun lähialueen ihmisille tiedoksi, että 2.-3.12.2017 järjestetään Naisten Joulumessut. Lappi ja Kainuu  kuuluu myös lähialueeseen. Paikkana toimii sama tuttu paikka eli OAMK:n Sosiaali- ja terveysalanyksikkö, Kontinkankaan kampus, Kiviharjuntie 4, OULU. Joulumessut ovat avoina yleisölle kello 10-17 välisenä aikana. Parkkipaikkaa on kiitettävästi ja sisäänpääsy on ilmainen.

POROKORUN löytää isosta salista pöytänumerolla 89. Sali löytyy ulko-ovien oikealta puolelta. Olen nyt ensimmäistä kertaa myymässä omia käsintehtyjä koruja ja avainnauhoja. Jos aikaa riittää niin kiinnostaisi myös muutama kahvipussuka keretä tekemään, mutta se jää nähtäväksi. Mutta tulkaahan ainakin koruja kokeilemaan!

Lommoltunturi -porokoru sarjasta



Muonionjoki -porokoru sarjasta
Olen myös alkanut koruja hieman "tuotteistamaan" eli nimeämään eri korutyyppejä. Näin niistä on helpompi keskustella asiakkaiden kanssa ja mahdollisesti tekemään tilauksia jos joku haluaa tehdä tilaustyönä korun. Koruja kun on niin monen tyylisiä ja niistä voi tehdä niin monen eri väristä ja kokoa, että mahdollisesti kaikille ei ole juuri sillä hetkellä saatavilla sitä oikeaa. Toiveena minulla olisi vain, että koruilla ei olisi hirveätä kiirettä, koska aikani on rajallinen ja korujen teko on edelleen mukava iltaharrastus.

Korujen nimet viittaavat pohjoisesta löytyviin tuntureihin, vesistöihin ja paikkoihin. Jatkossa tavoitteenani on täällä blogin puolella kertoa korun tarina kiteytettynä korun nimeen: miten se paikka minuun liittyy ja miten juuri sen paikan olen halunnut yhdistää kyseiseen koruun. Nämä tarinat tulen julkaisemaan meän kielellä ja englannin kielellä (älkää pilkatko jos poloisen kielioppi ei ole kovin laadukasta).

Särkitunturi -porokoru sarjasta

Taivaskero -porokoru sarjasta

Mutta hei, tulkaahan käymään joulumessuilla jos vain mitenkään mahdollista. Paikka on täynnä käsin tehtyjä tuotteita, jotka toivon mukaan pääsevät joko pukinkonttiin taikka omaan käyttöön. Samalla tuet suomalaista käsityötä.

Yhteydenottoja & kysymyksiä voitte lähettää osoitteeseen: tinalankakorut (ät) gmail.com

21.7.2017

Kädet täynnä käsitöitä

Ihminen joka rakastaa käsitöitä ei varmaan koskaan ole hetkeä, jolloin ei osaisi hyödyntää hetkeä ja kaivaa käsitöitä esille. Leffojen ja sarjojen katsominen on paljon kivempaa jos samalla neuloo koruja tai kun istuu vaikka autossa niin siinäkin on oikein hyvää aikaa mitä käyttää hyväksi käsitöiden parissa. Tai sitten vain keskittyy pelkästään käsitöihin, päästää luovuutensa valloilleen eikä tee sitä vain rutiininomaisesti.

Kirjat on vähän hankalia kun siihenkin tarvitsee käsiä. Mutta onneksi tähänkin on keksitty ratkaisu eli äänikirjat. Niihin en ole ihan niin uppoutunut vielä, mutta selvästi kokeilemisen arvoinen mielestäni. Olen suuresti harmitellut sitä kuinka vähän enää nykyään kirjoja luen. Ehkä korujen teko on vienyt sen ajan minkä voisin kirjoille antaa. Voinko silti syyttää korujen tekoakaan, kun se on niin rakas harrastus minulle?



Edes pidemmillä työmatkoilla en ota taukoa koruista. Muut lukevat kirjoja, lehtiä, täyttävät ristikoita tai selaavat puhelimia lennoilla, mutta minä tyttö se vain kaivan korut esille ja alan neulomaan. Saksia kun en uskalla lentokoneeseen ottaa (en ole varma saako niitä edes ottaa) niin kaikki langat täytyy olla valmiiksi leikattuja ja muutenkin korut melko valmiina ettei koko arsenaalia tarvitse levittää pienelle pöydälle. Mitähän vieruskaveri tuumis jos ottaisin koko porontaljan esille ja kysyisin, että saanko lainata hänenki pöytää ko meinaa oma pöytä jäähä liian pieneksi. Lennot sujuu paljon paremmin ja siinä ei tajuakkaan kuinka nopsaa oikeasti niitä koruja pystyy neulomaan, kun ei ole oikeastaan mitään muutakaan tekemistä. Tämä siis Euroopan sisäisillä lennoilla, kun ei ole leffoja mitä katsella. 






