23.3.2014

Viimeistä viedään graduseni

Gradua on nyt taas ahkerasti mietitty, kitisty, väännetty ja taas kitisty. Jep. Ei se oikeasti ole niin kova töinen tai vaikea, mutta joka kerta kun alan miettiin että tämän piti olla jo vuosi sitten tässä vaiheessa niin se ruma itseinho nostaa päätään ja näyttää ilkeältä että meinaa alkaa itkettään. Miten tässä näin muka kävi? Minä joka olin opintoja suorittanut ennakkovauhdilla niin päätyi tilanteeseen jossa gradun teko vain kestää ja kestää. Otin pulkkamäessä pulkan pois perseen alta juuri ennen maaliviivaa. Ei fiksua.

Noh, en minä kaikkeen vaan pysty ja se tuli todistettua. Haaveenihan oli, että olisin viime kesän aikana tehnyt gradun ja valmistunut syyskuussa, mutta niistä haaveista on jo kauan. Minulta löytyy kolme valitusvirttä ja tekosyytä miksi näin ei käynyt.

1. Työt. Aloitin kesätyöt toukokuun puolessa välissä (aivan liian aikaisin) jolloin minulla oli vielä viimeinen kurssi meneillään ja gradun teko. Pomo vielä lisäksi pyysi jos voisin tehdä ylitöitä että saisin varmasti hommat tehtyä kesän aikana. Tein arkisin 10h päiviä, joten jopa aurinkoisena kesänä olin aika poikki iltaisin enkä saanut itseäni tarpeeksi usein potkittua takaisin koneelle istumaan loppu iltaa. Fail.

2. Viimeinen kurssi - the meanest one. Se kurssihan oli yks painajainen. Viime vuonna kävin sen ja keskeytin kun ei vaan tullut yhtään mitään. Ensimmäinen kurssi jonka jätin kesken koko 5 opiskeluvuoden aikana. Luovutin jo silloin, mutta nyt oli pakko päästä siitä pakollisesta paskiaisesta joten töitä oli vaan painettava sen eteen. Deadline päivät onneksi venyivät ja venyivät, kun opettajat huomasivat että tehtävä oli tajuttoman vaikea eikä näköjään kukaan oikein ollut onnistunut siinä. Viimein heinäkuun puolessa välissä oli lopullinen palautuspäivä ja me vain toivottiin ja rukoiltiin että tehtävä menis läpi ja päästäis kurssi läpi. Ja niin se onneksi meni. Huh helkatti. Se meni juuri ja juuri, mutta sitä me parin kans vain toivottiinkin. Kun sanon että kurssi oli vaikea, niin oikeasti tarkoitan sitä. Vaikka me parin kans päästiin se kurssi tuolloin heinäkuussa läpi niin harva muu pääsi ja kun ainakin yliopistolla on sellainen malli että kurssista pitää päästä tarpeeksi paljon ihmisiä läpi niin opettajien on annettava löysiä niin kauan kun läpi päässeiden määrä on hyväksytyllä puolella. Joten me oltiin parin kans jopa aika eteviä kun päästiin jo noin aikasten kurssi läpi. Siis kurssinhan olis pitänyt kestää vain maaliskuusta toukokuuhun, mut kuulema se venyi lokakuulle asti ennen kuin se saatiin päätökseen. Kyseiset opettajat kyllä sais katsoa itseään peiliin ja miettiä ovatko oikeassa ammatissa. Totta kai tiedän että yliopisto opiskelu ei ole enää sitä että on opettajan vastuulla oppiiko oppilaat vai ei, mutta tehtävän taso oli ihan eri kategoriaa kuin mitä meille oli opetettu.

