26.2.2017

Täydellinen päivä Kesänkitunturissa































































Lapin luonto osaa näyttää luonteensa. Edellisenä päivänä olin myös tunturissa - laskettelemassa - eikä tunturin puolessa välissä enää näkyvyyttä ollut kuin 5m verran. Tuuli tuiskusi ja repi myräkän lailla lunta maasta paiskasi vasten kasvoja. Ei tehnyt mieli lainkaan lätheä yhtään ylemmäs katsomaan kuinka paljon pahempi tuuli sielä olisi. Eipä sillä, ei sinne kyllä kukaan päässytkään kun suurin osa hisseistäkin oli kiini. Mietin vain kurjaa tuuriani, kun satuin moisena päivänä lähtemään tunturiin. Tuuri kuitenkin kääntyi.

Seuraavana päivänä ilma oli täysin päinvastainen. Pakkasta alhaalla oli -15 astetta ja aurinko porotti kirkkaalta taivaalta. Tuuli oli tuullut itsensä henki hieveriin edellisenä päivänä eikä jaksanut enää toista päivää puhaltaa. Teki mieli vielä lähteä käymään tunturissa laskettelemassa, mutta päädyinkin lumikenkäilemään. Vaikeaa löytää parempaa tapaa nauttia aurinkoisesta pakkassäästä kuin lumikenkäillen tunturissa.

Mielestäni tuo viimeinen kuva on yksi suosikeistani. Siitä tulee rakas isänmaa mieleen heti kun sitä katsoo. Suomen sinitaivas ja putipuhdas lumi. Enpä kauniimpaa väriyhdistelmää tiedäkkään. :)

14 kommenttia:

  1. Ihana Lappi! Hienoja kuvia olet ottanut ja päivän sää on ollut mitä parhain. Lumikenkiä en ole koskaan kokeillut, mutta pitäisi varmaan joskus se tehdä.
    Mukavaa alkavaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikenkiä kannattee ehottomasti lähteä kokkeihleen. Ne on oikein sopivat jokaselle kunnosta riippumatta, kun vain oikeanlaisen maaston valitsee. Viikko jo vierähti, mutta hyvää viikonloppua sinne! :)

      Poista
  2. Niin kaunista, että silmiä häikäisee pelkkä kuvien katsominenkin :) Ihan kateeksi käy, että pääset oleilemaan tuollaisissa maisemissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeat oli maisemat ja tuolla on ihmisen hyvä olla! :)

      Poista
  3. Kauniisti olet kuvannut Ylläksen tuttuja maisemia.

    VastaaPoista
  4. Jos päivä oli täydellinen niin on myös kuvat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuva kohde oli täydellinen, joten helposti onnistu kuvatkin. :)

      Poista
  5. Kaunista ja niin houkuttelevaa. Kukapa ei viihtyisi lumikengillä noissa maisemissa.

    VastaaPoista
  6. Ihanat, rakkaat ja tutut maisemat. :)

    VastaaPoista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)