Korujen teko on mukavaa, mutta haluaisin kokeilla jotain uutta tehdä poronnahasta. Pikku pussukan tein toukokuussa ja siitä tuli ihan kiva, joten ajattelin että jos lomalla uskaltaisin itselleni tehdä laukun nahasta. Siihen vain menee niin paljon nahkaa (ja se on kallista), joten toivottavasti en mokaa sitä kovin pahasti. Tietenkin jos menee ihan penkin alle niin voin kokeilla tehdä nahasta koruja, mutta silti paljon nahkaa menee hukkaan. Laukkuun varmana uhrautuu todella paljon aikaa, mutta jos siitä tulee niin hieno kuin mitä kuvittelen niin sitten voin olla tosi ylpeä omasta työstäni. 

Olisiko teillä mitään ideoita mitä voisin kokeilla tehdä tinalangasta tai poronnahasta? 

20.4.2017

Lappilaisen arkipäivä




Multa monesti kysytään, että miten saan ajan kulumaan Lapissa tai mitä mie sielä ees teen vapaa-ajallani. Eihän siellä ole mitään. Nuo kysymykset aina kerta toisensa jälkeen hieman ihmetyttää ko mie en ole ikinä tuntenu Lapissa oloani tylsäksi tai että mie en tietäis mitä mie tekisin. Niinpä mie aattelin kertoa mitä mie tehen töitten jälkeen tai ylipäänsä silloin ko molen Lapissa.

Töitten jälkeen mie ensten ruukaan vähän syöpästä. Tiistaina mie pakkasin reppuun kameran ja tinalankakorut ja menin ulos. Laitoin jalkaan lumikengät ja aattelin etten mie varmaan ole ko tunnin ulkona ko käyn vähän koruista näpsäsemässä kuvia. Kävelin väylän poikki Ruottin puolelle ja löysin kaatuneen kelopuun ja siinä mie innostuin enemmän ko vain vähäsen kuvaamaan. On nuo kelopuut kyllä niin kauniita. Sitten mie jatkoin matkaa ja rämmin päättömästi menemään tietoakaan määränpäästä. Oli vain niin hauskaa ko hanki ei upottanu ollenkaan ja mettässä kulkeminen oli niin paljon helpompaa ko esimerkiksi kesälä. Sitten ko mie tulin kotia niin kello oliki jo puol yheksän eli olin melkein kolme tuntia ulkona pyöriny. Olin jopa vähän miettiny että olisin vielä pitemmän reissun käyny, mutta ko nälkä iski niin piti tulla takasin kotia. Sitten tunnin ajan neuloin koruja ja kattoin samalla telkkaria.



























































Keskiviikkona mie taas ensten vähän syöpäsin. Silloi syöpäsin vähän enemmän ja tuli vähän ähky olo niin hääty ootella, että vatta laskettuu ennenkö lähtee hiihtään. Niinpä mie siivosin, vaihetin verhoja ja lakanoita. Sitten mie lähin käymään hiihtämässä. Oli aivan ihana hiihtokeli ja mie taas ihmettelin, että missä muut ihmiset on. Eläkeläiset ko käypii päivällä vain hiihtämässä niin latu on melko hiljanen ilta-aikaan. Mie pari tuntia melko hiljaseen tahtiin hiihtelin ja siinä tuli peräti 3 muuta ihmistä vastaan. Hiihon jälkeen mie kävin sitten saunassa, venyttelin ja muokkasin kuvia ennen nukkumaan menoa. Sängyssä taas mietin että olispa ollu mukava vielä keretä käyä lumikenkäilemässä, mutta ei se auta ko jättää seuraavaan päivään.

