Junalla Tukholmaan

Olin tuossa helmi-, maaliskuun vaihteessa kolme viikkoa Uppsalassa taas työmatkalla. Päätin sitten yhden viikonlopun viettää Uppsalassa ettei tarvitsisi koko ajan ees taas lentää. Töitä en päässyt kuitenkaan tekemään niin päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja käydä tarkastelemassa naapurivaltion pääkaupungin Tukholman.

En ole koskaan aikaisemmin käynyt Tukholmassa, mutta jo jonkin aikaa olen haaveillut käyväni viikonloppureissun siellä. Itselläni hinku aurinkorannoille on hiipunut täysin kahden edellisen reissun jälkeen ja kiinnostus naapurivaltioihin on kasvanut jyrkästi. Miksi lentää kauas kun läheltäkin voi löytää jotain uutta nähtävää? Kaupungit eivät sinänsä ole lempi matkustuskohteitani, mutta ehkä näin suomalaisena Tukholmassa vierailu kuuluu melkein yleissivistykseen.

Heräsin lauantaiaamuna varhain ylös syömään hotellin aamupalaa. Voin sanoa, että herääminen hotellissa on kyllä kaikista helpointa, kun heti herätessäsi mietit vain että mitähän tänään söisin ja mitä en söisi etten liian ähkyyn vetäisi itseäni. Mullahan siis ei todellakaan ole mitään sellaisia ongelmia ettei ruoka muka aamulla maistuisi. Se taitaa olla vain laihojen ongelma! Olinkin sitten ennen kahdeksaa jo lähtövalmiina ja rennosti kävelin juna-asemalle tarkkailemaan koska junia lähtisi. Olin kyllä edellisenä päivänä työkavereiden ohjeistuksella katsonut junien aikatauluja, mutta nähtävästi niitä meni melkein 10min välein Tukholmaan niin päätin olla siitä sen suuremmin stressailematta. Sitä paitsi olin nyt turistina liikenteessä eikä minulla ollut mihinkään kiire jos joutuisin kauemmin odottamaan.

Ostin lipun, verkkaisesti kävelin junaan ja niin sitä mentiin. Ei siis tarvinutkaan vaan pällistellä ja ootella seuraavaa junaa. Tässä vaiheessa voisin sanoa, että kun on tullut oltua Ruotsissa jo aika paljon niin olen jopa alkanut ruotsin kielen opintoja pitämään ihan hyödyllisinä. Ikinä ei ole aiemmin tarvinut ruotsia käyttää, mutta nyt kun kylttejä ja infotauluja yrittää lukea niin on hyvä että perus sanoja edes ymmärtää. Ei kai minkään uuden oppimisesta ole mitään haittaa, joten kyllähän tässä taas voi olla erittäin tyytyväinen Suomen koulujärjestelmään.

Vartin yli kymmenen hyppäsin junasta pois ja olin vähän öö aapisella että niin mihis suuntaan tässä täytyy suunnistaa. Tein laumaeläimelle sopivan ratkaisun ja päätin seurata valtaväestöä. Kävelin tunneleita menemään ja aloin jo hieman epäilemään että mihin nämä kaikki oli oikein menossa ja lopulta hukkasin samasta junasta tulleet ihmiset muuhun ihmisruuhkaan ja päätin luovuttaa. Luovuttaminen oli paikallaan koska huomasin, että moni suurin osa ihmisistä suuntasi metroon. Ei, ei tämä tyttö mihinkään metroon nyt halua. Jostain kaukaa näin auringon säteitä paistavan maanalle ja sinne kun suuntasin niin pääsin viimein katutasolle. Kadulla se ruuhka onneksi loppui. Kaupunki vaikutti varsin rauhaiselta ja mukavalta. Eikä edes liikaa ihmisiä.