3. Sain gradun aiheen työn toimeksiantajalta ja ihmiset jotka ovat toimeksiantajille tehneet lopputöitä tietävät, että väärin ymmärryksiä ja sekaannuksia sattuu. Aina toimeksiantajasta ei vaan saa selvää mitä hän työltään haluaa, mitä työhön pitää sisällyttää ja joskus niitä viime hetken toiveita tulee liian myöhään. Tämäkin on siis luonnollisesti saanut mut repimään hiuksiani päästä ja turhautumaan työhön jo niin monta kertaa että mietin miksi minun piti taas olla niin kunnianhimoinen että otin aiheen toimeksiantajalta. Olisin vain keksinyt jonkun oman höpö höpö aiheen niin se olisi ollut sillä selvä. Mutta kun se ei näytä niin hyvältä cv:ssä ja kun niitä omia aiheita ei arvosteta niin paljon meidän alalla.. Sitä paitsi niistä saa palkkioita ja mahdollisuuksia työelämään. Jep. Minä kyllä tarkkaan mietin mikä näyttää hyvältä  cv:ssä.

Siinä oli mun valitusvirret ja turhat perustelut miksi olen ollut saamaton jo näin kauan aikaa. Älkää tehkö kuten minä. Tehkää ne lopputyöt heti pois käsistä. Se näkyy arvosanassa ja se tuntuu mahtavalta. Olen nimittäin joskus ollut sellainen, mutten tiedä mihin se ihminen on hävinnyt.

Tämän viikon perjantaina tuli kuluneeksi kuukausi kun minulla loppui työt. Siitä asti olen nyt pääsääntöisesti tehnyt gradua. Se on niin paljon helpompaa nyt kun pystyn koko päivän paneutumaan asiaan, välillä jotain kotona vähän touhuten ja sitten taas jatkamaan. Ajatukset kuitenkin pääsääntöisesti pysyvät vain gradussa eikä missään muissa kursseissa tai työasioissa, joten onhan tässä tulosta saatu aikaiseksikkin. Nyt jos koskaan alkaa tuntumaan että gradu on pian valmis. Tällä hetkellä siis kirjoitan vielä viimeistä lukua teoriasta. Sitten mun pitäs vähän fiksata toiminnallista osuutta, jonka tein ensimmäisenä toimeksiantajan pyynnöstä. Sitten varmaan korjailen ja lisäilen johdantoon kappaleita ja sitten ne tärkeimmät sivut eli pohdinta, johtopäätökset ja yhteenveto lukujen kirjoittaminen. Nämä asiat nyt ajattelin seuraavan viikon aikana saada tehdyksi, kun ohjaajani palaa lomalta ja minun pitää lähettää hänelle maanantaina 31.3. tuotokseni ja sillä viikolla varmaan sitä fiksaillaan ja ajattelin tiivistelmän ja alkusanat kirjoittaa silloin. Sitten sen viikon perjantaina 4.4. lähetän työn opponentille luettavaksi. Sen jälkeen saan olla viikon melko rauhassa, kun sitten perjantaina 11.4. minulla on yliopistolla esitysseminaari, jossa saan opponentilta haukut, ruoskaniskut ja julkisen nöyryytyksen. Riippuu kyllä opettajasta onko ruoskaihmisiä. Mutta totta kai riippuu paljon siitä onko mun työ paska vai ei. Noh, sitten 24.4. kaikki pitäs olla valmista kun yliopistolla päätetään saanko minä valmistua vai en. En kyllä nyt muista mikä sen tilaisuuden tai ryhmä nimi oli joka sen päättää. Sitten toivon mukaan 15.5. tämä nainen sais maisterin paperit. Se olis kyllä aika kiva.

Joten kai tässä vaiheessa vois sanoa, että ei tää nyt niin toivottomalta enää näytä. Loppusuoralla ollaan ja tää seuraava viikko tulee kyllä kova ja raskas olemaan, mut pitää vain ajatella että enää kaks viikkoa kovaa vääntöä niin sitte se on melkein ohi ja vuoden työ on purkissa. Sitten toukokuussa taas voi sanoa, että 6 vuoden uurastus on ohi. Se on varmana sitten ihana hetki.

Hyvän työpisteen perusta: hyvät näkymät ulos (että saa aivot rauhassa surrata), paljon pöytätilaa, kunnon valaistus ja oikeat softat koneessa.

