17.5.2017

Aurinkoa ja lunta










Aurinkoa ja lunta, vähän vettä ja taas lunta ja aurinkoa. Siitä tämä kummallinen kevät on nyt tehty. Kesän aloitus siirtyi ensin päivillä ja nyt jo useammalla viikolla. Aluksi olin melko innoissani koska hiihtokausi vain piteni. Lunta riittää eikä tänä vuona ole tullut sitä fiilistä, että nytkö jo se kevät loppui. Tänä vuonna se vaan on jatkunut ja jatkunut. Toukokuu on enemmän tuntunut marraskuulta kuin toukokuulta. Vihreätä ei vain näy eikä tunnu olevan vähän aikaan vielä näkyvissäkään. Mutta eteenpäin mennään, vaikkakin melko hiljaa. Väylälle ei enään mennä pilkille, joten nyt vain ootellaan koska jäät alkaa ryskymään. Oisko jopa ensi viikolla jos ilmat nyt oikeasti lämpenesivät?

Vanhan kansan tiedon mukaan Yrjön, Albertin ja Markuksen väliset kylmät yöt tietävät seuraaville 27 yölle kylmää, joten tämä uskomus näkyy näillä näkyvin pitävän paikkaansa. Mutta kuka uskaltaa väittää ettei jo odottaisi kesää? Jopa tämä talvi ihminen jo vähän salaa haaveilee kauniista yöttömistä öistä ja siitä upeasta vihreydestä joka herää pitkän talven jälkeen eloon. Kohta, ehkä.

8 kommenttia:

  1. Jos maailman kirjat eivät ole täysin sekaisin, kevättä pitäisi olla tulossa ihan näinä päivinä. Peukutellaan sille!

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia! Luminen maisema on kaunis, mutta en kyllä haluaisi enää tähän aikaan vuodesta noin talvista keliä.
    Toivotaan että sielläkin kevät rupeaa etenemään vauhdilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä tässä alkaa jo oikeasti oottamaan sitä kesää kun tämä vuoden aika tuntu vähän venähtävän. Toivottavasti kesäkin sitten vähän venähtäis toiseen suuntaan! :)

      Poista
  3. Pohjoisen kevät ja kesä tulee kohinalla sitten kun se tulee. Ehkä jo lähipäivinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä, ehkäpä.. Tyypilliset toukokuun säät taidetaan ohittaa muutamassa päivässä. Ei haittaa!

      Poista
  4. Hienot kuvat.
    Odottavan aika on pitkä.
    Toivotan kevään saapumista sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt kyllä tuntuu odottelu pitkältä, mutta eiköhän se sieltä joskus tule!

      Poista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)