Lähdin heti ensimmäisenä suunnistamaan kohti vanhaa kaupunkia. Työtoverit asiakasyrityksestä olivat tulostaneet minulle monta karttaa ja he neuvoivat missä turistin kannattaisi käydä. Omaan mielestäni melko hyvän suuntavaiston eikä aikaakaan kun olin kuninkaallisen linnan edessä. Helppoa. Sitä ennen oli eräs ulkomaalainen poika tullut kysymään minulta, että missä linna mahtaa sijaita. Osoitin linnaa ja väitin kiven kovaan että eiköhän se tuo tuossa edessä ole, mutta silti hän lähti ihan toiseen suuntaan kävelemään. Joko hän ei uskonut toisen turistin sanaa tai hänellä oli oikeasti toinen määränpää mielessä.

Aika harmaata, eikö? Eihän Tukholma nyt parhaita puoliansa minulle näyttänyt kun talviseen vuodenaikaan sinne suunnistin. Joku kaunis kesä voisin uudelleen vierailla kaupungissa, mutta talvinen harmaus ei nyt inspiroinut kauheasti. Odotin innoissani näkeväni kuninkaanlinnan, mutta myönnettäköön että se oli hieman pettymys. Se vaan näytti niin likaiselta. Myöhemmin mainitsin Uppsalaisille työkavereille asiasta ja he myönsivät että linna ei näyttänyt kovin hohdokkaalta, mutta kuulema sen maalamista oli suunniteltu jo pitempään eikä oikeaan väri vaihtoehtoon oltu vielä päätetty.

Tuossa kun kuvailin kaupungintaloa ja otin pari selfietä niin samaan aikaan tuli pari tyttöä kysymään jos voisin heistä ottaa yhteiskuvan. Tytöt olivat ulkonäöstä päätellen jostain etelä-euroopasta, mutta en yhtään ihmettele jos yksinäiseltä selfien ottajalta on helppo tulla kysymään jos voisin heistäkin kuvia ottaa. Kun lähdin vanhasta kaupungista suunnistamaan ostoskeskuksiinpäin niin minut taas pysäytti tyttöporukka joka halusi että ottaisin heistä kuvan. Tytöt puhuivat keskenään venäjää ja olivat minua varmaan 5 vuotta nuorempia, mutta vähän kateeksi kävi kun heillä oli ystäviä mukana tutkimassa uutta kaupunkia. Tämän reissun jälkeen voin sanoa, että kyllä se reissaaminen on vaan niin paljon mukavampaa jonkun toisen kanssa kuin pelkästään yksin.

Ilma sinänsä oli odotettua parempi. Edellisenä päivänä se oli luvannut räntäsadetta, joten tuulinen mutta puolipilvinen ilma oli tässä tapauksessa mukava yllätys. Kiertelen mielelläni kaupungissa vanhoja rakennuksia ihastellen ja kuvaillen, mutta myös museot ovat herättäneet kiinnostukseni vanhetessani. Lapsena muistan, että kaikki museot olivat yhtä tuskaa, mutta nykyään kiertelisin mielummin uudessa kaupungissa museoita kuin kauppoja. Lisäksi kun Tukholmassa nyt on aika paljon samoja kauppoja kuin Suomessakin. Moni museoista oli kuitenkin kiinni tähän aikaan vuodesta, eikä patikoiminen toiselle puolelle kaupunkia innostanut minua. Sattumalta löysin kuitenkin Nobel museon ja sielä kulutinkin tovin aikaani. Se oli hyvä sijoitus.

Kauppojen läheisyyteen tullessani tajusin, että täällähän ne kaikki ihmiset ovatkin. Siis ihan kaikki. Näin lappilaisen näkökulmasta katsoen tuntui siltä kuin koko ruotsin kansalaiset olisivat yllättäen ryhmittyneet yhteen kaupunkiin, kun ihmiset jonoissa kävelivät niin kaduilla kuin kaupoissa. Tällöin muistin miksi inhoan kaupunkeja. Eihän siitä kauppojen kierelystäkään meinannut tulla yhtään mitään. Pikku hiljaa aloin tottumaan siihen ja pystyin jotain ostelemaankin, mutta ruokapaikoille en innostunut jonottamaan, joten aika nälässä sitä koko päivä käveltiin. Lopulta löysin hyvännäköisen herkkupaikan Frozen yougurt factory, josta keräsin itselleni ökymakean ja ylikalliin kaloripommin. Hyväähän se oli noin 9€ hintaiseksi totta kai, mutta pitää vain ajatella että ainahan sitä rahaa palaa reissussa.