Työpiste on kyllä tosi hyvä nyt. Ikkunan alla on mukava kirjoitella päivällä kun luonnonvalo antaa niin oikean valon kirjoittamiseen ja lukemiseen, mutta myös ihmisten seuraaminen kadulla on aika rentouttavaa, kun välillä aivot jumittaa eikä saa kunnolla lauseita muodostettua. Pöytätila on myös tärkeä kun kirjoja ja lappuja on miljoonittain ja jokaista pitäs vähän seurata ja kyylätä eli niiden pitäs olla helposti saatavilla.

Huh. Odotan kyllä kuin kuuta nousevaa, että saan purkittaa gradun ja saan taas iltani viettää ilman painottavaa ajatusta gradusta. Aika raskasta koko ajan kun miettii että pitäs tehä gradua, pitäs tehä, pitäs tehä... Odotan niin työelämää, kun saisi illat olla rauhassa miettimättä yhtään kouluhommaa. Se on varmaan aika makeaa.

Tämän hetkinen gradu tilanne:
Sivuja 46/50
Lähteitä 47/50

Sivut tulee tuon minimin ainakin paukkumaan yli ja mahdollisesti lähteetkin, mutta sen parempi vain.


20.3.2014

Tuulessa ja tuiskussa me vaan pilkitään

 Lauantaina me päätettiin isännän kans lähteä pilkkireissulle eräälle syrjäiselle järvelle, josta on aina tullut hyvin kalaa. Tälläkään kertaa kyseinen järvi ei pettänyt. Järvelle piti ajaa autolla tunnin matka erilaisia syrjäisiä hiekkateitä pitkin. Järvi on kyllä syrjässä, mutta se on kuntamme toiseksi suurin järvi joten kalaa riittää senkin vuoksi. Järvi ei ole kyllä kovin salainen paikka, koska huomasimme kolme muutakin ryhmää pilkkimässä, mutta ne olivat meistä kaukana kun siinä järvessä tilaa kyllä riittää. Automatkan jälkeen minä hyppäsin lumikenkiini ja isäni metsäsuksiin, koska tietoa ei ollut olisiko pinta kuinka pehmeä ja matkaa oli noin 1 kilometrin verran.

Meidän pilkkipaikalla oli joku muu ryhmä käynyt jo aikaisemmin koska paikkassa oli aukaistuja pilkkireikiä eikä meidän edes tarvinut itse kairata. Valitsin tutun ja turvallisen kultaisen mormuskan, koska yleisesti se on ollut niin joessa kuin järvissä hyvä valinta. Meillä on aina ollut kautta aikojen kaikennäköisiä kilpailuja kuka saa eniten kalaa ja kuka saa isoimman kalan. Minä se vaan istuin ja kattelin kun isäntä veteli pikku särkiä vähän väliä. Ei peli ollut kuitenkaan menetetty, kun minä sain ensimmäisen ahvenen joka oli oikeasti aika hyvän kokoinenkin. Suukko ahvenelle ja nyt oikea kilpailu alkakoon! :D
Mun tavaramerkki kulkee aina mukana

