31.8.2016

Kalastajatyär


Minun eka kampela!! On se niin söde


Maastoutuminen on kyllä kampelan laji


Iso paatti kapealla väylällä




Muutaman kerran innostuin kalastamaan Norjan reissulla ja tämä oli varmaan se kerta, kun eniten nautin kalastamisesta. Helppoa ja hauskaa. Kalaa tuli melkein joka vedolla eikä koukut jääny pohjaan kiini. Lucky me! Ensimmäisen kerran tämä tyttö kampelaa kalasti ja näin hyvin onnistuin. Noh, oli  minulla tietenki hyvä kouluttaja. Muuten olisi varmaan kampelat jääny saamatta.

Innostuin myös kävelemään ympäriinsä, kun sattui sopivasti olemaan laskuveden aika ja rannalta löytyi vaikka mitä kivaa. Paljon pikku simpukoita ja meduusoja. Ensin jopa ajattelin käydä uimassa, mutta kun näin meduusoja joka paikassa niin unohdin koko polskimisen. Suurin meduusa oli varmaan valurauta pannunkokoinen (siis jossa esimerkiksi nuotiolla paistetaan lettuja). En kyllä kerennyt kuvaa moisesta ottamaan, kun minua enemmän kiinnosti se, että tapahtuisiko siinä vähän liikettä jos vaikka tikulla tökkisin tai laittaisin kiviä sen päälle.. Hups. Lähti vähän lapasesta. Olo olikin kuin pikkulapsella, joka oli innoissaan unohtanut jotain.

2 kommenttia:

  1. Onpa aurinkoisia kuvia. Kampelat hiekalla on kyllä taidekuva ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa yllätys, että Norjassakin aurinko näyttäytyy välillä! :)

      Poista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)