Kello lähestyi viittä ja jaloissa alkoi jatkuva kävely tuntumaan enemmän kuin olisi toivonut. Olisihan sen kokoisessa kaupungissa ollut vielä nähtävää, mutta jalat väsyneenä sellainen ei enää houkuttanut. Kävelin juna-asemalle, etsin myyjän jolta ostaa junalippu, ostin 4e kalliimman lipun kuin aamulla, suunnistin oikealle portille, rapsutin päätän kun en ymmärtänyt miten pääse paperilipulla porttien sisälle, kysyin ohikulkevilta vanhuksilta asiasta, pääsin sisälle ja odottelin 15 minuuttia junaa, istuin täyteen junaan ja yritin olla nukkumatta.

Takaisin hotellille päästyäni olin aika sippi ja olikin ihanaa alkaa vain netflixistä katsomaan jotain rentouttavaa luontodokumenttia. Ihan mukava päiväreissu tuli vietettyä Tukholmassa. Tulevaisuudessa suosin edelleenkin Ruotsin pohjoispäätä kuin kaupunkimatkailua. Makunsa kullakin.

Tee-se-itse poronsarvinapit

Siitä asti kun olen alkanut tekemään tinalankakoruja, olen kiltisti ostanut ylikalliita poronsarvinappeja verkkokaupasta ja kauhistellut vain niiden hintaa. Aika pian ystäväni, joka myös koruja tekee, alkoi puhumaan poronsarvinappien tekemisestä.. "Eihän se nyt niin vaikeaa ole". Minä joka en omasta mielestäni osaa paljoa käsillä tehdä, kaihdin ajatusta jonkun aikaa, mutta kun käteeni sattui erittäin ohut poronsarvi niin päätin kokeilla. Sarven olen saanut käsiini jo varmaan kesällä, sitä varten ostin metallisahan alkusyksystä ja tällä hetkellä olen saanut koko sarvesta tehtyä napit jotka ovat viimeisen päälle hiotut. Ei siis mikään nopea ja helppo urakka. Totta kai tuohon nopeuteen vaikutin minun oma toimintani.

Aluksi yritin sahata sarvesta metallisahalla sopivan kokoisia nappeja. Se oli raskasta ja nappien valmistusvauhti oli etanamaista. Siskoni mies (ainoa joka osaa vissiin jotain käsillä tehdä) ehdotti että ottaisi sarven mukaan ja käyttäisi työpajalla leikkaamassa jollain koneella sarvi napeiksi. Aikaa menisi maksimissaan 10 minuuttia. Jo vain passaa!

Napit sain käsiini syksyllä, joten edessä oli reikien teko ja hiominen. Reiät kävin tekemässä muutamaan nappiin työpaikallani porakoneella ja kotona aloin hiomaan käsin hiomapaperilla nappeja ohkaisemmaksi. Hidasta! Napit olivat liian paksuja, joten niitä oli pakko jollakin hioa kapeammaksi ja paperilla hiominen yksi nappi kerrallaan tuntui lähes ikuisuuden kestävältä urakalta.

Aloin työpaikallani sitten kysymään mekaniikka ihmisiltä että mikä olisi paras tapa hioa nappeja ohkaisemmaksi. Paljon ehdotuksia tuli ja perjantai illan viihteeksi päätin jäädä töiden jälkeen viimeistelemään kaikki nappit. Työkaverilta vienosti kysyin opastusta ja tulokseksi sain toisen käsiparin tekemään nappeja.

Ensin siis hiottiin nappien toiselta puolen hiekkapaperilla napit sileiksi, jotta ne liimaantuisivat paremmin kaksipuoleiselle teipille. Kun alustaan oli napit liimattu niin työkaveri kävi kaikkia nappeja ohentamassa rälläkällä. Tähän oikeastaan tarvitsin eniten opastusta. En ollut kovin innoissani käyttämässä mitään työkalua jolla voi saada sormia poikki.