Olin innoissani, että nyt minulla oli suurin kala tililläni ja ahvenia alkoikin tulemaan tasaiseen tahtiin ylös. Totta kai jäällä tuuli oli kova ja kylmä, mutta tällä kertaa olin tajunnut laittaa paljon vaatetta. 4 eri kerrosta paitoja ja siihen päälle vielä toppatakki. Ei ihan heti tullut kylmä, mutta sormia aina välillä paleli kun joutui kaloja ottamaan mormuskasta irti. Isäntä vaihteli paikkaa jatkuvasti, mutta minä keskityin yhteen paikkaan koska siitä oli koko ajan tullut hyvin. Hiljaisuus sitten iski reiälleni ja oli minun aikani vaihtaa paikkaa ja kokeilla muitakin reikiä. Sieltä täältä tuli pieniä ahvenia ja isäntä säntäsi paikalleni, koska hänen mielestään siitä paikasta isoimmat ahvenet tulivat. Hän tässä vaiheessa myös vaihetti mormuskan perhoon ja kappas vain... Minä hävisin kilpailun. Ensin tuli iso ahven. Sitten tuli vielä isompi ahven. Sitten minunkin piti vaihettaa pilkkini jossa olisi perho. Ei, ei minun kohdallani kyllä mitään tapahtunut. Sitten isäntä luovutti paikkansa ja pilkkinsä (totta kai kun oli niin tyytyväinen omaan suoritukseen) ja alkoi meille nuotiota tekemään ja makkaroita paistamaan. Ehei, ei niitä kaloja enää tullut kun minä tulin paikalle samalla pilkillä! Tässä vaiheessa joku voisi miettiä, että se on tuurista kii tai taidosta ja samaa kyllä minäkin mietin. Tämä reissuhan oli mun ensimmäinen pilkkireissu tälle vuodelle, joten taitoakaan minulla ei ollut niin kuin isännällä. Luovutin. Ei minun kohdallani tullut kuin 6 särkeä ja pari pientä ahventa. Menkää kasvamaan ja tulkaa takaisin silloin kun minä teitä oikeasti tarvin!! Söin pari makkaraa, join lämmintä kaakaota ja lämmittelin käsiä. Kylmä alkoi tulemaan ja pilkkimisessä ei ollut nyt paljon tapahtumia. Tuollaiset isot ahvenet olivat tässäkin järvessä aika harvinaisia, joten ajattelin ettei niitä enää tällä reissulla tulisi. Laitoin lumikengät jalkaan ja lähdin tutkimaan saarta.


Suurin ahven painoi yli 400g.
Kyseinen pieni saari oli luonnonsuojelu aluetta, mutta koska vielä lunta oli niin siellä talsiminen oli vielä sallittua. Minusta on aina niin mahtavaa päästä tutkimaan uusia paikkoja. Utelias kun olen. Saari, jonne ihminen ei päässyt luontoa muokkaamaan kiehtoi totta kai minua. Lisäksi että olimme todella syrjässä teki saaresta vielä mielenkiintoisemman. Vanhan mökin rauniot löysin saaren pohjoispäästä. Ties kuinka vanha se sitten olikaan. Saaressa oli todella helppoa kävellä lumikengillä, kun lumi oli mennyt kovaksi lämpimistä ilmoista ja nyt pakkasten vuoksi kovettunut tosi hyvin. Melkein olisi voinut kävellä ilman lumikenkiä, mutta koska lumikengillä kävely itsestäänkin on niin helppoa kävellä niin nautitaan nyt extra helppoudesta. Saaressa ei paljoa elämää muuten näkynyt, mutta peräti riekko lensi minua karkuun joten kyllä sielä maalinnut ainakin viihtyivät.


Mielestäni katson elämää ja luontoa vähän eri kantilta kuin moni muu. Innostuin esimerkiksi tästä isosta kivestä järven rannalla. Kauniita kuvia siitä ei kyllä saanut, mutta iloisesti hypin sen päällä ja mietin mitä kaikkia kivoja hetkiä siinä voisi viettää. Makoilin toppavaatteet päällä röhöten kiven päällä, otin aurinkoa mitä se nyt juuri näkyi, kuuntelin tuulen ulinaa ja yritin kuulla jotain muuta. Ei, ei tässä paikassa kuule yhtään mitään ylimääräistä. Ei autojen ääniä, ei ihmisten puheen sorinaa, ei mitään ilmastointikoneiden hurinaa ei yhtään mitään. Ihana luonnon hiljaisuus vain. Sitten mietin kesää. Kuinka mukavaa täällä olisi kanootilla soudella, tutkia rantoja ja kalastella. Kuinka mukavaa olisi vaikka tähän kiven viereen pystyttää teltta ja käydä rannassa uimassa. Aah.. Ihana kesä. Myöhemmin kyllä muistin että saareenhan ei oikein kesällä voi mennä eikä siellä nyt erityisen hauskaa ole räkkä aikaan kun mäkärät, polttiaiset ja sääsket kiusaavat sen minkä kerkiävät. Mutta parempi ne kaikki kolme kuin punkit ja hirvikärpäset. Niistä täällä ei vielä onneksi tarvi huolehtia.

