26.4.2016

Metsäsuksilla pilkille

Isäntä viikolla lähetteli kuvia, kuinka hyvin nyt ahven syö järvessä. Eipä siis muuta tarvinutkaan, kun perjantaina kiidin heti töiden (ja renkaiden vaihdon) jälkeen taas pohjoista kohti. Tämä vuosi on muuten pilkkimisen osalta mennyt todella huonosti. Aika tiuhaan ollaan pilkillä kuljettu, mutta mitään saalista ikinä saamatta. Voi että, se on syönyt tätä naista! Tänä vuona kuitenkin elämäni ensimmäistä kertaa kävin merellä pilkillä. Olen tietenkin tottunut että pilkillä on aina melko kylmä, mutta sitä ei kyllä heti uskoisi kuinka kylmää se on merellä. Kämpiltä lähdin paksut vaatteet päällä ja ulkona seistessäni ajattelin, että tulikohan laitettua liikaa vaatetta. Naapurit tulevat t-paidat päällä vastaan ja minä muistutan enemmän Michelin-ukolta. Mutta kappas vaan, vaatetta ei ollut kyllä yhtään liikaa merellä.

Pohjoisessa sitten päätettiinkin mennä juuri samalle apajille, kuin mistä isäntä oli viikolla kalaa saanut. Olisi se jo kumma jos tänä keväänä ei saisi ollenkaan kalaa. Aluksi tuntui, että ollut yhtään mitään tapahtumaa. Sitten joku iso kävi kyllä nykäsemässä, mutta taas se siihen loppui. Vahdoin paikkaa ja pian tuli ensimmäinen pieni ahven. Sitten tulikin hyvänkokoinen ahven ja sitten taas pieni. Sitä se oikeastaan jatkui koko päivän. Välillä ei tapahtunut mitään, välillä tuli pientä ja välillä suurempaa kalaa.






Siimat napsahtelivat pariin otteeseen poikki, pilkki piti melkoista rutinaa, kun isompi kala iski siihen kiini ja välillä vaan nautiskeltiin vaihtelevasta säästä. Yhden kerran jopa saatiin hauki ylös ilman siimojen napsumista. 

Olin sen verran tyytyväinen kalasaaliiseen, että päätin vähän lähteä metsäsuksia kokeileen jäällä. Ostin kyseiset metsäsukset itselleni joululahjaksi viime jouluna eikä juuri ole suksia tullut monessa paikassa testattua. Kerran otin ne Pallakselle mukaan, mutta ei ne oikein sinne tuntuneet sopivan. Pitäsi vähintään nousukarvat olla suksien pohjassa, että tuntureita pystyisi niitä kiikkumaan. Eikä ne olleet kyllä kovin mukavat edes alastullessa. Erittäin epävakaat ja huonosti kontrolloitavat.


















Jäällä sukset olivat kuitenkin toimivat eikä niitä ihan lyttyyn voinut enää haukkua. Se minkä vuoksi juuri noihin siteisiin päädyin oli se, että ne sopivat melkein mille kengälle tahansa. Armeijan suksissa ja siteissä on juuri se huonopuoli, että pitää erikseen ostaa sellaiset kengät, joissa on ura takana joihin sukset voidaan köyttää. Eli näihin siteisiin hyvin mahtui isokokoiset pilkkikenkäni, jotka on pakko olla jalassa pilkillä ettei jalat kastu tai jäädy. Koska side mahdollistaa minkä kengän käytön tahansa, niin ei se myöskään hirveänä tue jalkaa, joten monesti tuntuu että jalka vähän "nuljuu" siteessä eikä meinaa pysyä paikallaan. Tasaisessa ja kovassa maastossa tämä ei tietenkään ole ongelma, mutta pehmeillä hangilla tai ylämäessä voi tulla paha mieli.

