28.5.2017

Vaellushaaveita kesäksi












Näitä kuvia kun katselee niin tulee lumen ja auringon yhdistelmän kaipuu. Taas voin vannoa käsi sydämellä, että kevät on Lapissa parasta aikaa - kunhan muistaa aurinkorasvaa käyttää. Oli ihan uskomaton päivä toiseksi viimeisenä huhtikuun päivänä. Ihan pilvetön taivas, aurinko porotti välilä jopa kuumasti ja lunta oli vielä niin paljon ettei maata ollut näkyvissä edes tunturin päällä. Viime vuoden reissusta viisastuneena tajusin rutkasti laittaa aurinkorasvaa naamaan, mutta huulet unohtui rasvata, joten niitä pistelikin mukavasti illalla.

Näitä kuvia kun katselee niin taas herää se hirveä himoa lähteä keväällä pitemmälle vaellusreissulle suksilla. Vähänkö olis makiaa kun lähtis Kilpisjärven suunnalta ja hiihtäis vaikka Abiskon kansallispuistoon. Makeaa se varmana olis jos joka päivä olisi tämän kaltaiset kelit. Mutta nyt lumet ovat hävinneet (räntää edelleen satelee harva se päivä), joten nyt ei auta kuin kesän vaellusreissuja suunnitella.

Suunnittelun pohjalla kytee myös päästä kokeilemaan uutta makuupussia ja telttaa. Tänä viikonloppuna Oulussa järjestettiin Pohjois-Suomen erämessut ja siellä sai aika mukavasti rahaa palamaan. Mutta pelkkää laatua tuli ostettua! :) Seuraavilla reissuilla ei tämänkään kylmän kankean tarttis öitä palella upo uudessa makuupussissa. Tai no makuupussi ei ole ihan kovimmille pakkasille tarkoitettu, mutta pärjään hyvin sillä pitkälle syksyä ennen kuin tulee tosi kylmä. Sitten ostettiin uusi teltta neljälle vuodenajalle, hellu osti Fjällrävenin rinkan, maastojuoksukengät ja mie ostin vielä kasan vaellusmuonaa.

Jokos on teillä kesän vaellusreissut jo suunniteltu? Heittäkääpä hyviä vinkkejä ja omia suunnitelmia joista vois itekkin vähän inspistä saaha.

6 kommenttia:

  1. Hurjaa, aurinko porottaa ja luminen maisema! Komeaa on!!

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat! En ole koskaan nähnyt Lapin keväthankia livenä, mutta voin vain kuvitella, miten tuolla häikäisee. :D Itse olen suunnitellut vasta syyskuun alkuun patikkareissua Käsivarren erämaahaan, mutta muita vaelluksia en ole vielä buukannut kesälle. (Hihi, ihan kuin syyskuukin olisi vielä kesää.) Kevoon kyllä tekisi mieli, mutta saa nähdä, miten aikataulut antaa myöten.

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun selvästi pitäisi tämä vääryys korjata ja lähteä Lapin keväthangille hakemaan kesän ainoaa rusketusta. :) Syyskuun alku on kyllä tosi hyvää vaellusaikaa, kun itikat ovat jo häipyneet muttei ole vielä liian kylmä. Olen kans vähän haaveillut tuota Kevoa, mutta mitään vielä ei ole suunniteltu.

      Poista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)