Jatkoin tutkimusmatkaani ja seuraavaksi kohtasin kummallisen puun. Saaren metsään kun ihminen ei ole päässyt tekemään muutoksia niin tällaisiakin valioita oli päässyt sinne jäämään.


Puun silmä

Puun korva

Tässä kohtaa mielikuvitus löi tyhjää. Mitähän se voisi oikein muistuttaa?
Muistatteko Disneyn filmin Pocahontaksen? Siinä Pocahontas jutteli puulle eli kaarna muorille ja kaarna muori osasi aina vastata kaikkeen fiksusti. Se tuntui olevan kuin luonto äiti. Tässä tuli mieleen että ehkä tämä oli kaarna muori jolle mun olisi pitänyt alkaa avautumaan ja kysymään kiperiä kysymyksiä. Sillä kun oli niin iso silmä ja iso korvakin niin olisi se tiennyt vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Aika kaunis se kyllä oli.


Mun saaren ympärysseikkailuni päättyi siihen ja oli aika palata pilkkimään. Seikkailu kesti melkein tunnin ja nyt oli hyvä jatkaa pilkkimistä kun kroppa oli taas lämmennyt metsässä touhutessa. Isäntähän oli jatkanut voitokasta suoritustaan ja nostanut sen suurimman ahvenen heti mun lähdön jälkeen. Siitä samaisesta paikasta mistä minä lähdinkin. Suurin ahven oli painoltaan yli 400g, mutta ei ne muutkaan tuosta painosta kauas jääneet. Minä en edes viitsinyt punnita omaa suurinta ahventani. Kyllä sen silmämääräisestikkin näki ettei se mikään suuri edes ollut. Höh.

Osa kalasaaliista.

Kaksi ylempää kalaa pitäisi olla kaikille tuttuja, mutta mikä on tuo pieni isosilmäinen kala? Vinkki: Se ei kasva tuota suuremmaksi ja se alkaa R kirjaimella.

16.3.2014

Lumikenkäilyreissu tunturiin

 Lumikenkäily harrastuksen huippukohta: kävely tunturin päälle - done! Mehän ollaan kaverin kans jo pitkään haaveiltu reissua tunturin päälle lumikengillä eikä ilmat ja aika ole aiemmin natsanneet paitsi nyt. Sääennutus lupasi koko päivälle aurinkoa, joten se oli selvä merkki meille. Tänään se tapahtuisi. Kaveri karkasi pikkuisen aikaisemmin töistä, koska automatkaan oli varattava n. 45min aikaa ja mitä korkeammalla aurinko olisi, sitä mukavempaa siellä todennäköisesti olisi.

Heti alkuun pitää ottaa maisemista kuvia. Kuvia pitää olla aina!
Tältä alhaalta vielä näytti
Katsottiin kyllä myös lumivyöry varoituksia ilmatieteenlaitoksen sivuilta. Huomattava lumivyöryvaaraa, mutta vain ihmisen aiheuttamaa. Eli siltä pahan ja heikon välistä. Noh, eihän sitä koskaan tiedä mutta nyt tässä kirjoitan matkasta blogiin joten mitään ei onneksi tapahtunut.

Vaatteiden miettiminen tuotti kyllä vähän päänvaivaa, mutta silti päädyin kalsareihin, softshell housuihin, tekniseen aluspaitaan, fleeseen ja tuulitakkiin. Vaatetta tuli loppujen lopuksi aika vähän, mutta eipä minulla kertaakaan kylmä tullut, kun liikkeessä pysyttiin. Kaveri oli varustautunut paksumpaan kerrokseen ja tunsi olonsa hyvin tukalaksi nousussa metsässä, koska siellä tuuli ei ollut vielä kova ja kroppa lämpeni vauhilla. Omasta mielestäni asuste minun asuste oli onnistuneempi, mutta makkaranpaisto vaiheessa olisin toivonut sitä toppatakkia lämmittämään.

