23.2.2017

Kaamoksen aikaan Kuertunturissa













Vuoden pimeämpänä aikana eli kaamoksen aikaan olisi suotavaa nousta sängystä hyvissä ajoin jos mielii mennä päivanvalon aikaan ulkoilemaan. Arkena - no big deal - joululomalla - it's so hard! Haaveena - taas kerran - oli lähteä lumikenkäileen mystiselle Aakenukselle, joka Ylläksen seitsemästä tunturista on muodoltaan pitkä kuin nälkävuosi ja hieman muista tuntureista erillään. Aikaa pitäisi kunnolla siis varata, että sinne pääsisi. Niinhän siinä taas tälläkin kertaa kävi, että uni vei voiton joten siihen oli myös mukauduttava. 

Ei silti hätää, jos et ole aamuvirkku. Ylläksen alue tarjoaa meille laiskemmillekin herääjille monia muita helpompia vaihtoehtoja. Esimerkiksi tämä Kuer - helppo reitti, kevyt nousu, lyhyen matkanpäässä ja hienot näkymät kaikkiin muihin Ylläksen tuntureihin. Mitä Kuertunturilta ei välttämättä saa: omassa yksinäisyydessä ihmettelyä. Sitä ei tarvitse kaukaa hakea, koska suurin osa Ylläksen alueen tuntureista sitä kuitenkin tarjoaa.

Kuerille siis päästiin jättämällä auto kappelin pihaan ja siitä lähti suoraan merkitty lumikenkäreitti Kuertunturin päälle. Kulkijoita tunturiin on sen verran paljon, että polusta ei voi eksyä ja et ehkä edes tarvitse lumikenkiä. Tunturin päältä pääsee kaamoksen aikaan näkemään pienen siivun aurinkoa. Alhaalta sitä ei muuten näe kuin kauniina pastellin sävyinä ja komeina ruskon väreinä. Eli viimeinen kuva on otettu juuri keskipäivän aikaan eli tuon ylemmäs ei aurinko nouse vaikka tunturin pääle kiikkuisikin. Long time no see! Pian se painui takaisin horisontin taa ja vei päivänvalon mennessään. Mutta ei tietenkään lumen tuomaa valoa, kuun tai revontulten loistetta. Kaamos on kaikkea muuta kuin pimeä.

13 kommenttia:

  1. Lappi on ihana ja ihana on kaamoskin. Olin jo isoäiti ennen kuin ensimmäisen kerran vierailin Lapissa, kun tytär perheineen oli sinne muuttanut. Sen jälkeen olemmekin käyneet siellä pari kertaa vuodessa ja ihastumme kerta kerralta yhä enemmän.
    Ihania kuvia olet ottanut kauniista maisemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka auringonvaloa ei juuri näy niin silti kaamos on upean monipuolinen ja kaunis aika. Lapin lumossa on sitä jotain..<3

      Poista
  2. Oioi miten kaunista! :) Kuerilla on tullu käytyä monta kertaa niin talvella kuin kesälläkin. Niin helppo saavuttaa ja mitkä näkymät sieltä on. Aivan upeita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuer on kyllä helppo ja suosittu kohde. Sopii monelle kulkijalle ja siitä on helpointa aloittaa.

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia ja tunnelmia!

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat ja tuo kaamoksen VALO.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kaamoksen valot ja värit ovat kyllä mieleen painuvat.

      Poista
  5. Taas pieni palanen pohjoisesta tänne keskelle Suomea. Ihanalta näyttää ja mä niin odotan, että vihdoin ja viimein saatais joku päivä tuollasiin maisemiin lähteä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei taida Suomen eteläisemmissä kolkissakaan olla uuvetta lumesta - mitä nyt on Lahden kisoja tullut katsottua. Lapin kevät on parasta aikaa ja siitä kyllä kannattee ehdottomasti lähteä nauttimaan! ;)

      Poista
  6. Tuota valon väriä ei tavoita muualla kuin pohjoisessa kaamoksen aikaan. Ihanat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kaamoksen värejä ei kyllä pääse liian usein ihastelemaan. :)

      Poista
  7. Ihaia lapin lumiset maisemat ilo oli katsella Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on.. Minun puolesta voitais vaikka pari kuukautta ruksauttaa ajassa taaksepäin.. Kevät tullee aivan liian nopeasti! :P

      Poista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)