11.3.2017

Sininen hetki








Kuvat on otettu Kesänkitunturilta iltahämärän aikaan. Helmikuussa vielä riitti lunta puissa, mutta nyt on kevätpäivän aurinko tiputtanut lumet pois puista. Sinisiä hetkiä saadaan taas tovi odottaa, mutta keväässä on sitä jotain.

Hiihtoloma on lopuillaan ja minä olen flunssan kierteessä. Viikko on ollut silti toiveitteni mukainen - suurimmaksi osaksi. Sunnuntaina kävimme Aakenustunturissa lumikenkäilemässä, maanantaina Ylläksellä laskettelemassa ja tiistaina kävin hiihtämässä ja sukuloimassa. Keskiviikkona kurkkukipu yltyi ja yritin ottaa pari päivää iisimmin ettei flunssa yltyisi. Perjantaina oli jo taas niin upea päivä, että oli pakkoa lähteä Pallakselle laskettelemaan. Mahtavaa oli, mutta kurkku ei ollut aivan samaa mieltä. Illalla oli tosi heikko olo, mutta sauna taisi helpottaa kun taas polttelisi lähteä tunturiin.

Lähteäkkö vaiko ei? Vielä on pilvistä mutta kahen tunnin päästä pitäisi alkaa aurinko paistaan. Pitäähän sitä viimeisistä lomapäivistä ottaa ilo irti. Nautitaan nyt ihanasta Lapin keväästä ja toivotaan parasta. 

Riemukasta viikonloppua kaikille! :)

12 kommenttia:

  1. Taas kerra ihan _huikeita_ kuvia sulla blogi täynnä! Muutenki sinun blogi on kyllä ehottomasti yksi parhaimmista hyvän mielen tuovista blogeista - jos on mahottoman upeita kuvia mahtavista maisemmista ryyditettyinä hienoilla oivalluksilla, ei voi muuta sanoa ku että vau. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Oli todella piristävä ja sydäntä lämmittävää kuulla noin kivoja kehuja! :) Tämmöset kommentit saavat kyllä hymyn korviin saakka.

      Poista
  2. Upeat kuvat. Nyt ei Ylläkselläkään ollut lunta puissa. Kovin lyhytaikainen oli tykkytalvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä turhan lyhyt tykkylumen aika. Ei päässeet kunnolla puut pörröttymään, kun tammikuussakin tiputti välillä lumet alas.

      Poista
  3. Oih miten kaunista <3 'huoh' :)

    VastaaPoista
  4. Kauniita maisemia olet taidokkaasti kuvannut. Kuvat kuin toisesta maailmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - tuolla tunnelmakin oli kuin talven ihmemaassa!

      Poista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)