Painoa n. 670g




















Illasta olikin melko väsy, kun kotia päästiin eikä edes saunomaan tuntunut olevan voimia. Viinilasin nautiskelin samalla jotain leffaa katsoen ja sen jälkeen olin valmista kauraa menemään sänkyyn. Mutta näinkin ikkunasta ammottavan iso kuutamo! Ei kun kamppeet päälle, saappaat jalkaan ja menoksi. Aluksi tuntui ettei mistään saa kunnolla kuvaa kuusta, niin päätin lähteä metsään käveleen. Tiesin että idässäpäin olisi suoaluetta ja sieltä varmaan parhaiten kuutamon näkisin. Metsästä lopsiessani ajattelin, että miksi ihmeessä en mennyt länteenpäin eli jäälle tihustelemaan. Niinpä päätin vielä jäälle mennä jos saisin parempia kuvia kuutamosta. No, ei se kyllä sielä näkynyt mutta kyllä siellä revontulia kivasti näkyi. Kummasti tuli taas lisää virtaa, kun harvinaisempaa luonnon kauneutta oli nähtävillä. Valitettavasti en vain vieläkään omista järkkäriä niin eihän näistä kuvista yhtään tämän parempia sitten tullutkaan. Ehkä syksyllä pääsisin uudella järkkärillä revontulia kuvaamaan? Toivotaan niin.












17.4.2016

Kirsikkapuiden loistoa Vancouverissa

Olin maaliskuun puolessä välissä viikon työmatkalla Vancouverissa, Kanadassa, ja ehdottomasti paras asia mitä muistan sieltä oli kirsikkapuut. En ole ikinä ennen nähnyt kirsikkapuita tuossa mitassa, mutta tällä kertaa tuuri suosi minua. Kirsikkapuiden kukinta oli juuri kauneimmillaan ja koko kaupunki tuntui olevan vaalenapunaisten puiden peitossa.




Kaupungeissa ei juuri pääse luontokuvausta harrastamaan, mutta puistoissa luonnon ihailu kyllä onnistuu. Vancouverin isoin ja suosituin puisto, Stanley Park, löytyy ihan keskustan tuntumasta, mutta jonka kiertämiseen tarvitsee ehdottomasti pyörän. Vancouverin ilmasto oli hyvin leuto ja siellä kasvoi jopa myös palmuja. Tuntui melkein siltä kun olisi ollut paljon etelämpänä kuin mitä oikeasti oltiin. Tähän tietenkin vaikutti Tyynimeri, joka piti alueen lämpimänä koko vuoden eikä siellä sen vuoksi talvella kuulema sada lunta kuin kerran vuodessa. Pakatessani olin ajatellut, että kun meren lähellä ollaan niin siellä on varmasti yhtä kylmä tuuli kuin Oulussakin, mutta eihän se nyt ihan niin ollut. Aurinko paistoi lauantaina oikein lämpimästi ja moni olikin osannut pukeutua jo hyvin kesäisesti. Tämä urpo ei sitä kyllä ollut tajunnut ja kulki puistossa paksu softshell takki päällä.





Kevät oli jo hyvin pitkällä Vancouverissa ja muutamina päivinä sattui oikein aurinkoisia ja lämpimiä ilmoja. Lämpöasteet pyörivät siinä 8-16 asteen tietämillä. Uskoisin, että tällä hetkellä siellä on jo täysi kesä eli talvet ovat hyvin lyhyitä. Kuitenkin vuoristo on hyvin lähellä ja lähimpiin vuoriin pääsee vielä laskettelemaan huhtikuun loppuun asti. Jos silti vielä kesäkuussa haluaisi mennä laskettelemaan niin sekin olisi kuulema mahdollista, mutta pitäisi vain mennä vähän kauemmaksi meren läheisyydestä.

12.4.2016

Ikävä jo talvea?

Onko väärin jo kaivata talvea? Talven lumisateita, lumikinoksia, paukku pakkasia ja upeita lumeen hautautuneita maisemia. Okei, enimmäkseen siis kaipaan lunta. Lapissa vielä kyllä lunta riittää, mutta se on jo ajat sitten puista häipyneet eikä tuntureissakaan puut notku tykkylumesta. Tammi-Helmikuu on juuri hienointa aikaa, kun lunta riittää ja maisema on ihmemaan kaltainen. Vaikka talvesta tykkäänkin niin en ehkä heti talven jälkeen niin innolla ottaisi vastaan uutta pimeää aikakautta. Vaikka päiväsaikaan talvella kaikki näyttää upealta niin se valitettavasti kestää vain liian pienen hetken. Sitten tulee pimeys ja se myös kestää. Kyllä aurinko on kuitenkin sen verran mukava, että se mahdollistaa luonnossa liikkumisen paljon pitempään ja sen myötä päivätkin tuntuvat paljon pidemmiltä.