Sitten kun napit oli hiottu ohkaisemmiksi, niin porakoneella porasin reikiä nappeihin. Lopulta napit vielä hiottiin hienommalla hiomapaperilla ja pistettiin pussiin. Valmista! Jos haluan vielä nappeihin lisää kiiltoa niin sitä voin sitten lisätä vesihiomapaperilla.

Ei se niin loputtoman suuri urakka ollutkaan kun oli osaavat kädet auttamassa. Kahdessa tunnissa tehtiin 40 nappia valmiiksi eikä edes missään vaiheessa alkanut  homma tympimään. Tämmönen menetelmä vielä menettelee, mutta jos olisi sahaaminen ja hiominen pitänyt tehdä käsivoimin niin olisin jatkanut nappien ostoa netistä.

Kyllähän korut ovat myös saaneet omassa mielessäni paljon enemmän arvostusta, koska nyt napitkin ovat itse käsintehtyjä. Seuraava askel voisi olla alkaa itse tekemään poronnahkaa ja värjäämään sitä. Se voi vaan olla aika paljon isompi urakka, joka kyllä vaatisi myös kovempaa myyntiä ja sen myötä myös sitten toiminimeä. Näin siis on ainakin vielä hyvä. Homma kulkee harrastepohjalla ja saan enemmän nauttia hommasta kuin "verenmaku suussa" ommella koruja.

Alkutalven hetket

Tässäpä olis taas tämmönen kuvakollaasi minun elämän hetkiä alkutalvesta asti. Kuviahan tulee aina silloin tällöin näpsittyä, kun kamera on niin helposti saatavilla. Eli puhelimessa. Valitettavasti mun puhelimen kamera ei ole sitä tasoa että näitä kuvia olisi mitenkään silmiä hipevää katsella. Mutta ne kertovat aina jotain.. Mitä tein silloin, missä olin tuolloin, mitä ajattelin siitä.

Kuva 1. Kävin joulun alla shoppailemassa jouluostoksia ja päädyin Kofeiinikomppaniaan ostamaan erikoiskahveja ja -teetä. Kahvit menivät paketteihin, mutta itse pääsin nautiskelemaan rooibos teestä. Olen vähän kyllästynyt mustaan teehen, mutta rooibos ja yrittiteet maistuvat sitäkin paremmalle. Valikoimat ovat sen verran hyvät että jokainen teenmaistelija löytää kyllä sieltä itselle jotain.

Kuva 2. Kuva kertoo aika paljon mun viime syksystä ja joulukuusta. Töitä, töitä ja töitä.. Tämän kuvan taisin ottaa yhden aikaan yöllä, kun olin tehnyt päätöksen polkea kotia välillä nukkumaan sen sijaan että olisin jäänyt töihin nukkumaan. Aika tympäsevää oli öisin polkea 9km työmatkaa edestakaisin, mutta hyvää vaihtelua oli työnteolle.

Kuva 3. Työnantaja halusi muistaa työntekijöitään pienellä lahjalla. Jokainen saimme tällaisen lihapaketin lahjaksi. Myöhemmin ymmärsin että Viskaalin lihat ovat ihan huipputuotteita ja kyllähän ne sille myös maistuivat.

Kuva 4. Joulukuussa kävin useaan otteeseen mummolassa. Mummolan koiraa täytyy AINA käyttää ensimmäisenä pitkällä lenkillä tai muuten se ei rauhoitu ollenkaan. Ihan hyvä tervetulias komento tulee koiralta kun sisälle menee. Ensin viet mut lenkille, sitten pääset vasta sisälle.

Kuvat 5 ja 6. Joululomasta naaatiskelua lumikengät jalassa. Mikäpä se parempaa vois olla, kun oon haaveillut lumikenkäilystä jo niin kauan. Kovat pakkaset myös huolehtivat siitä, etten päässyt hiihtämään, mutta onneksi lumikenkäily onnistuu kovemmassakin pakkasessa. Hikihän siinä hommassa aina tulee jos tosissaan kävelee pehmeässä hangessa.

Kuva 7. Jouluaattona päätettiin lähteä pukin kanssa käymään mummolassa vanhaa väkeä piristämässä. Reissu onnistuikin! Porukka oli tyytyväinen ja itselle tuli tosi hyvä fiilis. Toisille ihmisille hyvän olon tunteen tuominen tuo itselle vielä paremman tunteen. Kannattaa kokeilla!