Tänhään mie sitten kävin fysioterapeutilla näyttämässä tuota minun koipea, joka on ollu jo yli viikon kipeä. Niin sitä hierottiin, laitettiin akupunktioneuloja, laitettiin teipit ja ohjeistettiin jumppaamaan ja venyttelemään tuota kipeää jalkaa. Juoksukielto tuli ja hiihostaki pitäs ottaa taukoa ainaki tämä ilta. Liukkailla hiihtokeleillä ei suositeltas ollenkaan hiihtämään ennen kuin jalka olis kunnossa. Voihan rähmä. Tuon jälkeen kävin ruottin puolella kaupassa ja sieltäkö tulin kotia niin ruoka oli valmis. Nyt vähän haaveilin että lähtisin tuonne sakeaan räntäsateeseen lumikenkäileen. Ei se sitä multa ainakaan kieltäny.

Huomenna mie haaveilin ajelevani Äkäslompoloon töitten jälkeen ja sielä voisin käyä kattomassa urheiluliikkeistä ensin alennuksia ja sitten lähtisin hiihtämään pitemmän lenkin. Ens viikolla en ole enää hiihtämässä, joten toivotaan että tuo jalka nyt tuon reissun ees kestäis. Lauantaina taas ajattelin lähteä käymään tunturissa laskettelemassa ja sunnuntaina häätyy suunnata jo kohti etelää. Enköhän mie sielä peräti perjantaihin asti malta olla ko tulen vappua sitten tänne taas viettään.

Eihän mulla täälä aika kulu milhään... Mulla aika lentää!

15.3.2017

Evhäät tunturhiin









Sen verran useasti on tullu lähtettyä tuntuhriin, että tullee jo ulkomuistista mitä häätyy ottaa mukhaan ko reissuun lähteen. Tärkein on vishiinki kamera. Jos vain aina muistaisin laata akun niin solis vielä parempi. Sitten tullee muona. Ehkä järjestys kuullostaa hieman hassulta, mutta kyllä sitä hyvin vain pärjää päivän reissuilla vähiläki evhäilä. Hyvät evhäät vain parantavat kokemusta. Kesälä tieten vesipullot ovat tärkeämmät ko kamera - silloin vain tullee hikkoiltua paljon. Talvella taas kuuma tee tai kaakao korvaa veen. Sitten tulee aina vaihtokampheet. Riippuu tietenki säästä, että otanko vaihto alupaitaa jos on lämmin päivä eessä ja haluan vaihettaa kuihvaan paithaan vai onko pakkaskeli jos haluan varalta lisätä vaatetta. Niinpä talvisin ruukaan aina ottaa fleesen ja vaihtokinthaat rephuun. Kulkiessa harvemmin tullee kylmä, mutta ko jääpii evhäitä mussuttamhaan niin silloin pakkaa vilu tulheen. Kartta ny tieten aina kulkee mukana. Vaikka usseimmat tunturit, joissa ruukaan römytä ovat tosi tuttuja mulle niin tykkään aina siitä turvallisuuven tuntheesta, että kartta on repussa jos jotaki sattuu tai tapahtuu. Jos yht äkkiä halvaaki mennä eri reittiä ja mennee vähän sekasin tai sitten halvaa johonki tarkhaan kohtaan suunnistaa. Hyä se kartta on aina olla mukana. Tulitikut melko useasti pakkaan unohtamhaan. Niin pieni rasia ja niin helppo unohtaa. Pitäs ostaa niitä iso kasa ja survoa joka kashiin, että net olis aina mukana, meni minne meni.

Talvella evhäät ovat vähän hankalat. Nuotiolla pororyynäreitten käristely on vishiinki mitä parasta, mutta ko ei aina halvaa makkarraa tai leipää syyvä eli halvaa vähän hifistellä niin sitten se ei olekhaan enhää niin helppoa. Parasta vishiinki olis jos ottais vaikka eellisen päivän sapuskaa lämmitettynä semmosheen purkhiin joka säilyttää lämmön. Tai sitten jotenki sievästi nuotiolla sen sais lämhäytettyä.

Mie kuitenkin kokkeilin tällä reissulla ottaa evhääksi sallaattia, tonnikallaa ja keitetyn munan. Soli minun päivällinen. Välipalaksi otin raejuustoa, pakastemustikoita ja soppaa. Molemmat olivat melko kylmiä ko noli vielä repussa koko reissun ajan kylmettynheet lissää. Ei ne enhään niin hyvile maistunu ko mitä ne maistuu sisälä lämpimässä. Vilun värheet vain tulivat, mutta onneksi lämmin tee anto vähän potkua. Enpä taia seuraavalla kerralla ottaa pakkassäässä sallaattia mukhaan. Häätyy keksiä jotaki parempaa. Tai ainaski sytytän nuotion. Tai jotaki.