29.9.2014

Uppsalan nähtävyydet

Olisi kai aika kertoa hiukan Uppsalasta, jossa olen nyt pariin otteeseen päässyt vierailemaan. Ensiksi sivistän teitä sillä informaatiolla, että Uppsala sijaitsee 70km päässä Tukholmasta pohjoisen suuntaan ja se on Ruotsin neljänneksi suurin kaupunki.

Mutta mitä muuta Uppsalasta...

Pohjosmaiden suurin kirkko
 Tärkein nähtävyys (ainakin minun mielestä) on Uppsalan tuomiokirkko. Tuomiokirkon tornit näkyvät hyvinkin pitkälle matkalle, kun maasto on tasainen ja niittyinen. Harmittelin ensimmäisellä vierailukerralla etten päässyt kyseistä nähtävyyttä katsastamaan, mutta onneksi viime kerralla sain 10 minuuttia aikaa tutustua kirkon kauneuteen ennen sulkemisaikaa.




Joka suunnasta eri kuvia.. Hah hah.. En vain voinut olla ihailematta kaunista kirkkoa. Itse en oikein ole uskonnollinen ihminen ollut koskaan niin en voi oikein ymmärtää miten ihmiset ovat tuolloin (n. 1200-1400 luvulla) pystyneet rakentamaan moisen ja vielä vain Jumalan kuva silmissä. Upeaa työtä on kuitenkin tehty. Tuomiokirkkoon varmana sisältyy jos vaikka minkälaista historiaa, josta minulla ei ole mitään tietoa, mutta sen osaan sanoa, että Uppsalan tuomiokirkkossa on kruunattu kuninkaallisia 1400 luvulta 1700 luvulle asti.




Tuomiokirkon holvit sisälsivät entisten Ruotsin kuninkaiden hautoja. Oppaan avulla olisi varmaan päässyt enemmän tutustumaan kyseisiin kuninkaallisiin, mutta minä tyydyin vain ihmettelemään näitä makaavia marmoripatsaita.

Eräs marmoripatsas jäi kuitenkin eniten mieleen ja päätinkin sitä googlettaa hieman. Google sivistytti minua ja nyt voin teillekkin kertoa saman minkä tiedän. Tämä marmoripatsas joka herätti huomioni, sijaitsi kirkon päädyssä ja kuninkaan vuoteella makasi kaksi kuningatarta. Lisäksi heidän "petinsä" oli erittäin kaunis ja koristeellinen.





Eli totta kai tämä herätti kiinnostukseni.. Kruunupäinen leijona. Lisäksi hänen hautapaikkaansa koristivat silloisen Ruotsin maakuntien vaakunat, kuten Suomen ja Karjalan. Kyse oli siis Kustaa Vaasasta. Tässä välissä myönnän tulleeni vanhaksi, koska olen viime vuosina todella kiinnostunut historiasta ja etenkin kuninkaallisista. Kuitenkaan Kustaa Vaasa ei ole jäänyt muistikuvaani, mutta hänen poikansa Erik ja Juhana, jotka taistelivat vallasta toisen kuolemaan asti. Heidän isänsä Kustaa Vaasa oli siis jättänyt toiselle pojallensa Juhanalle Suomen hallittavaksi ja tietenkään Erik (josta tuli Kustaa Vaasan jälkeen kuningas) ei pitänyt siitä. Tämän tarinan muistan vain siksi, kun olen aina pitänyt Mika Waltarin kirjoista ja hänen yksi kirjoistaan "Kaarina Maununtytär" kertoo hieman mielikuvituksella höystetyllä tarinallaan Erikin aatelittomasta vaimostaan, kuningattaresta, jota aateliset totta kai vihasivat. Historia oikeastaan jää minulla parhaiten juuri mieleen henkilöiden elämänkerran kautta eikä vuosilukuja jankkaamalla.


Voi kuinka olisin mielelläni halunnut tietää tämän kruunun historiasta. Ruotsin historiaa selaamalla löydän viitteitä, että kuningas Eerik XIV teetettiin kruunu, jota ovat muut kuninkaat käyttäneet kruunajaisissaan kuninkaaseen Oskar II (1829-1907) saakka. En kuitenkaan usko että tämä olisi se. Kuuluu varmana paljon vanhempaan luokkaan.




Kustaa Vaasan hautapaikalta löytyi myös isoja tauluja, joissa toisessa näyttäytyi takana tämä kyseinen linna, Uppsalan linna. Kustaa Vaasa siis aloitutti linnan rakennustyöt. Nykyään linnassa sijaitsee kolme museoa ja se on Uppsalan läänin maaherran residenssi (iltaisin näky ylimmässä kerroksessa palavan valot).


Linnaa vastapäätä näkyi Uppsalan yliopiston kasvitieteellinen puutarha, joka on maan vanhin.