Kuva 8. Minä ja mun joululahjakasa. Niitä joululahjoja oli poka! Olin selvästi ollu kiltti piika kun tuli niin paljon lahjoja. Joulu on niiiiiin ihanaa aikaa. Sais kyllä joulu kestää vielä pitempään.

Kuva 9. Joulusaunastakin piti välillä laukkoa ulos tiirailemaan revontulia. Ulos kylmään ihailemaan-takaisin saunan lämpöön-taas ulos-sisälle-ulos-sisälle... Olivat kyllä harvinaisen voimakkaat ja moniväriset revontulet, että en ole kyllä montaa kertaa elämässäni sellaista näytöstä taivaalta nähnyt.

Kuva 10. Uuden vuoden tinan valaamista. Olin uuden vuoden kaverini kotona ja siellä hänen sukunsa kanssa raketteja ammuttiin, saunottiin ja pelailtiin. Illalla valettiin tinat ja minun tinani oisitti vähän jos vaikka mitä. Olen sänkypotilaana koko vuoden, soitan kitaraa kanootissa... Parempia ehdotuksia?

Kuva 11. Kaverini omistaa järkkärin ja minä kinumalla sain sitten leikkiä hänen kamerallaan. Öhöm.. Hieman parempia kuvia kuin mun pokkarilla otetut. Olen töissäkin saanut leikkiä järkkärillä ja onhan se järkkärikuume tähän kaiken muun lisäksi noussut. Se vaan on niin helppoa saada hyviä kuvia! Ei tule niin helposti värähtäneitä kuvia, valoitus riittää heikompaankin valoitukseen ja kuvia pystyy hyvin zoomaamaan ilman että kuvanlaatu kärsisi järkyttävästi. Kyllähän se vain olis aika jo munkin saada järkkäri. Sais niin paljon enemmän irti mun luontokuvista kun olis semmonen soma pikku järkkäri aina mukana.

Kuva 12. Itse tehtyä sushia! Olin tammikuussa viikon työreissulla ja kirosin kun en päässyt tapani mukaisesti syömään sushia, kun mukana oli kalalle allergisia työkavereita. Päätettiin sitten vieraan kanssa tehdä yhdessä susheja eräänä lauantaina ja olihan ne ihan äly hyviä. Onhan ne myös huomattavasti halvempia itse tehdä ja niitä saa niin paljon enemmän syödä kuin mitä ravintolassa viitsii tilata. Eikä ole edes vaikeaa! Ohjeita on netti pullollaan, mutta ainostaan riisin keittäminen vie eniten aikaa. Sitten taputellaan riisi leväarkin päälle, lisätään täytteet ja rullataan. Rulla leikataan ja avot! Dippaa soijakastikkeessa ja nauti.

Kuva 13. Tämä kuva taas vaihteeksi kertoo mun tammikuusta ja helmikuun alusta aika hyvin. Urheilua, urheilua ja urheilua. Töissä olen kyllä käynyt normaalisti, mutta kun on saanut tehdä normaalimittaisia tai jopa vähän lyhyempiäkin päiviä niin olen päässyt paljon harrastamaan sellaista mitä olen salaa haaveillut syksyllä; urheilemisesta. Joinakin viikkoina olen vetänyt aika kovaa ja paljon, mutta se on siksi koska ei voi tietää koska seuraavan kerran pääsee nauttimaan urheilun tuomasta hiestä ja uupumuksesta. Salilla olen innostunut ihan kivasti käymään ja myös salilla juoksemaan juoksumatolla. Tavoitteita on ja niitä kohti pyritään menemään.

Kuva 14. Jottei urheilu tapahtuisi pelkästään sisällä, niin nautin urheilusta kaiksita eniten ulkona. Aika paljon olen saanut pyöräillä töihin, kun on ollut ihan hyviä ilmoja (hyvin lumisia). Suksille olen päässyt aivan liian vähän ja siitä nyt syytän pelkästään vain itseäni. Salille kun on vaan niin helpompaa mennä, kun se on lähempänä eikä kelistä ole niin väliä. Mutta mikäs sen parempaa kuin hyvällä kelillä hiihtäminen. Sen fiiliksen turvin sitä tulee lähdettyäkin monesti huonommallakin kelillä hiihdettyä. Aina se on myös kannattanut.