Oikeastaan nämä kuvat ovat juuri otettu vuoden parhaimaan aikaan eli maaliskuun alussa. Alunperin tarkoituksena oli lähteä tuona perjantaina pilkille, mutta koska aamulla oli sen verran kova pakkanen niin oli ehdottomasti parasta lähteä vaan tunturiin pakkasta pakoon. Pakkanen kuitenkin hellitti päivänmittaan ja aurinko yritti paistaa pilvien takaa, mutta iltaa myöten paksumpi pilviröykkiö peitti sen kokonaan.




Alkuperäinen suunnitelmahan oli, että oltaisiin Kesänginjärven rannalta kiikuttu Kesänkitunturin laitaa pitkin tunturin toiselle puolelle ja sieltä lähteneet nousemaan Lainiotunturia pitkin. Ei taaskaan menny ihan suunnitelmien mukaan. Ehkä sitä näiden reissujen myötä oppisi oikein suunnittelemaan lumikenkäreitit ja oikein arvioimaan aikaa kuinka kauan menisi. Paikoittain Kesänkitunturin kylki oli kovaksi pakkautunutta lunta tai valmiita jälkiä oli niin paljon ettei kulkemisessa ollut mitään ongelmaa. Sitten taas oli kohtia ettei jälkiä ollut ollenkaan ja lumi oli niin pehmeää, että joka askeleella jalka upposi lumeen melkein polveen saakka. Miten näitä nyt osaisi tietää ja noista tehä arviot?



Väsymys alko jo hieman painaan, paksummat pilvet taivasta ympäröimään ja aurinko painumaan mailleen. Paras oli mennä makkaranpaisto paikalle ja kääntyä sen jälkeen takaisinpäin. Avokodassa sattui olemaan pariskunta ja valmiit tulet pakkaranpaistolle. Kyseinen pariskunta oli Englannista lähtöisin ja olivat tulleet pariksi viikoksi taas Ylläkselle. Edellisenä vuona olivat olleet ensimmäistä kertaa samaan aikaan Ylläksellä ja  silloin rakastuneet niin paikkaan, että olivat päättäneet tulla toisenkin kerran. He kyselivät paljon minkälaista Lapissa olisi kesäaikaan ja sanoin että ainakin paljon rauhallisempaa, mutta paljon sääskiä. Ihmettelivät, että voiko kesällä muka olla vielä rauhallisempaa. Nii-i, minun mielestäni maaliskuun alussa Ylläksellä on paljon porukkaa, mutta ihminen joka tulee muualta se voi olla sille täysin päinvastaista.





Nautitaan nyt keväästä, auringosta ja tulevasta kesästä. Eiköhän se talvi jo pian tule. :)

9.4.2016

Talviset tinalankakorut

Tässä joku aika sitten tilasin taas uutta materiaalia tinalankakoruja varten ja silmääni osui taas jotain uutta kivaa mitä pitäisi kokeilla. Tällä kertaa uutena kokeilun aiheena ei ollut eriväriset kuparilangat vaan turkoosin ja valkoisen värinen nahka. Kyselyjä on myös tullut näistä väreistä, mutta myös omaan silmää valkoinen ja turkoosi miellyttävät paljon.



Pakko on myös myöntää, että tykkään! Valkoinen on hyvin siromainen ja se myös mustan nahan tavoin korostaa kauniisti hopeisia kuulia. Tuo paksu, valkoinen koru, jossa on kolme hopeakuulaa on ehdottomasti oma suosikkini. Valitettavasti se ei kuvissa näytä yhtä hyvältä miltä se näyttää kädessä. Turkoosi on aina ollut lempivärini eikä se taaskaan pettänyt minua. Valkoisen ja turkoosin yhdistelmät tuovat talven ja jään mieleen. Mielestäni kokeiluni onnistui täydellisesti! :)