Uppsalahan on erittäin tunnettu  yliopisto kaupunki. Eikä ihme, yliopistoja oli ympäri kaupunkia ja rakennukset olivat lumoavan kauniita. Syyslukukausi oli tuolloin tainut juuri alkaa, kun opiskelijoita isoina ryhminä vaelsi joka paikassa haalarit jalassa, niin aamuisin kuin öisinkin. Itse kun saavuin työpaikalle aina puoli kahdeksan aikaan aamusta niin näin opiskelijoiden pitävän aamujumppaa. Kun taas illalla saavuin töistä hotellille ilta kymmenen aikaan niin puistot olivat täynnä opiskelijoita pussikaljojen kanssa. Huoh.. Tuli niin ikävä omia opiskelu aikoja..



Aamupalalla Eklundshof hotelilla
Ensimmäiset neljä yötä vietin taas Eklundshof hotelilla. Hotellin rauhallisuus ja historiallinen kauneus viehätti minua suuresti, mutta toisella reissulla halusin lähemmäksi keskustaa. Oli vain niin hankalaa lähteä yömyöhään vielä metsästämään syötävää, kun keskustaan oli 2km matka.


Seuraavat kaksi yötä taas vietinkin Clarion Gillet hotellissa. Aaah.. Mikä sänky! Tuohon oli kyllä taivaallista lösähtää työpäivän jälkeen katsomaan jotain elokuvia ja nukahtaa siihen. Paitsi että sitä ennen piti käydä tunnin verran löhöilemässä kylvyssä. Pakko myös mainita, että kyseisessä hotellissa oli kaikista paras aamupala mitä olen koskaan saanut. Ihmettelisin, jos joku ei löytäisi haluamaansa, koska siellä oli tarjolla ihan kaikkea! Nam, nam..


Totta kai monille Uppsala on tuttu myös Pekka Töpöhännästä! Meillä on ainakin lapsena aina katsottu Pekka Töpöhäntää ja satuin vahingossa törmäämään tähän patsaaseen keskellä puistoa. Lisäksi löysin yhden varoituskyltin, jossa kulki kissoja valkoisineen tassuineen, mutta en saanut siitä kuvaa taksissa.

Mitä muuta voisin sanoa Uppsalasta... Että kannattee käydä! Jopa minä, juurtunut pohjoiseen, hiljaisuuteen ja omaan rauhaan, tykkäsin todellakin Uppsalasta. Tähän kyllä paljolti vaikutti se, että Ruotsi on kuitenkin niin paljon samanlainen kuin Suomi, mutta se sisältää niin paljon enemmän historiaa kuin Suomi, joka tuo omaa maustetta kaupunkiin. Eli hyvä puoli samanlaisuudessa on juuri se, että ei tarvitse kauhistella esimerkiksi vessassa, että vessapaperia ei saa laittaa pönttöön. Lisäksi olen joka kerta tullut enemmän ja enemmän siihen tulokseen, että ruotsalaiset, vaan ovat paljon sosiaalisempia, iloisempia ja miehet komeampia kuin Suomessa. Mutta silti Suomi on aina sydämessäni se maailman paras maa. :)


14.9.2014

Merellä meloessa voi löytää oman saaren

Tässä muutama viikonloppu sitten täytin vuosia. Taas. Jonkin verran totta kai hermoilin, kun aika menee siivillä ja ikää tulee koko ajan lisää, mutta se siitä sitten. En voi asialle mitään niin sellaisia asioita ei kannate vatvoa liian paljon.

En oikeastaan odottanut liikoja syntymäpäiviltäni. Syntymäpäiväni kyllä sattui suoraan lauantaille ja se oli myös ensimmäinen kerta, kun me poikaystäväni kanssa sitä vietimme oikeasti yhdessä. Normaalisti kummatkin ovat olleet kesätöissä eikä viikolla olla päästy juhlimaan syntymäpäiviäni. Mutta olen jotenkin liian monta kertaa pitänyt odotuksia liian suurina ja haaveillut että se olisi vuoden paras päivä, vain minun päivä, ja silloin tapahtuisi vain kaikkea hauskaa ja ihanaa. Noh, ehkä nyt 25 vuoden iässä sitä vasta tajusi, että jos  unelmoi liian yksityiskohtaisesti.. Ne unelmat eivät tule ikinä tapahtumaan ja petyt vain karvaasti. Älä odota mitään niin  yllätyt positiivisesti.

En siis odottanut, että poikaystäväni olisi jaksanut nähdä vaivaa syntymäpäivälahjan ostoon. Ei hänellä vaan ikinä ole aikaa siihen. Joten syntymäpäiväni alkoi sillä että lähdimme Haaparantaan shoppaileen minulle kenkiä, jotka poikaystäväni ostaisi ne minulle lahjaksi. Kauniit saappaat löytyivät ja valitusta sain kuulla kuinka kalliit ne ovat, mutta valitus loppui siihen kun sanoin että hänen syntymäpäivälahjansa maksoi 20e enemmän.

Seuraavana vuorossa oli melontareissu. Sitä nyt olin oikeastaan kaikista eniten odottanut. Poikaystäväni oli pitänyt aikaisemmin suunnitella meille reitti, mutta ei hän ollut kerennyt. Loppujen lopuksi päädyimme lähimpään veneenlasku paikkaan ja minä olin ihan tyytyväinen. En ollut noilla seuduilla ennen pyörinyt ja kun jostain uusista maisemista on kyse niin minä olen tyytyväinen.

