29.3.2017

Kuka pimeässä vaeltaa






Kesä-aikaan ollaan taas siirrytty ja Lappi pieksee etelän valon määrällä taas mennen tullen. Oulusta 330km pohjoisemmaksi kun jo mennään niin tällä hetkellä siellä on päivänpituus 8 minuuttia pitempi. Ou jee.. Mutta niin. Mites tämmönen iltatorkkuja jaksaa enää yökuvia lähteä ulos kuvaamaan, kun pitää valvoa yli 10 asti iltaan ennen kuin on edes toiveita nähdä tähtitaivas tai revontulia! Hö. Vois sitä pimmeyttä vähän pitempään kestää. Ei vais - on se niin taas mukavaa herätä aamulla varhain kun on jo aavistuksen verran valosaa. Illalla taas kerkiää pitkiä hiihtolenkkejä tekemään eikä tarvitse pelätä pimeässä hiihtämistä. Ei siinä mitään vikaa muuten, mutta kun meinaa mennä rähmällensä kun tulee pikku kuoppia tai mäkiä maastossa joita ei hämärässä enää silmät huomaa.

Asiasta kukkaruukkuun - eli blogiin. Olen vähän innostunut silloin tällöin tekemään pikku ulkonäkömuutoksia blogiini ja olen ihan tyytyväinen ollut saavutuksiini. Uuden yläbannerin kans taiteilin sunnuntaipäivän ja siinä sivussa tein muutoksia sivubanneriin. Värimaailman halusin siniseksi eli lempivärini mukaiseksi. Tekstejä muokkasin niin että jotkut ovat isoilla kirjaimilla kirjotettu ja teksti olisi laidasta laitaan rivitetty. 

Lisäsin myös hieman blogin leveyttä ja ja sivubanneria kavensin, jotta saisin blogiteksteihin isommat kuvat laitettua. Vaaka-kuvat eivät ole ennen päässeet kunnolla oikeuksiinsa. Yritin sitten koodia muokkaamalla saada kuvat aina automaattisesti tasattua vasempaan reunaan eikä mun tarttisi jokaisessa blogipäivityksessä jokaista kuvaa erikseen vasempaan laitaan laittaa. Tässä kohdassa taisi joku vahinko sitten tapahtua, koska nyt en pysty vastaamaan kommenteihin suoraan. Pystyn kirjoittamaan kommentin, mutta se automaattiseti menee kommenttien viimeiseksi eli lukijoiden on vaikea huomata kenelle olen vastaukseni suunnannut. En edes ymmärrä miten olen onnistunut noita kommenttipohjia muuttamaan kun en mielestäni ole niihin mitenkään koskenut, mutta olisinko vahingossa jotain sitten poistanut. Siltä alkaa vähän nyt tuntumaan. Tämänkin moan hoksasin vasta viikko sen jälkeen, kun olin muutoksia tehnyt eikä muutosten palauttaminen enää onnistu. Voi elämän kevät että ihmistä voi turhauttaa näin pieni asia...

Pitäisi vissiin nyt laittaa iso pop-up ikkuna blogiin, että pieniä teknisiä ongelmia. Elkää peljetkö.

6 kommenttia:

  1. Aivan ihana fiilis näissä kuvissa!:)

    http://elli-amanda.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Minulla on ikuisuusongelma nämä kuvien kohdentamiset. Ei kyllä onnistu. Mutta olenkin teknisesti vähän tumpelo.

    Yläbanneri on upea ja niin ovat nämä yökuvatkin!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Johanna ja Elli! :)

    On mullakin tekniikassa paljon oppimista! Juuri tuo kohdentaminen on vaikeaa pimeässä ja se onkin hauskaa sitten kun kotona vasta huomaa että kuvat ovatkin hirveän epätarkkoja!

    VastaaPoista
  4. Näissä kuvissa on kyllä upeet tunnelmat ja valot! Tykkään myös blogin uudesta ulkoasusta tosi paljon. <3 Mutta noita teknisiä ongelmia syntyy tosiaan helposti koodia sorkkiessa. Siks kannattaaki ottaa varmuuskopio blogista ennen koodiin kajoamista, jotta pahan virheen kohdalla voi palauttaa kaiken takaisin ennalleen ja yrittää uudestaan. Mutta eiköhän tämäkin ongelma jotenkin ratkea - itse en vain osaa antaa nyt mitään hyvää neuvoa sen korjaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon varpuslintu! :)

      Tänään viimein löysinkin syyn mikä aiheutti nämä tekniset ongelmat - asetukset. Olin jossakin vaiheessa tainut evästeiden asetuksia muuttaa, kun mua ärsytti että kun tulee blogiin niin se alkaa niistä herjaamaan. Jotenkin se taisi varmaan niihin vaikuttaa koska nyt kaikki ongelmat on korjattu. Huh. En siis saanut koodia sörkkimällä tätä pilattua - vielä! Huomasin tuon varmuuskopion myös myöhemmin. Pitää muistaa nyt ottaa varmuuskopiot talteen ennen kuin alan taas koodiin koskemaan. :D

      Poista
    2. Haaa, no hyvä, ettei tarvinnut alkaa kahlata koodia läpi. :D

      Poista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)