Syysmuistot vuodelta 2016

Syksy alkaa väriloistolla, jatkuu tummilla ja synkillä väreillä, kunnes maan lopulta peittää lumikerros joka tuo valon ja puhtauden näkymän luontoon. Sitten alkaa kaamos, joka ei kuitenkaan tarkoita loputonta pimeyttä. Vaikka kaamoksen aikaan aurinkoa ei juuri näy, niin valkoisena hehkuvat hanget, kirkas tähtitaivas tai räiskyvät revontulet pitävät huolen, että öinen kulkija näkee liikkua ulkona. Eli ainoa pimeä vuodesta Lapissa on syys- lokakuuun aika ennen lumen tuloa. Kun maa on musta niin silloin on pimeää. Piste. 

Siikajoen mylly Pasmajärvellä

Jostain syystä olen alkanut aikuis-iällä inhoamaan syksyä. Talvi on mukavaa aikaa, kevät ihan parasta ja kesäkin menettelee, mutta syksy on ankeaa. Miksi? Syyskuussa lehdet ja maa ovat värjäytyneet eri vihreän, keltaisen ja punaisen sävyihin, lokakuussa tiedetään jo miltä pakkanen ja ensilumi tuntuu ja marraskuussa nautitaan jo pienistä lumimääristä ja auringon paisteesta. Marraskuu ei oikeastaan olekkaan niin paha kuukausi, kun luulisi. Marraskuu on vielä huomattavasti valoisampi kuin joulukuu ja pienet lumimäärät valostuttaa ympäristöä lisää. Lisäksi luonnossa liikkuminen on vielä suht helppoa ilman suksia ja lumikenkiä ja patikkareitit ovat lumen peitossa eikä siis ole enää liukkaat.

Mielestäni on suuri rikkaus, että meillä on kahdeksan vuoden aikaa ja jatkuvasti muuttuvat sää olosuhteet. Nautitaan niistä jokaisesta, myös niistä vuodenajoista jotka eivät ole omia suosikkeja. Avaamalla kunnolla silmät ja näkemällä ympärillä sen vuodenajan oman kauneuden. Omat turhat negatiiviset asenteet vain pilaavat sen hetken ja saavat mielen apeaksi. Kuka muu kissan hännän nostaisi, jos ei kissa itse!