Kuka ei olisi tyytyväinen näissä maisemissa?
Merellä melomisessa ei nyt niin kauhean erilaista ole kuin isossa Muonionjoessa. Koskipaikoista ei tarvitse huolehtia ja isot kivet kyllä pystyy helposti väistämään. Merellä tuuli on aina vähän kovempi, mutta onneksi sinä päivänä oli oikein hyvä ilma melontareissulle.

Saari näkyvissä!
Lähdettiin vain summissa melomaan eteenpäin. Saaria näkyi vähän missäkin, mutta moni näytti hyvin kaukaisilta, jonne ei ehkä iltapäivämelontareissulla aivan päästäisi. Sattumalta löytyi kuitenkin yksi pieni saari aika läheltä lähtöpaikkaamme ja päätimme sinne mennä jaloittelemaan.

Peini kallioperäinen saari



Oma hiekkarantakin!


Valehtelisin jos väittäisin, että olin yhtä tyynenä koko ajan saarella kuin yllä olevassa kuvassa. Hah! En todellakaan! Hypin riemusta kiveltä kivelle yrittäen samalla nauttia hetkestä kuin samalla napata mahdollisimman paljon kauniita kuvia saaresta. Se oli aivan ihana! Se oli juuri sitä mitä olen meren lähellä asuessani kaivannut. Kallioita, meren kohinaa, tuulen ujellusta korvissa ja totta kai se oma rauha. Ei ketään muita iltapäiväkävelyllä ihailemassa maisemia.

Yritin todella nauttia hetkestä ja painaa mieleeni kuinka iloinen olin, kun suunnittelematta löysimme tuon ihanan pienen saaren. Tällöin myösin, että oikeastaan itse melontareissu oli ehkä parhaimpia asioita mitä olen tehnyt ikinä syntymäpäivänäni. Ei ne rihkamat vaan se, että saa tehdä jotain sellaista mistä pitää ja lähimmäisten kanssa. Silloin tulee juuri se kaivattu tunne. Tänään on minun päiväni.


Se oli hieno päivä ja juuri minunlaiseni. Tulen aivan varmana sitä muistelemaan muinakin syntymäpäivinäni tai viimeistään 25 vuoden päästä. Toinen syy miksi tulen muistamaan tuon päivän ja viikonlopun. Se reissu oli minun ja poikaystäväni viimeinen yhteinen reissumme. Emme tuon viikonlopun jälkeen ole enää olleet me.


6.9.2014

Luontoa kaupungissa

Olen alusta asti Ouluun muuttaessani ollut sitä mieltä, että täällä asutaan liian tiiviisti eikä luontoa ole tarpeeksi lähellä. Ehkä se yksi syy miksi minusta siltä tuntuu on se, että kulkuvälineeni on pyörä enkä siis tarpeeksi usein lähde käymään kauempana luonnosta nauttimassa. Lopulta kuljen kuitenkin sen 330km pohjoisemmaksi että pääsen luontoon. Eikö siinä ole tarpeeksi kilometrejä? Onhan siinä eikä sinne jaksa lähteä niin useasti kuin haluaisin.

Lähdin sitten eräs lauantai äitini kanssa mustikkaan. Oulussa. Olen aina ennen käynyt pohjoisessa, mutta kun tällainen tilaisuus tuli niin lähdin ehdottomasti mukaan. Kumpikaan ei kyllä tunneta alueen metsiä, mutta etsimällä niitä marjapaikkoja löytyy.

Laiha saalis
Ensimmäinen pysähdys osottaiutui suureksi pettymykseksi. Mustikan varpuja kyllä löytyi, mutta ei mustikkaa. Liian pimeä metsä. Kävelin 3 tuntia ja etsin jos metsä olisi vähän muuttunut. Ei muuttunut ja ihan turhaa kävelin. Ainakin mustikoiden poiminnan osalta, mutta ei minun mielen. Rakastan metsässä kävelyä ja hiljaisuuden kuuntelemista. Päämäärä avoin, mutta jalat vain vie eivätkä meinaa lopettaa. Tällainen nautinto ja vielä Oulun alueella! Tuolloin tajusin, että olen liian kangistunut kaavoihini ja lähden luonnosta aina nauttimaan vain pohjoiseen, vaikka oikeasti se löytyy aika läheltäkin. 

Löytyy kun tietää mistä etsiä
Silmän kantamattomiin....
Loppujen lopuksi lähdimme myös seuraavana päivänäkin mustikkaan, kun löysimme täydellisen mustikkapaikan. Siellä mustikkaa oli niin paljon, kun olisi vain jaksanut poimia ja puhdistaa, mutta minulle hyvin riitti 20 litraa mustikoita. Sekin on yhdelle ihmiselle aika paljon, kun ottaa huomioon, että normaalisti poimin 10 litraa ja se on hyvin riittänyt minulle. Ehkä nyt sitten innostun vielä enemmän syömään :P


Ehkä seuraavaksi etsimään Oulun alueelta hyviä sienimetsiä...