20.10.2018

Ruskavaellus Sarekin kansallispuistossa





Siitähän on jo tasan kuukausi aikaa, kun vietin yhden viikon kesälomastani Ruotsin Lapissa patikoiden. Pari kertaa aiemmin olen käynyt Abiskon alueella patikoimassa, mutta hyvän ystäväni suosittelemana muutin suuntaa hieman alemmaksi - ja kyllä kannatti! Paljon olen kuullut Sarekista, mutta oikeastaan sitä en ennen tiennyt, että Sarekin vieressä on myös kaksi muuta pienempää kansallispuistoa: Stora Sjöfallet ja Padjelanta.

Retkikuntamme (eli minä ja hellu) lähdettiin liikkeelle Suorvan padolta (joka siis sijaitsee Stora sjöfalletissa), jonka läheisyydessä sijaitsi isompi parkkipaikka mihin auton pystyi jättämään. Lisäksi paikka taisi olla ainoa, josta pääsisi järvien yli kävellen. Ruma kuin mikähän se oli se pato, joka oli keskelle erämaata rakennettu (rakennustyöt aloitettu 30-luvulla), mutta näköjään patoa edelleen korotettiin. Paikallisessa luontokeskuksessa kun käytiin paluumatkalla niin sieltä näin myös kuvia ennen patoa ja hiljaiseksihan se veti kun näki kuvia 5 mahtavasta vesiputouksesta, jotka olivat nyt hiljennetty. Se on sitä vihreää sähköä.

Kartan mukaan Suorvan padolta lähtisi poroaitojen reunasta polku ylöspäin ja ylhäällä polku häiviäisi. Oikeassa erämaassa kuin harvemmin on mitään pitkospuita. Noh, mehän ei sitä polkua meinattu millään löytää ja ees taas käveltiin poroaidoilla vesisateessa pohtien mikä se oikea polku mahtaisi olla. Kartta kun sattui vielä olemaan niin isolla mittakaavalla, että kaikkia puroja siinä ei edes näkynyt. Lähdettiin vain erästä puroa pitkin runnomaan eteenpäin, mutta kulku oli erittäin hidasta rämeikössä. Aina välillä löydettiin polun pätkiä, mutta jotka hävisivät melko pian, niin silloin alkoi into hiipumaan. Noin kaksi tuntia kun oltiin rämmitty tiheässä rämeikössä, välillä soiden yli hypellen, satuttiin sattuman kaupalla löytämään se oikea polku. Siitä ei voinut erehtyä, kun se olikin mönkijällä ajettu jälki. Tai paremmin sanottuna poromiesten käytössä oleva reitti.









Ei me montaa tuntia keretty vaeltaan, kun ilta alkoi jo hämärtyyn ja juuri sopiva telttapaikkakin löytyi. Mie yritin muutaman kupin viiniäkin hörppiä, että varmana tulisi uni teltassa, mutta kyseinen viini olikin pahaa ja uni ei tullut yhtään sen helpommin. Jonkun verran sain nukuttua, mutta aika koiran untahan se taas oli kun heräilin vähän väliä siihen kun tuuli heilutteli telttaa tai kun sade hakkasi telttakangasta. Aamulla, niin tuuli kuin sade, oli tiessään ja maisemat mitä upeimmat. 

Toisena vaelluspäivänä ilma oli mitä parhain ja päivä sujuikin hyvin jouten nousten maastossa koko ajan vain ylemmäksi. Yksi hyvin voimakkaasti virtaava joki piti ylittää, mutta onneksi se ei kuitenkaan hirveä syvä ollut mitä pelkäsin. Ennen reissulle lähtöä oli kyllä tullu mieleen, että pitäis ottaa ne vaellussauvat mukaan juuri joenylityksiä varten, mutta niinhän ne vain unohtui. Paremmin saisi tukea ylityksessä, mutta myös paremmin näkisi kuinka syvää missäkin kohdin olisi. Tietenkin vesi oli myös jäätävän kylmää, mutta äkkiä jalat lämpeni kun vedestä nousin. Paluumatkalla päätinkin, että menisin joen yli ylempää, jossa vesi olisi paremmin jakaantunut eikä olisi niin syvä ja voimakas.

Telttapaikka löydettiin pienen järven rannalta, joka oli varsin kauniilla paikalla ja mikä parasta - juomavesi ja tiskivesi ihan vieressä. Siinä sitten vietettiin myös kolmas vaelluspäivä, koska vettä tuli koko päivän kaatamalla eikä siinä sumussa nähnyt yhtään minnekkään. Täten suunnitelmat hieman muuttuivat ja päätettiin seuraavana päivänä kokeilla nousta tunturin yli toiselle puolen ettei ihan tarvitsisi samaa matkaa kävellä takaisinpäin.

Seuraavassa postauksessa sitten näette kahden viimeisen vaelluspäivän kuvia ja tunnelmia.

7 kommenttia:

  1. Oi mitkä maisemat! Ja niin hienoja kuvia. Tuolla kelpaisi vaellella ja maisemia ihailla, mutta eksymistä pelkäisin, eikä telttailukaan minulle olisi mieluista.
    Mukavaa syksyä, tai talvihan siellä pohjoisessa kohta jo on!

    VastaaPoista
  2. Oi, voiko mitään noin kaunista olla olemassa! Ihan henki salpautui!!

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia, niin kauniit värit! Itse olin Stora Sjöfalletissa pari vuotta sitten ja tykkäsin myös tosi paljon. Eteneminen oli välillä tosi hidasta kasvillisuuden ja kivikoiden takia, mutta maisemat olivat hienot. Meidänkin kartta oli niin isolla mittakaavalla ettei kaikkia kuruja ja puroja siitä erottanut :)

    VastaaPoista
  4. Kerrassaan upeat maisemat ruskaloistossaan.

    VastaaPoista
  5. Hienoja kuvia. Houkutteleva kohde!

    VastaaPoista

Kommentteja otethaan ilola vasthaan! Piipahan toistekki kathoon mitä täältä löytyy - vastavierailulle jouvan aina tulheen. :)