Vain 2 Kalaa - Tai ei sitäkään...

Tältä näytti mun näkökulmasta Vain 2 Kalaa -pilkkitapahtuma. Alun alkaen suunnittelin, että skippaan koko pilkkikisan enkä edes osta lippua, vaan menen tuntureista ja nähtävyyksistä nauttimaan tunturiin. Lippuhan kuitenkin ostettiin Karesuvannon Nesteeltä jäätelöiden kera eikä lippujen osto ollutkaan turhaa. Lipun takana luki, että lipuista tulevat voitot käytetään totta kai seuraavan vuoden palkintojen ostoon, mutta myös Kilpisjärven kylän kehittämiseen yms. mielestäni hyvään tarkoitukseen juuri Kilpisjärveä ajatellen. Eli melkein niin kuin hyväntekeväisyyttä, jossa on kuitenkin mahdollisuus voittaa moottorikelkaa, mönkijää...

Olen vain kerran aikaisemmin päässyt Kilpisjärvellä käymään ja odotin paljon, että pääsisin taas Kilpisjärven upeisiin maisemiin samoilemaan. Väkeä vain tuntui olevan huomattavasti enemmän, kuin viisi vuotta sitten juhannuksena. Hyvä niin! Mukava nähdä eloa pienissä kylissä, joissa matkailu ja tapahtumat ovat isoja juttuja.

Saanan kupeessa pohdiskelin, että lähenkö vai enkö lumikengillä tarpomaan sohjoon. Lämmintä oli n. 8 astetta, aurinko yritti pilvien takaa paistaa ja välillä jopa ripsi vettä. Lunta oli enää vain paikoittain eli ei mitenkään parhaimmat lumikenkäily kelit. Päätin kuitenkin lähteä kokeileen. Saana ihan vieressä ja lumikengät peräkontissa. Ei tätä tilaisuutta voinut olla käyttämättä.

Paikoittain kyllä kirosin taas itseäni. Viikko sitten olin ihan samassa tilanteessa (lunta oli silloin enemmän). Olin Lommoltunturissa vappuna kenkäilemässä ja silloinkin kirosin sohjo lunta ja mietin mikä piru mut sai vappuna tunturiin sohjoon kiikkumaan. Tosi asia oli, että vappuna oli jopa parempi keli ja nyt lumi oli niin märkää, että kengät, sukat ja housujen lahkeet kastuivat heti. Ei kovin hauskaa. Välillä piti riisua lumikengät jalasta pois, kun lunta ei ollut aukeilla paikoilla ollenkaan. Vettä maastossa kyllä tuntui olevan, mutta lahjakkaasti onnistuin hyppimään kiveltä kivelle pahimmissa paikoissa. Vaikka kulkeminen oli mitä oli, kamppeet olivat jo märät niin silti päätin aina jatkaa vähän vielä ylöspäin.. Vähän vielä että maisemat aukeaisivat paremmin eteeni. Se onneksi kannatti.

Ruudun muotoinen kuvio järvellä on pilkkijöistä muodostunut merkki

Puunrajan yläpuolelle kerkesin kiikkumaan ja se riitti minulle. Siellä oli ihan henkeä salpaavan kauniit maisemat! Juuri sitä mitä olin tullut hakemaankin. Omasta mielestäni en tietenkään saanut tarpeekseni ihailla maisemia, mutta samaan aikaan takaraivossani painoi ajatus pilkkikisoista. Pakkohan sielläkin on päästä käymään. Aika vauhdilla rynninkin Saanan rinnettä alas ja tilaisuuden tullen otin juoksuaskeleita.

Kerkesin! Puol tuntia oli vielä kisoja jäljellä, joten kerkesin siinä hämmästäleen ihmismassan paljoutta, järven syvyyttä ja järven veden kirkkautta. Paikka vaikutti olevan hyvä, koska 10m päässä näin yhden henkilön saavan kalan ja 3m päässä katkesi siima. Suurimmasta osasta porukkaa huomasi, että sinne oltiin tuntu vain fiiliksestä nauttimaan ja moni olikin sillä asenteella että kalaa tulee jos on tullakseen. Käsivarren pohjoisalue onkin ainoa paikka Suomessa, josta ei ahventa saa. Kilpisjärvi onkin enemmän tunnettu raudustaan, mutta koska kyseessä on sen verran arka kala niin eihän se tämmösen ihmismassan alla uskalla tulla syönnille.

Päivänreissu tuli Kilpisjärvelle tehtyä ja vähän kyllä harmitti lähteä. Olisin noissa maisemissa viihtynyt vielä pitempäänkin ja pilkkikisat olisivat vielä olleet seuraavanakin päivänä, mutta majoitusta ei oltu aikaisemmin hoksattu hommata. Mutta emmähän met Lapissa niin välitä välimatkoista... Eihän sollu poka mikhään ko met hurhautimma sen 540km päivän aikana.