25.10.2014

Ruska Aakenustunturilla

Lapin ruskasta ja aakenustunturin reissusta on jo yli kuukausi aikaa, mutta sitä mukavampaa oli palautella kuvien merkeissä muistoja mieleen.

Aakenustunturi sijaitsee Kittilän kunnan puolella, mutta Ylläkseltä sinne ei ole kovin pitkä matka. Aakenustunturi houkutteli vaellusreissulleen ruskan ansiosta, mutta myös etäisyydeltään turistikohteisiin. Jos menet Ylläkselle tai Leville parhaimpaan ruska aikaan niin et todennäköisesti saa nauttia siitä tärkeimmästä asiasta: luonnon hiljaisuudesta.

Parkkialueella oli pysäköityneenä monta autoa ja tuskaisena mietinkin, että eikö täällä sittenkään saa olla hiljaisuudessa. Kyseessä on kuitenkin iso alue ja eri reittejä riittää, joten loppujen lopuksi olin tyytyväinen Aakenustunturin hiljaisuuteen.

Reissulle sain mukaan yliopistoaikaisen koulukaverini ja hänelle se oli ensimmäinen kerta Ylläksen alueella. Reissut on mukavia yksin, mutta parhaita hyvän ystävän seurassa!


Matkan pituudeksi laskimme 15km matkan. Tiellä kävellessä se totta kai olisi helppo lenkki, mutta tunturissa ei ikinä voi tietää kuinka raskaaksi matka kävisi. Lueskelin ajomatkalla netistä kommentteja eri Aakenustunturin reiteistä ja monissa oli mainintaa, että noin 6h tuntia menisi rauhakseltaan matkaan. Sopi siis hyvin meille. Haastetta kiitos, mutta sopivassa suhteessa että menojalka vielä vipattaisi illallakin.


Maaruska oli juuri parhaimmillaan, enkä voinut olla napsimatta kuvia ruohojuuritasolta.


Matkan alkupää oli helppokulkuista ja matka eteni jokseenkin nopeasti. Kuvien otto tietenkin hieman hidasti matkaa, mutta minulle se on yksi tärkeä asia aina luontoreissuilla. Kuvia vaan ei voi ottaa liikaa! :)

Kontrastit kohillaan (repussa sadesuoja päällä)
Reissun alkupäässä kyllä jo hoksattiin kaverin kanssa, että taisi ne tulitikut jäädä kummaltakin kotiin. Heh heh.. Sitten mietittiin että kysytään vastaan tulevilta ihmisiltä, että jos ne vois lainata. Eihän niitä vastaantulijoita tullut. Meidän onneksemme kotapaikalla oli kuitenkin tulet valmiina, jonka oli iso ruotsalaisporukka sytyttänyt. En kyllä tienyt että kota oli täynnä ruotsalaisia, kun astuin kotaan sisään nimittäin aloin jotain yleistä kommenttia heille heittämään, mutta kukaan ei vastannut.. Awkward moment... Sitten jonkin ajan päästä ne alko keskenään ruotsia puhumaan. Ai jaaaa....

Makkarat paistettiin, minitomaatteja syötiin ja erittäin laimeaa teetä yritettiin juoda. Olisi pitänyt termospulloon tunkea vielä yksi teepussi lisää. Matka jatkui massut tyytyväisinä kohti tunturin päänähtävyyttä eli pudonnutta lentokonetta. Tää kyseinen lentokone Junkers törmäsi tunturiin lumimyrskyssä toisen maailman sodan aikana ja sen vähäiset rauniot vielä tunturin juurella makaavat.

Junkers Aakenustunturilla


Matka jatkui ylöspäin kohti tunturin päälle ja reitti meni koko ajan vaikea kulkuisemmaksi. Lisäksi sumu ja tihkusade tuntuivat vain kovenevan koko ajan ja arvatenkin huipulle päästyämme nähtävyydet jäivät näkemättä. Tunturireissuissa h-hetki on se hetki kun pääsee huipulle ihailemaan maisemia ja tuntemaan itsensä niin pieneksi tässä maailmassa, mutta tätä hetkeä ei päästy sinä päivänä kokemaan. Olihan se kyllä arvattavissa, koska sää oli ollut sateinen koko päivän eikä auringosta ollut tietoakaan.

Aakenustunturin kuru
Tunturin päällä oli kaksi vaihtoehtoa reitin valinnassa. Lähteä tunturin huipulla kävelemään suoraan autolle päin tai sitten menemään tunturin toiselle puolelle alas autiotuvalle ja siitä kiikkumaan takaisin ylös ja sieltä sitten autolle. Ylös-alas-ylös-alas reissu ei kuullostanut niin hyvältä, joten päätimme ottaa sen helpomman eli suoremman reitin. Noh, ei se ihan niin ollutkaan. Tai ei se ainakaan helppo ollut, joten mieleen tuli kysymys, että olisiko se toinen reitti ollutkaan niin raskas.

Näkyvyys tosi hyvä!
Nimittäin tunturin päällä kävely ei nyt niin helppoa ollutkaan mitlä kuvissa näyttää, koska suurimman osan matkasta reitti oli erittäin vaikea kulkuista ja kivikkoista. Jalat alkoivat väsymään ja tasapaino huojumaan, kun isojen kivien päällä yritimme hyppiä kiviltä toisille. Meno oli välillä apinamaista, kun käsillä piti ottaa tukea ja silloin kun ei jaksanut ottaa varovasti niin sitten kellahdettiin selälleen tai naamalleen. Onneksi kävi aina hyvä tuuri ja vahingoilta vältyttiin ja matka pääsi aina jatkumaan.

Hattivatteja!
Itselleni tämä vaikea maasto vaikutti siten että väsyin todella paljon ja olisin halunnut pitää enemmän taukoja, mutta kaveriin se vaikutti niin, että hän veti raivolla koko loppumatkan ja minulla oli kyllä perässä pysymistä. Autolle viimein päästiin ja matkan kestoksi tuli sport trackerin mukaan 5 tuntia ja 30 minuuttia. Makkaranpaiston jälkeen eli puoli välin jälkeen emme taukoja juuri pidelleet, mutta vaikeakulkuinen maasto selvästi vaikutti matkan pituuteen. Paremmalla ilmalla olisi varmaan mennyt kauemmin, kun olisi pitänyt pysähtyä ottamaan enemmän kuvia. Nyt ei ollut sumua kumemmpaa kuvattavaa.

Reissun päätteeksi lähdimme vielä käymään Äkäslompolossa kaupassa ja Selvässä Pyyssä lämpimillä kaakaoilla. Kotia tultaessa lämmitettiin heti sauna, aukastiin siiderit ja pulahdettiin vielä väylässäkin uimassa. Sitten vain otettiin rennosti.