Ei muuta kuin mun lempivuodenaikaa kohti!

Puuterilunta Levillä

Olin jo monta viikkoa odottanut reissua pohjoiseen, mutta aina se oli kaatunut joko töiden tai kyyti ongelmien takia. Vihdoin ja viimein kaikki mätsäsi kohdalle ja pääsin viikonlopuksi pohjoiseen. Pakko myöntää että hyvä tuuri kävi ainakin ilmojen suhteen. Pelkkää aurinkoa koko viikonloppu! Vähän ehkä tuultakin, mutta oikeilla valinnoilla sekin oli ihan siedettävä.

Perjantaina päästiin systerin kans hyvissä ajoin lähtemään töistä ja oltiin peräti jo puoli yhdeksän aikaan perillä. Enpä minä kauan aikaa kerennyt raataamaan, kun kamppeet vaihetin hiihtoasuun ja lähdin rivakkaasti kävelemään hiihtoladulle. Olen aivan liian vähän käynyt tänä talvena hiihtämässä ja siltähän se hiihto tuntuikin. Keli nyt ei ollut kovin hyvä, kun kosteaa lunta satoi ja tuntui ettei suksissa ole ollenkaan voidetta. Hiihdin kuitenkin 8km, vaikka puolet matkasta jouduin hiihtään pimeässä kun valot sammuivat.

Lauantaiaamu otettiin melko rennosti eikä turhaan hätäilty rinteeseen lähdön kanssa. Olin jo aikaisemmin ilmaissut toiveeni, että lähdettäisiin Leville laskettelemaan, koska en ollut koskaan aikaisemmin siellä käynyt. Eihän se kaukana ole meistä, mutta kun Ylläs on lähempänä niin sinne on vaan helpompi mennä. Ylläs on tähän asti tarjonnut mulle aina tarpeeksi mielenkiintoa ja intoa lasketteluun, mutta koska tunnen rinteet kuin taskuni niin halusin kokeilla jotain uutta.

Siskoni suostui ehdotukseen, koska hänkään ei ollut aikaisemmin Levillä käynyt. Lisäksi tuuli tuntui kylällä jo niin kovalta, että epäilykset Ylläksen hissien toiminnasta olivat suuret. Gondolin olisi parasta olla toiminnassa, jos haluaa koko päivän lasketella. Ankkurihississä ei pääse jalkoja paljoa lepuuttamaan ja hississä kerkiää usemmiten tulla kylmä ennen kuin pääsee taas laskemaan. Ylläksellä myös tuulet tuntuvat paljon kovemmilta, koska rinteet eivät ole puiden suojassa. Muistaakseni joku tuttuni on joskus aiemmin sanonutkin, että hänen lempi laskettelupaikkansa on Ylläs, mutta sinne kannattee maalis-huhtikuussa vasta suunnata. Ylläs on talvella joko sumuinen tai liian tuulinen paikka, joten Levi on kelpo korvike siihen.

Suuntasimme ensin länsirinteelle ja ihmettelimme kuinka hiljanen paikka oli. Sehän oli tietenkin kiinni. Gondoli ei toiminut sieläkään, joten jos sinne laski niin skibussilla pääsi ainoastaan sieltä pois. Asiakaspalvelija kuitenkin neuvoi ja kertoi mitkä hissit olivat sinä päivänä auki. Vaihtoehtona oli oikeastaan etelärinne tai eturinne. Eturinteen rinteet näyttivät sen verta lyhkäsiltä, että halusin mielummin mennä eteläpuolelle. Kävi sitten niin, että parit hissit olivat kiinni eikä tunturin ympäri kulkeminen ollut mahdollista. Jos olisimme laskeneet eturinteelle niin olisimme joutuneet skibussilla palaamaan takaisin autolle. Ei nähty syytä sitten lähteä eturinnettä edes testaamaan, vaan saatiin ihan mukavat laskut etelä-, itä- ja koilisrinteillä. Ainoastaan länsi- ja eturinteet jäivät kokematta. Mutta tuo oli ainoastaan ainoa asia, joka minua häiritsi Levillä. Mutta asia on varmaan eri sitten kun tuuli ei ole niin kova ja kun on kaikki rinteet auki.