Jalka kyllä nousee!
Tuuli oli aika kammottava. Heti aamulla kotona jo huomasin, että tuuli oli poikkeuksellisen kova, joten oli arvattavaakin että tunturissa se oli jo aika jäätävä. Ylöspäin mentäessä tuuli onneksi selkäpuolelta tuuli ja kun lähdettiin kävelemään alaspäin niin se oli sopivasti vastatuuli. Eli tuuli oli kyllä meidän puolella, koska ylös kävely olisi ollut todella raskasta jos olisi ollut vastatuuli ja kun alaspäin lähdettiin kävelemään niin vastatuuleen nojaaminen helpotti tosi paljon alaspäin tulemista. Ei tarvinut jarrutella ollenkaan kun vaan nojasi vastatuuleen niin kuin mäkihyppääjät.



Ei me sitten ihan huipulle asti menty. Kyllä se tuuli oli niin järkyttävä että onnellinen sai olla lumikenkien pohjissa olevista piikeistä jotka hyvin pitivät kiinni lumessa, koska muuten sieltä olisi lentämällä lähdetty. Vaikka alastulo sinänsä oli helppo niin piti siinä kuitenkin kasvot suojata, koska tuuli kyllä löysi nenäreiät ja silmät jotka kuivattaa. Välissä tuntui että tuuli pääsi nenän kautta aivoihin asti ja kuivatti aivoja, koska reissun jälkeen alkoi aikamoinen päänsärky. Huipulla tuulee... Niin se vain aina menee.


Eväitä piti päästä jonnekkin suojaan syömään ja tuolla tunturialueella noita laavuja kyllä löytyy. Niinpä lähdettiin noin vain suunnistamaan ilman minkäänlaista karttaa ja sanoin vain että jossain tuollapäin se lähin makkaranpaisto paikka on. Käveltiin ja käveltiin ja kohta alkoi savu haisemaan ja me suoraan käveltiin läheiselle laavulle. Olen kyllä aina tiennyt että mun suuntaivaisto on aika hyvä, mutta että noin hyvä... :)
Paikalla oli neljän hengen porukka ja siinä me sitten hunteerattiin pitäiskö mennä vai ei. Ei, liian pieni porukka jolloin on pakko olla sosiaalinen ettei tule fiilistä että me vaan tungetaan joukkoon mukaan. Muistelin siinä sitten että toinenkin laavu paikka on aika lähellä, oikeastaan lähellä meidän autoa minne me se jätettiin. Siellä ei sitten ollut ketään, mutta valmiit tulet oli, joten ei päästy erämiestaitoja harjoitteleen. Ehkä olin vähän helpottunut, koska se olisi vain vienyt aikaa että kosteita puita oltaisiin saatu syttymään SYTKÄRILLÄ! Valitettavasti, en vaan ole tottunut huolehtimaan tulitikuista ikinä niin nyt autosta löytyi ainoastaan sytkäri, jolla oltaisiin tuherrettu tulipaikka. Parempi sytkäri kun ei mitään, mutta joku oli meitä palvellut hyvin ilman meidän tuloa. :)

Mietittiin siinä makkaroita paistaessa, että minne seuraavaksi lähdettäisiin. Kello alkoi kyllä olemaan jo 5, joten tultiin siihen tulokseen että ehkä joku toinen kerta sitten taas tänne. Se oli hyvä päätös, koska syömisen jälkeen mulle tulee AINA kylmä ja siinä horkassa oli vain mukavaa sännätä autoon lämmittelemään. Huomasin myös, että kaverillani oli sama ongelma. Syömisen jälkeen tulee järkyttävän kylmä ja sormet ja varpaat ovat aina kylminä. Kaverini rauhoitteli ettei meissä mitään vikaa ole, se on ihan normaalia ja se kertoo vain että meillä on mahdollisuus elää pitempään. Kuulema sydän ei joudu puhdistamaan niin paljon verta eli turhaa pumppaamaan, koska meidän kroppa käy koko ajan alikierroksilla. En nyt tarkalleen muista miten se perustelu meni, mutta oli ihan mukava kuulla että on niitä muitakin joilla on aina sormet ja varpaat jäässä.. :D

Jotta reissu ei tähän päättyisi, niin päätettiin kylällä käydä pienessä baarissa ostamassa lämpimät juomat. Tämä pieni baari sijaitsi pienessä "ostoskeskuksessa", joten samalla käytiin muutamia turistikauppoja läpi ja hiplattiin uusia urheiluvaatteita. Baariin mentäessä tuli kyllä vähän ulkopuolinen olo. Meillä oli päällä urheiluvaatteet, posket punotti taas kerran paloautona ja haisimme vahvasti savulle. Heh heh.. Kyllä me jotenkin herätettiin kaikkien huomio, koska kukaan baarissa olijoista ei jättänyt meitä tähyilemättä. Kaksi nuorta naista ulkoiluvaatteet päällä savuille haisten, eikö se ollutkaan normaali näky? Itse otin ylihintaisen kuuman kaakaon ja huomasin baarimikon olevan vanha koulukaverini. Tai oikeastaan hän oli aikoinaan vaan samassa koulussa, mutta kuitenkin saman ikäinen. Muistelisin että tämän tyypin piti olla niin jotain, opettajien suosikki, mutta kappas baarimikoksi jäänyt. Ei siitä tytöstä tullut sittenkään jotain suurta vaikka opettajat muka niin povasivat moista.. Kotikylille jäänyt asumaan ja baarimikon töitä teki.

Puhuttiin kaverin kuumia juomia juoden, että miksei nuoret nauti näistä aktiviteeteista ja näistä lähellä olevista palveluista, vaan aina puhuvat muutosta kaupunkiin. Ei kaupunki ole kuitenkaan kaikille se oikea paikka. Kaverini työskentelee nuorten parissa ja kertoi että oli puhunut heidän kanssaan juuri samasta asiasta ja vastaus oli ollut se että kun ei vaan pääse. Nuorilla kun ei ole ajokorttia tai omaa autoa, millä mennä näitä aktiviteetteja harrastamaan niin sitä ollaan aina siinä samassa kylässä. Se on niin riippuvaista omien vanhemmista ovatko he valmiita kuskaamaan lapsiaan harrastuksista toiseen. Itse kun aloin sitten miettimään omaa nuoruuttani niin tajusin heidän olevan oikeassa. Ei ne vanhemmat muakaan silloin kuskanneet ja pari kertaa vuodessa sain juuri ja juuri käydä laskettelemassa kun se oli niin kallista. Pohjoisessa, pienissä kylissä asuvat ihmiset eivät ole kauhean rikkaita. Harvalla perheellä on varaa ostaa lapsilleen harraste välineitä ja laskettelu kuuluu harrastuksista kalleimpaan. Vaikka hyvät mahdollisuudet olisi lasketteluun niin harva paikallinen pystyy sitä hyödyntämään. Ei tänne hyvin koulutetut pysty tulemaan tai jäämään. Hyvä esimerkki olen minä. Haluaisin todellakin jäädä tänne pysyvästi asumaan, mutta työllisyys tilanne minulla on melkein mahdoton jos en sitten hae johonkin muuhun työhön joka ei ole alaani. Miksi esimerkiksi valtio ei voisi omia laitoksiaan siirtää pienemmille paikka kunnille, että koko maa pysyisi asutettuna? Miksi kaikki valtion työpaikat ovat isoissa kaupungeissa? Esimerkiksi Rovaniemen hallinto-oikeus ja Oulun hallinto-oikeus yhdistyy Pohjois-Suomen hallinto-oikeudeksi ja konttori sijaitsee Oulussa. Miksi ihmeessä? Oulu on jo nyt liian täynnä niin miksi se piti Rovaniemeltä siirtää pois. Rovaniemen yliopistossa kuitenkin opiskellaan lakia, mutta ei. Ihmiset tungetaan ahtaisiin kaupunkeihin, "lähelle palveluja", mutta samaan aikaan kaupungit eivät pysty tarjoamaan kaikkia palvelujaan kaikille ihmisille. Koko hommassa ei ole taaskaan mitään järkeä, mutta kun päättäjinä ovat kehäkolmosella asuneet ihmiset niin kyllähän sen tietää että ne eivät näe kehäkolmosta kauemmaksi eivätkä näe ison paikan virheitä.