Etelärinteillä laskettiin pari ensimmäistä laskua samalla nauttien kauniista ilmasta ja auringon paisteesta. Väkeä oli aika vähäsen ja saimme rauhassa lasketella eikä hisseille ollut minkäänlaista ruuhkaa. Etelärinteellä sijaitsi nuo lämmitetyt siniset tuolihissit, joihin taisi mahtua yhteensä 6 ihmistä. Erityisen tilavat siis. Tuolit olivat päällystetty Levin värisillä nahkoilla ja päälle suojaksi sai sinisen kuvun eikä näin ollen tuuli päässyt sisälle ollenkaan. Tätä sanoisin parhaudeksi. Tuolissa ei ollut kylmä ollenkaan, maisemien katsomien helppoa ja tuoliin istuminen ja ylösnouseminen todella helppoa. Sanoisin näitä paljon paremmiksi kuin gondoleja. Gondoleissa saa aina tuijotella vasta puolella istuvaa ja suksien ottaminen ja takaisin laitto on huomattavasti hitaampaa.

Etelärinteet olivat sinisiä rinteitä, joten niissä oli hyvä vähän lämmitellä. Niissä olisi varmana myös todella helppo opetella laskemaan. Voisin jopa joskus tulla tuonne kokeilemaan lautailua. Aikoinaan laskin laudalla, mutta kyllästyin siihen (ja siihen että kun kaatuu niin se tosissaan sitten sattuu). Itäpuolelle aurinko ei paistanut, mutta siellä valtasi kauniisti tykkilumen peittoon jääneet puut. Sitä kautta sitten päästiin myös koiliseen, jossa sijaitsi punaiset rinteet. Muistaakseni tähän katkesi eturinteelle pääsy, koska hissi 5 oli kiinni. Laskimme useaan otteeseen punaisia rinteitä, koska löysin niistä oman suosikkini. Ei liian helppo, ei liian loiva vaan sopiva. Ehkä vähän pitempi olisi saanut olla ja totta kai tuoli. tai gondolihissi olisi tehnyt terää. Siskoni myös näki jonkun henkilön kaatuvan viimeisessä jyrkässä kohdassa ja hätyytti hissipojan auttamaan kaatunutta. Pian sinne tulikin hälytysajoneuvo (kelkka), mutta henkilö istui kyydissä joten päähän ei tainut tulla kovin pahaa kuhmua.

Etelärinteet tarjosivat kyllä mahtavimmat maisemat. Ilta-aurinko, tykkilumella päällystetyt puut, puuterilumi ja hiljaiset rinteet. Eipä ole sielu levännyt pitkään aikaan tuollaisissa maisemissa.

Kävimme energiaa tankkaamassa Sivakka ravintolassa ranskalaisilla ja suffelikaakaolla. Kaakao taisi maksaa yli neljä euroa, mutta se oli kyllä parhainta kaakaota mitä olen ikinä maistanut. Lisäenergia riitti koko loppupäiväksi eikä raskasta ravintolaruokaa tehnyt edes mieli.

Iltaan astihan me siellä lasketeltiin. Hissit meni jo kuudelta kiinni, mutta tulihan sitä 5 tuntia lasketeltua. Jaloissa vähän tuntui, joten illalla olikin tiedossa venyttelyä. Pikkuisen venyttelin ja päätin vielä lähteä tunnin hiihtolenkille. Nyt kun ollaan pohjoisessa niin nautitaan siitä täysin rinnoin. Hiihdon jälkeen voin sanoa olleeni aika poikki ja sauna tuntuikin erityisen hyvältä.

Tällaisia viikonloppuja odotan keväältä paljon enemmän. Ulkoilmaa, lunta ja menoa. Kyllä kiitos!