Siinäpä oli tämän kertainen seikkailu ja avautuminen. Aurinkoisia kauniita ilmoja lisää!

12.3.2014

Tinalankakorut

Nyt voin tyytyväisenä itseeni esitellä teille uuden harrastukseni: tinalanka korut. Kävin opettelemassa näiden tekoa helmikuun alussa paikallisella kansalaisopiston kurssilla. Olen näitä rannekoruja nähnyt työpaikalla monella kädessä ja ihaillut niitä kielipitkällä. Ne ovat erilaisia, mutta myös perinteisiä saamelaisten koruja. Heti alkuun varoitan, että tämä teksti tulee sisältämään ruotsin kielen sanoja, koska nämä korut ovat perinteisempiä ruotsin saamelaisten keskuudessa. Tinalankakirjontaa kyllä harrastetaan Suomenkin puolella, mutta Ruotsin puolella nämä korut on paljon yleisempiä.

Ruskea koru on perinteisempi tinalankakoru, mutta halusinpa nyt kokeilla jotain toisenlaistakin.
Napit ovat poronsarvesta tehdyt
Tenntråd, koppartråd, rennhornsknappar, rennskin, silverkulor... Eli tarvikkeita joita tarvitaan näiden korujen tekoon. Materiaalit eivät ole mitään halppis kamaa, koska kyseessä on siis tinalankaa, kuparilankaa, poronsarvi napit, poronnahkaa ja 99 % hopeakuulia. Ruskea koru on yksinkertainen ja perinteinen versio näistä tinalanka koruista, mutta senkin hinta pyörii siinä 10e luokassa. Siskoni sanoi nähneensä näitä koruja Tornio - Haaparannan seuduilla myytävänä 30e ja ei ollut kuulema raskinut ostaa, mutta kun sanoin että täällä tunturissa ne maksaa melkein 50e niin ei mitenkään paha hinta minun mielestä. Täällä nyt on aina turistilisät sen verran kovia, että paikallinen välttelee niitä loppuun asti. Jos nyt sattuis omistamaan kisuroita, niin tämähän olisi varmana paljon edullisempaa kun nahat ja napit tulisi kotoa, mutta kun olen vain lappilainen enkä lappalainen niin pitää tyytyä ostamaan muualta.

Työporukalla päätettiin kerralla ostaa isot satsit ja verkkokauppa johon me päädyttiin oli tietenkin ruotsalainen: Gällivare Textil - Skinn och Tenntråds Shoppen. Suomenkieliset verkkokaupat (joiden toimipiste on kuitenkin ruotsissa) olivat paljon kalliimpia ja yksi työkaveri oli aikaisemminkin kyseisestä verkkokaupasta tuotteita tilannut. Mun ostoskoriin tipahti: tinalankaa 50m, punaista kuparilankaa 3m, sinistä (näyttää kyllä mustalta) kuparilankaa 3m, ruskeaa poronnahkaa 5cmx1m, tumman ruskeaa 5cmx1m, mustaa ja punaista myös saman verran, poronluu nappeja, valkoista ja mustaa jännelankaa ja hopeakuulia. Kyseisestä kaupasta ei löytynyt läpinäkyvää ohkaista nailonlankaa, jota myös tarvitaan, mutta sitä pitää ostaa sitten jostain muualta. Totuus hinnoista. Kaikista kallein ostos oli tinalanka, joka maksoi 800kr eli noin 85-90e. Yksi poronsarvi nappi maksaa noin 1,50e. Köyhien hommaa tämä ei ainakaan ole :P




Tässä olen nyt pari päivää googlettanut erilaisia malleja ja palmikko vaihtoehtoja mitä voisin itse lähteä kokeilemaan ja parasta on googlettaa ruotsinkielisellä nimellä tenntråd, koska vaihtoehtoja on paljon enemmän kuin suomenkielisille nimellä.

Voi olla, että tuttavat saavat nyt joka synttäri ja joululahjaksi pelkästään näitä koruja. :P Tai sitten tässä on joku verkkokauppa pystytettävä, että saa jotain takaisinkin. Mutta harrastuksiinhan aina menee rahaa... ;)